Tutkijan silppumainen ja mahdollisesti maailmanlaajuinen työkenttä vaatii paljon perheeltä. Jossain vaiheessa urakilpailu muuttuu helposti kilpailuksi siitä, kenellä on joustavin (tai sopivassa mielentilassa tai elämänvaiheessa) oleva kumppani.

Kun tutkimus vie maailmalle, mukava seuraava puoliso joutuu usein laittamaan oman työnsä jäihin. Tässä kolme kokemusta.

Rouva A vietti lukuvuoden 2008–2009 Yhdysvalloissa ja muutti pian sen jälkeen pääkaupunkiseudulta Jyväskylään niin ikään miehen työn vuoksi.

”Opiskeluajoilta jäi harmittamaan, kun ei tullut lähdettyä vaihto-oppilaaksi. Ulkomaanvuosi tuntui hieman paikkaavan tätä. Työnantaja suhtautui lähtööni nuivasti, mutta sain vapaata vuodeksi. Palatessani sainkin hoitaa melkein kaikki englantia puhuvat asiakkaat.”

”Yhdysvalloista palattuamme minua alettiin kouluttaa työpaikalla uusiin tehtäviin. Tartuin niihin innolla, kunnes tuli muutto Jyväskylään. Tällä hetkellä etsin edelleen töitä. Hakemiini tehtäviin valitaan aina mies. Mietin erilaisia vaihtoehtoja, kuten jatkokouluttautumista, alanvaihtoa tai yrittäjyyttä. Puolisoni työ on määräaikainen, ja neljän vuoden kuluttua joudumme ehkä muuttamaan uudelleen. Oman uran rakentaminen toisen ehdoilla on tosiaan haaste!”

Rouva B asui Yhdysvalloissa lukuvuoden 2009–2010. Herra työskentelee siellä edelleen, mutta rouva palasi Suomeen omaan työhönsä.

”En ollut erityisen innostunut lähtemään ulkomaille enkä voinut juuri vaikuttaa kohteeseen, mutta taivuin kuitenkin lähtemään mukaan. Onneksi sain työpaikastani vuoden palkatonta vapaata, koska turvallisuushakuisena ihmisenä en välttämättä olisi uskaltanut hypätä tyhjän päälle. Vuoden joutenolon aikana kaipasin työtä. Ikävöin myös sukulaisia ja ystäviä ja suomalaista elämäntapaa. Toisaalta aika Yhdysvalloissa oli avartavaa ja siitä jäi hyviä muistoja. Kun mahdollisesti lähdemme uudelleen ulkomaille, aion kyllä lähteä innostuneena ja avoimin mielin.”

”Tämänhetkinen järjestely on vaatinut totuttelua asua yksin ja ylläpitää parisuhdetta Skype-puheluilla ja kirjeillä. Välillä on hankalampia aikoja, mutta pääosin on sujunut hyvin. Koen tärkeänä, että ylipäätään tein päätöksen palata Suomeen. En ole kovin uraorientoitunut, mutta ajatusmaailmaani ei sovi, että luopuisin omasta urastani miehen työn takia. Luulen myös, että erillään oleminen on saanut meidät molemmat pohtimaan, mikä elämässä on tärkeää ja mistä kannattaa jatkossa pitää kiinni.”

Rouva C (minä) vietti Yhdysvalloissa lukuvuoden 2009–2010 ja on asunut Saudi-Arabiassa marraskuusta lähtien. Päätyönään hän hoitaa nuorempaa lastaan.

”Ulkomaanreissut ovat olleet tervetullutta taukoa omaan työhön ja ainutlaatuisia, ihmeellisiä seikkailuja. Kaikki päätökset eivät kuitenkaan ole helppoja, tulevaisuudessakaan. Maailmalla iskee helposti hurmaava vapaudentunne, että voi seuraavaksi hakeutua mihin vain. Toisaalta se tekee elämästä hermostunutta ja lyhytjännitteistä. Ilmiönä ärsyttää, että perheiden muuttopäätösten veturina on yleensä miehen työ.”

”Uskon että äitiys voi olla naiselle ansa. Etenkin pikkulapsivaiheessa päivät täyttyvät helposti ja elämä tuntuu mielekkäältä ilman työtäkin. En ole kuitenkaan valmis luopumaan urastani, vaan haluan hyödyntää taipumuksiani. On tärkeää, että naisella on oma työ taloudellisena ja henkisenä turvana.”