Ruotsin matkimisen vaikeus

Muista Pohjoismaista on haettu esimerkkiä viimeaikaisessa talouspoliittisessa keskustelussa, kun on etsitty ratkaisuja Suomen talouden pulmiin. On tietenkin fiksua ottaa opiksi sekä toisten maiden viisaista ratkaisuista että virheistä. Hankalaksi matkimisen tai virheiden välttämisen tekee se, että taloudessa melkein kaikki rippuu melkein kaikesta ja että lähestulkoon kaikki taloudelliset mittarit ovat kovin suhteellisia. Tämä pätee myös mallin ottamiseen muista Pohjoismaista. Ruotsia voisi pitää varoittavana esimerkkinä vaikkapa holtittomasta velkaantumisesta, koska siellä kotitalouksilla on velkaa 1,8-kertaisesti vuotuisten käytettävissä olevien tulojen summa. Suomessa koittalouksien velkataakka oli vain 1,2-kertainen tuloihin verrattuna. Mutta kun ruotsalaisilla kotitalouksilla on suuremman velkasumman vastapainona myös enemmän varallisuutta (nettovarallisuus/tulot 2013: Ruotsi 5,2, Suomi 3,4), eivät kotitaloudet ole nettovarallisuuteen suhteutettuna Ruotsissa sen velkaantuneempia kuin Suomessa.1 Jatka lukemista ”Ruotsin matkimisen vaikeus”

Virallista mollia

Tuore valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) esitteli viime keskiviikkona (10.8.) valtion ensi vuoden talousarvion valmistelua. Hän joutui toteamaan, että ”valitettavasti mollivoittoisissa sävyissä lähdetään”. Orpo myönsi nöyrästi, että ”talouskehitys ja ennen kaikkea työllisyyskehitys ei ole sen mukaista, minkä varaan hallitusohjelman talouskokonaisuus on rakennettu”. Näin hän otti ainakin tyylillistä etäisyyttä edeltäjäänsä Alexander Stubbiin, joka reilu vuosi sitten hallitusneuvottelujen aikaan kehui talouden ”tilannekuvan” muodostamisen nopeutta (74 min). Vaikka budjetin valmistelusta vastaavan valtiovarainministeriön virkamieskunnan veisaama talouspoliittinen sävelmä saattaa monen moneen korvaan kuulostaa valtakunnan Viralliselta mollillta (VM), on ministeriö ollut viimeisen vuosikymmenen talousennusteissaan yleensä duurivoittoinen − ja siksi väärässä. Jatka lukemista ”Virallista mollia”

Business as unusual

Luottoluokituslaitos Fitch laski kolme viikkoa sitten (11.3.2016) Suomen valtion pitkäaikaisen velan luottoluokituksen parhaasta AAA-luokasta toiseksi parhaaseen luokkaan AA+. Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) reagoi  tähän kirjoittamalla kirjeen suomalaisille. ”Luottoluokituksen aleneminen ei ole mikään ’business as usual’ -varoitus, jonka jälkeen kaikki jatkuu kuin ennallaan”, Stubb kirjoitti; ”Se on merkki siitä, että meitä ulkopuolelta arvioivat ovat alkaneet menettää uskoaan Suomen kykyyn uudistua.” Vastausta siihen, miten Suomea arvioidaan ulkopuolelta, voi kysyä kaikkitietäviltä ja -näkeviltä markkinavoimilta. Jatka lukemista ”Business as unusual”

Sieppari lumihangessa

”Suomi on kuilun partaalla”, kirjoittaa Jorma Ollila Helsingin Sanomissa (2.1.2016). Kielikuvia ei pitäisi ottaa kirjaimellisesti, mutta silti: eikö Suomen talous ole ennemminkin kuilun pohjalla? Suomen bruttokansantuote (bkt) ei saavuta alkaneenakaan vuonna potentiaaliaan eli taloutemme on edelleen tuotantokuilussa, jonka syvyydeksi Euroopan komissio arvioi 2,0 % ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) 2,7 %. Niin pessimististä ennustajaa ei sentään taida löytyä, joka povaisi uutta romahdusta tälle tai seuraavalle vuodelle. Joten tässä mielessä ei voine väittää Suomen olevan kuilun partalla. Jatka lukemista ”Sieppari lumihangessa”

Menetetty vuosikymmen

Suomen talousluvut ovat synkkiä kuin tämän itsenäisyyspäivän sää. Eurostatin viimekuinen (13.11.) tilasto kertoo, että maamme on vajonnut talouskasvulla mitaten Euroopan jumbosijalle. Euroopan komissio arvioi syysennusteessaan (5.11.) Suomen päättymässä olevan vuoden talouskasvuksi 0,3 prosenttia, mutta tuo perustui arvioon hienoisesta kasvusta myös kolmannella neljänneksellä. Jos tilastokeskuksen (ja samalla Eurostatin) ennakkotieto bruttokansantuotteen (bkt) supistumisesta kolmannella neljänneksellä pitää paikkansa, voi tuon vaatimattoman kasvunkin saavuttaminen osoittautua vaikeaksi. Jatka lukemista ”Menetetty vuosikymmen”

Ruotsi vie, Suomi vikisee?

