Mitä hyötyä on DMP:stä? Tuuli-työpajassa keskusteltiin aineistonhallinnan suunnittelun merkityksestä

Aineistonhallintasuunnitelma eli DMP on tullut yhä useammalle tutkijalle tutuksi, kun tutkimusrahoittajat ovat alkaneet vaatia DMP-liitettä osana hakemusta. Mutta millainen painoarvo DMP:llä on hakemuksen arvioinnissa? Ja vielä tärkeämpi kysymys: Mitä hyötyä DMP:stä oikeasti on tutkijalle? Millä tavalla se tukee tutkimuksen vastuullista toteuttamista? Näihin ja moniin muihin kiinnostaviin kysymyksiin etsittiin vastausta kansallisen Tuuli-verkoston järjestämässä DMP-työpajassa.

Kansallinen Tuuli-verkosto järjesti torstaina 14. marraskuuta Helsingin yliopiston kirjastossa työpajan Kuinka aineistonhallintasuunnitelma kommentoidaan ja arvioidaan. Tuulitoimiston järjestämään tapahtumaan osallistui kolmisenkymmentä henkeä noin kymmenestä eri organisaatiosta.

Aineistonhallinnan suunnitteluun tarkoitetun DMPTuuli-työkalun ympärille muodostunut datatuen asiantuntijoiden verkosto on laatinut kansallisia ohjeita tutkijoille aineistonhallintasuunnitelman (data management plan, DMP) laatimista varten. Torstain tapahtumassa kuultiin käytännön kokemuksia DMP-kommentoinnista ja käytiin mielenkiintoista keskustelua aineistonhallinnan suunnittelusta laajemmin.

Työpajaosuudessa ryhdyttiin rakentamaan ohjeistusta DMP-kommentoijille. Samaa ohjeistusta voivat hyödyntää myös DMP:n arvioijat, joten ohjeesta on tulevaisuudessa hyötyä myös tutkimusrahoittajille.

Työpajassa pohdittiin, mihin asioihin aineistonhallintasuunnitelmien kommentoinnissa pitäisi kiinnittää huomiota. / Kuvat: Jussi Männistö

Paljonko DMP painaa arvioinnissa?

Suomen Akatemia on edellyttänyt rahoitushakemuksissaan erillistä aineistonhallintasuunnitelmaa (data management plan, DMP) vuodesta 2017 lähtien, mutta miten suuri paino sillä on hakemuksen arvioinnissa?

Tiedeasiantuntija Vera Mikkilä Suomen Akatemiasta (biotieteiden, terveyden ja ympäristön vastuualue) totesi, että ilman DMP-liitettä hakemusta ei arvioida – liitteen puuttuessa hakijaa pyydetään täydentämään hakemusta. Jos DMP löytyy, sen merkitys riippuu tieteenalapaneeliin kuuluvista arvioijista. Mikkilän mukaan useat arvioijat kokevat, ettei heillä ole riittäviä edellytyksiä DMP:n arviointiin.

”He tietävät, että tämä on tärkeä asia, mutta he kokevat, etteivät osaa tehdä tätä. Ja se on varmaan ihan totta. Panelistit on valittu tieteellisten asioiden perusteella, ja toivomme, että saamme pitkän linjan laajasti osaavia ihmisiä. He ovat usein meritoituneet siinä maailmassa, jossa nämä asiat eivät ole olleet samalla tavalla pinnalla. Mutta onko tieteellisesti pätevä arvioija aina hyvä arvioimaan aineiston hallintaa? Ikävä kyllä ei. Toisaalta, miten voi arvioida aineistonhallintasuunnitelmaa hyvin, jos ei tiedä tieteellistä kontekstia, johon se liittyy?” Mikkilä kysyy.

”Panelistit usein toivovat, että tämä hoidettaisiin virkamiestyönä niin, että Akatemiassa katsottaisiin, että asiat ovat kunnossa. Emme ole halunneet mennä siihen, koska meidän mielestä tämä on olennainen osa tiedettä, ei mikään irrallinen palikka”, Mikkilä toteaa ja muistuttaa myös:

”On myös panelisteja, jotka ymmärtävät aineistonhallinnan asioita syvemmin ja osaavat arvioida suunnitelman pätevästi.”

