Helsingin yliopisto
Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin lehtenä aloittanut Annals of Medicine viettää 30-vuotisjuhlavuottaan odottavissa tunnelmissa. Kustantaja Taylor & Francis vääntää open access -ehdoista FinELib-kirjastokonsortion kanssa samaan aikaan, kun lehdessä toivotaan uutta nostetta avoimesta julkaisemisesta. Annals of Medicinen tarinaan mahtuu monenlaisia käänteitä, ja lehden editoreilla on mielessä visioita myös tulevaisuuden varalle: entä jos tieteelliset lehdet olisivatkin akateemisen yhteisön käsissä ja kustantajat vastaisivat vain julkaisemisesta ja levityksestä…
Neuvottelut tieteellisten lehtien tilaussopimuksista yliopistojen ja suurten tiedekustantajien välillä ovat käyneet viime vuosina vaikeammiksi, kun yliopistot ovat lähteneet tavoittelemaan parempia sopimusehtoja ja sorvaamaan sopimuksia avoimen julkaisemisen suuntaan.
Suomessa sopimusneuvottelut kirjastokonsortio FinELibin ja Taylor & Francis -kustantamon välillä katkesivat alkuvuodesta, jolloin tutkijoiden, opettajien ja opiskelijoiden pääsy suureen osaan T&F-lehdistä lakkasi.
T&F-lehtiin kuuluu myös Annals of Medicine, joka on jäänyt kustantajan neuvottelemien lehtipakettien ulkopuolelle jo aiemmilla neuvottelukierroksilla. Lehdentekijöiden näkökulmasta tilanne on ongelmallinen, koska lehtipakettien merkitys yliopistojen tilauksissa on jatkuvasti korostunut 2000-luvun kuluessa.
”Lehti on jäänyt erillisten tilausten varaan, kun Annals of Medicinea ei ole onnistuttu saamaan yrityksistä huolimatta lehtipaketteihin mukaan”, lehden päätoimittaja, tutkimusprofessori Timo Partonen (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) toteaa.
Jumissa olevat FinELib-neuvottelut aiheuttavat lisähuolta Annals of Medicinen tekijöissä.
”Se rajoittaa ihmisiä lähettämästä artikkeleita tällä hetkellä lehteen. Ilmeisesti neuvottelut Taylor & Francisin kanssa ovat olleet tähänastisista vaikeimmat”, Partonen sanoo.
”Taylor & Francis on hinnoitellut paketin hinnan niin korkeaksi, että FinELib on päättänyt olla hankkimatta sitä. Luulen, että T&F:n on silti päästävä sopimukseen. Eihän se hyvä tilanne ole kustantajankaan kannalta, jos lehtiä ei tilata ollenkaan. Kai se heille on parempi, että he saavat edes jotain kuin ei mitään – kun se heille on kuitenkin lähestulkoon ilmaista rahaa, koska kustannuksia ei paljon ole”, lehden immunologian alan editorina toimiva professori Seppo Meri (Helsingin yliopiston bakteriologian ja immunologian osasto) sanoo.
Annals of Medicine – 30-vuotiaalla lehdellä 100-vuotinen historia
|
|
Suuri kustantaja teki lehdestä kansainvälisen
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun Suomalainen Lääkäriseura Duodecim aloitti vieraskielisten artikkeleiden julkaisemisen, ja 30 vuotta siitä, kun Annals of Medicine perustettiin kahden lehden fuusion tuloksena. 2000-luvun alussa lehti siirtyi Taylor & Francisin omistukseen mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen.
”Vuonna 1995 Annals of Medicine oli Pohjolan ykkönen ja sitä kehuttiin kovasti. Vuonna 1996 lehteä kuvattiin seuran lääketieteellisessä lehdessä Aikakauskirja Duodecimissä otsikolla ’Euroopan parhaimmistoa omalla alallaan’, siis yleis- ja sisätautilehtien joukossa”, lehden päätoimittajana vuosina 1995–2008 toiminut ja lehden kunniaeditorina (honorary editor) jatkava Petri Kovanen sanoo.