Suomen taloudellinen kehitys on riippunut viimeiset 150 vuotta vientimenestyksestä. Kun vienti on vetänyt, talous on kasvanut kohisten, mutta kun vienti on takkuillut, on koko kansantalous kärsinyt. Vientiriippuvuuden nurja puoli on tullut turhankin tutuksi viimeisen seitsemän vuoden aikana. Viennin romahdus oli Suomessa finanssikriisin jälkeen poikkeuksellisen syvä, eikä tuosta kuopasta ole vielä noustu. Tämä on selvää samoin kuin se, että taustalla on Nokian matkapuhelintoimialan hiipuminen. Yhtä mieltä ollaan myös siitä, että paperiteollisuuden viennin vaikeudet ovat rakenteellisia − toimialan globaaleihin näkymiin liittyviä, eivät kustannuskilpailukyvystä johtuvia. Mutta sitten näkemykset alkavatkin erota. Jatka lukemista ”Ruotsi vie, Suomi vikisee?”

Terveisiä luottoluokittajilta

Maallistuneita suomalaisia on vaikea pelotella helvetin lieskoilla, mutta onhan meillä sentään luottoluokittajat. Tai ainakin oli. Muistamme miten vuosi sitten (10.10.2014) luottoluokitusyhtiö Standard & Poor’s (S&P) laski Suomen valtionlainojen luottoluokituksen parhaasta AAA-luokasta pykälää alemmaksi luokkaan AA+ (merkintäni siitä). Tuolloin Nordean tutkimusjohtaja ja pääekonomisti Aki Kangasharju julisti, että ”pelleilyn  on loputtava” ja että korot ”varmasti pomppaavat”. Eivät pompanneet, ja luottoluokittajalla pelottelu, jota oli harrastettu pitkin vuotta, menetti tehoaan. Viime perjantaina (25.9.) S&P ilmoitti pitävänsä Suomen valtion luottoluokituksen ennallaan (AA+) mutta muutti näkymät vakaista kielteisiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että on olemassa ainakin yhden kolmasosan todennäköisyys sille, että S&P laskee Suomen luottoluokitusta seuraavan kahden vuoden aikana, ”jos taloudellinen elpyminen ei toteudu”. Jatka lukemista ”Terveisiä luottoluokittajilta”

Fakta homma

”Emme pääse pakoon tosiasioita”, sanoi pääministeri Juha Sipilän keskiviikkoisessa (16.9.) puheessaan Suomen kansalle. Hän esitti oman (”Minulta on kysytty”, ”Mitäkö minä oikein ajattelen?”) tiivistyksensä Suomen talouden ongelmista melkeinpä iskulausejonona. Iskulauseilla yksinkertaistetaan. Niillä halutaan vedota myös tunteseen. Niissä on ”lämpöä”. Mutta tosiasiat on nautittava viileinä, ja ne ovat − ikävä kyllä − useimmiten monitahoisia ja tulkinnan värittämiä. Faktat ovat teoriapitoisia, on joku viisas sanonut. Jatka lukemista ”Fakta homma”

Sipilän laskuoppia

Juha Sipilän hallitus esitteli toissapäivänä toimensa kilpailukyvyn parantamiseksi. Tavoitteena on kuuluisa viiden prosentin kilpailukykyhyppy, jolla on tarkoitus täyttää osa kymmenen miljardin euron suuruiseksi arvioidusta kestävyysvajeesta. Kuitenkin vain pieni osa, sillä neljä miljardia aiotaan kattaa säästöillä ja toiset neljä miljardia rakenteellisilla uudistuksilla. Jäljelle jäävät kaksi miljardia toivotaan saatavan kokoon kilpailukykyä parantavilla toimilla, joitta ovat hallituksen tiedotteen mukaan ”kustannuskilpailukyvyn parantaminen, palkkamaltti ja tuottavuuden parantaminen”. Kun tällä esityksellä ei uskoakseni edistetä palkkamalttia eikä paranneta tuottavuutta, ovat esityksen tavoitteet kestävyysvajeen näkökulmasta vaatimattomat. Jatka lukemista ”Sipilän laskuoppia”

Juoksutusta ja hyppyytystä

Juha Sipilän hallitus on julkistanut esityksensä ”yhteiskuntasopimuksen solmimisesta ja juoksutuksesta”. Juoksutuksesta? Tämä täytyy olla jotain prosessikaaviokieltä, sillä Kielitoimiston sanakirja ei ainakaan anna sanalle asiayhteyteen sopivaa selitystä.1 Olkoon mitä on, hyppyytyksestähän tässä kuitenkin on varsinaisesti kysymys. Hallitustunnustelujen käynnistyessä Sipilä kyseli työmarkkinajärjestöjen edustajilta: ”Millä keinoilla saamme aikaan noin 5 %:n tuottavuushypyn suomalaisen työn, julkisen sektorin ja yritystoiminnan kilpailukyvyn parantamiseksi?” (Juha Sipilän blogi 22.4.). Hallitusohjelmassa (29.5.) hyppy oli unohdettu; sen sijaan luvattiin työelämän osapuolille viimeistään 30.7.2015 mennessä esitys ”toimista (yhteiskuntasopimus) yksikkötyökustannusten alentamiseksi vähintään 5 prosentilla”. Nyt hyppy on palannut, sillä hallituksen neuvotteluavauksessa (3.8.) todetaan: ”Hallitus tavoittelee yhteiskuntasopimuksella 5 prosentin kilpailukykyhyppyä.” Jatka lukemista ”Juoksutusta ja hyppyytystä”