Tag Archives: luovuus

Raportti Kollektiivinen tekijyys ja kulttuuriperintö -seminaarista 12.4.2019

Väitöskirjantekijät Sanna Lehtinen ja Tuomas Mattila olivat Taide, tekijyyden muutos ja tekijänoikeus -projektin kevään toisen seminaarin puhujina. Esitelmät herättivät vilkasta keskustelua luovuuden määrittelystä ja kulttuuriperinnön suojelun motiiveista.

Sanna Lehtinen

Tulevien sukupolvien kulttuuriset oikeudet – kulttuuriperintö ja ilmastonmuutos

Sanna Lehtisen Tampereen yliopiston julkisoikeuden opintosuunnan tohtoriopintojen aihe yhdistää ylisukupolvisen oikeuden kulttuuriperintöön ja ilmastonmuutoksen uhan. Ilmastonmuutoksen seurauksena merenpinta nousee, jolloin esimerkiksi merkittävä kulttuurikohde Venetsia on uppoamassa. Pariisissa on jo koettu muun muassa Louvrea uhkaavia tulvia. Suomessa Unescon maailmanperintökohteista Suomenlinna tulee kärsimään vedenpinnan kohoamisen seurauksena ja sisämaassa sijaitsevan Petäjäveden kirkon 1700-luvulta peräisin olevat puurakenteet kärsivät jo nyt ilmaston lämpenemisestä. Laajin tuho kohtaa Tyynenmeren saaria, joiden vajotessa kokonaiset asuinpaikat häviävät ja kansat kulttuureineen joutuvat muuttamaan. Oman lisäkierteensä tälle tuo se, että kulttuuriperinnöstä tulee sopimusten tarkoittamaa vedenalaista kulttuuriperintö vasta sen oltua yli sata vuotta veden alla.

Ilmastonmuutoksen tuomiin uhkiin on reagoitu eri maissa eri tavalla. Yhdysvalloissa uhkana ovat maastopalot ja niitä aiheuttava kuivuus. Los Angelesin Getty-museo on julistautunut turvallisimmaksi paikaksi taiteelle maastopalojen sattuessa. Venetsiassa puolestaan päiväturisteilta vaaditaan nykyään sisäänpääsymaksua, jolla pyritään tukemaan kaupungin ja kulttuurin selviämistä. Seurauksena voikin olla, että museoista tulee kaikelta suojattuja museobunkkereita ja historiallisista kohteista huvipuistojen kaltaisia paikkoja, ilman yhteyttä siihen kulttuuriin, jonka perinnöksi ne on katsottu.

Saadakseen suojaa kulttuuriperintö täytyy tunnistaa ja tunnustaa. Tässä tehtävässä Unesco on pääroolissa. Tämä ei kuitenkaan tyydytä täysin tutkimusta. Kriittisessä tutkimuksessa on tehty jako viralliseen eli julkisen vallan valitsemaan ja epäviralliseen, usein aineettomaan, kulttuuriperintöön. Jako on keinotekoinen, koska aineelliseen ja tunnustettuun liittyy paljon aineetonta (esimerkiksi Venetsian alueen kieli, keittiö ja tavat). Kulttuuriperinnön käsite perustuu pitkälti toisen maailmansodan jälkeiselle länsimaiselle pohjalle. Aineeton kulttuuriperintö on huomioitu vasta vuodesta 2003 alkaen. Määritelmät ovat länsimaisia, joten ne huomioivat huonosti Euroopan ulkopuolisia arvoja. Kulttuuriperinnön suojelun ongelma on toisinaan myös suojelussa itsessään. Unescon luettelo tuo kohteille statusarvoa, johon liittyy poliittisia ja taloudellisia kysymyksiä. Tämän johdosta turismi ja rakentaminen kohteen ympärille lisääntyvät. Seuraukset kulttuuriperintökohteen suojelun laiminlyönnistä eivät myöskään ole olleet tehokkaita. Sopimus on solmittu vuonna 1972 ja Unesco on poistanut siitä lukien kaksi kohdetta listalta. Suomessa korkein hallinto-oikeus on puolestaan hylännyt kahdessa tapauksessa Vanhan Rauman asemakaavamuutoksista tehdyt valitukset, molemmissa rakennettiin kauppoja suojeluvyöhykkeelle.

Kansainvälinen oikeus ei tunnista suoraan kulttuuriperintöä, joten kulttuuriperintöoikeus tulee kytkeä osaksi muita oikeuksia ja siihen on viittauksia eri ihmisoikeussopimuksissa. Suomen perustuslain 20 § turvaa kulttuuriperinnön osana ympäristöperusoikeutta. Oikeudellisesti asetelmaan vaikuttaa kysymys siitä, kenellä voi olla oikeus eli ketkä voivat olla oikeussubjekteja.

