Kaupankäyntiä

Suomessa ammattiin kouluttaudutaan monesti useita vuosia ennen työelämään siirtymistä. Taita vuorilla, jossa suurin osa elää omavaraistaloudessa, ja ylijäämä myydään lähimarkkinoilla, saattavat työtä olla tekemässä hyvinkin nuoret ja taidot opitaan käytännössä. Kaupankäyntiä eivät rajoita markkinapaikan suuruus tai infrastruktuuri. Jos ylimääräisiä hedelmiä on, voidaan niitä kaupata tienvarrelle asetetun kankaan päällä ja muutamasta hirrestä saa rakennettua jo laajemman valikoiman tarjoavan kioskin.

Lähiruoka saakin aivan uuden merkityksen, kun tuotteen alkuperäisen kasvupaikan voi nähdä, ja kotiinkuljetuskin toimii tarvittaessa. Jos kojusta on tarvitsemasi tavara loppu, voidaan se tuoda suoraan asuinpaikaasi tai käydä hakemassa tuttavan kojusta tai vaikkapa toisesta kaupungista. Sillä ainahan on se joku joka tuntee jonkun, jolla on asiaa sinne suuremmalle paikkaunnalle. Kuriireina toimivat sitten kylien välillä, rinnettä ylös ja alas ajavat pikkubussit, matatut, joiden mukaan eli katoille ja penkkien alle työnnettiin kujetusta vaille olevat tavarat. Aito torihenkikin oli vielä kojuissa voimissaan, sillä useamman kerran pussiin sujautettiin vielä yksi ylimääräinen avokaado tai banaani kaupan päällisiksi. Tähän ei kyllä naapurikadun lähikauppakaan taivu.

Aamutunnelmaa

Aamujen hämärtyessä alkaa kaipamaan taas auringon valoa, varsinkin niitä kirkkaita säteitä, jotka tekevät sängystä nousemisesta huomattavasti helpompaa.
Taita vuorilla herääminen tuntui muutenkin sujuvan luotevammin. Kello 6 kajon mukana alkoivat lähiseudun kotieläimet heräillä ja klo 7 aikaan havahtui jo ilman kännykän herätyspiipaustakin naapurin lehmän ammuntaan. Liikkeelle kannattikin suunnata ajoissa, sillä klo 10 aikaan oli auringossa pyöräileminen jo hikistä hommaa ja useimmat paikalliset suunnanneet pelloilleen, jolloin haastateltavien metsästäminen muutui työläämmäksi.


Vaikka viimereissuni osuikin sedakauden alkuun, olivat aamut silti useimmiten kirkkaita. Tutkimusasema sijaitsee noin 1500 metrin korkeudella rinteessä ja useina aamuina olikin upeaa seurata pilvien kipuamista ylös rinnettä lämpenevän ilman mukana. Vaikka pohjolan asukille aamukosteus tuntui lähinnä mukavan raikkaalta, vetäisivät paikalliset monesti toppatakin tai vähintään villapaidan ylleen ja ainakin kouluun kävelevillä lapsilla oli villainen, vain kasvot paljaaksi jättävä, myssy tiukasti korvien suojina. Ja taas sai pelkässä lyhythihaiseessa ja shortseissa ylämäkeen puuskuttava vieras ihmetystä osakseen….

Koulunpenkillä

Ihmiset ovat erilaisia oppijoita.  Jotkut raapustavat  kiihkeästi muistiinpanoja, toisille riittää pelkät avainsanat ja joillekin taas visuaalisuus on tärkeintä. Taita vuorilla pääsin seuraamaan opetusta, joka kieltämättä sisälsi enemmän aistiärsykkeitä kun tyypillinen suomalainen koulutustilaisuus. Continue reading

Kaksi puolta

Useimmilla asioilla sanotaan olevan kaksi puolta. Gradun teossa mukavampaan puoleen kuuluu varmaankin kenttätyöt. Saa käytännössä toteuttaa suunnittelemaansa, tehdä jotain siitä, mitä varten on opiskellut. Ja toinen puoli, no se on varmaankin se epävarma pohdiskelu, kun oma punainen lanka tuntuu olevan hukassa ja kaikki näyttää junnaavan paikallaan. Continue reading