”Kun vuosituhat vaihtui, Duodecim-lehdessä alkoi negatiivinen kirjoittelu seuran kansainvälisestä lehdestä eli Annals of Medicinestä. Ylistys vaihtui täydelliseksi mollaamiseksi, kun kyselyssä vain 28 prosenttia lääkäriseuran jäsenkunnasta piti lehteä tärkeänä itselleen. Sen lisäksi jäsenkunta suhtautui epäilevästi lehden kansainväliseen merkitykseen”, Kovanen kertoo.
Vuonna 2000 Duodecim-seura päätti lopettaa lehden merkittävän taloudellisen tukemisen. Seuraavana vuonna lehti myytiin Taylor & Francisille. Seura tosin tarjosi lehdelle vielä toimistopalveluja, mutta vuonna 2008 se irtautui lehdestä kokonaan.
”Taylor & Francisin lehdet kattavat koko ihmisen kulttuurillisen näköpiirin, mutta tämä edusti heille uutta avausta lääketieteeseen, ja nimenomaan sisätautioppiin ja molekyylilääketieteeseen”, Kovanen sanoo.
Kaupasta hyötyi sekä lehti että uusi kustantaja: suomalaisesta lehdestä tuli kansainvälinen, ja lehti noteerattiin rankingeissa alansa kymmenen parhaan joukkoon maailmassa.
”Taylor & Francisin ei tarvinnut katua. Duodecimin hylättyä lehden, sen kansainvälinen impakti lähti nousuun. Impaktiluku oli parhaimmillaan yli viisi, lähellä kuutta. Lehti kipusikin lähelle kärkeä suuressa ja kovasti kilpaillussa yleis- ja sisätautiliehtien sarjassa. Päätoimittaja ja toimituskunta pysyivät samana, joten nousu liittyi hyvin vahvasti kansainvälisen kustantajan markkinointiin ja erinomaiseen yhteistyöhön asiantuntevan suomalaisen toimituskunnan kanssa”, Kovanen arvioi.
Editoreilla ei ole valtaa vaikuttaa kustantajaan
Taylor & Francis julkaisee nykyisin yli 2600 lehteä. Yksittäisen lehden päätoimittajan tai editorien mahdollisuudet vaikuttaa suureen kustantajaan ovat hyvin rajalliset – ja lehtineuvotteluiden suhteen olemattomat.
”Meillä on kerran vuodessa kokous, jossa on kustantajan edustaja paikalla. Kustantaja esittelee oman raporttinsa ja suunnitelmansa. Sitten siinä on mahdollisuus keskustella. Se on parin kolmen tunnin kokous”, Partonen kuvaa.
Eri lehtien editorien välillä ei myöskään käydä keskusteluja kustantajan linjasta.
”Ei sitä varmaan estettäisi, mutta tätähän tehdään oman työn ohella, vapaaehtoistyönä. Jos Timo lähtisi vielä aktiivisesti kirjoittelemaan muiden lehtien päätoimittajien kanssa, luulen, että aika ei riittäisi”, Kovanen toteaa.
Lehden tekemisessä on riittävästi työtä, josta kustantaja maksaa osan – loppu hoituu akateemisessa talkoohengessä.
”Päätoimittaja saa vuosipalkkion, mutta kukaan muu ei saa mitään. Eivät myöskään vertaisarvioijat. Ja tässä onkin ongelma: jotta saisit yhdelle käsikirjoitukselle kaksi tai kolme vertaisarviointia, pyyntö täytyy lähettää noin 20 henkilölle. Ja voi käydä niin, ettet silti saa yhtään arviota. On tullut koko ajan hankalammaksi saada edes yhtä arviota käsikirjoitusta kohti”, Partonen kertoo.
”Jos lehti olisi open access, impakti kaksinkertaistuisi”
Yksi asia, mistä Annals of Medicinen editorit olisivat kiinnostuneita käymään keskustelua kustantajan kanssa on avoin julkaiseminen (open access, OA). Teema on ollut hyvin vahvasti esillä myös FinELibin ja T&F:n lehtineuvotteluissa.
