Venezuelan ruokakoripolitiikka

ruohonenblogi.jpg

Venezuelassa, kuten useissa muissakin maissa, valtiovallan kulloisetkin edustajat määrittelevät kansalaisille tarpeellisista peruselintarvikkeista koostuvan ruokakorin hinnan. Venezuelassa tämä kansallinen ruokakori l. la cesta básica on monin tavoin yhteiskunnassa esillä oleva asia. La cesta básica on kriittisesti läsnä poliittisessa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä siksi, että miljoonilla työväestön ihmisillä ei perinteisesti ole ollut mahdollisuus kuin pieneen osaan ruokakorin peruselintarvikkeista. La cesta básica ongelmineen on niin keskeinen Venezuelassa, että se myös karnevalisoidaan.

Hieman ennen vuoden 1997 karnevaalia el Gallo –niminen mies suti pensselillään maalia harjateräskehikkoon, jonka hän oli hitsannut kiinni pyörillä kulkevaan lavaan. El Gallo selitti kädessään pensseliä heilutellen, että vaunu oli viesti yhteisölle – kyseessä oli allegoria. Allegoria sisälsi protestin cesta básican kalleutta ja poliitikkojen vinoutuneita toimia vastaan. El Gallo oli jo aiemmin hitsannut teräsraudat valtavan suuren korin muotoiseksi. Oman asuinalueen ihmiset kuulemma tajuavat heti viestin.

Myös karnevaaliin saapuvat turistit ja muut juhlijat saisivat nähdä tämän protestin. Painokkaasti el Gallo ja kaikki muutkin allegorisen ruokakorin ympärille kokoontuneet miehet toistivat, että Carnaval oli ainoa paikka ja aika tällaisen vastalauseen esittämisen. Tuolloin kymmenen vuotta sitten Venezuelassa elettiin nk. neljäkymmentävuotisen demokratian viimeisiä vaiheita ja karnevaalin alla tuskastumisen aiheuttama kapinahenki oli vahva. Presidenttinä oli vanhan eliitin Rafael Caldera, joka puheissaan usein esiintyi työväenluokan puolustajana. Hänen hallitusaikanaan jo ennestään valtava köyhyys vain lisääntyi työväestön ja köyhien maattomien keskuudessa. Niinpä vuonna 1996 tässä maailman viidenneksi suurimmassa öljyntuottajavaltiossa saavutettiin inflaatioennätys: 103%. Venezuelalaisen työväen perheet olivat ahtaamalla kuin koskaan. Elinkustannukset kasvoivat ilman hidastumista. Edes niillä, joilla oli työtä, ei ollut mahdollisuuksia ruokakorin peruselintarvikkeisiin.

Samanaikaisesti alkoi hyvin toimeen tulleen venezuelalaisen ammatillisen keskiluokan jyrkkä köyhtyminen. Maahan oli syntynyt varsin vauras keskiluokka 1970-luvun öljybuumin seurauksena. Mutta nyt vuonna 1997 el Gallon rakentaman ruokakorikehikon ympärillä seisoi kiivaita miehiä, jotka olivat niin autonkorjaajia, kauppiaita, veneenrakentajia, myyjiä kuin opettajiakin. Nyt oli selvä karnevalistinen protesti rakentumassa. El Galloa ei sinänsä kiinnostanut se, miten hänen hitsaamansa karnevaalivaunu, l. garroza, kulmakunnan eräällä toisella pihalla lopulta koristeltaisiin. Selvää kuitenkin oli, ettei siihen laiteta oikeita protestin kohteena olevia peruselintarvikekorin saavuttamattomia tuotteita tai kurjuutta ilmaisevia nälkäisen näköisiä tyttöjä.   

Paradoksin karnevalisoiminen

Toisella pihalla suuri metalliruokakori koristeltiin loistavan kauniiksi erilaisilla värikkäillä kukilla ja pohja vuorailtiin vihreäksi kuin satumetsän pehmeä maaperä. Karnevalistinen nurinpäin kääntäminen sai paradoksaalisen huipennuksensa, kun ruokakorivaunun perään asetettiin viehättävästi koristemaalattu taulu, jossa luki tämän karnevaalivaunun nimi: Alegria de las Flores l. Kukkien Ilo.

