Punapukuinen henkilö on Pyhä Nikolaus. Oikealla on hänen apulaisensa Zwarte Piet, joka on herättänyt paljon keskustelua. Kuva on otettu Gentissä valmistetun piparin muovikääreestä.
Joulunajan hahmoja myötä- ja vastatuulessa
Saksassa ja Itävallassa on systemaattisesti vastustettu joulupukkia vuodesta 2002 alkaen. Anti-joulupukkikamppailijat sanovat protestoivansa pukkiboikotillaan joulun kaupallisuutta – ja sen todellisen sanoman katoamista – vastaan. Katolisen Bonifatiuswerk -järjestön aktiivit vaativat ”joulupukkivapaita vyöhykkeitä”. ”Joulupukki on markkinateollisuuden ja Coca Colan luomus, jonka tarkoituksena on edistää kaupallisia päämääriä”, on kampanjan isä todennut. Vaihtoehdoksi pukille tarjotaan Pyhää Nikolausta, joka oli legendan 300-luvulla elänyt Myran piispa.
Pyhä Nikolauksen päivä on 6.12 ja hän tuo Belgiassa ja Hollannissa lahjat yleensä tämän päivän aattona. Esimerkiksi brysseliläinen ostoskeskus mainostaa pidennettyjä aukioloaikojaan Pyhän Nikolauksen nauravalla naamalla. Hollantilaisessa kauppaketjussa on tarjolla puhallettavia Pyhän Nikolauksen päitä (vain 3,95 €!) ja teemaan liittyviä leluja.
Bonifatiuswerkin anti-joulupukkisivustojen oma verkkokauppakin tarjoaa mahdollisuuden hankkia Pyhän Nikolauksen muotoisia suklaamakeisia, avaimenperiä tai vaikkapa Lucia-kruunun ja Angela Merkelin elämäkerran ”Die Kanzlerin und ihr Lebensweg”. Innokkaimmat voivat myös ryhtyä läiskimään ympäriinsä kaupasta ostamiaan anti-joulupukkitarroja. Sivustoilla ei kerrota, hylätäänkö sunnuntaisin lähteneet nettitilaukset. Tämä tuntuisi loogiselta, koska järjestö korostaa toisessa kampanjassaan lepopäivän pyhittämistä ja vaatii sunnuntaita anti-ostospäiväksi.
Pyhä Nikolaus on monessa mukana: se marssi Volkswagen-tehtaan työläisten rinnalla 30.11. 2006. pidetyssä suuressa mielenosoituksessa, jossa vastustettiin Vorstin autotehtaalle kaavailtuja massairtisanomisia. Tässä yhteydessä Pyhän Nikolauksen hiipan risti oli peitetty Volkswagen –tarralla, jollainen oli myös mukana olleella Zwarte Pietillä kauluksessaan.
Pekingin kirjeenvaihtajamme Anu Leinonen on lähettänyt informaatiota kiinalaisista, pumpattavista jättijoulupukeista. Jiangsun maakunnassa operoivan tuottajan laajoissa valikoimissa on myös lumiukkoja. Mikäli ilmastonmuutos etenee, nämä saattavat jäädä lajinsa ainoiksi edustajiksi.
Tietoa Venäjän pakkasukosta ja tämän lapsenlapsesta Lumityttöstä meille tarjoaa Lenin-museo.
Kuva: Riitta Oittinen 2006.