Lokakuun seminaarissamme tutkimushankkeen johtaja, FT, yleisen kirjallisuuden tutkijatohtori Sanna Nyqvist esitelmöi plagiaateista teksteinä ja plagiaattitutkimuksen haasteista ja mahdollisuuksista.
Nyqvist aloitti puheenvuoronsa pohtimalla plagiaatteja tutkineen Marilyn Randallin väitettä siitä, että ”Toisen lukijan plagiaatti on toiselle alluusio – ja päinvastoin.” (Pragmatic Plagiarism, 2001.) Plagioinnin rajojen määrittely on usein haastavaa ja tekijän intentiota ei ole mahdollista sellaisenaan toisintaa. Lisäksi käsitykset siitä, millainen lainaaminen on sallittua ja millainen taas ei, voivat vaihdella teoksesta, lukijasta ja kirjoittajasta riippuen. Randallin mukaan vastaanottaja määrittää sen, onko jokin teksti plagiaatti vaiko ei. Nyqvist nosti esille Randallin väitteen ongelmia: Jos vastaanottajan näkemystä käytetään plagiaatin määrittelyn pohjana, on vaikea kumota plagiaattisyytöksiä. Lisäksi vastaanottolähtöinen plagiaattiajattelu johtaa siihen, että itse tekstien sijaan keskiöön nousevatkin niiden lukijat.
Kirjallisuustieteilijät ovat enimmäkseen vältelleet plagiaattien tutkimusta, koska niitä ei ole pidetty kirjallisuutena. Lisäksi plagiaatteja leimaa jo niiden nimi, koska plagiaatti on jo sanana arvottava.
Nyqvistin mukaan plagiaatteja olisi kuitenkin syytä tutkia. Niiden avulla voidaan lähestyä sekä intertekstuaalisuuden että tekijänoikeuden kysymyksiä sekä hahmottaa omistamisen, omimisen ja omaksi tekemisen käsitteitä.
Perusteltuaan plagiaattitutkimuksen tarpeellisuutta Nyqvist siirtyi määrittelemään tarkemmin itse plagiaattia ja sen syntyä. Tunnistettavimpina muotona hän piti niitä tapauksia, joissa kirjoittaja julkaisee toisen kirjoittajan tekstin suoraan omanaan tai joissa tekstiä on lainattu suoraan tai muunnellen.
Plagioivaa lainaamista erottaa muusta lainaamisesta sen toistuvuus, merkityksellisyys tai laajamittaisuus. Lisäksi lainattua tekstiä ei linkitetä alkuperäiseen yhteyteensä selvästi tai sen paikkaa teoksen kokonaisuudessa ei perustella riittävästi. Kirjallisuustieteellisessä tutkimuksessa ei kuitenkaan ole määritelty lainaamisen käsitettä kovin selvästi, eivätkä aiemman tutkimuksen määrittelyt sovellu kovin hyvin plagiaattitutkimuksessa hyödynnettäviksi.
Nyqvist käsitteli myös plagiaatteja kontekstin ja tekstin tasolla. Kontekstin tasolla plagiaattiepäilyjä ohjasivat ”kirjallisuuden lait”, eli tekstin tuottamista ja vastaanottamista säätelevät säännöt, jotka liittyivät esimerkiksi omankielisyyteen, lajien rajoihin ja tekijänoikeudellisen ajattelun yleistymiseen. Tekstin tasolla plagiaattiepäilyihin vaikuttivat esimerkiksi korosteinen intertekstuaalisuus tai metafiktiivisyys ja lainauksen lähteen merkitseminen tai merkitsemättä jättäminen.
Plagiaattitutkimus on usein tähdännyt tekstin kirjoittajan intention paljastamiseen ja siten tekstin ”oman arvon” mitätöimiseen. Plagiaattisyytökset vaikuttavat myös väistämättä tekstin lukemiseen ja tulkintaan. Usein plagiaattitutkimuksessa keskitytään plagioiduiksi oletettuihin kohtiin ja niihin liittyvien plagiointisyytösten todentamiseen, jolloin teksti plagiaatin ympärillä jää vähemmälle huomiolle. Tekstiä on myös plagiaattisyytösten jälkeen hyvin vaikea, ellei jopa mahdoton, lukea enää ilman plagiaattiepäilyn varjoa. Siksi tutkijan on tärkeää olla tietoinen omista ennakko-oletuksistaan ja siitä, mistä näkökulmasta hän tekstiä lähestyy.
Nyqvist päätti puheenvuoronsa katsaukseen plagiaattitutkimuksen haasteista ja mahdollisuuksista. Tutkimus tarjoaa mahdollisuuden testata kirjallisuustieteen käsitteitä ja perushypoteesejä. Lisäksi sen kautta on mahdollista tutkia esimerkiksi tekstien suhdetta ympäristöönsä ja lukutapojen muuttumista ennakko-oletusten perusteella. Vaarana aiemmassa tutkimuksessa tuntuu olevan plagiaattimäärittelyn pelkistyminen pelkkään vastaanottajan näkökulmaan. Lisäksi tutkimus on osoittanut sen, että lähdekriittisyys on erityisen tärkeää plagiaatteja tutkittaessa ja niistä puhuttaessa. Monet plagiaattiväitteet ovat vakiintuneet yleiseen keskusteluun, vaikka niitä ei ole tutkittu kovin tarkasti tai plagiaattisyytöksiä perusteltu kattavasti.
Luennon lopuksi oli varattu tilaa keskustelulle ja yleisön kysymyksille. Niitä tulikin runsaasti monista eri näkökulmista. Keskustelussa esille nousseita aiheita olivat muun muassa digitaalisten järjestelmien mahdollisuudet plagiaattitutkimuksessa, plagiointi taidemuotona, huijauskirjeiden suhde plagiaatteihin ja erot eri taiteenalojen plagiaattikeskustelussa.
Vehka Hakonen