 Alegria de las Flores –karnevaalivaunu valmistui latinalaisella rauhallisuudella, sillä kun viimeinen kukkanen oli saatu asetettua täydentämään protestia, jättiruokakori kiinnitettiin yskivän vanhan maastoauton vetokoukkuun. Kauniit nuoret venezuelalaiset neitoset hyppäsivät viehättävissä bikineissään maastoauton kyytiin. Auto kukkien täyttämine perävaunuineen ajoi kaupungin toiseen päähän. Karnevaali oli alkamassa. Kymmenen neitosta asettautui kukin omalle paikalleen garrozaan.  

Sitten karnevaali-illan ja –yön kuumassa romminhöyryisessä karibialaisessa musiikki- ja tanssimäiskeessä Alegria de las Flores lipui muiden karnevaalivaunujen jatkumossa pitkin ihmisiä täynnä olevan kaupungin pääkatua.  

Kauniit hymyilevät tytöt vilkuttivat karnevaaliväelle kukkien täyttämästä ruokakoristaan samalla tanssien kaikkialla kaikuvan karnevaalisalsan tahdissa. Alegria de las Flores liukuu pitkin karnevaalikatua häipyen ajoittain ikään kuin äänimaailman täyttävän musiikin tahdissa vellovan ihmismassan taakse. Nyt kaikki näkevät protestin, nyt kaikki ymmärtävät. Vähitellen kukka-garroza häipyy karnevaalikadun päädyn ihmistungokseen, vielä näkyy vilahdus ruokakorin peräosasta: ”KUKKIEN ILO”.   

Uusi ruokakori

Ilo näiden ihmisten osalta jatkuu, sillä seuraavana vuonna marginaalista noussut Hugo Chávez valittiin suurella äänten enemmistöllä Venezuelan presidentiksi. Hän nousi presidentiksi omalla karismallaan, mutta myös juuri noilla tuntemuksilla, joilla allegorista ruokakoria el Gallon takapihalla rakennettiin. Niin kutsuttu (demokraattinen?) Venezuelan Neljäs Tasavalta siirtyi historiaan.

Vaalikampanjastaan lähtien Chávez on ollut rakentamassa oikeudenmukaisempaa V tasavaltaa. Työväestön olot, myös omanarvontunto, ovat nousseet jaloilleen. Mutta perusruokakori on pysynyt keskusteluissa. Ruokakorin tasolla valtavan köyhyyden haihduttaminen ei ole helppoa – Venezuelan öljytuloista huolimatta. Tällä hetkellä perusruokakorin arvo on noin 125 euroa henkeä kohden ja suurin osa venezuelalaisista tienaa keskimäärin 115 euroa. Ongelma on siinä, että köyhimmissä perheissä on yleensä 6-7 lasta.

Tilanne on kuitenkin parantunut ja yhteiskunta toimii hieman erilailla kuin ennen. Sen vuoksi tuntuisi helpommalta unohtaa koko césta básica ja perustaa toiminta uudelle yhteiselle ajatukselle. Tätä Chávezin hallinto on pyrkinyt synnyttämään osuuskuntatoiminta-ajattelulla ja erilaisilla sosiaalis-kulturaalis-ekonomisilla missioillaan. Missioista ruokakoriongelmaan läheisimmin liittyy la Misión Mercal. Tämän yhteiskunnallisen mission keinoilla on pyritty turvaamaan köyhimpien miljoonien kansalaisten perusruokatalous. Elintarvikkeet tuotetaan tälle suurelle väestönosalle ilman tavanomaisia välikäsiä ja sitä kautta perusruoka on lähes kaikkien tavoitettavissa ja sen myötä myös noin 900 000 venezuelalaista saa päivittäisen perusravintonsa erityisissä las Casas de Alimentación l. ravitsemustaloissa.

Joka tapauksessa la césta básica kuitenkin pysynee ainakin antropologisena tutkimuskohteena venezuelalaisissa karnevaaleissa.

Kirjoitus perustuu kokemuksiin, joita FT Ilkka Ruohonen hankki tehdessään antropologista elokuvaa La Risa Carnavalesca (Karnevaalinauru),
2001, Mini-DV, DVD.

