Annika Pasanen tunsi post-Petroskoi-apeutta ja sai taistelutahtoa Eino Leinon säkeistä.
Viime viikko Petroskoissa oli tiivis, rankka, antoisa ja ristiriitainen. Menomatka: 12 tuntia suomalaista ja karjalaista maantietä, tila-auton takapenkillä rytkymistä, auto-onnettomuuspelon hälventämiseksi rutiininomainen pikkupullo balsamia, puoliltaöin perillä kaupungin ulkopuolella sijaitsevassa Belye kluči (Valkeat lähteet)-parantolassa.
Paluumatka: 1 tunnin ja 20 minuutin lento pikkuisella JAK-40:lla, Komsomolskaja Pravdan tarjoamat peräti mielenkiintoiset tiedot Venäjän armeijan palkkatasosta sekä laulaja Valerij Meladžen ympärillä kuohuvasta kolmiodraamasta. Helsingissä vajoaminen jonkinasteiseen post-Petroskoi–apeuteen: ystävät siellä, me täällä, menneen elämän muistot, valitsematta jääneet polut. Kotona Inarissa petiin tainnuttava flunssa, neljän päivän horros ja sitten ylös. Petroskoista on tällä erää toivuttu. Continue reading