Arvioinnin taso on näkynyt DMP-palautteessa, usein sen niukkuudessa. Mikkilä kuitenkin vakuuttaa, että aineistonhallintasuunnitelmaan kannattaa panostaa.

”On sillä väliä. Loppuvaiheessa on aika hienovaraista, mikä menee lopulta rahoitukseen. Huonoa tiedettä ei tietysti pelasta hyväkään aineistonhallintasuunnitelma. Eli on sillä väliä, mutta rehellisesti on sanottava, että merkitys on pieni. Merkitys on kuitenkin kasvamassa. Kun lausunnoissa alkaa olla sellaisia kommentteja, että tämä on hyvä ja tämä huono, se motivoi kiinnittämään siihen huomiota”, Mikkilä sanoo.

Olisiko Ruotsin malli toimivampi?

Rahoittajien hakuprosessit ohjaavat tutkijoita kirjoittamaan aineistonhallintasuunnitelmat tietyllä tavalla, ja on luontevaa kysyä, onko se kaikissa tapauksissa hyödyllistä itse asian – eli aineistonhallinnan suunnittelun – kannalta. Projektipäällikkö Juuso Marttila Jyväskylän yliopiston Avoimen tiedon keskuksesta ehdottaa, että organisaatioiden ja Akatemian työnjako mietittäisiin uudelleen.

”Aineistonhallintasuunnitelman pitäisi olla yksikön ja tutkijan välinen asia. Yksikkö verifioidaan tai sertifioidaan jollain tavalla niin, että sen aineistonhallintaprosessit riittävät Akatemialle. Ja yksikössä taataan, että tukija toimii sen mukaisesti. En usko, että Akatemian panelistitkaan kykenevät parin päivän aikana lukemaan aineistonhallintasuunnitelmia, jos tutkijatkaan eivät ehdi niitä tehdä”, Marttila sanoo.

Vera Mikkilälle ajatus on tuttu.

”Yksi ehdotus on ollut, että organisaatiot ottaisivat tästä vastuun. Organisaatio takaisi, että hakija on perehtynyt avoimen tieteen asiaan, tuntee käytännöt ja lakipykälät. Silloin organisaation pitäisi järjestää pakollista koulutusta tutkijoilleen. Sitä kautta iso työ siirtyisi yksittäisiltä hakijoilta organisaatioille. Muitakin ideoita otetaan vastaan, miten tämä hoidettaisiin niin, että tämä ei olisi tutkijalle liian raskas mutta että hän olisi kuitenkin sisäistänyt asian.”

Ruotsin Vetenskaprådetissa on käytössä Marttilan ja Mikkilän kuvaama malli, jossa organisaatio sitoutuu siihen, että DMP on kunnossa – Vetenskaprådet rahoittajana ei arvioi aineistonhallintasuunnitelmia. Tässäkin on omat ongelmansa.

”Vetenskaprådetin mallissa yliopistolle tulee arvioijan ja verifioijan rooli, jolloin kyse ei ole enää kommentoinnista. Jos yliopisto takaisi sen, että DMP on kunnossa ja lupaa tarjota siihen kunnon palvelut, se saattaa kuulostaa kevyemmältä, mutta ei ole”, Mari Elisa Kuusniemi Helsingin yliopiston Datatuesta sanoo ja hahmottelee toista mallia:

”Sellainen yhdistelmä voisi olla, että hakuvaiheessa pyydetään jonkinlainen lyhyt ja tiivis DMP osana tutkimussuunnitelmaa. Ja kun rahoitus on saatu tehdään varsinainen DMP, jonka organisaatio tarkistaa ja johon se sitoutuu.”