Perinteisessä ajattelussa, jos tulevat sukupolvet ovat oikeussubjekteja, tulee nykyisillä sukupolvilla oikeuksien vastapainoksi olla myös velvollisuuksia turvata kulttuuriperintö. Tätä ajattelua voidaan verrata kestävän kehityksen periaatteisiin ja siihen, että ihmisoikeudet eivät ole sidottuja tiettyyn paikkaan ja aikaan, vaan kuuluvat kaikille. Ilmastonmuutos ilmentää jo nykyisellään YK:n kannanottojen mukaan suhteiden ylisukupolvisuutta, jolloin nykyiset sukupolvet ovat vastuussa tuleville.

Sääntelyn kannalta maailmanperintösopimus luo kansainvälisen puitteen ja Euroopan neuvoston Faron sopimus sisällyttää kulttuuriperinnön sivistyksellisiin oikeuksiin. Julkisen vallan tulee edistää ihmisoikeuksia, mutta selkeitä prosesseja ei ole. Tämän vuoksi periaatteita on lainattava esimerkiksi ympäristöoikeudesta, jossa valtioiden on oltava varovaisia, huolellisia ja tuettava toisiaan ylikansallisissa ongelmissa. Keskeinen ongelma on, että kulttuuriperintösopimukset eivät tosiasiassa sido, sillä rikkomuksia ei varsinaisesti sanktioida. Ilmastosopimukset puolestaan eivät sisällä säännöksiä kulttuurisista oikeuksista tai kulttuuriperinnöstä. Tämän lisäksi suurista maista lisäksi esimerkiksi Yhdysvallat on lähtenyt Unescosta ja Pariisin ilmastosopimuksesta.

 

Tuomas Mattila

Tekijänoikeudellinen luovuus ja yhteisöllisyyden problematiikka

Tuomas Mattilan oikeustieteellisen tutkimuksen tarkastelun keskiössä on luovuus ja yhteisöllisyys tekijänoikeuden kontekstissa. Yhteisöllisessä luovuudessa näemme teoksen, mutta emme prosessia ja sen taustalla olevaa yhteisöä. Yhteisöllinen luovuus perustuu dynamiikkaan, eikä se ole oikeudellinen käsite. Siinä olennaista on vuorovaikutus, ei niinkään yksinäinen taiteilijanero.

Usein yhteisölliset työt ovat sellaisia, joissa ei tavoitella tekijänoikeutta ja sen hyötyjä (tiede, Wikipedia ja vastaavat). Keskeistä ovat yhteisölliset säännöt, jotka vaikuttavat teoksen syntyyn. Voidaan väittää, että yhteisön luoma muraali on metafora yhteisölliselle taiteelle. Näissä hankkeissa osallistetaan yhteisöä taideteoksen tekemiseen muraaleihin liittyvien omien sääntöjen puitteissa. Työssä voi olla mukana kokonaiskuvasta huolehtiva ohjaaja. Ohjatussa työssä ohjaajalla voi olla tekijänoikeus, muutoin oikeus voi jakaantua. Muraalien tekemisessä luovuutta vaaditaan jo pinnan valinnassa, vielä enemmän työvaiheissa. Lopputulos on teos ja tekijänoikeudellisesti relevantti, mutta kaikkien tekijöiden panosta ja osallisuutta ei tiedetä. Näin ei esimerkiksi muraalia valokuvattaessa tiedetä keneltä kaikilta kysyä lupia. Voisiko yhteisö olla tekijä?

Yhteisöllisyyyden ohella toinen ongelmallinen käsite on luovuus, jollaista työn on oltava saadakseen tekijänoikeuden suojaa. Luovaa työtä on erilaista, etenkin jos teos syntyy osana prosessia. Luova työ voi olla valmistelevaa, jolloin sitten joku muu luo teoksen, ja se voi edellyttää toteuttavaa työtä, joka voi olla luonteeltaan teknistä. Keskeisiä kysymyksiä ovatkin ne, mitä on luovuus, mitä on yhdessä tekeminen, kuka on tehnyt luovaa työtä ja kuka loppujen lopuksi on tekijä.

