Helsingin yliopisto
Koronapandemian aiheuttama talouslama osoittautui poikkeukselliseksi, paitsi syntysyiltään, myös kestoltaan. Suomen talous kasvaa jo tänä vuonna toissavuoden kokoonsa, arvioivat Suomen Pankki (SP) ja valtiovarainministeriö (VM) syyskuun ennusteissaan. Kumpikin virallisista talousennustajistamme arvioi bruttokansantuotteen (bkt) määrän kasvavan mukavasti vielä ensi vuonna (SP 2,8 %, VM 2,9 %), mutta 2023 oltaisiin enää runsaan prosentin vauhdissa (SP 1,3 %,VM 1,4 %). VM:n ennuste ulottuu vuoteen 2025 asti ja tarjoaa seuraaviksi vuosiksi vielä niukempaa kasvua (1,1 % 2024, 1,0 % 2025). Se on ministeriön arvio Suomen tämänhetkisestä keskipitkän aikavälin kasvupotentiaalista.
Odotettavissa: väestöllistä vastatuulta
Kansantaloutemme kakun vuotuisen kasvun ennustetaan hiipuvan prosentin tuntumaan enen kaikkea siksi, että työikäisen väestön määrä jatkaa pienentymistään. Työikäisiä, joiksi tässä määrittelen 20−69-vuotiaat, oli vuonna 2014 runsaat 3,5 miljoonaa − enemmän kuin koskaan aiemmin Suomen historiassa. Ja enemmän kuin tulevaisuudessa, jos Tilastokeskuksen uusin väestöennuste toteutuu.
Ennusteen mukaan 20−69-vuotiaiden määrän pienentyminen vauhdittuu entisestään 2040-luvulla. Vuonna 2070 työikäisiä olisi noin 3,1 miljoonaa eli 57,3 prosenttia väkiluvusta. Se on yli 8 prosenttiyksikköä vähemmän kuin ennätysvuonna 1989 (65,7 %). Käänne on historiallinen, kuten kuvio 1 osoittaa. Työikäisten määrän kasvu vauhditti talouskasvua 2010-luvulle asti, jolloin tapahtunut käänne alaspäin jäi päivänkohtaisten taloushuolien varjoon.
Väestöennusteen mukaan työikäisten (20−69-vuotiaat) joukko pienentyy seuraavan kolmen vuosikymmenen aikana (2020−2050) noin viiden tuhannen vuosivauhtia, mikä merkitsee 0,15 prosentin negatiivista kasvukontribuutioita. 2050- ja 2060-luvulla työikäinen väestö hupenee jo 12 000:lla eli lähes 0,4 prosentilla vuodessa. Talous joutuu puskemaan kohtuullisen vahvaan vastatuuleen.
Työikäisten määrän pienentymisen negatiivisen kasvukontribuution kompensoimiseksi olisi työllisyysasteen noustava kuvion 2 käyrän mukaisesti – ”vain” kahdella prosenttiyksiköllä vuoteen 2040 mennessä, mutta siitä vielä yli kuudella prosenttiyksiköllä vuoteen 2070. Näin, jos väestöennusteen skenaariot syntyvyydestä ja työikäisen väestön maahanmuutosta toteutuvat.
Tuottavuus ratkaisee
Jos työikäisten määrä supistuu ennustetulla tavalla ja jos työllisyysasteen nousu riittää vain säilyttämään kansantalouden työpanoksen määrän entisellä tasolla, syntyy talouskasvu ainoastaan tuottavuuden parantumisesta. Ja siinä suhteessa on parantamisen varaa todellakin ollut viimeisen kahden vuosikymmenen aikana, kuten kuvio 3 osoittaa.
Työn tuottavuus (bkt:n määrä/työtunnit) kasvoi 1990-luvun alusta finanssikriisin (vuoden 2008 alku) 2,8 prosentin vuosivauhtia. Sen jälkeen tuottavuuden kasvu, silloin kun siitä on saatu nauttia, on ollut kovin vaatimatonta: viimeisen kymmenen vuoden aikana vain vajaat 0,5 prosenttia vuodessa (2008:Q2−2021:Q2 vain keskimäärin 0,2 %/vuosi). Näiden lukujen valossa jo ennuste prosentin vuotuisesta talouskasvusta vaikuttaa toiveikkaalta.
Yksi keskeinen tekijä Suomen viimeisen kolmen vuosikymmenen tuottavuuskehityksessä on ollut Nokia-yhtiö − niin hyvässä kuin pahassa. Nokian kasvu vauhditti työn tuottavuuden nopeaa nousua 1990-luvulta finanssikriisiin, ja sen aiheuttama negatiivinen tuottavuusšokki oli paljolti syypää vuosien 2008−2009 romahdukseen.
Yhden yhtiön, Nokian, poikkeuksellisen suuri merkitys koko kansantaloudelle on Suomen lähitaloushistorian erityispiirre. Tuottavuuden kasvun hidastuminen ei sen sijaan ole, kuten kuvion 4 logaritimiasteikolle piirretyt käyrät osoittavat. Työn tuottavuuden kasvu on ollut finanssikriisin jälkeen hitaampaa myös verrokkimaissa.
Suomen suhteellinen tuottavuusmenestys käy selkeämmin ilmi kuviosta 5, jossa Suomen reaalinen bkt työtuntia kohti on suhteutettu verrokkimaiden lukuihin. Kuvio osoittaa, että Suomi saavutti työn tuottavuudessa muita Pohjoismaita (P3 = Norjan, Ruotsin ja Tanskan keskiarvo) 1950-luvulta 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle, mutta 2010-luvulla on palattu 1990-luvun lopun tasolle (Suomi/P3 = n. 80 %).
