Manneken Pis – patsaan identiteettejä
Tänään vietetään maailman AIDS-päivää ja kansainvälistä rauhanvankipäivää. Vuodesta 1996 alkaen Brysselissä sijaitseva Manneken pis -patsas on koristettu AIDS -kampanjatunnuksin 1.12. Ehkä siksi, että patsas oli jo varattu tuona päivänä, belgialainen For Mother Earth -järjestö puki Manneken Pisin rauhanvangiksi 9.1.2006. Tuolloisella pukemistapahtumalla muistutettiin, että aseistakieltäytyjiä ja muita rauhan puolesta rauhanomaisesti taistelevia henkilöitä on tuomittu ja tuomitaan vankiloihin ympäri maailmaa, kuten Suomessa.
Brysselin kaupunginjohtaja, sosialistipuolueen Freddy Thielemans on painottanut kaupungin maamerkin, Manneken Pis-patsaan, symboloivan ajatuksenvapautta. Tätä ilmentää, että se on puettu muun muassa toimittajaksi. Kansainväliset järjestöt ovat ottaneet patsaan pukemistempauksilla kantaa ihmisoikeuskysymyksiin: patsas on vaatetettu lapsisotilaaksi, sodanvastustajaksi ja köyhyyden vastaisiin White Band -kampanjatunnuksiin. Ainoa oman asukokonaisuuden saanut valtiomies on Nelson Mandela. Patsas puettiin ensimmäisen kerran vuonna 2004 Mandelalle tunnusomaiseen Madiba-paitaan.
Patsaiden pukeminen ei ole yleistä länsimaissa, mutta tänä vuonna Euroopan komission ilmastonmuutokseen liittyvän kesäkampanjan yhteydessä Manneken Pis sai ilmastonmuutosta vastustavan t-paidan. Monessa muussa Euroopan maassa puettiin joku kansallinen nähtävyys; Wienissä paita laitettiin säveltäjä Johan Straussin patsaalle.
Myönteisestä Suomi-kuvasta kiinnostuneille kerrottakoon, että Manneken Pisin kansainvälisestä vaatekaapista löytyy myös Suomen vuonna 1984 antama joulupukin asu, irtoparta mukaan lukien. Ulkopatsas sonnustetaan punavalkoiseen nuttuun joka joulukuu (21-25.12).
Kuva: � For Mother Earth
Puetaankohan Suomessa muita patsaita kuin niitä, jotka saavat ylioppilaslakin vappuna? Tietysti Manta Helsingissä, Turussa Lilja, ehkä muissa yliopistokaupungeissa myös vastaavia naisia? Patsaiden pukeminen voisi olla kannanottona näkyvä ja mielenkiintoa herättävä muuallakin kuin Manneken Pisillä.
http://www.guardian.co.uk/aids/story/0,,1957510,00.html
KIINASSA JUHLISTETAAN AIDS PAIVAA, PAA-AKTIVISTI ON PIDATETTY…..
Luxembourgin suomalaisyhteisö lakittaa vappuisin Amelie -patsaan. Belgian Suomi -klubi puolestaan on jo vuodesta 1994 painanut Manneken Pisin päähän Hattutehdas A. Fredriksonin lahjoittaman ylioppilaslakin. Lakittamisesta on eloisa kuvaus historiikissa Salla Saastamoinen & Anne Valtonen: Puurojuhlia ja Parlöörejä (2004). Lupaa lakittamiseen ei nimittäin saatu ensimmäisellä kerralla, koska lahjoitusvaatteet hyväksyvä komitea piti pelkään lakkiin pukemista säädyttömänä. Hyväksyntä heltisi vasta, kun suomalaiset perustelivat pelkkää lakin käyttöä Manta -perinteellä.