Viime viikolla kenttätyönteostani ei oikein tullut mitään. En päässyt suorituspaikalle, kun taksilakko lamautti lähes kaiken liikenteen townshipeihin ja townshipeista.
Hyvin suuri osa liikenteestä townshipien ja muun Kapkaupungin välillä toimii taksien välityksellä. Taksit eivät ole vanhoja tai uusia henkilöautoja, vaan tavallisia, valkoisiksi maalattuja pakettiautoja, joihin sovitetaan kerrallaan kevyesti yli kymmenen matkustajaa. Continue reading
Apartheidin aikana Etelä-Afrikan väestö jaettiin valkoisiin, mustiin, värillisiin ja intialaisiin. Mitä vähemmän pigmenttiä, sen enemmän sinulla oli oikeuksia ja sen paremmat olivat sinun mahdollisuudet hyvään elämään.
Rotuerottelun aikana määriteltiin esimerkiksi tarkkaan, missä mihinkin etniseen ryhmään kuuluva sai asua. Vuonna 1950 astui voimaan Group Areas Act eli ryhmäaluelaki. Sen tuella ihmisiä pakkosiirrettiin pois kodeistaan townshipeihin ja muille, ei-valkoisille tarkoitetuille asuinalueille. Mitä tummempi olit, sen kauemmaksi ja sen kurjempaan paikkaan jouduit -periaatteen mukaisesti.
Sanotaan, ettei suomalainen mies puhu. Tai jos puhuu, niin mahdollisimman vähän, pelkkää asiaa eikä silloinkaan mielellään. No, sama pätee osittain eteläafrikkalaisiin miehiin.
Haastattelut, joita teen Kapkaupungin townshipeissä asuvien ihmisten parissa, ovat tärkeä osa kenttätyötäni. Haastattelujen kieli on useimmiten jotain englannin ja paikallisen xhosan väliltä. Xhosaa en valitettavasti osaa kuin muutamia sanoja ja fraaseja. Siksi minulla on avustaja, joka tulkkaamisen lisäksi auttaa minua esimerkiksi järjestämään haastatteluja. Paikalliset avustajat – jotkut kutsuvat heitä Himalajan vuorioppaiden mukaan sherpoiksi – ovat monesti korvaamaton apu vieraassa paikassa.