* Lisätietoja Venezuelaa koskevasta näyttelystä joka pohjautui Helsingin yliopiston antropologian sekä Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratorion opiskelijoiden ja tutkijoiden siellä pääsiäisenä kokoamaan audiovisuaaliseen aineistoon

* Joensuun kansainvälinen visuaalisen kulttuurin festivaali Viscult 

 

Kasvatuksen historian verkosto

kasvatushistoria.JPG

Kasvatuksen historian verkosto on vuonna 2005 perustettu alan tutkijoiden ja opiskelijoiden valtakunnallinen ja monitieteellinen verkosto. Sen tavoitteena on edistää kasvatuksen historian tutkimusta ja opetusta sekä tutkijoiden välistä yhteistyötä.

Ryhmän tavoitteena on edistää kasvatuksen historian opetusta ja tutkimusta Suomessa toimimalla alasta kiinnostuneiden avoimena ”kohtauspaikkana”. Tämän tavoitteen edistämiseksi verkosto järjestää vuosittain muun muassa kansalliset kaksipäiväiset Kasvatuksen historian päivät. Seuraavan kerran ne pidetään Helsingissä 4-5.6.2007.

Rajoja ja siltoja kasvatuksen historian kentillä -otsikolla kulkevien päivien teemaryhmät muodostetaan ilmoittautuneiden esittämän kiinnostuksen perusteella. Esitykset voivat olla esimerkiksi seuraavista teemoista: aatehistoria, elämäkertatutkimus, kasvatuksen kokemukset, lapsuuden historia, kadonneet koulut, työväki ja kasvatus, kasvatus ja sukupuoli, kansallinen kasvatus.

Abstraktien (noin 100–200 sanaa) viimeinen jättöpäivä 13.4.2007. Abstraktit lähetetään Marko van den Bergille, (E-mail: marko.vandenberg [at] helsinki.fi). Ilmoittautumiset viimeistään 11.5.2007

Päiville osallistuminen ei maksa mitään. Niiden yhteydessä järjestetään graduseminaari ja teemaryhmät oppikirjatutkimuksesta ja kansalaisvaikuttamisesta.

Kuvassa liitutaulun pyyhin. © Riitta Oittinen

Call for Papers: Työväki lähtee

Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran kesäseminaari Kiljavanrannassa Nurmijärvellä 20.–21.8.2007

”Työväen historian tutkimuksella on ollut vahva yhteiskunnallinen relevanssi, onhan se tutkinut erityisesti yhteiskunnalliseen tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen liittyviä asioita. Tämä kysymys ei ole vanhentunut. Sitä on lupa odottaa myös uudelta tutkimukselta, joka todennäköisesti sijoittaa työväestön ”lyhyen historian” pidempään ja laajempaan kontekstiin. Tuo historia alkaa ennen työväenliikettä ja ulottuu Suomea kauemmaksi.” Näin kirjoitti Pertti Haapala vuonna 2005 ilmestyneessä artikkelissaan ”Suomalaisen työväestön pitkä ja lyhyt historia” (Työväestön rajat, toim. Matti Hannikainen).

Työväestöä koskeva tutkimus näyttää viime vuosikymmenten osalta varsin monipuoliselta. On tutkittu yhteiskunnan rakennetta, toimintaa puolueissa ja ammattiyhdistysliikkeessä, ihmisten arkea töissä ja kotona, kriisivuosia. Työläisnaiset ovat jo pitkään olleet olennainen osa niin työväenhistoriaa kuin naistutkimusta. Tutkijat ovat käyttäneet kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia aineistoja. Työväentutkimuksen monipuolisuutta ja vahvaa asemaa osoittavat myös järjestöhistoriat, paikalliskuvaukset, henkilöhistoriat sekä jo 19 kertaa ilmestynyt Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran (THPTS) Väki voimakas -vuosikirja.

THPTS:n kesäseminaarissa pohditaan tänä vuonna työväestöä koskevan tutkimuksen tilaa. Vaikka tyytyväisyyteen olisikin aihetta, vasta kriittinen ote on todellinen merkki elinvoimaisesta tutkimusalasta ja -perinteestä. Viime aikojen eurooppalaisessa työväenhistoriaa koskevassa keskustelussa on esimerkiksi esiintynyt epäilyksiä, pystytäänkö perinteisillä lähestymistavoilla ja käsitteillä – mitä ne sitten ovatkin – vastaamaan niihin kysymyksiin, joita suuret yhteiskunnalliset muutokset herättävät. Houkutteleeko työväestöä koskeva tutkimus nuoria tutkimuksen pariin?

