Helsingin yliopisto
Helsingin piispa Teemu Laajasalo työskentelee tuomiokapitulissa, hiippakunnan korkeimmassa toimielimessä. Tuomiokapitulista lähtevät niin perinteiset piispan kiertokirjeet kuin ajan hermolla olevat twiititkin. Agricolalaisesta etanapostista on siirrytty reaaliaikaiseen reagointiin.
Piispa Teemu Laajasalolla on oltava Sana hallussa – monessakin merkityksessä. Piispan on tunnettava, kirjoitettava, puhuttava ja luettava tekstilajeja laidasta laitaan. Korkean kirkollisen viran tekstityö lonkeroituu monelle tasolle, ja Laajasalo itse jakaa tekstityön neljään osaan. Nämä ovat kirkonsisäiset opilliset ja hallinnolliset kannanotot, juridiset tekstit, saarnat ja lyhyet kansalle suunnatut viestit.
Kuinka suuri osa piispan työstä on toimintaa juuri tekstien kanssa? ”Puolet”, Laajasalo toteaa pitkään mietittyään.
Dokumentoituja puheita, iankaikkisesti
Miten puhua – tämä on Laajasalolle selkeästi intohimo. Puhuessaan hän kokeekin olevansa ekonominen ja tuottavansa ”fiksua tavaraa kohtuullisen vähällä vaivalla”, kun taas kirjoittaessa hän kokee nyhertävänsä. ”Se on epäekonomista, hidasta, lauseisiin juuttumista.”
Kansallisarkisto kerää piispojen puheita taltioitaviksi. Laajasalon suhtautuminen saarnoihin onkin muuttunut niistä ajoista, jolloin hän saarnasi Etelä-Helsingissä pappina tai Kallion seurakunnan kirkkoherrana. ”Teksti harvoin lentää, koska taustalla on jatkuvasti ajatus siitä, että kyseessä on arkistoitava dokumentti.”
Kirkollisessa virassa tehtävä tekstityö siis vaatii monitahoista suunnittelua, tietoisuutta kielenkäytön vaikutuksesta muihin ja semanttisten taustojen pohdiskelua. Harkituista prosesseista huolimatta kaikki tuomiokapitulin tuottamat dokumentit eivät ole tarpeellisia. Kirkon organisaatioon kuuluu 21 000 työntekijää, joten ”joskus paperia tuotetaan myös paperin vuoksi”.
Piispan ääni ja taustajoukot
Eri teksteissä oman äänen ja moniäänisyyden painotus vaihtelevat. Tavoitteiltaan hallinnollis-juridisilla teksteillä on useita kirjoittajia. Tällainen teksti on esimerkiksi Kirkkohallituksen tuomiokapitulilta pyytämä lausunto hiippakuntavaltuustojen kokoonpanosta.
Saarnataso, eli opetuksellis-hengelliset tekstit, ovat Laajasalolle oma-äänisimpiä. On merkityksellistä omistautua hyvälle puheelle. Hän kaipaa niihin tiettyä hurmosta ja välittää entisen opettajansa ajatuksen: ”Papin olisi hyvä vähän liikuttua omista teksteistään.”
Tuomiokapitulissa tuotettu teksti on näkemyksellisesti latautunutta. Kantaa ottavat tekstit ovat yksi keskeinen osa nykypiispan työnkuvaa. “Kirkon on pysyttävä Sanassa, ajassa ja kasassa”, kiteyttää Laajasalon piispanvaalien slogan. Kokonaiskirkollisista suurista teologisista tai hallinnollisista kysymyksistä on siksi esitettävä mielipiteitä. Yksi toistuva keskustelunaihe on esimerkiksi suhde katoliseen kirkkoon ja paaviin.
Onneksi tekstejä ei tarvitse tuottaa yksin. Laajasalo vilkaisee työpuhelimensa näyttöä ja lukee juuri saamansa viestin: ”Luin tasa-arvoteesisi. Vedät mutkia suoriksi siitä aiemmasta problematisoinnista. Otsikko ainakin pitäisi muuttaa.”
Viesti on tullut yhdeltä avustajista, jotka yhdessä tuomiokapitulin muiden työntekijöiden kanssa ovat mukana tekstiprosesseissa. He esittävät näkemyksiään sisällöistä ja huoltavat kieltä. Kuitenkin lopulta juuri Laajasalon hyväksyntä sinetöi tekstit valmiiksi – edustavathan ne kaikki piispan näkemystä. Jokainen teksti on hänen omansa.
Murroksessa olemus, ei määrä
Tekstityö on aina ollut oleellinen osa piispan virkaa. Kautta aikain tuomiokapitulissa on oltu ”sanan palvelijoita”, mikä juontuu kapituli-sanan merkityksestä ’lukukappaleena’. Omistautuminen oppiin kuvastuu piispan vihkimisessä. Virassa sitoudutaan valvomaan sitä, että evankeliumia saarnataan puhtaasti.
Tekstuaalisesti tämä sääntely näkyy esimerkiksi piispan kiertokirjeessä, joka on ollut seurakuntien ”kaitsennan väline” jo kauan. Kiertokirje ohjailee ja tiedottaa seurakuntia. Nykyään se lähetetään sähköpostitse. Piispan kaitsentatehtävään kuuluvat myös lausunnot oman hiippakunnan pappien puheista, jos niistä on valitettu.
Piispa on paitsi kaitsija kirkon sisällä, myös vaikutusvaltainen henkilö organisaation ulkopuolella. Pinnalla oleviin ilmiöihin on otettava kantaa myös sosiaalisessa mediassa, vaikka hänellä tuleekin – puolileikillään – somesta mieleen sana ”kauhee”. Piispa reagoi ajankohtaisiin kysymyksiin esimerkiksi Twitterissä, ja tässä kohtaa hän vakavoituu. ”Omissio eli hiljaisuuskin on valtaa.”
Ja toisaalta – välillä tulee myös kommentoitua sellaista, mitä ei ehkä pitäisi. Nykyään tietoisuus omista etuoikeuksista ja omasta valtapositiosta ovat seikkoja, joihin täytyy kiinnittää huomiota sanavalinnoissa. Kaikessa on mietittävä tarkasti, mitä ja miten sanoa asiat. Lukijoitahan on monenlaisia, ja esimerkiksi herätysliiketaustainen lukija saattaa tulkita vaikkapa twiitin aivan eri tavalla kuin miten Laajasalo on tarkoittanut. On siis tärkeää, että piispan tekstejä lukevat ja kommentoivat hyvin erilaiset ja eritaustaiset ihmiset.
Kieltä on kommentoitu paljonkin jo lapsuuden perheessä. Laajasalo muistelee äitinsä, äidinkielenopettajan, kiinnostusta Juicen lyriikoihin ja sanaväännöksiin. Mekin leikittelemme haastattelun aikana kielellä sana-assosiaation muodossa. Mitä piispalla tulee mieleen lausekkeesta suomen kieli?
”Ihana.”
Sanna Jahkola, Eeva-Leena Karihtala, Heli Viksten