”Olemme vuosittaisessa kokouksessa puhuneet open access -vaihtoehdosta, mutta sitä ei ole vielä ratkaistu kustantajan päässä. Pari vuotta sitä on kai mietitty”, Partonen sanoo.
T&F julkaisee noin 160 OA-lehteä. Avoimen julkaisemisen vaihtoehtona on myös rinnakkaisjulkaiseminen, jossa julkaisuviive (embargo) on Annals of Medicinen tapauksessa 12 kuukautta. Muiden T&F-lehtien tapaan Annals of Medicine tarjoaa myös hybridijulkaisemisen vaihtoehdon, eli kirjoittajat voivat halutessaan ostaa – 2840 eurolla – oman artikkelinsa avoimeksi tilausmaksullisessa lehdessä.
”Tätä on hyvin vähän käytetty, ihan yksittäisiä juttuja”, Partonen toteaa.
Haastattelussa mainitaan useita kertoja ”impaktiluku” (impact factor) eli viittauskerroin, jolla tarkoitetaan lehden artikkeleiden saamia viittauksia.
Lehden tekijöille impaktiluku on arvostuksen mittari, jota käytetään myös arvioitaessa avointa julkaisemista.
”Jos lehti olisi open access ja kaikki pääsisivät lukemaan sitä, impaktiluku saattaisi kaksinkertaistua kertaheitolla. Eiväthän ihmiset siteeraa juttuja, joita he eivät pääse lukemaan. Euroopassa paine open accessiin on kasvanut valtavasti eikä kustantajilla ole paljon vaihtoehtoja enää”, Seppo Meri kertoo viitaten Plan S -suunnitelmaan ja tiederahoittajien, kuten Wellcome Trustin, Bill ja Melinda Gatesin säätiön ja Suomen Akatemian linjauksiin.
Vaikka avoin julkaiseminen on tutkimustiedon saatavuuden näkökulmasta hyvä asia, Annals of Medicinen editorit näkevät siinä myös haasteita. Seppo Meren mukaan on ongelmallista, jos kirjoittajamaksujen (article processing charge, APC) kerääminen ja kustantajien taloudellinen eduntavoittelu – eli kaupallinen kilpailu – ajaa tieteellisten julkaisukriteerien ja tieteen edun edelle.
”Perinteisellä kustannusmallilla raha tuli helpommin, kun yliopistot ja kirjastot maksoivat aina tietyn summan. Nyt, kun se jää pois, raha tulee kirjoittajilta. Juttuja pitää olla tällöin kaksi tai kolme kertaa enemmän, jotta päästään samaan tulotasoon. Se lisää painetta kustantajille saada enemmän artikkeleita ja nopeuttaa niiden arviointia. Tämä on jo muuttanut joidenkin kustantajien arviointikäytäntöjä niin, että se ei enää ole niin vahvasti akateemisessa kontrollissa. Päätoimittajat ovat menettämässä valtaansa ihmisille, jotka ovat päätoimisesti jossain lehtien toimistoissa. Arvovaltaisillakin kustantajilla on houkutusta lähteä keventämään sitä prosessia”, Meri arvioi.
Toki APC-maksut ovat vain yksi tapa rahoittaa avointa julkaisemista. Tuoreessa tieteellisten seurojen avointa julkaisemista käsittelevässä raportissa on eritelty 27 erilaista mallia OA:n rahoittamiseen.
Entä jos… eli visio akateemisen yhteisön omistamista lehdistä
Entäpä jos tieteelliset lehdet olisivatkin akateemisen yhteisön käsissä ja kustantajat vastaisivat vain julkaisemisesta ja levityksestä? Seppo Merellä ja Petri Kovasella on omakohtaista kokemusta suurten tieteellisten yhdistysten omistamista lehdistä.
”Editorit ovat kuninkaita näissä lehdissä ja kustantaja on hyvin nöyrä. Olen ollut mukana FEBSissä (Federation of European Biochemical Societies), suuressa eurooppalaisessa tieteellisessä yhdistyksessä, joka omistaa useita tieteellisiä lehtiä ja jolla on varaa kilpailuttaa eri kustantajia. Sitä kautta se on tehnyt erittäin hyviä sopimuksia”, Meri sanoo.
