3 Replies to “ORAL HISTORY -yhteistyötä Suomessa ja maailmalla”
On hyvä muistaa, että oral history -tutkimus on ollut vireää nimen omaan työväentutkimuksessa. Kansatieteessä pioneerina oli Sven B. Ek Göteborgin yliopistosta, ja hän on edelleen ainakin refereenä oral history -aikakauskirjoissa.
Itsekin olen huomannut, että pohjoismaisella tutkimuksella on kansainvälisissä oral history -piireissä hyvä maine. Kun itse ensimmäisen kerran osallistuin International Oral History konferenssiin Oxfordissa vuonna 1987, tiedeyhteisöön toivottiin jatkossa
etenkin pohjoismaisia tutkijoita. Tähän osasyynä tietenkin ovat mainiot arkistoaineistomme, joita ainakin Paul Thompson ihan avoimesti kahdehti!
Hei!
Olemme kirjoitelleet aiemmin Viipurissa mahdoliisesti
olevista sotilaiden jäänteistä. Olen itse folkloristi ja teen gradua Sika-Kyöstistä, joka otti rikkailta ja antoi köyhille.
Haluan kommentoida kansallinen trauma kohtaa. Työssäni sotavainaja-asioissa törmäsin viime sotien suomalaissotien teloituksiin, joka on selkeästi kielletty aihe valtiovallan ja varsinkin puolustusvoimien piirissä. Heitä ei saisi etsiä tai tuoda kotimaahan. Tiedän useiden teloitettujen hautapaikat Venäjällä. Luultavasti omaiset eivät tiedä niitä.
Toinen kansallinen trauma ovat SS-joukoissa palvelleet suomalaiset sotilaat. Sotavainajayhdistys olisi halunnut pystyttää heille muistomerkit heidän hautapaikoilleen Ukrainaan ja Kaukasukselle mutta sen estivät Simon Wiesenthal -keskus, muutama kansanedustaja, lehdistö sekä ulkoministeriö ja opetusministeriö yhteistuumin.
Oral history -lähdeaineistojen keruu on myös tärkeää. Linkissä on yksi Kansan Arkistossa syntynyt yritys innostaa eläkeläisiä muistelmien ja elämäkertojen kirjoittajiksi.
On hyvä muistaa, että oral history -tutkimus on ollut vireää nimen omaan työväentutkimuksessa. Kansatieteessä pioneerina oli Sven B. Ek Göteborgin yliopistosta, ja hän on edelleen ainakin refereenä oral history -aikakauskirjoissa.
Itsekin olen huomannut, että pohjoismaisella tutkimuksella on kansainvälisissä oral history -piireissä hyvä maine. Kun itse ensimmäisen kerran osallistuin International Oral History konferenssiin Oxfordissa vuonna 1987, tiedeyhteisöön toivottiin jatkossa
etenkin pohjoismaisia tutkijoita. Tähän osasyynä tietenkin ovat mainiot arkistoaineistomme, joita ainakin Paul Thompson ihan avoimesti kahdehti!
Hei!
Olemme kirjoitelleet aiemmin Viipurissa mahdoliisesti
olevista sotilaiden jäänteistä. Olen itse folkloristi ja teen gradua Sika-Kyöstistä, joka otti rikkailta ja antoi köyhille.
Haluan kommentoida kansallinen trauma kohtaa. Työssäni sotavainaja-asioissa törmäsin viime sotien suomalaissotien teloituksiin, joka on selkeästi kielletty aihe valtiovallan ja varsinkin puolustusvoimien piirissä. Heitä ei saisi etsiä tai tuoda kotimaahan. Tiedän useiden teloitettujen hautapaikat Venäjällä. Luultavasti omaiset eivät tiedä niitä.
Toinen kansallinen trauma ovat SS-joukoissa palvelleet suomalaiset sotilaat. Sotavainajayhdistys olisi halunnut pystyttää heille muistomerkit heidän hautapaikoilleen Ukrainaan ja Kaukasukselle mutta sen estivät Simon Wiesenthal -keskus, muutama kansanedustaja, lehdistö sekä ulkoministeriö ja opetusministeriö yhteistuumin.
Oral history -lähdeaineistojen keruu on myös tärkeää. Linkissä on yksi Kansan Arkistossa syntynyt yritys innostaa eläkeläisiä muistelmien ja elämäkertojen kirjoittajiksi.