Miten avoin tiede näkyy väitöskirjan tekijälle? Simo Kyllösen kokemuksia tohtorikoulutettaville suunnatusta verkkokurssista

Erilaisten tieteenalakulttuurien ymmärtäminen on ollut yliopistonlehtori Simo Kyllösen mukaan avoimen tieteen peruskurssin keskeisin anti. Avoimen tieteen periaatteiden soveltamiseen omassa tutkimuksessa tohtorikoulutettava tarvitsisi kuitenkin myös oman tiedeyhteisön ja tieteenalan tukea. Tässä jutussa Kyllönen kertoo keväällä 2019 pidetyn avoimen tieteen kurssin kokemuksista. Kurssille osallistui 127 tohtorikoulutettavaa kaikilta kampuksilta.

Yliopistonlehtori Simo Kyllönen piti keväällä 2019 Helsingin yliopiston kaikille tohtorikoulutettaville suunnatun avoimen tieteen peruskurssin. Kurssille on tulossa jatkoa marraskuussa, joten pyysin häntä kertomaan, millaisia asioita kurssilla käsiteltiin ja mitä osallistujat yleensä ajattelivat avoimesta tieteestä.

Voitko kuvailla vähän kurssin työtapoja?

”Kuukauden mittaisen Open Science -kurssin tavoitteena on tarjota kaikille Helsingin yliopiston tohtorikoulutettaville perusteet siitä, mitä avoin tiede tarkoittaa, miksi se on tärkeää, miten tutkija voi omassa työssään sitä edistää ja mitä apuvälineitä heille on tässä tarjolla. Kurssin aikana opiskelijoiden on myös pohdittava, mitä haasteita avoimeen tieteeseen heidän oman tutkimuksensa näkökulmasta liittyy”, Simo Kyllönen sanoo.

”Oppiminen tapahtui verkossa Moodle-alustalla. Alustalta opiskelijat löytävät kurssin oppimateriaalin, joka on jaettu neljään osaan (Avoin tiede, mitä ja miksi; Avoin julkaiseminen; Avoimet aineistot; Avoin tutkimusprosessi). Osioiden materiaali on verkkoesitysten muodossa ja se sisältävää lyhyitä videoita sekä monivalintatehtäviä, joiden avulla opiskelija voi seurata oppimistaan. Tämän lisäksi opiskelijat kirjoittavat ensimmäisen viikon jälkeen lyhyen esseen avoimesta tieteestä omassa tutkimuksessaan: miten avoimen tieteen vaatimukset näkyvät tai tulevat näkymän tutkimuksessa, millaisia haasteita nämä tuovat mahdollisesti ja kuinka niitä on tarkoitus ratkaista. Nämä esseet jaetaan Moodlessa opiskelijoiden kesken ja toisen viikon aikana jokainen joutuu kirjoittamaan vertaisarvion kahden muun opiskelijan esseestä.”

”Koska kurssille osallistuu opiskelijoita kaikista tohtoriohjelmista, on jako suoritettu niin että toinen arvioitava essee tulee aina oman kampuksen opiskelijalta ja toinen muiden kampusten opiskelijalta. Tämä jako säilyttää kurssin tieteidenvälisyyden. Kurssi taitaa tutkimusetiikan verkkokurssin ohella olla lähes ainoa, jossa opiskelija voi ja saa kohdata sellaisia tutkimussuunnitelmia, jotka koskettavat muiden tieteenalojen opiskelijoita. Tämä on arvokas oppimiskokemus tieteidenvälisyyttä yhä enemmän painottavassa tutkimusympäristössä. Toisaalta ainakin yhden arvion saaminen oman kampuksen opiskelijalta takaa, että esiin nousevat myös kysymykset, jotka ovat erityisiä juuri tietyille tieteenaloille.”

”Kolmannella viikolla opiskelijat saavat toisten arviot luettavakseen. Heidät myös jaetaan pienempiin ryhmiin, jossa kaikkien on esitettävä ehdotuksia ja keskusteltava aiemmin opitun perusteella siitä, miten heidän mielestään tutkimuskäytäntöjä tulisi muuttaa, jotta avoimuuden tavoitteet saavutettaisiin. Kurssin aikana opiskelijoita myös pyydetään kokoamaan Moodleen omaa avoimen tieteen käsikirjaa ja merkitsemään siihen tärkeinä pitämiään verkkolähteitä ja muita materiaaleja. Viimeisen viikon aikana heitä pyydetään kirjoittamaan lyhyt tiivistelmä käsikirjastaan ja siitä, miten sitä on aikomus hyödyntää tulevassa tutkimuksessa. Käsikirjaa opiskelijat pääsevät katsomaan myös kurssin jälkeen.”

Kurssille osallistui yhteensä 127 tohtorikoulutettavaa kaikilta kampuksilta. Millä tavoin erilaiset tieteenalakulttuurit näkyivät avoimen tieteen kysymyksissä?