Aineistonhallinnan suunnittelusta on hyötyä

Aineistonhallinnan suunnittelun avainkysymys on se, että DMP nähdään tutkimusta tukevana ja hyödyttävänä dokumenttina, ei vain yhtenä rahoittajan vaatimana liitteenä. Tietoasiantuntija Liisa Siipilehto Helsingin yliopiston Datatuesta tarkasteli suunnitelmia juuri siitä näkökulmasta, mitä hyötyä suunnitelmista oikeasti on.

”Miksi aineistonhallintasuunnitelma kannattaa tehdä tutkimusryhmälle tutkimustyön tueksi? Suunnitelma antaa selkeät pelisäännöt sille, kuka saa käyttää dataa ja keneltä saa luvan sen käyttöön. Myös datan eettiset ja turvalliset käyttötavat tulevat siinä selvästi esiin. Suunnitelman avulla datan avaaminen myöhemmin on mahdollista, ja samalla tiedetään, kenellä on oikeus hävittää data – nyt on paljon aineistoa, jonka käytöstä ei tiedetä, kun tutkijat ovat lähteneet pois. Suunnitelmasta olisi hyötyä erityisesti silloin, kun tutkimusryhmässä on paljon tutkijoita, kun tutkijoita on eri organisaatioista tai eri maista ja kun tutkijoita tulee tai kun heitä lähtee ryhmästä. Erityisesti väitöskirjantekijöiden kohdalla on mietittävä, jääkö data ryhmälle vai voivatko he ottaa sen mukaansa, jos he lähtevät muualle. Suunnitelmasta on hyötyä myös, jos dataa ja aineistotyyppejä on paljon, joko itse kerättyä tai muualta saatua”, Siipilehto listaa.

Suunnitelmasta olisi hyötyä erityisesti silloin, kun tutkimusryhmässä on paljon tutkijoita, kun tutkijoita on eri organisaatioista tai eri maista ja kun tutkijoita tulee tai kun heitä lähtee ryhmästä.

Siipilehto myös pohti, mihin muuhun tarkoitukseen aineistonhallintasuunnitelmaa voisi käyttää kuin tutkijoiden työn tueksi ja apurahahakemuksen liitteeksi. Siipilehdon mukaan DMP olisi hyödyllinen projekteille ja infrastruktuureille sekä tallennuspalvelun suunnittelijoille.

”Kun tutkimusryhmä tarvitsee paljon tallennustilaa ja heillä olisi hyvä aineistonhallintasuunnitelma, voitaisiin keskustella, millaista tilaa tarvitaan. DMP:tä voi käyttää myös sopimusneuvotteluissa, että tiedetään, mistä keskustellaan. Ja kun tehdään tietosuojaan littyvää riskinarviointia [GDPR:ssä vaikutustenarviointi], suunnitelma olisi hyvä olla.”, Siipilehto sanoo.

Aineistonhallinnan hyödyllisyyttä voi tarkastella myös rahoittajan näkökulmasta. Lakimies Liisa Ewart Business Finlandista toi esiin tutkimusdatan hyödyntämisen yritysyhteistyössä. Tällöin on olennaista, että omistajuuteen liittyvät seikat, eli Siipilehdon mainitsemat sopimusasiat, on mietitty kunnolla.

”Meillä kaikki perustuu siihen, että tulokset ovat hyödynnettävissä jatkossa. Sen takia omistajuus tausta-aineistoihin liittyen on meillä aikamoinen ongelma. Sen takia olisi erittäin suositeltavaa, että erityisesti lakimiehet tai innovaatioasiamiehet otetaan mukaan silloin, kun aineistonhallintasuunnitelmia käydään läpi. Mitä enemmän yliopistot ja korkeakoulut toteuttavat yhteiskunnallista tehtäväänsä, sitä enemmän tehdään yritysten kanssa yhteistyötä. Sopimukset vaikuttavat siihen, millaisia vaihtoehtoja on elinkeinoelämän kanssa tehtävään yhteistyöhön.”

Käytännön DMP-kommentointi – mitä ja miten?