Olemme kiinnostuneita siitä, mitä uutta tuot työväentutkimuksen kenttään. Vai pitäisikö jatkuvassa uudistus- ja muutoshuumassa kaivaa pikemminkin klassikot esiin? Lähetä meille lyhyehkö, enintään yhden sivun, abstrakti, jossa kerrot tutkimusaiheesi ja sen, miten sijoitat tutkimuskohteesi aikaisempaan suomalaiseen tai ulkomaiseen tutkimukseen. Varsinaisten seminaariesitysten toivotaan sisältävän sekä aikaisemman tutkimuksen analysointia että oman tutkimuskohteen ja -tavan esittelyä. Toivomme seminaariin esityksiä niin aloittelevilta kuin pidemmälle ehtineiltä tutkijoilta.

Abstraktien viimeinen jättöpäivä on 16.3.2007. Valinnasta ilmoitetaan asianomaisille viimeistään 30.3.2007.

Seminaari järjestetään Kiljavanrannassa, Nurmijärvellä 20–21.8.2007. Varsinaiset seminaariesitykset kestävät noin 20 minuuttia, jonka jälkeen seuraa yleisökeskustelu. Esitysten toivotaan olevan yleistajuisia, suuria linjoja luotaavia tai yksityiskohtiin meneviä. Esiintyjille seminaari on maksuton. Seminaarin pohjalta toimitetaan valituista esityksistä artikkelikokoelma, joka ilmestyy vuonna 2008.

Abstraktit lähetetään osoitteella Oona Ilmolahti, historian laitos, PL 59, 00014 Helsingin yliopisto tai oona.ilmolahti@helsinki.fi

Lisätietoja antaa myös THPTS:n puheenjohtaja Matti Hannikainen, 050 339 3824, matti.hannikainen@etk.fi

Pirkanmaan vasemmistolaisen työväenliikkeen historia

pirkanmaa

Pirkanmaan vasemmistolaisen työväenliikkeen historian ensimmäisen osan  julkistamistilaisuus pidetään tänään 18.1.2007 Tampereella Tampereen yliopiston uuden rakennuksen Linnan salissa klo 14. Tilaisuuden järjestävät Tampere University Press (kustantaja) ja Marxilaisen yhteiskuntatieteen seura ry (tilaaja).

Teos – Sami Suodenjoki ja Jarmo Peltola Köyhä Suomen kansa katkoo kahleitansa. Luokka, liike ja yhteiskunta 1880-1918. Vasemmistolainen työväenliike Pirkanmaalla osa 1 –  käsittelee 354 sivullaan maan suurimman teollisuuskaupungin, Tampereen ja sen ympäristön työväestön järjestäytymisen vaiheita noin 1880-luvulta kansalaissotaan. Siinä on viitisenkymmentä kuvaa sekä karttoja taulukoita ja graafisia kuvioita. Kirjan pääkirjoittaja on Sami Suodenjoki, Jarmo Peltola on osallistunut kirjan suunnitteluun ja ideointiin sekä kirjoittanut sen johdannon.