”Niillä tieteenaloilla, joilla tutkimus perustuu ihmisistä kerättävien aineistojen käyttöön – kuten lääketiede ja yhteiskuntatieteet – kysymykset painottuivat aineistoihin ja niiden avaamiseen siten, että yksityisyyden suoja säilyy. Luonnontieteissä taas aineistokysymykset liittyivät enemmänkin siihen, kuinka kannustaa tutkijoita avaamiseen. Aineistot ovat arvokkaita ja vaatineet paljon työtä (esim. laboratoriossa), ja koettiin, että avaamisessa on riski aineistojen valumisesta muiden hyödynnettäväksi liian aikaisin. Luonnontieteilijöillä tuntuivat muita aloja useammin nousevan esiin myös tekniset kysymykset, esimerkiksi siitä, millainen säilytyspaikka sopii millekin datalle. Humanistisella puolella aineistonhallintaan liittyvät kysymykset olivat aineistojen erilaisesta luonteesta johtuen vähäisempiä. Sen sijaan avoimeen julkaisemiseen liittyvät haasteet ja kysymykset olivat kaikille yhteisiä. Yhteiskunnallisesti orientoineet tutkimukset myös ehkä useammin nostivat esiin tutkimusprosessin avaamiseen liittyviä kysymyksiä.”

Mitä hyötyä mielestäsi on kurssin monitieteisyydestä? Tuottiko se ongelmia?

”Kuten edellä totesin, kurssi on  niitä harvoja paikkoja, jossa tohtorikoulutettavat pääsevät tekemisiin yliopiston kaikkien muiden tieteenalojen  ja tutkimuksen kanssa. Tämä on mielestäni erittäin arvokas asia, josta kannattaa pitää kiinni, vaikka se osittain johti siihen, että opiskelijoiden arviot toisten töistä jäivät pintapuolisiksi. Juuri tästä syystä opiskelijat on jaettu kampuskohtaisiin ryhmiin, joihin toki yhä mahtuu laaja joukko eri tieteenaloja. Mutta uskon nykyisen mallin olevan hyvä kompromissi, etenkin kun seuraavan kurssin yhteyteen on nyt sovitettu kampuskohtaisia yliopiston kirjaston järjestämiä aineistohallinnan luentoja.”

Usein kuulee sanottavan, että 20–30-vuotiaat suhtautuvat avoimeen tieteeseen lähtökohtaisen myönteisesti, koska ovat kasvaneet sisältöjen jakamisen kulttuurissa. Oliko sinulla havaintoja tällaisesta kurssilla?

”Vaikutelmani oli, että avoimeen tieteeseen liittyvät kysymykset ja toimintatapojen muutokset olivat uusia varttuneemmille tohtoriopiskelijoille, etenkin jos he olivat tulleet tekemään väitöskirjaansa muualla tehdyn työuran jälkeen. Nuorempien suhtautuminen ajatukseen siitä, että asioita jaetaan avoimesti oli ehkä valmiiksi myönteisempi, tai sisälsi vähemmän ihmettelyä. Tämä ei silti tarkoita, että heillä olisi ollut selkeä näkemys siitä, miten tämä tulee tehdä omassa tutkimustyössä.”

Entä millaisia huolia tai kriittisiä varauksia keskusteluissa nousi esiin?

”Usein toistui vaatimus avoimen tieteen koulutuksen lisäämisestä jo maisterivaiheeseen, jotta asiat olisivat jo tuttuja tohtorikoulutuksen alussa. Lisäksi kaivattiin tieteenalaspesifejä oheistuksia erityisesti siitä, miten aloittelevien tohtoriopiskelijoiden tulisi huomioida avoin tiede omassa tutkimussuunnitelmassaan.”

”Yleisesti jaettu huoli oli myös se, mitä yksittäisen tutkijan tulisi tehdä tilanteessa, jossa avoimuudesta koituu hänelle erilaisia ’kustannuksia’. Tällä viitattiin niin mahdollisiin julkaisumaksuihin, ajankäyttöön kuin rahoituskilpailussa menestymiseenkin. Yleisesti ymmärrettiin avoimen tieteen tavoitteet, mutta ne todelliset tilanteet, joissa tutkija tekee ratkaisunsa, avoimuuden haitat (esim. aineistojen avaaminen ja jakaminen tilanteessa, jossa ryhmät kilpailevat keskenään rahoituksesta) helposti näyttivät ylittävän yleiset hyödyt. Näihin tilanteisiin ei vielä ole riittävää institutionaalista tukea tutkijoiden välittömässä tutkimusympäristössä, kuten tiedekunnissa, osastoissa ja tutkimusryhmissä.”

Jos sinun pitäisi valita kolme asiaa, jotka jokaisen väitöskirjantekijän pitäisi tietää avoimesta tieteestä, niin mitkä ne olisivat?

  • Miksi avoimuus on tieteeseen sisäänrakennettu tavoite, ei ulkoapäin tuleva.
  • Miten laadin aineistohallinta- ja julkaisusuunnitelmani avoimen tieteen tavoitteiden mukaisesti.
  • Mistä löydän apua ja välineitä avoimen tieteen toteuttamiseen.