Kotona Suomessa on kivaa ja turvallista.

Kun sanoimme että olemme menossa Etelä-Afrikkaan, ensimmäinen reaktio oli yleensä: ”miten uskallatte, eikö siellä ole hurjan vaarallista, tosi paljon rikollisuutta ja kaikkea?”

Etelä-Afrikka on yksi maailman rikollisimmista maista. Etenkin väkivaltarikokset ovat yliedustettuina rikostilastoissa. Sanotaan, että on todennäköisempää, että eteläafrikkalainen tyttö tulee raiskatuksi kuin oppii lukemaan.

Monen talon ympärillä on piikkilankasähköaita parimetrisen suojamuurin päällä. Auton ovet menevät automaattisesti lukkoon, kun lähdet liikkeelle.

Pelon ilmapiiri on mieletön.

Vielä Kapkaupungissa ollessamme selasin kaupassa muutamaa paikallista aikakauslehteä. Toinen oli jonkinlainen urheilulehti ja toinen puutarhajulkaisu. Ensimmäisen etusivulla mainostettiin pääjuttuna kattavaa reportaasia turvallisista paikoista harrastaa liikuntaa ulkona. Toisessa käytiin läpi kaikkein piikikkäimmät ja siten parhaiten kotipihaa voroilta suojaavat puskat, jotka siis kannattaa istuttaa muurien ja aitojen lisäksi.

Meille ei matkallamme käynyt mitään ikävää. Onneksi. Vaikka talomme ympärillä ei ollut muuria, aitoja tai edes porttia, jonka olisi voinut sulkea. Myös vakiovarustukseen kuuluvat ikkuna- ja ovikalterit puuttuivat.

Vaikka turvallisuushössötys joskus tuntuu liioitellulta, on monen pelko todellista.

Turvattomuus on valtava bisnes Etelä-Afrikassa. Turvajärjestelyihin kuitenkin tottuu, muutamassa viikossa ne ovat osa arkea. 

Toisaalta en nyt tiedä, onko minulla kovinkaan paljon turvallisempi olo Suomessa.

Metrossa joku karjui räkä suunpielestä roikkuen rasistisia mielipiteitään ulkomaalaistaustaiselle ja vaati samaan hengenvetoon suomenruotsalaista puhumaan suomea Suomessa.

Sairasta on, että tähänkin tottuu.

Onko tämä sitten kiva ilmapiiri?