Alueellinen näkökulma

Kirjassa on otettu alueellinen näkökuma työväenliikkeen järjestäytymiseen
ja  työväenkulttuurin syntyyn. Alueellisesta näkökulmasta seurataan niin vuoden 1905 kuin vuosien 1917-1918 tapahtumia. Tällöin on kiinnitetty huomiota paikalliseen aktiivisuuteen ja paikallisiin eroihin ja huomattu,
että  työväenliike ei ollut pelkästään ylhäältä alhaallepäin hierarkkisesti ohjautuva poliittinen liike. Vuodet 1917-1918 saavat paljon huomiota.
Ei pelkästään sota, vaan sotaa edeltäneet tapahtumat maatalouslakkoineen, työttömyyksineen ja elintarviketilanteineen. Vuodesta 1918 on olemassa Heikki Ylikankaan järkäle, Tie Tampereelle, jossa tarina kuvaa valkoisen armeijan tuloa Tampereelle. Tässä kirjassa "kamera" on enemmän työväenliikkeen matkassa, koska työväenliikkeen historiastahan
tässä on kysymys. Sodan lisäksi tarkastellaan punaisen vallan järjestäytymistä alueellisesta ja paikallisesta näkökulmasta.
Ensimmäisen kerran on tarkasteltu laajempaa työväenliikkeen toiminnan keskiössä ollutta toiminnallista aluetta. (Hallinnollista Pirkanmaatahan ei ollut tuolloin olemassa) Valtakunnallisissa työväenliikettä käsittelevissä
tutkimuksissa asioita on tarkasteltu lähinnä vaalipiirijaon, historiallisen maakunnan tai hallinnollisen alueen kautta. Varsinaisista Vanhan työväenliikkeen aikaa käsittelevistä alueellisista tutkimuksista Hannu Soikkasen luovutetun Karjalan työväenliikettä käsitellyt oli ensimmäinen. Sen jälkeen on ilmestynyt muitakin alueellista työväenliikettä käsitteleviä
tutkimuksia, kuten Kaarina Vattulan, Matti Lackmanin & Reijo Heikkisen, Leevi Norrenan, Matti Kyllösen ja Ulla Aatsingin työt.

Lisää tulossa

Osan yksi jälkeen on jo lähes valmiina II osa, noin 300 sivuinen Hirmuvallan huolena vankilat ja tuonela – (1918-1944) Jonka alussa pureudutaan
kansalaissodan jättämiin jälkiin. Näin siksi, että terrorin ankaruus synnytti pitkälti sen katkeruuden, jonka päälle työväenliikkeen jakautumisessa työväenliikkeen vasemmalle laidalle jääneet rakensivat Pirkanmaan
vasemmistolaisen työväenliikkeen järjestöt ja alati muuttuvan toiminnan. Punakaartin marssin säkeistä lainatut kirjojen nimet ovat monimerkityksisiä varsinkin II osan kohdalla. Suomalaiset vasemmistolaiset elivät toisaalta
epädemokraattisessa Suomessa, mutta toisaalta samanaikainen Stalinin Neuvostoliitto oli aivan jotain muuta kuin turvapaikka. Jatkosodan päättyminen ja julkisten toimintamahdollisuuksien kohentuminen muodostaa toisen taitekohdan. Tällä hetkellä kerätään teoksen kuvitusta. Toinen osa julkaistaan vuonna 2007.

Sodan jälkeen maan suurimmaksi puolueeksi kaksikin kertaa nousseen SKDL:n ja sen jäsenjärjestöjen toiminnan paikallisia vaiheita seurataan teossarjan III osassa – Sadoin kerroin kirkkahampi onnen aika uus – aina 1990-luvun alkuun saakka. Vaikka vasemmistolainen työväenliike ei kyennytkään II maailmansodan jälkeen ainakin tavoittelunasettelussaan
päämääräksi asetettuun vallankumoukseen, osoittautui ammattiyhdistysliikkeen ja poliittisen työväenliikkeen kautta saavutettu
elintaso varmasti monissa kodeissa uudeksi kirkkaammaksi onnen ajaksi. Varsinkin kun se monissa kodeissa asetettiin vuoden 1918 kansalaissotaa, 1930-luvun lama- ja lapualaisvuosia ja toisen maailmansodan aikaisia
pulavuosia vasten. Kolmas osa julkaistaan vuodenvaihteen 2007-2008 tienoilla.