Kovanen muistaa neuvottelut, joita European Atherosclerosis Society kävi aikoinaan Elsevierin kanssa. Seura onnistui neuvottelemaan itseään hyödyttävän sopimuksen sen sijaan, että olisi ollut maksajana, kuten aiemmin.
”Siis me seurana olimme maksaneet heille siitä, että he julkaisivat lehteämme. Se tilanne käännettiin. Julkaisijan voittomarginaali varmasti pieneni, mutta korkeatasoisen tieteellisen lehden julkaisemisen on kyllä täytynyt olla hyvä business. Open access -keskusteluja ei vielä siihen aikaan käyty”, Kovanen muistelee.
Siis me seurana olimme maksaneet heille siitä, että he julkaisivat lehteämme. Se tilanne käännettiin.
Esimerkkejä ei tarvitse välttämättä hakea kovin kaukaakaan.
”Muistan, että mekin kilpailutimme kustantajia silloin, kun olimme vielä Duodecimin omistuksessa. Tietysti meillä olisi heikommat asemat kuin Euroopan laajuisella yhdistyksellä, mutta on silti kiinnostavaa verrata. Mitkä olisivat nyt mahdollisuutemme?” Kovanen pohtii, ja Seppo Meri tarttuu ajatukseen:
”Jos tuota visiota jatkaisi… Duodecimillahan on kustannusosakeyhtiö Duodecim, joka tuottaa kirjoja ja kustantaa Duodecim-lehteä. Tässä tilanteessa, kun neuvottelut ovat katkolla Taylor & Francisin kanssa, mikä estäisi kustannusosakeyhtiö Duodecimia hankkimaan omistukseen lehtemme – tai perustamaan ihan uuden kansainvälisen lehden sen tilalle? Irtisanoutuisimme siis pois tästä lehdestä, jolloin se kuolisi pois, ja perustaisimme uuden lehden uudella nimellä. Jos meillä olisi aikaa, energiaa ja halua, lähtisimme vetämään uutta, kansainvälistä lehteä, joka olisi alusta alkaen open access.”
Irtisanoutuisimme siis pois tästä lehdestä, jolloin se kuolisi pois, ja perustaisimme uuden lehden uudella nimellä. Jos meillä olisi aikaa, energiaa ja halua, lähtisimme vetämään uutta, kansainvälistä lehteä, joka olisi alusta alkaen open access.
Maailmalla tällaisesta toimituskunnan irtautumista on esimerkkejä, aiheelle on omistettu oma wikisivu, Journal declarations of independence, ja Kalifornian yliopistossa on opas ja palveluita OA-irtautumista suunnitteleville editoreille (ks. myös ”Editors of Informetrics resign at Elsevier and start new journal”).
”Tietysti joutuisimme kilpailemaan hyvin monien lehtien kanssa, ja kilpailu on kovaa. Mutta jos on perinteinen lehti, hyvä kustantaja ja hyvät tieteelliset editorit, kyllä tämän pitäisi periaatteessa olla mahdollista”, Meri puntaroi.
”Se olisi fantastinen loppu tälle tarinalle, ja samalla siemen uudelle alulle. Vaikka se onkin hieno visio, epäilen sen toteutumista. Atherosclerosis-lehden kohdalla ajateltiin aluksi aivan samaa – että sanoudutaan irti ja muutetaan lehden nimi. Suunnitelma kaatui osittain siihen, että halusimme säilyttää nimenomaan lehden nimen, koska se oli paras mahdollinen Atherosclerosis Societyn lehdelle. Uusi lehti olisi ollut myös pitkään lähes tuntematon tiedeyhteisölle. Sen impaktikin olisi ollut lähtökuopissaan eli nolla. Kaikki markkinointi olisi pitänyt alkaa alusta. Niinpä päätimme jatkaa: tunnettu lehti ja tunnettu kustantaja. Brändi ratkaisi”, Kovanen sanoo.