Muutakin kuin esseiden korjaamista

Äidinkielenopettaja kohtaa työssään monenlaisia tekstejä. Oppitunnilla analysoidaan runoja ja kaunokirjallisuutta, mutta itse tekstityö sisältää myös paljon muuta. Opettajan laatimat tekstit ohjailevat ja pyrkivät kommunikoimaan. Teksteille keskeisintä on kannustaminen, ei kielioppivirheiden korjaaminen.

Helsingin yliopiston päärakennus on Sari Ruudulle merkityksellinen, sillä hän opiskeli keskustakampuksella kaksikymmentä vuotta sitten. Nostalginen paikka herättää keskustelua vanhoista professoreista ja päärakennuksen alkavasta remontista.

“Virkanimitykseltäni olen äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, mutta työpäivän aikana äikänope tai S2-ope”, kertoo Sari Ruutu Helsingin yliopiston päärakennuksen kahvilassa. Viimeiset kolme ja puoli vuotta Ruutu on opettanut yläkoulussa, mutta vuosia opettajana hänelle on kertynyt jo yli kaksikymmentä. Jatka lukemista ”Muutakin kuin esseiden korjaamista”

Hallintoa, hengellisyyttä ja hurmosta – piispan moninaiset tekstitaidot

Helsingin piispa Teemu Laajasalo työskentelee tuomiokapitulissa, hiippakunnan korkeimmassa toimielimessä. Tuomiokapitulista lähtevät niin perinteiset piispan kiertokirjeet kuin ajan hermolla olevat twiititkin. Agricolalaisesta etanapostista on siirrytty reaaliaikaiseen reagointiin.

 

Piispa Teemu Laajasalolla on oltava Sana hallussa – monessakin merkityksessä.   Piispan on tunnettava, kirjoitettava, puhuttava ja luettava tekstilajeja laidasta laitaan. Korkean kirkollisen viran tekstityö lonkeroituu monelle tasolle, ja Laajasalo itse jakaa tekstityön neljään osaan. Nämä ovat kirkonsisäiset opilliset ja hallinnolliset kannanotot, juridiset tekstit, saarnat ja lyhyet kansalle suunnatut viestit. Jatka lukemista ”Hallintoa, hengellisyyttä ja hurmosta – piispan moninaiset tekstitaidot”

Ut pictura poesis

Tekstin avulla kuva ja tunne yhdistyvät kuvataiteilija Kaisu Sirviön työssä. Nykypäivänä tekstityötä tarvitaan myös taiteen markkinointiin.

Saavumme Helsingin Kivipainolle, taidelitografian painamiseen keskittyneelle työpajalle. Kivipaino on ainoa paikka Suomessa, jossa historiallista, 1700-luvulla kehitettyä painomenetelmää voi toteuttaa. Radiosta soiva musiikki ja pajan perältä kantautuva puheensorina luovat rennon ja kotoisan tunnelman.

Olemme haastattelemassa Kivipainon uusinta jäsentä Kaisu Sirviötä tekstityöstä ja sen merkityksestä taiteilijan työssä. Aktiivisesti Kivipainolla työskentelevä Sirviö kertoo olevansa sekä taidegraafikko että kuvataiteilija. Hän käyttää ammattinimikkeitä kuitenkin tilanteen mukaan. ”Kuvataiteilijan nimike on kattavampi ja sikäli kuvaavampi.” Jatka lukemista ”Ut pictura poesis”

Tekstejä tiimityönä ja itsenäisesti – järjestötyöntekijän toimenkuva on monipuolista viestintää

Partiotyöntekijän työnkuva koostuu monenlaisista työtehtävistä, joita tehdään yhdessä ja yksin. Nykyajan työelämässä tekstien kirjoittamiselta ei yksinkertaisesti voi välttyä.

Kuva: Viivi Huttunen.

“Kyllä tekstityötä tulee tehtyä päivittäin”, toteaa Iina Leppäaho. Hän on yksi Suomen Partiolaisten vajaasta 30 työntekijästä. Vapaaehtoistuen koordinaattorina Leppäahon työ on pääsääntöisesti viestimistä ja kirjoittamista erityyppisille lukijoille. Jatka lukemista ”Tekstejä tiimityönä ja itsenäisesti – järjestötyöntekijän toimenkuva on monipuolista viestintää”

”Mä oon kustannustoimittaja, mut parempi nimi olis ehkä projektipäällikkö”

Vuonna 2018 luokanopettajaksi Helsingin yliopistosta valmistunut Ville Halonen ei ole sijaisuuksia lukuun ottamatta tehnyt opettajan töitä päivääkään. Sanoma Prolla oppikirjojen kustannustoimittajana työskentelevä Halonen kertoo, että kiireisen työn oppii parhaiten käytännössä. Lopullinen vastuu tuotoksista on kuitenkin tekijöillä.

