18. joulukuuta

18_12_2006.JPG

Hallo, allo!? – Globaaleja kontaktinottoja Kuva isompana.

Suomessa on vaikea nähdä filmiä tai televisiosarjaa, jossa kännykkä ei jotenkin olisi mukana kuvioissa – pelastajana, toimimattomana, väärään aikaan pirisevänä tai vain arkisena kommunikaatiovälineenä. Malilainen ohjaaja Abderrahmane Sissako sen sijaan näyttää hyvin toisenlaisen maailman elokuvassaan La vie sur Terre (esitetty Suomessa nimellä Life on Earth). Melankolisen filmin tapahtumapaikka on Malin Sokolo, joka ei läntistä informaatioyhteiskuntaa juuri muistuta. Tästä huolimatta viestit kulkevat. Radioita näkyy kaikkialla. Eurooppaan lähteneiltä ystäviltä ja sukulaisilta saapuu kirjeitä ja puheluita Afrikkaan. Filmin vilkkain paikka on kylän postitoimisto, jossa on yleinen puhelin. Sen ympärillä pyörivät tapahtumat paljastavat, miten työlästä yhteyden saaminen – sekä soittaminen että puhelun vastaanottaminen – voi olla.

Malilaisen postikonttorin kaltaisiin paikkoihin otetaan puheluja eri puolilta Eurooppaa päivittäin. Tänäänkin, siirtotyöläisten päivänä, monen suurkaupungin halpaa kaukopuheluaikaa myyvissä liiketiloissa on tungosta. Brysselissä paikoilla on sellaisia nimiä kuin ”Ali Baba”, ”Halloo Maman!”, ”Tam Tam phone” tai ”Global Communication Service”. Joskus yleisöpuhelimen olemassaoloon viitataan vain seinään piirretyllä luurin kuvalla. Ikkunoihin liimatut paperilaput ilmoittavat puhelujen hinnat eri maihin, joskus jopa erikseen lankapuhelimesta ja kännykästä. Kongo, Benin, Algeria, Iran, Pakistan, Venäjä, Puola ja Meksiko ovat vain murto-osa soittokohteista.

Monessa ”kommunikaatiopalvelupisteessä” on hatarat kopit, jollaisesta vähänkin kovaäänisemmän soittajan ääni kaikuu kaikille korville. Varakkaammat puhelunvälittäjät tarjoavat lisäksi internettiä ja faksia. Mahdollisesti nurkassa seisoo kopiokonekin. Jokunen puhelukioskinpitäjä jopa mainostaa antavansa apua virallisten kaavakkeiden täyttämisessä ja lupaa korjaavansa tietokoneita. Lisäksi osa myy sivu- tai pääelinkeinonaan elintarvikkeita ja alkoholiakin – jos uskonto salli jälkimmäisen pitämisen valikoimissa. Kaupan saattaa myös afrikkalaisten käyttämiä painokankaita, joskus jopa tukanleikkuutakin erityispalveluna.

Kaikkiaan liikeyritykset ovat suosittuja kokoontumispaikkoja. Niiden asiakaskuntaan kuuluu molempia sukupuolia, toisin kuin lukemattomien yleishyödyllisten – ja verottomien – urheiluyhdistysten ylläpitämiin kahviloihin, joissa naisten paikka on rajattu korkeintaan tarjoiluun ja mahdollisesti siivoamiseen.

Siirtolaisuudesta yleisesti

Kuva: Riitta Oittinen 2006, Bryssel.

Diashow aiheesta täällä.

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Hanna Snellmanin kirja “Sallan suurin kylä – Göteborg. Tutkimus Ruotsin lappilaisista” (SKS 2003) kertoo joulusta seuraavasti:

Tuttua tekemistä uudella kotiseudulla

Vuotuisjuhlat

Suomalaisuus ei siis ollut sidottu vain vanhaan kotiseutuun, vaan yhtä lailla suomalaisuutta saattoi pitää yllä uudella kotiseudulla. Göteborgissa asuvat suomalaiset ovat tuoneet palan Suomea mukanaan.

Vuodessa on tiettyjä päiviä, jolloin suomalainen tausta korostuu. Haastattelujen perusteella näitä ovat varsinkin joulu ja juhannus. Ovathan suomalaiset viettäneet tropiikissakin joulua kuusin kynttilöin.

Osa vietti joulun Suomessa osa Ruotsissa

Reino ja Ronja korostavat lappilaisuuttaan kysyttäessä vuotuisjuhlien vietosta Göteborgissa. Jouluna tärkeää on joulukuusen hakeminen itse metsästä, joulusauna ja joulukirkko.

Raili vietti joulun Göteborgissa. Hän vietti joulun ”vähän puolittain, suomalainen ja ruotsalainen joulu”.

Joulutavoissa on tapahtunut muutos. Aiemmin pidettiin kunnia-asiana, että kaikki jouluruoat tehdään itse, mutta nykyisin moni ostaa valmiit ruoat kaupasta.

”Täältä voi ostaa, mutta mä teen myös ite. Aikaisemmin mä oon tehnyt alatoopitkin itse, sianpäästä kuule. Mä oon kuule tehny, mutta nyt on porukka vähentyny, niin nyt mä oon niinku lopettanu sen tekemisen. Et se oli se puoli sikaa, joka joulun alla piti ostaa, siitä sitten ruvettiin tekemään sorkista hernekeitot.” Hän kertoo myös että ”Göteborgin kaupoissa osataan leikata kinkku suomalaiseen tapaan luun kanssa, kun ruotsalaisilla kinkku on ilman luuta.”

Monet muutkin ovat Raisan tapaan omaksuneet joulupöytäänsä suomalaisten ruokien rinnalle ruotsalaisia jouluruokia. Vaikutteita on saatu työpaikan joulupöydästä ja sukuun tulleista uusista tulokkaista, puolisoista, vävyistä, miniöistä ja lapsenlapsista. ”se pitää olla tää Janssonin kiusaus ja ne lihapullat (joulupöydässä). Eihän ne alussa sillä tavalla tietenkään maistunu.” Ruotsalaisia juhlaruokia pidettiin liian arkisina ja hämmästeltiin myös sitä, että samanlainen juhlapöytä katettiin niin jouluna, pääsiäisenä kuin juhannuksenakin.

Joulu on monelle perhejuhla, jolloin sukulaiset – niin Suomessa kuin Ruotsissakin – kokoontuvat yhteen. Riikalle parasta joulussa oli ns. sukulaisbussi, joka tuli joulun ja pääsiäisen aikaan Kemijärveltä Göteborgiin. Linja-autossa kulkivat niin ihmiset kuin lahjapaketitkin (s. 233).

Tekstin etsi ja valikoi Leena Louhivuori

Ulla Aatsingin arvostelu kirjasta on Työväentutkimuksessa 2004.