Katse kohti tulevaa

Neljä takana, kolme edessä.  Ne kolme edessä olevaa viikkoa pitävät sisällään niin pikkujoulutanhuja, kirkkovierailuja kuin matematiikan opettamisesta äidinkielen opettamiseen siirtymisen. Seuraavan viikon jälkeen liikuntatuntien osalta on tanssit tanssittu ainakin  hetkeksi aikaa. Parketilla pyörähtelyt vaihtuvat koripallojen rytmikkääseen rummutukseen ja korirautojen kilinään. Lue loppuun

Taidevarkaita Picasso-näyttelyssä?

Laajensimme reviiriämme tänään Viikin normaalikoulun ulkopuolelle. Matkamme suuntautui kohti kohuttua Picasso-näyttelyä. Picasson taiteeseen oli ehditty tutustua jo koululla, joten “Tossahan on toi Häränpää!” ja “Hei, onks toi se venyvä mies?”-tyyppiset lausahdukset kaikuivat Ateneumin tarkoin vartioiduissa saleissa.. Lue loppuun

Kaksi uutta harrastusta: opettaminen ja bloggaus

Opettavaiset, mutta työntäyteiset kaksi ensimmäistä viikkoa on saatettu kunnialla päätökseen. Nyt sunnuntai-iltana takana on jälleen yksi suunnitteluntäyteinen päivä ja kaksi elämämme ensimäistä virkettä blogi-tekstiä.  Eilen illalla ehdimme jopa käydä näyttäytymässä kavereillemme, jotka jo hetken ehtivät epäillä, olemmeko enää hengissä. Lue loppuun