Matkustettiin Taitalta Mombasan kautta Watamuun

Torstaina 23.9 neljän päivän päästä on täysikuu ja silloin Colin Jacksonin ryhmä lähtee Sabaki-joen suuhun katsomaan kun linnut lentävät. Täysikuun aikaan ne ovat kuulemma aktiivisimpia. Minä nautin kasvavasta kuusta Watamun valkoisella korallihiekkarannalla Kenian rannikolla. Aallot murtuvat karjuen koralliriutalla, ravut juoksevat kuoppiinsa ja casuarina-puut heiluvat suhisten tuulessa. Continue reading

Sadetta

Ikkunaan tihkuttaa vettä tasaisesti. Suomeen on saapunut sadekausi. Sadekausi alkoi myös Taita vuorilla huhtikuun lopulla. Aluksi kuuroja tuli lyhyempinä ryöpsähdyksinä iltaisin, viikkojen kuluessa myös päivisin. Ilma muuttui kosteaksi, nukkumaan meni mielellään villasukat jalassa, ja pyykki ei enää kuivunut, ellei sitä saanut ripustettua suoraan aurinkoon sen näyttäytyessä.
Continue reading

Kartalla, täällä jossain tai ainakin melkein

Gradussa täytyisi asiat saada helposti hahmotettavaan muotoon, ja mikäpä muu ilmaisutapa olisi maantieteilijälle omempi kuin kartta, karttoja ei vain Keniasta ole Suomen tavoin saatavilla ja useat kylät rakentuvat kävelypolkujen ja merkitsemättömien teiden ympärille. Jos osoitteita ei ole saatavilla, tai niitä ei ylipäätään ole olemassa, on sijainti selvitettävä muulla tavoin. Continue reading

Afrikka ei jätä ketään kylmäksi

Monet sanovat, että gradun aiheen löytäminen voi olla yksi työn haastavimmista vaiheista. On löydettävä koukku, johon tarttua, jokin, jonka ympärille lähteä kokonaisuuttaan kelaamaan. Minun täytyi singota siimani kauas, ainakin maantieteellisesti, sillä löysin itseni viime keväänä Keniasta keräämästä kenttämateriaalia kylistä joissa ruokahuolto toimii polttopuilla ja lampuissa palaa kerosiini.

Jo pikkutyttönä minua kiehtoivat, usein hyvinkin romantisoidut, tarinat savannien villieläimistä, punaisesta hiekasta, akasioiden varjoista sekä metsistä täynnä liaaneja. Ja kun mahdollisuus päästä vierailemaan tuolla mystisellä mantereella tarjoutui yliopiston ekskursion muodossa, oli siihen tartuttava, ja vierailua jatkettava työharjoittelulla.
Ja kyllä, minut oli koukutettu eli paikalle oli päästävä vielä gradumateriaaliakin keräämään. Continue reading

Pyörällä sinne ja takaisin tai ainakin melkein.

Pyörällä pääsee, niin myöskin Afrikassa

Syksyn tullen on hyvä jatkaa pyöräkautta kotosalla, pienestä tihkusateesta huolimatta. Kentällä arvokkain menopelini olikin, jalkapatikan lisäksi, polkupyörä, joita yliopiston tutkimusasemalle on onneksi hankittu kaksi kappaletta. Eikä mitä tahansa pyöriä, vaan sellaisia, jotka pysyvät kasassa sekä ylä- että alamäessä ja jonka osat eivät ruostu heti ensimmäisen sadekuuron sattuessa. No, nämä pyörät ovatkin Nairobista, eli ei mitä tahansa menopelejä. Valitettavan suuri osa Keniassa myytävistä pyöristä on nimittäin tuotettu halvalla Aasiassa osista, jotka saattavat kiiltää aluksi kauniisti, mutta hajota ja ruostua jo parin ensimmäisen polkureissun jälkeen. Continue reading