Pitkä projekti

Pirkanmaan vasemmistolaisen työväenliikkeen historiankirjoittamisella on pitkä historia. Se alkoi 1990-luvun alkupuolella, jolloin Jarmo Peltola laati ensimmäiset suunnitelmat sen kirjoittamiseksi. Kannustava voima hankkeen taustalla oli pitkän päivätyön vasemmistolaisen
työväenliikkeen toiminnassa tehnyt Matti Salminen, joka yhdessä marxilaisen yhteiskuntatieteen seuran hallitukseen sen perustamisesta 1992 lähtien osallistuneiden kanssa loi kirjan teolle mahdollisuudet. Kaikkein suurin kiitos lankeaa kuitenkin työväenliikkeen veteraanille, Pohjoishämäläiseen torppaan 1914 syntyneelle Helinä Eklundille, joka muutti 1930-luvun laman aikana Tampereelle, sai työpaikan Verkatehtaalta ja osallistui ammattiyhdistysliikkeen toimintaan. Helinän taloudellinen tuki projektille on mahdollistanut kolmiosaisen Pirkanmaan alueen vasemmistolaisen työväenliikkeen historian kirjoittamisen. Tukea on saatu lisäksi Opetusministeriöltä, Otto Wille Kuusisen säätiöltä ja KSR:n Väinö Voionmaan säätiöltä.

Hanke on saanut toteuttajansa Tampereen yliopiston historiatieteen laitokselta. Teossarjan päätoimittaja, tutkija Jarmo Peltola on laatinut hankkeen suuntaviivat, osallistunut kirjojen toimittamiseen ja kirjoittanut jonkin verran joka osaan. Peltola on myös rekrytoinut varsinaisen tutkimustyön tekijät. Teossarjan ensimmäisen osan pääasiallinen kirjoittaja on ollut FM, tutkija Sami Suodenjoki, joka on tehnyt lisäksi teoksen valokuvatoimituksen ja taittanut koko teossarjan. FL Ulla Aatsinki on kirjoittanut pääosan teossarjan II osan teksteistä. Lisäksi kirjaan ovat kirjoittaneet Jarmo Peltola ja FM Mika Lampi. Teossarjan III osan perustyö on tehty maistereiden Simo Leistin, Tomi Lähdeniemen, Esa Valtasen, Vesa Vartiaisen, Juha Leskisen ja Keijo Rantasen toimesta. Tekstejä on toimitettu Simo Leistin ja Jarmo Peltolan toimesta yhtenäisempään suuntaan.

Vaikka kyse on ollut suuresta voimainponnistuksesta, ei Pirkanmaankaan Työväenliikkeen historia ole vielä loppuun ammennettu. Tekijät toivovat, että  työ kannustaa uusia ja vanhoja, niin ammattilaisia kuin harrastajia tarttumaan työväenliikkeen paikallisen historian tutkimukseen. Toivottavasti ensimmäinen osa ja tulossa olevat kaksi muuta osaa antaa virikkeitä ja tarjoaa vertailumahdollisuuksia.

Kirjan on kustantanut Tampere University Press. Sitä myydään 28 euron hintaan ainakin TAJUn kirjakaupassa http://granum.uta.fi Tampereella.

Lisätietoja kirjasta: Sami Suodenjoki, Sami.Suodenjoki@uta.fi, 03-3551 8302, 0440-161077 tai Jarmo Peltola, jarmo.Peltola@uta.fi, 03-3551 6536, 050-3278842

Suomen Kiila 70 vuotta ja edelleen kiihkeänä?

Kiila 70 vuotta – Juhlavuoden näyttely Helsingin Taidehallissa 15.12.2006 – 8.1.2007. Kiila syntyi 1930-luvulla, jolloin Suomessa elettiin nk. lapualaisaikaa. Fasismi ja natsit olivat muodissa Pohjanmaalla. Alueella on ollut aika erikoinen mainekokonaisuus kautta aikojen. Nyt tämä pieni kylä Lapua antoi lisämainetta. Mutta vielä pienempi Kiila ei pelännyt. Vasemmistolainen oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja sodanvastaisuus löysivät taiteen kaikki muodot. Syntyi käsite kiilalaisuus. Kiilalaisuus johti Kiilan historian alussa usein vankilaan. Valtaa pitävät päättävät ajan kierrossa milloin on kenenkin vuoro. Kiilaa tarvittiin kuitenkin pian Toisen Maailmansodan jälkeiseen kulttuuri-identiteetin rakentamiseen. Sodan jälkeen 1960- ja 1970 -luvuilla oli jälleen tehtävä Kiilalle. Tuntuu että uuden vuosituhannen jälkeen maailman politiikan päätösten seuraukset Suomessakin tarvitsevat jälleen Kiilaa.