Myös suhteessa Saksaan ja Ranskaan Suomen suhteellinen työn tuottavuus on alentunut finanssikriisin jälkeen, mutta vähemmän kuin muihin Pohjoismaihin verrattuna. Takapakkia on otettu 2000-luvun alkuvuosien tasolle: Suomen reaalinen bkt/työtunti on nyt kuten oli silloinkin vajaat 90 prosenttia Saksan ja Ranskan tasosta. Suhteessa Isoon-Britanniaan1 ja Italiaan Suomi on sen sijaan säilyttänyt asemansa korkeamman työn tuottavuuden maana.
Tulevaisuus on korvien välissä
Suomen heikkoa tuottavuuskehitystä murehtivan kuulokäytävässä alkaa ryömiä 1960-luvun lopun popmusiikin kenties askarruttavin lyyrinen korvamato − ne MacArthur Parkin sanat (Jimmy Webbin), joissa laulun minä murehtii sateeseen jäänyttä kakkua. Kesti niin kovin kauan leipoa se, ja − oi, voi − reseptiäkään ei enää ole. Jäikö talouskasvumme kakku sateeseen? Tulevaisuudessa on leipojista pulaa, mutta onko reseptikin hukassa?
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn kantoi syyskuussa hallituksen budjettiriiheen huolensa Suomen talouden vaimeista kasvunäkymistä. Työikäisen väestön määrä on laskussa, ja niin on myös ”nuorten aikuisten keskimääräinen koulutustaso”, Rehn totesi. Jos työvoiman määrän vähentymisen lisäksi myös sen laatu heikkenee, synkistyvät tulevaisuuden kasvunäkymät entisestään.
Kun työvoiman määrän lisäksi otetaan huomioon myös sen koulutus- tai osaamistaso, puhutaan inhimillisestä pääomasta. Se alkaa ”supistua noin 15 vuoden kuluttua”, ellei käännettä saada aikaan, Rehn varoitti hallitusta. Hänen esityksensä pohjana on valmistumassa oleva Suomen Pankin uusi pitkän aikavälin kasvuennuste (esittely täällä), jonka ovat laatinen Arto Kokkinen2 , Meri Obstbaum ja Petri Mäki-Fränti.
Ennuste on siinä suhteessa uraauurtava, että siinä otetaan huomioon inhimillisen pääoman karttuminen ja sen vaikutus talouskasvuun. Tulevaisuuden kasvu ei riipukaan enää entisten mallien tapaan vain työvoiman ja kiinteän pääoman määrästä; nyt modernin kasvuteorian ajatukset inhimillisen pääoman merkityksestä tuodaan pitkän aikavälin talousennustamiseen. Tämä on tärkeä avaus Suomen kasvunäkymien hahmottamisessa.
Siinä hyvät uutiset. Sitten huonot. Tälläkin kertaa tieto lisää tuskaa. Ennusteen mukaan inhimillisen pääoman määrä uhkaa kääntyä laskuun vuoden 2040 tienoilla, jos mitään ei tehdä. Rehnin esittelemän, malliin pohjautuvan arvion mukaan inhimillisen pääoman tason säilyminen entisellään edellyttäisi noin ”12 000 koulutetun henkilön lisäystä maahanmuuttoon vuosittain” sekä ”lisäpanostuksia nuorten koulutukseen kotimaassa”. Mutta tällöinkin talouskasvu jäisi ”lähivuosikymmeninä vaimeaksi”.
Vaan vielä vaimeammaksi se jää, ellei panosteta inhimillisen pääoman kasaamiseen: koulutukseen ja tutkimukseen. Antti Rinteen (sd) hallituksen ohjelman (= Sanna Marinin (sd) hallituksen ohjelma) ”tulevaisuusinvestoinneille” virnuiltiin, kun hienon termin takaa löytyi tavallisia väliaikaisista menolisäyksiä muun muassa ammattikoulujen opettajien palkkaamiseen.
Mutta tuon lisäyksen ainoa ongelma on sen määräaikaisuus, sillä toki ammattikoulujen opetuksen kohentaminen on ”tulevaisuussatsaus” (tätä termiä ehdotin taannoin ongelmaksi koetun ”tulevaisuusinvestoinnin” sijaan).3 Suuri sellutehdashanke, nopean junayhteyden rakentaminen, supertietokoneen hankkiminen − ne ovat tuttuja tavallisia investointeja, joita talouspolitiikan tekijöiden on helppo hehkuttaa. Sellaisia tietenkin tarvitaan, mutta yhä tärkeämpää on määrätietoinen, pitkäjänteinen investointi koulutukseen ja tutkimukseen − inhimilliseen pääomaan ja sivistykseen.
1. Ison-Britannian pääministeri Boris Johnson kiinnitti vastikään huomiota maansa heikkoon tuottavuuskehitykseen vannoessaan konservatiivien puoluekokouksessa, ettei maalla ole paluuta vanhaan kehnoon talousmalliin ”mataline palkkoineen ja mataline talouskasvuineen, heikkoine osaamistasoineen ja heikkoine tuottavuustasoineen”; malliin, joka hänen mukaansa perustui − yllätys, yllätys − ”hallitsemattomaan maahanmuuttoon.”.↵
2. Ennusteen lähestymistapa pohjaa Kokkisen väitöskirjaan (suomenkielinen lyhennelmä täällä). Kokkinen on tarkastellut koulutuksen avulla hankitun inhimillisen pääoman roolia Suomen talouskasvussa ”muodostamalla inhimilliselle pääomalle empiirisen vastineen samassa kansantalouden tilinpidon kehikossa”.↵
3. Vesa Vihriälä ehdottaa termiä ”investointiluonteinen menoerä” .↵