Yksi vessa Suomessa, kaksi vessaa USA:ssa ja neljä vessaa Saudi-Arabiassa. Siinä on tutkijan perheen elintaso eri maissa – ja Suomessa siihen tarvitaan puolisonkin palkka.

Uusi elämämme Saudi-Arabiassa King Abdullah -yliopiston kampuksella on alkanut sujuvasti, nyt kun saudibyrokratia sai kahden kuukauden viivästyksen jälkeen tuotettua meille viisumit. Ensivaikutelma on siisti ja kaunis. Reilu vuosi sitten avatussa yliopistossa kaikki on uutta, ja prameaan arkkitehtuuriin on selvästi uponnut muutama öljydollari.

Täällä on tähdätty täyden palvelun pakettiin. Väljä ja täysin varustettu perheasunto kuuluu työsuhteeseen, lapset opiskelevat kampuksen omissa kouluissa, virkistys- ja urheilumahdollisuudet ovat ilmaisia tai pilkkahintaisia ja ruoat kuljetetaan maksutta kaupasta kotiin. Kaukoidästä tulleiden vierastyöläisten määrä on niin valtava, että esimerkiksi autonkuljettajan tai siivoojan palveluihin on helposti varaa.

Kun HY:n tutkijakollegiumin Erkko-professorille hankittiin lukaali Lönnrotinkadulta ja sisustettiin se ammattilaisvoimin, haukoin henkeä ihastuksesta. Maailmalla näkee, että tällainen on tavanomaista. Texasin pääkaupungissa proffan palkka voi hyvinkin yltää kukkulakartanoon ilta-auringon kultaamin järvimaisemin. Kyllä sille pitää vilauttaa vähän Punaistamerta ja viittäsataa asuinneliötä, että se lähtee tänne vierailemaan.

Kokemukset ovat tietysti erilaisia, ja USA ja Saudi-Arabia taitavat olla asumisväljyydeltään maailman huippua. Samalla ne ovat suurten eriarvoisuuksien maita. Tästä olenkin luopunut: tasa-arvoisesta elinympäristöstä, jossa kaikki saavat hampaansa hoidatettua ja työstään reilun palkan.

Diiliin kuuluvat myös pelko ja vapauden menetys. Kampukselta poistuessani joudun pukeutumaan mustaan kaapuun, abayaan. Naisena en saa ajaa autoa tässä maassa. En tosin haluaisikaan, sillä tieliikenne kuuluu maailman vaarallisimpiin ja onnettomuustilanteissa syyllinen ratkeaa yllättävin perustein – vääräuskoinen oli liikkeellä väärään aikaan.