Tutkija, tiedejulkaiseminen ja avoin tiede

”Avoimen tieteen ideaalit eivät poikkea tieteellisen tutkimuksen ideaaleista ylipäätään: tieteellinen tutkimus on julkista järjen käyttöä, avointa ja kriittiselle keskustelulle altista. Avoimen tieteen käytänteet ovat niitä perinteisiä hyviksi ajan saatossa testattuja ja havaittuja tieteen tekemisen käytänteitä, vaikka niihin saatetaan viitata hiukan eri termein kuin aiempina aikoina”, tietoasiantuntija Riitta Koikkalainen Kansalliskirjastosta kirjoittaa blogiartikkelissaan. Koikkalainen käsittelee kirjoituksessaan kansallista linjausta tutkimusartikkeleiden avoimesta saatavuudesta, joka julkaistiin Avoimen tieteen syyspäivillä marraskuussa.

Avoimen tieteen kansallinen koordinaatio löysi uuden kotinsa noin vuosi sitten Tieteellisten seurain valtuuskunnasta (TSV) (ks. blogijuttu). Sinne se siirtyi Tieteen tietotekniikan keskuksesta CSC:stä. Uudessa kodissa toiminta muutti hiukan muotoaan ja sai myös uuden nimen, aiempi (vuosina 2014–2017) oli Avoin tiede ja tutkimus -hanke (ATT).

Tutkimusjulkaisujen avoin saatavuus – tutkimusyhteisön kansallinen linjaus ja toimenpideohjelma 2020–2025 – tästä pääset lukemaan ohjelmaa.

Marraskuussa Avoimen tieteen syyspäivillä (24.–25.11.2019) muun muassa julkaistiin kansallinen linjaus tutkimusartikkeleiden avoimesta saatavuudesta. Osallistuin itse sen laatimiseen, ja nyt, kun luen tekstiä pienen tauon jälkeen, olen ylen tyytyväinen. Hyvä tuli. Tosin työtä se vaati, keskusteluja keskustelujen jälkeen, ankaraa ajattelua ja ajatusten sanoiksi saattamista.
Teema, mihin palattiin toistuvasti, oli tutkijan asema tiedejulkaisemisen kentällä. Siellä keskeisin toimija on lopulta tutkija. Tutkijoiden työn ansiosta ja takia tiedejulkaisemista ylipäätään harjoitetaan.

Teema, mihin palattiin toistuvasti, oli tutkijan asema tiedejulkaisemisen kentällä. Siellä keskeisin toimija on lopulta tutkija. Tutkijoiden työn ansiosta ja takia tiedejulkaisemista ylipäätään harjoitetaan.

Näin sivustaseuraajan silmin katsottuna nykytutkijat ovat helisemässä. Tutkimisen itsensä arki on ankaraa, mutta lisäkierroksia puristukseen tuovat tutkimuksen tekoon nähden ulkokohtaiset seikat. Yksi sellainen liittyy julkaisemiseen. Joillain aloilla jo perusopiskelijoita, ja kaikilla aloilla viimeistään tohtorikoulukkaita, neuvotaan pohtimaan tutkimusaiheiden ja sisältöjen relevanssin sijaan julkaisukanavan rankingia erilaisilla listoilla. Viime vuosina sätkyjä on saanut aikaan avoimen tieteen käytäntöjen ja sen osana avoimen julkaisemisen yleistyminen.

Ymmärrys siitä, mitä avoin julkaiseminen tarkoittaa, vaihtelee sen mukaan, keneltä kysytään. Mutta loppuviimein, kannattaako tutkijan kuitenkaan kauhistua tämän teeman äärellä? Avoimen tieteen ideaalit eivät poikkea tieteellisen tutkimuksen ideaaleista ylipäätään: tieteellinen tutkimus on julkista järjen käyttöä, avointa ja kriittiselle keskustelulle altista. Avoimen tieteen käytänteet ovat niitä perinteisiä hyviksi ajan saatossa testattuja ja havaittuja tieteen tekemisen käytänteitä, vaikka niihin saatetaan viitata hiukan eri termein kuin aiempina aikoina. Eri tieteenalojen käytännöt ja suositukset poikkeavat toisistaan, ja myös tämä on muistettu avoimuuden advokaattien piirissä.

Avoimen tieteen käytänteet ovat niitä perinteisiä hyviksi ajan saatossa testattuja ja havaittuja tieteen tekemisen käytänteitä, vaikka niihin saatetaan viitata hiukan eri termein kuin aiempina aikoina.

Kiivailu avoimen tieteen ja julkaisemisen teemoista johtuu ehkä siitä, että tutkimuksen tuottamaa tietoa on alettu ajatella kohteena, jota voi omistaa. Jos jotain voi omistaa, sitä voi myös myydä. Kauppatavarana ymmärrettynä tutkimus on aika etäällä tutkimuksen avoimuuden ideaalista.
Ajatus tiedosta kauppatavarana nousee esiin erityisesti innovaatio- ja kehittämispolitiikkojen yhteydessä. Näiden logiikkojen – tieto kauppatavarana; tieto avoimen järjen käytön prosessina – rinnakkainelo aiheuttaa hankausta molemmin puolin. Väitän, että molempia tarvitaan ja että maailma, jossa toinen alistuu toisen alasysteemiksi, ei ole millään tavoin kannatettava. Jos ei ole olemassa vapaata ja avointa tutkimusta, innovointi alkaa kiertää kehää itsensä ympärillä, mikä johtaa tyhjyyttään kolisevan mukatiedon maailmaan. Vailla kosketusta tutkimuksen ulkopuoliseen maailmaan tutkimus puolestaan kuihtuu akateemiseksi keikaroinniksi. Ei hyvä kumpikaan. Vai mitä mieltä olette?


Riitta Koikkalainen (ORCID) työskentelee tietoasiantuntijana Kansalliskirjastossa, kirjastoverkkopalveluissa. Hän on Think Open -blogin toimitusneuvoston jäsen.