Koska työpajaan oli kokoontunut erityisen paljon aineistonhallintasuunnitelmia työkseen kommentoivia, keskustelua käytiin myös käytännön DMP-kommentoinnista – ja varsinainen työpajaosuus keskittyi juuri ohjeiden laatimiseen kommentoijille. Vaikka resurssit vaihtelevat, peruskonsepti on samanlainen eri yliopistoissa: kirjasto koordinoi kommentointia ja osallistaa parhaansa mukaan muita yliopiston asiantuntijoita, lakimiehiä ja IT-ihmisiä etupäässä.

Oma keskustelunsa liittyi kommentoinnin luonteeseen. Informaatikko Päivi Kanerva Turun yliopistosta pohti, olisiko jonkinlainen vastuuvapauslauseke tarpeen, koska kommentointi voidaan nähdä joskus ”viimeisenä sanana DMP:hen”. Datatuki ei ole kuitenkaan ”luvan antava elin”, kuten Mikko Ojanen Helsingin yliopistosta totesi.

Jos edellä mietittiin aineistonhallinnan hyötyjä tutkijan ja rahoittajan näkökulmasta, myös DMP-kommentointi voi tarjota yllättäviä mahdollisuuksia.

”Moni tutkija ei tiedä, millaisia tallennusratkaisuja on tarjolla. DMPTuulissa meillä on mahdollisuus mainostaa palveluita, että ’hei tiesittekö, että meillä on verkkolevy – teidän ei tarvitse laittaa sinne tikulle dataa tai käyttää Verkkokauppa.comin palveluita’. Se on mahdollisuus tuoda organisaation hyviä palveluita esiin ja markkinoida niitä. Sekään ei nimittäin ole kovin helppoa. Meillä tietotekniikkakeskuksessa arvioitiin, paljonko HY:ssä ostetaan ulkopuolelta sellaisia palveluita, joita talo tarjoaa. Se oli ikävän iso rahasumma”, Mari Elisa Kuusniemi sanoo.

DMP-kommentoinnissa törmätään työkuorman, aikapulan ja tieteenalaosaamisen ohella myös haasteisiin, jotka liittyvät itse suunnitelmiin. Tietoasiantuntija Jari Friman Tampereen yliopiston kirjastosta listasi ongelmakohtia datan kuvaamisesta metadataan, omistajuusasioihin ja avaamiseen. Frimanin mukaan DMP kaipaisi rinnalleen usein tutkimussuunnitelman – jonka osa DMP on –, jotta kommentointi olisi mahdollista.

”Jos suunnitelmien arviointi ei ole helppoa Akatemian panelisteille, ei se ole helppoa aina meille kommentointipalvelua pyörittävillekään. Perusongelma on se, että jos datoja ei ole kunnolla kuvattu, suunnitelman arvioiminen on vaikeaa”, Friman sanoo.

Käytännön DMP-kommentoinnissa painitaan myös aineistonhallinnan suunnitteluun motivoimisen kanssa. Yksinkertainen ja toimiva tapa on keskusteleva vuorovaikutus, jossa rakennetaan ymmärrystä DMP:n mielekkyyteen tutkijantyön kannalta. Tutkijana työskennellyt Tanja Lindholm Helsingin yliopiston Datatuesta kertoi, miten DMP:n merkitys on avautunut esimerkiksi riskinhallinnan kautta. Sama näkemys oli muillakin.

”Kun DMP tehtiin workshopissa tutkijan kanssa, suunnitelmista tuli paljon parempia ja lisäksi tutkija ymmärsi, miksi niitä tehdään. Kun tapaa tutkijoita, saa oikeasti käsityksen siitä, mitä he tarvitsevat ja osaavat. Se välittyy aineistonhallintasuunnitelmista sellaisenaan huonosti”, Juuso Marttila sanoo.

”Kommentointi on enemmänkin tutkijoiden hoksauttamista, varsinkin sähköpostissa. Ei välttämättä anneta valmiita vastauksia, vaan ohjataan oikean tiedon äärelle”, Päivi Kanerva toteaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *