Helsingin yliopisto
Neuropsykologin työssään PsT Liisa Klenberg arvioi viikoittain lapsia ja nuoria, joilla on ongelmia kielen kanssa. Lukihäiriön ja muiden oppimisvaikeuksien tutkiminen on vastaanotolla arkea, joten kieli on väline jokapäiväisessä työnkuvassa. Myös Klenberg kohtaa haasteita tekstien parissa: ammatin tekstilajit vaativat kirjoittajalta kykyä ottaa huomioon erilaiset lukijat ja taitoa soveltaa alan terminologiaa ymmärrettävästi.
Neuropsykologi Liisa Klenberg (PsT) tekee työpaikallaan Hippo Terapiaklinikalla päivittäin asiakastyötä. Suurin osa työpäivästä kuluu kuitenkin tekstityön parissa.
Klenberg tuottaa työssään monenlaisia tekstejä. Kirjoitettua tulee muun muassa asiakaskäyntien kirjauksia, psykologisia lausuntoja sekä sähköposti- ja WhatsApp-viestejä. Käyntikirjauksia on näistä eniten, koska jokaisesta asiakaskäynnistä kirjataan sekä virallinen raportti, joka tallennetaan sähköiseen arkistoon, että omat muistiinpanot, jotka voivat olla sähköisiä tai paperisia. Virallisten raporttien tarkoitus on tuottaa tulos asiakastyöstä ja välittää asiakastapaamisesta tietoa asiakkaalle itselleen, muille terveydenhuollon ammattilaisille ja koululle. Muilta osin ne ovat salassapitovelvollisuuden alaisia.
Psykologin työssä tekstien kuluttaminen on myös runsasta. Asiakkailta kilahtelee sähköpostiviestejä, joiden avulla sovitaan esimerkiksi tapaamisaikoja. Asiakastyöhön sisältyy kuitenkin myös vaativampien tekstien lukemista ja tulkitsemista. Klenberg toteaa, että jo uuden asiakkaan historiaan perehtyminen vaatii kykyä seuloa erilaisten dokumenttien ja sairauskertomusten pinkasta ne, jotka ovat terapiatyön kannalta oleellisia. Koska neuropsykologia on jatkuvasti kehittyvä ala, työhön kuuluu myös ammatillisen kirjallisuuden lukemista. Tämä on tärkeää, jos uudella asiakkaalla on jokin harvinainen neuropsykiatrinen häiriö.
Erilaisia tekstejä käytetään välineinä myös asiakaskäynneillä muun muassa oppimisvaikeuksista kärsivien lasten ja nuorten kanssa. Asiakkaat voivat itse kirjoittaa tekstejä, joita Klenberg kommentoi. Huomiota voidaan kiinnittää esimerkiksi välimerkkeihin tai isoihin alkukirjaimiin.
Työ tiivistyy paperiliuskaan
Vastaanottokäyntien, tutkimusten ja arvioiden jälkeen psykologin on luotava asiakkaan tilasta lausunto. Lausunnon kirjoittaminen on muutakin kuin vain kliinistä kuvailua, ja siihen tiivistyy Klenbergin mukaan moni psykologin työnkuvan pulmallisimmista seikoista.
Lausunto on teksti, jonka lukee joukko ihmisiä hyvin erilaisilla valmiuksilla. Kohderyhmien moninaisuus on otettava huomioon usealla kielen tasolla. Asiakas tai asiakkaan vanhemmat eivät välttämättä ymmärrä monimutkaista alan terminologiaa, joten sanavalintoihin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Tekstin yleisöön kuuluvien terveydenhuollon ammattilaisten odotukset voivat myös erota: toinen haluaa tiiviin ja suoraan asiaan menevän raportin, kun taas toinen toivoo perinpohjaista selvitystä jokaisesta tutkimusmenetelmästä ja havainnosta. Klenbergin mukaan lausunto onkin pitkälti tasapainottelua eri valintojen välillä ja erilaisten näkökulmien huomioimista. Laadunkaan suhteen ei voi tehdä kompromisseja.
“Moni sanoo, että lausunnon kirjoittaminen on vaikeinta työssämme”, Klenberg kertoo.
