Brump!

Jääkö tämä loppuaan lähenevä vuosi taloushistoriaan käännekohtana? Saattaapa jäädä, vaikka monesti onkin nähty, miten helppoa on sortua liioitteluun arvioitaessa yllättävien poliittisten käänteiden taloudellisia vaikutuksia. Ne kaksi poliittista yllätystä, joiden perusteella vuosi 2016 voisi jäädä taloushistoriaan(kin), ovat tietenkin Britannian päätös lähteä Euroopan unionista ja Donald Trumpin nousu Yhdysvaltain presidentiksi. Koska on muodikasta keksiä talouden ja politiikan ilmiöille nokkelia lyhenteitä − on BRICS-maat, grexit, brexit, joidenkin toiveissa siintävä fixit −, niin annettakoon brexitille ja Trumpin voitollekin yhteisnimi:

brump

Brump-ilmiön kommentoijat eivät ole säästelleet g-voimasanan käyttöä: Britannian EU-eron ja Trumpin vaalivoiton syitä on haettu globalisaatiosta − tarkemmin ottaen sen hedelmien epätasaisesta jakautumisesta. Näin piirtyy kuvio, jossa yhdistetään kolme pistettä: globalisaatio, taloudellinen eriarvoisuus ja poliittinen reaktio. Kuvio on selkeä mutta yksinkertaistava.1 Päättelyketjun lopusta taaksepäin palaten voimme ensinnäkin kysyä, olivatko brexitin ja Trumpin kannatuksen syyt vain taloudellisia. Eivätkö identiteettipoliittiset voimat, jotka eivät nouse vain taloudesta vaan liittyvät vaikkapa ihonväriin, uskontoon, sukupuoleen tai elämäntapaan (jopa ruokavalioon, ks. Paul Krugman), vaikuttaneet äänestäjien valintoihin?

Taloudellisen eriarvoisuuden kasvu, mitataanpa sitä tulojen tai varallisuuden jakaumalla, on ollut kiistatonta viime vuosikymmenten aikana etenkin Yhdysvalloissa. Siellä muutos on tosin ollut poikkeuksellisen jyrkkä (pikavertailu löytyy vaikkapa täältä). Eriarvoistumisen syitä on etsitty muun muassa teollisuustyöpaikkojen hupenemisesta, jota puolestaan on selitetty globalisaatiolla. Totta onkin, että globalisaatio (lue: tuonti Kiinasta) on hävittänyt teollisia työpaikkoja: liki miljoonan* Yhdysvalloissa vuosina 1999−2011 David Autorin & Co:n mukaan. Kiinan nousu maailman työpajaksi ei kuitenkaan riitä yksin selittämään teollisuuden työvoimaosuuden alamäkeä, jota on jatkunut kohta puolisen vuosisataa niin Yhdysvalloissa kuin muissakin kehittyneissa talouksissa (tästä merkintäni).

Teollisuuden työllisyyden supistuessa on kadonnut koko joukko keskituloisia työpaikkoja. Globalisaatio ei kuitenkaan yksin selitä tätä ilmiötä. Sen syitä on etsittävä myös teknologisesta muutoksesta, joka näyttää johtavan työmarkkinoiden polarisaatioon: sekä korkeaa että matalaa ammattitaitoa vaativien työtehtävien osuus kasvaa, mutta keskivaativat työt vähentyvät.2 Teknologinen muutos on ollut ammattitaitoa suosivaa (skill biased) taitojakauman yläpäässä muttei keskivaiheella, joka hurjimmissa visioisssa uhkaa autioitua (tai kovertua ontoksi, hollowing out). Trump on luvannut kääntää kehityksen pyörää ja palauttaa hyvät teolliset työpaikat, mutta lupauksen toimeenpano onkin sitten toinen juttu (ks. Simon Johnson).

Jotta brump jäisi taloushistoriaan suurena käänteenä, täytyy siitä seurata ratkaisuja, jotka jollain perustavanlaatuisella tavalla muuttavat maailmantalouden tasapainoa. Sellaisia ei vielä ole näkyvissä, mutta eihän Trump vielä edes isännöi Valkoista taloa. Myös brexitin toimeenpanon yksityiskohdat ja vaikutukset ovat vielä tietämättömissä. On tyydyttävä tarkastelemaan sitä, miten nopealiikkeiset talouden indikaattorit − valuuttakurssit ja korot − ovat reagoineet brumpiin. Kesäkuisen brexit-äänestyksen jälkeen punta eurokurssi kääntyi laskuun, mutta Trumpin vaalivoiton jälkeen suunta kääntyi (ks. kuvio alla). Nykyisellä euro/punta-kurssitasolla oltiin viimeksi keväällä 2013, joten kovin historialliselta ei muutos ainakaan vielä vaikuta. Euron kurssi suhteessa dollariin on alentunut Trumpin valinnan jälkeen 14 vuoden takaisiin lukemiin ja hieman kevään 2015 tason alapuolelle. Historiallista? Ei vielä, ei ainakaan isolla H:lla.