Luovuuden käsite eroaa taiteentutkimuksen ja oikeuden käyttämän oikeuslähdeopin välillä. Suomen oikeudessa keskeistä omaperäisyys huomioiden teoksen laji ja muoto. Eurooppalaisen standardin mukaan omaperäisyys on tekijän luovan henkisen työn tulosta ja teos kuvastaa tekijänsä yksilöllisyyttä, kun tekijä on tehnyt vapaita luovia ratkaisuja. Mattilan mukaan luovuus ilmenee subjektin identiteetin ilmaisuna. Tekijänoikeus käytännössä puolustaa inhimillistä olemista ja tekemistä. Lähtökohtaisesti algoritmi, tekoäly, eläin tai luonto ei saa tekijänoikeutta. Tekijänoikeus siis korostaa jokaisen ihmisen ainutlaatuisuutta painottamalla tekijän omaperäisyyttä, ei niinkään esteettisyyttä tai taiteellisuutta.

Seminaari tekijyydestä ja kulttuuriperinnöstä pe 12.4.2019 klo 14–16

SEMINAARI TEKIJYYDESTÄ JA KULTTUURIPERINNÖSTÄ PE 12.4.2019 klo 14–16

Kollektiivinen tekijyys ja kulttuuriperintö: uhkia, velvollisuuksia ja oikeudellisia ratkaisuja

 

Aika: pe 12.4.2019 klo 14–16

Paikka: Helsingin yliopisto, päärakennuksen sali 7 (Fabianinkatu 33, 3. krs, esteetön pääsy).

Sanna Lehtinen: Tulevien sukupolvien kulttuuriset oikeudet – uhkana ilmastonmuutos

Venetsia hukkuu, Suomenlinnan rakenteet vaurioituvat merenpinnan kohotessa, Seinen tulviessa Louvre joutuu sulkemaan ovensa ja Tyynellämerellä kokonaisia saaria kulttuureineen pyyhkiytyy mereen. Kuka kantaa vastuun kulttuuriperinnön suojelusta? Esitelmässäni käsitellään tulevien sukupolvien oikeusasemaa ja nykyisten sukupolvien velvollisuuksia tulevien sukupolvien oikeuksien toteutumisesta. Tarkastelussa ovat erityisesti ilmastonmuutoksen aiheuttamat uhat tulevien sukupolvien kulttuurisille oikeuksille sekä voimassaolevien kansainvälisten sääntely- ja sopimusjärjestelmien, kuten Unescon sopimuksien, valmiuksia turvata nämä oikeudet. Millaisia ovat sukupolvien väliset oikeussuhteet maailmassa, jossa ihmisen toiminnan vaikutukset ulottuvat kauemmas tulevaisuuteen kuin koskaan aiemmin?

Sanna Lehtinen (HTM, FM) on kulttuurisiin ja ympäristöön liittyviin oikeuksiin suuntautunut ihmisoikeustutkija, joka valmistelee väitöskirjaa Tampereen yliopistossa julkisen vallan velvoitteista koskien tulevien sukupolvien oikeutta kulttuuriperintöön.

Tuomas Mattila: Luovuus oikeudellisena käsitteenä ja yhteisöllisten luovien prosessien haaste

Luovuus oikeudellisena käsitteenä kumpuaa tekijänoikeuslain ensimmäisestä pykälästä (”Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen…”) sekä useamman tekijän yhteistä toimintaa koskevasta tekijänoikeuslain kuudennesta pykälästä (”Jos kaksi tai useammat ovat yhdessä luoneet teoksen…”). Eurooppalaisessa oikeuskäytännössä ”luovana” on pidetty sellaisen työn tulosta, joka kuvastaa tekijänsä yksilöllisyyttä. Yksilöllisyys ilmenee niissä vapaissa ja luovissa ratkaisuissa, jotka ilmaisevat tekijänsä luovia kykyjä. Kotimaisessa oikeuskäytännössä yhteistekijöiltä on edellytetty luovaa panosta teoksen syntymisen hyväksi. Oikeudellisessa luovuuden määritelmässä korostuu tekijäsubjektin yksilöllisyys. Tämä käsitys luovuudesta voi kuitenkin olla haasteellinen sellaisissa kollektiivisissa luovissa prosesseissa, joissa osallistujien panokset voivat olla eri laatuisia, toteutua eri tavoin ja eri aikoina. Aina ei ole selvää, kenen panos on vaikuttanut teoksen ulkoisesti havaittavaan muotoon tai ylipäätään ollut oikeudellisessa mielessä luovaa. Seminaariesitelmässä tarkastellaan sitä, millä tavoin tekijänoikeuslain käsitys luovuudesta vaikuttaa kollektiivisten luovien prosessien toteutumiseen ja millä tavoin se mahdollistaa ja kannustaa yhteisöllistä luovuutta.

Tuomas Mattila (OTK, VTM) on Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija.