Helsingin Kivinokan legendaariseen mökkiyhdyskuntaan liittyy paljon työväenhistoriaa. Kuvan nykymökkiläiset ovat Kivinokka -t-paitaan sittemmin painetun �luontolataamo� �piirroksen kimpussa. Viistokattoinen rakennus on suojelukohteeksi määritelty kahvila-kioski, nykyiseltä nimeltään Kahvinokka. Kivinokassa pidetään kesäisin myös taidenäyttelyitä. Luontoon ja mökkimaastoon asetellut teokset eivät kaipaa raameikseen kansainvälisten tähtiarkkitehtien suunnittelmia näyttelypuitteita (� Riitta Oittinen 2006).
Pääsymaksullinen luento arkkitehtuurista
British Design Museumin tuore johtaja Deyan Sudjic esitelmöi Brysselissä 11.12. Sudjic on koulutukseltaan arkkitehti, mutta havaitsi valmistuttuaan ettei halua �tuottaa lisää rumia taloja�. Valinta on vienyt hänen muun muassa The Observerin arkkitehtuurikriitikoksi, näyttelysuunnittelijaksi ja kansainväliseksi luennoitsijaksi.
Sudjic ei suinkaan puhunut missään oppilaitoksessa, vaan Ixellesin kaupunginosan hienon kulttuurikeskuksen konserttisalissa, jonne seitsemän euron pääsylipun oli lunastanut parisataa ihmistä. Sudjicin kirjoitustyyliä on kuvailtu “sähköiseksi” ja “räiskyväksi”, mutta elävänä mies oli kaikkea muuta: Hän lähes hiipi puhujapönttöön ja pyyteli aluksi anteeksi sekä esityksensä visuaalisuuden puutetta että englannin kielen käyttöään. Moni yleisöstä kuuntelikin tulkkausta. Keskustelussa osallistujat olisivat halunneet kuulla Sudjicin tarkentavan mielipiteitään nimenomaa koskien Brysselin EU-korttelien rakentamista, mutta tällä oli vaikeuksia muistaa, että olisi joskus sellaisia esittänyt.
Alkusanojensa jälkeen Sudjic pääsi hillittyyn vauhtiin. Esityksen sisältö oli ammennettu hänen uusimmasta kirjastaan �The Edifice Complex. How the Rich and Powerful Shape the World� (2005). Sudjic totesi arkkitehtuurin raivostuttavan ihmisiä nykyisin ehkä taideteoksia enemmän. Esimerkiksi debatti ground zeron rakentamisesta teki kaikista newyorkilaisista arkkitehtuurin kriitikkoja. Makrotason konfliktien ohella oman talon rakentaminen voi ajaa puolisot avioeroon ja saa naapurit riitoihin. Varsinkin pienten valtioiden tapa esitellä identiteettiään rakennusten kautta on vaarassa tuhoutua erilaisissa konflikteissa.
Sudjic esitti esimerkkejä sekä demokraattisesti että epädemokraattisesti valittujen johtajien halusta jättää itsestään mahtipontisten rakennushankkeiden muodossa: Adolf Hitler, Saddam Hussein ja Nikolae Ceaucescu ovat tehneet parhaansa jotta arkkitehtuuri glorifioisi heitä. Samaa ajatusta todentavat Sudjickista myös Tony Blairin Millenium Dome ja Fran�ois Mitterandin suuret rakennusprojektit.
Hinku suureelliseen rakentamiseen ei ole vain poliitikkojen erikoisuus. Esimerkiksi jotkut museonjohtajat pyrkivät saamaan hallinnoimastaan museorakennuksesta keskustelua herättävän maamerkin – hinnalla millä hyvänsä: Sudjic kertoi, miten erään museon henkilökuntaa jouduttiin erottamaan kalliin näyttelytilan valmistuttua. Vaikka Frank Gehryn Guggenheim �museo Bilbaossa vetää amerikkalaisia turisteja, ja jotkut muut erikoiset rakennukset saattavat päätyä elokuviin, tällaiset maamerkit ja huomiota huutavat yksiköt eivät kuitenkaan välttämättä aina ole funktionaalisia varsinaisen käyttötarkoituksen kannalta, totesi Sudjic. Vanhojen rakennusten uusiokäyttökin � kuten New Yorkissa sijaitsevan pahvilaatikkotehtaan muuttaminen museoksi � voi toimia. Tällainen ratkaisu voi olla vapaa tarkoituksenhakuisesta monumentalismista ja itse sisältö pääsee pääosaan.