Usein lausunto on ainoa dokumentti, jonka muut ihmiset kuin psykologi ja asiakas saavat asiakaskäyntien sisällöstä luettavakseen. Se kertoo tiivistetysti asiakastapaamisista, joissa on voinut selvitä asiakkaasta hyvinkin monimutkaisia asioita. Lausuntoa varten psykologin on löydettävä asiakastapaamisista punainen lanka ja hahmotettava se itselleen – luonnollisesti on myös pystyttävä kirjoittamaan nämä havainnot puhtaaksi paperille. Vaikka tekstilajina psykologin lausunto on hyvin kaavamainen ja ammattikunnassa vakiintunut, jokainen teksti vaatii tarkkaa ja yksilöllistä pohdintaa.
Enemmän koulutusta tekstitaidoista
Etenkin lausuntojen laatimisen kompleksisuus mietityttää Klenbergiä: opinnoissa kirjoittamiseen ei anneta tarvittavaa koulutusta, vaikka taito onkin erittäin tarpeellinen oman työn tuloksen kannalta. Rakenteellisten ja sisällöllisten ratkaisujen lisäksi tekstin kielellisen ulkoasun täytyy olla selkeä ja ymmärrettävä, mutta samalla tulee kiinnittää huomiota empaattisuuteen. Kirjoitusprosessissa siis korostuu olennaisesti pyrkimys ihmisen kunnioittamiseen. Lausunnon työstämisen haastavuus tulee kirjoittajalle ilmi etenkin sanavalintojen kohdalla. Niitä punnitessa täytyy pitäytyä kriittisenä – on käytettävä asianmukaisia termejä mutta varottava negatiivisia sivumerkityksiä. Huomiota on kiinnitettävä myös tekstiin kokonaisrakenteen toimivuuteen ja edelleen siitä syntyvään vaikutelmaan.
“Sitä aina toivoo, että olisi hyvä kirjoitustaito, jotta pystyisi ilmaisemaan asioita samalla selkeästi mutta henkilökohtaisesti. Haluan, että lausunnosta tulisi sellainen kuva, että kertoisi ihmisestä eikä kuvailisi oirelistaa”, Klenberg pohtii.
Psykologin työssä tapaa välillä myös huonoja tekstejä. Niissä alan terminologiaa käytetään hyvinkin ahkerasti, mutta asiasisältö on puutteellinen tai huonosti jäsennelty. Sama asia saattaa myös toistua monin ristiriitaisin ilmauksin, jolloin monitulkintaisuuden riski kasvaa. Tiivistettynä suurimpia ongelmia tuottavat tekstit, jotka epäonnistuvat olennaisen tiedon välittämisessä. Klenbergin mielestä on harmillista, jos tällaisen kokonaisuuden laatimiseen on käytetty paljon aikaa.
Opinnoissa tekstien kielenhuoltoon tai kirjoittamisprosessiin ei Klenbergin mukaan ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota, vaikka käytännön työstä iso osa dokumentoidaan aina jollakin tavalla. Perusopinnoissa lausuntojen kirjoittamista harjoiteltiin konkreettisesti vain yhdellä kurssilla, jolla omista teksteistä saatiin palautetta lähinnä asiasisällöstä ja rakenteesta. Tällöin kielenhuollon puoli ei itsessään ollut fokuksessa. Tieteellisen kirjoittamisen kurssilla taas itse alan käytäntö ja siihen liittyvä tekstien tuottaminen oli luonnollisesti taka-alalla. Yleiskielen normien näkökulmasta lausuntojen työstäminen on suurimmaksi osaksi tapahtunutkin lukion äidinkielen pohjalta.
Klenberg kaipaakin psykologin koulutuksessa painotusta kirjoitetun kielen ominaispiirteiden oppimiseen. Myös täydennyskoulutuksen tarjoaminen jo työelämässä oleville näyttäytyy tarpeellisena. Klenbergin mukaan työtä ei voi yksinkertaisesti tehdä ilman kunnollisia kirjoitetun kielen valmiuksia.
Tuuliina Louko, Juho Majanen ja Maria Salonen