valuuttakurssit_16-12-2016-b

Dollaria on vahvistanut Yhdysvaltain keskuspankin FED:n päätös nostaa ohjauskorkoaan (14.12.). Koronnosto oli odotettavissa FED:n aiempien lausuntojen ja Yhdysvaltain talouslukujen valossa, ilman Trumpin voittoakin, joka kuitenkin näyttää vauhdittaneen korkotason nousua. Myös Suomen valtionlainojen korot laskivat brexitin jälkeen ennätyksellisen alhalle, ja syyskuun lopulla kymmenvuotisten lainojen korko painui prosentin sadasosan verran miinukselle: se oli historiallinen silmänräpäys se. Viisivuotisissa lainoissa miinuskorot ovat olleet sääntö kuluvan vuoden ajan, eikä Trumpin valinta ole muuttanut tilannetta (ks. kuvio alla). Kymmenvuotisissa lainojen korot ovat olleet nousussa, mutta nyt on vain palattu brexitiä edeltäneelle tasolle.

brump-ja-suomen-valtiolainojen-korot-16-12-2016

Ennen vaaleja moni kotimainenkin talouskommentaattori  ennusti, että Trumpin valinta aiheuttaisi epävarmuutta − ja markkinat vihaavat epävarmuutta, meille vakuutettiin. Mutta epävarmuudesta ei näytä olevan nyt tietoakaan, vaan markkinoilla vallitsee yllättävä optimismi. Rich Millerin (Bloomberg) mukaan ollaan jättämässä jäähyväisiä ”irrationaaliselle toivottomuudelle”: maailmantalous on vapautumassa finanssikriisin jälkeisen hitaan kasvun loukusta. Myös Kenneth Rogoff pitää Tump-buumia mahdollisena. Yhdysvaltain talouskasvu, inflaation voimistuminen, dollarin vahvistuminen − ne kaikki saattavat vauhdittaa kasvua Euroopassa, mikä puolestaan tukee Suomen talouden elpymistä. Mutta kuinka kauan Trump-buumi − jos sellainen syntyy − kestää ja mitä siitä seuraa, ei kukaan tiedä, sillä tulevan presidentin talousohjelma veronkevennyksiin, menojen lisäyksineen ja muine ristiriitaisine lupauksineen ei ole vielä joutunut todellisuuden testiin.

Brumpin välittömät taloudelliset vaikutukset jäänevät niin vähäisiksi, ettei vuosi 2016 niiden vuoksi jää taloushistoriaan suurena käänekohtana. Mutta se voi jäädä talouspoliittisen keskustelun historiaan vuotena, jolloin globalisaatiopuheen sävy muuttui. Yksinkertaistavan globalisaatioevankeliumin saarnaajien tehtävä muuttui aiempaa epäkiitollisemmaksi, ja pohtivammat äänet voimistuivat (ks. esim. Barry Eichengreenin, Dani Rodrikin ja Lawrence Summersin puheenvuorot). Maailmankaupan lukujen valossa hyperglobalisaatio tosin loppui jo finanssikriisiin: siihen päättyi maailmankaupan kokonaistuotantoa nopeampi kasvu (eli vienti/bkt-suhteen nousu) (ks. kuvio alla).

maailman-vienti-per-bkt-1960-2015

KORJAUS 21.12.2016  Autorin & Co:n mukaan tuonti Kiinasta hävitti vuosina 1999−2011 miljoona teollista työpaikkaa ; tekstissä alunperin mainittu 2,4 miljoonaa työpaikkaa oli Kiinan-tuonnin aiheuttama työpaikkojen kokonaisvähennys.


1. Brumpin selityksissä ja tulkinnoissa tuntuu jonkinlainen jokamiehen materialismi käyvän kaupaksi: perimmäiset syyt halutaan kaivaa taloudellisista perusteista. Mutta entä jos sieltä kaivaa turhaan? Jospa Alexander Herzen olikin oikeasssa: historiassa ”ei ole librettoa” vaan ”kaikki on improvisaatiota, kaikki on tahtoa, kaikki on ex tempore” (lainaus löytyy Herzen-elämäkerran arvostelusta)? Vai onko joku löytänyt sen suuren kynän, joka kirjoitti aarian Nigel Faragelle tai Donald Trumpille?
2. Suomen työmarkkinoiden polarisaatiosta ks. Meri Obstbaumin ja Juuso Vanhalan katsaus ja Terhi Maczulskij’n ja Merja Kauhasen artikkeli.