Ville Halonen aloitti työt alakoulun matematiikan kustannustoimittajana vuoden 2019 alussa. Hänen vastuullaan ovat Milli-sarjan lisämateriaalit, joihin kuuluvat opettajan opas, monisteet, kokeet ja digiopetusmateriaalit. Hieman yllättäen selviää, että perinteisestä kustannustoimittajan työstä ei kuitenkaan ole kyse, vaan Halosen työnkuva on ennemminkin projektin johtamista ja koordinoimista: ”Projektit koostuvat erilaisista palasista. Jonain päivänä teen jotain ja toisena jotain täysin muuta. Paljon se on sähköpostiin vastailua, aikatauluttamista ja kulujen katsomista.” Jatka lukemista ””Mä oon kustannustoimittaja, mut parempi nimi olis ehkä projektipäällikkö””

Monta tyyliä ja monta vastaanottajaa – projektipäällikön tekstityön haasteet

Kecia Salmenkari toimii Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysalan Omaolo-palvelun projektipäällikkönä. Haastattelimme häntä hänen työtehtävänsä haasteista ja ongelmista tekstityön näkökulmasta: kelle tekstejä kirjoitetaan ja mihin tarkoitukseen?

Projektipäällikkö venyy moneen suuntaan

Kecia Salmenkari toimii projektipäällikkönä Omaolo-palvelun kehittämisprosessissa. Omaolo on julkinen terveys- ja sosiaalialan palvelu, jonka ideana on auttaa terveydenhuollon asiakasta oman oirearvion tekemisessä ja tehostaa hoitoon ohjaamista. Jatka lukemista ”Monta tyyliä ja monta vastaanottajaa – projektipäällikön tekstityön haasteet”

Kansalaisten kertomuksista ja lakikirjoista esitutkintapöytäkirjaan

Poliisin työssä tekstejä ja kirjallista dokumentointia riittää. Työ on kiireistä ja vaatii kykyä keskittyä olennaiseen. Hyvin kirjoitettu teksti on rikostutkijalle ammattiylpeyden symboli.

 

On vilkas aamupäivä Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Vantaalla. Ala-aulassa on paljon kansalaisia, joiden joukossa lienee rikosten asianomistajia, kuulusteluihin kutsuttuja sekä muita poliisin palveluita tarvitsevia. Odotustilaan pääsyä edeltää turvatarkastus: laukut luovutetaan vartijalle tutkittavaksi, minkä jälkeen kuljetaan metallinilmaisinportin läpi. Vartija tiedustelee tarvetta vuoronumerolle, mutta tapaaminen on sovittu jo etukäteen vanhemman konstaapelin kanssa. Hetken kuluttua hissistä astuu Johanna, joka tervehtii iloisesti ja kutsuu mukaansa työhuoneelleen. Jatka lukemista ”Kansalaisten kertomuksista ja lakikirjoista esitutkintapöytäkirjaan”

Dokumentoin, siis olen – lastensuojelussa kirjaaminen ratkaisee

Sosiaalityössä dokumentointi tai siihen tähtäävä toiminta vie arviolta 80–90 prosenttia ajasta. Kaikki työ täytyy dokumentoida eivätkä avuksi tarkoitetut järjestelmät nopeuta prosessia. Tärkeintä on kuitenkin asiakkaan etu.


Tuire on ollut sosiaalialan tehtävissä viitisen vuotta, ja tällä hetkellä hän työskentelee lastensuojelussa. Hänen asiakkaansa ovat huostaanotettuja lapsia, jotka asuvat sijaisperheissä. Jatka lukemista ”Dokumentoin, siis olen – lastensuojelussa kirjaaminen ratkaisee”

Potilaita, kirjauksia ja luovuutta

Toimintaterapeutti auttaa potilaita elämään mahdollisimman merkityksellistä arkea itsenäisesti. Yksilötapaamisten lisäksi työ sisältää pökkelömäisiä potilaskirjauksia ja terapeuttista tekstintuottamista.

On helmikuinen perjantai-iltapäivä, kun tapaamme kahvilan nurkkapöydässä toimintaterapeutti Petran. Hän työskentelee psykiatrian poliklinikalla mielialatyöryhmässä, jossa potilaina on täysi-ikäisiä. Yleisimmät diagnoosit potilailla ovat masennus ja ahdistuneisuus. Toimintaterapeutin työstä Petralla on useiden vuosien kokemus. Tänä ajanjaksona työnkuva on muuttunut. Suurin muutos on yksilötyön rinnalla lisääntynyt työparityöskentely. Yhteistyötä toimintaterapeutti tekee eniten sosiaalityöntekijän kanssa, mutta myös sairaanhoitajan ja psykologin. Jatka lukemista ”Potilaita, kirjauksia ja luovuutta”

Konsultille kieli on työn haaste, mutta myös sen suola

Terveysalan konsultin työn keskiössä ovat tekstit. Kymmenet päivittäiset sähköpostit, kesken olevat tutkimussuunnitelmat ja lausunnot eivät kuitenkaan rasita. Päinvastoin Timo Parkkarille on ilo tehdä työtä, jossa saa käyttää äidinkieltään.

Kiireinen konsultti Timo Parkkari saapuu paikalle hieman myöhässä. Haastattelu saa hetken odottaa, sillä firmansa monitoimimies tarvitsee ensin päivän kofeiiniannoksen. Pirteä ja hyväntuulinen Parkkari istuu Helsingin ydinkeskustan trendikkään kahvilan kellaritilan upottavalle sohvalle. Hän on silminnähden innoissaan päästessään kertomaan työssään kohtaamastaan kielestä. Jatka lukemista ”Konsultille kieli on työn haaste, mutta myös sen suola”