On kiinnostavaa nähdä minkälaisia töitä sitten kiilataan yhteiskunnan fasaadin pintaan tässä ajassa.
Kiehtovaa nähdä myös mitä näyttely kertoo suomalaisesta ja eurooppalaisesta politiikasta.
Suomalaisen Kiilan ajankuva poliittisesta taiteesta ”tässä ja nyt” aukeaa globalisaation punaisella matolla Taidehallissa. Juhlanäyttelyn kuraattorit ovat olleet Teemu Mäki, Pessi Rautio ja Peter Rehor.

Päinvastoin kuin Oslossa, työt olivat pääsääntöisesti tältä vuosituhannelta, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Olin ainut vierailija keskiviikkoillassa. En tavannut omaa sukupolveani tai uutta sukupolvea tai edes tuttuja. Koko kiilan taiteen kenttä esittäytyi vain minulla. Katselin, tunnustelin ja etsin kiiloja. Seuraavassa on muutamia esimerkkejä kiilatutkimusmatkaltani.

Ismo Kajander,(2006)  Sillanrakentajat.
Silta on niin korkealla aivan katon rajassa. Puolet sillasta on jo saatu valmiiksi. Toinen rakentaja ja toinen puoli puuttuvat. Pudotus on niin suuri. Kiila: näin se oli Suomen EU-puheenjohtajuuskausi; Venäjä ei tullut rakentamaan omaa puoltaan niin korkealle.

Katariina Ryöppy, (2005) Olen 59 -vuotias – ilman työtä – ilman rahaa,
Olen raskaana – ilman rahaa, Häpeän, mutta minulla on nälkä
Kauniit lyyriset työt ovat rautaverkosta. Töiden nimet on kirjoitettu kauniisti kaunokirjaimin ranskaksi rautalangalla. Kiila: rautaverkko on kuin vankila, naisen elämä kauniisti työstetyssä rautaverkossa: yhteiskunnan vankina.

Rauni Liukko, (1972) Lahja yhteiskunnalta III. Pieni ryhmä noin 5 -vuotiaita lapsia keskellä lattiaa katsoo kummeksuen meitä. Kiila: tämä on 70-lukua, missä nämä lahjat ovat nyt?
Ase (1994) korkealla katon rajassa suuri ase, joka on tehty puusta, heinästä, punoksesta ja muovinauhasta. Teos voisi olla Mokon sisustusliikkeestä. Hitaasti selviää että sehän on ase.
Kiila: rauhan puolustus; vaihtakaa aseet sisustuselementeiksi.

Peter Rehor, 4 suurta lakanaan kirjoitettua banderollia katossa (1970-luvulta):
Kulttuuri /Vallankumous, Solidaarisuus, Työväenkulttuuri, Tasa-arvo
Kiila: avainsanoja ajatteluun 70-luvulla.

Heikki Marila, (2001-2006) Historian oppitunti.
Koulurakennuksen toisen siiven päällä vaaleanpunaista kiemuraa ulosta pylly ja rakennuksen toisen siiven päällä mustaa sotkua oksentava suu.
Kiila: näin meille opetetaan historiaa. Mutta mikä on historia, totuus vai uloste. Se luottaa historiaan ken uskaltaa. Kiila tietää sen.

Radoslaw Gryta,(2005).  Jos ollaan hiljaa, kuullaan vielä entisajan puiden huminaa.
Kiila: selkeä kannanotto katoavaan luontoon ja sen ääneen.

Dokumenttielokuvat/ Reijo Nikkilä ja Pertti Riuttu
Praha 21.8.1968 (25 min) Kuvataitelijat ja yhteiskunta (25 min)
Kiila: Elokuvat on tehty ”siksi että me tää tiedettäis”

Tuija Arminen, (2006). Tien päällä.
Videoteos, jossa valo ja vesipisarat liikkuvat verkkaan. Miehen ääni kertoo ostamisesta, hetken mielijohteista ja ajatuksenvirrasta ehkä huoltoasemalla tai jossain pysähdyspaikassa. Ostaminen, halpaa, syötävää, maistaa, valintoja, hinnat, ostaminen…
Kiila: ei ole ihmisen päässä muuta.

Kollektiivi: 9 ja 5 taitelijan yhteistyöt, (2004 – 2006) Yhteiskieli (9) ja Minun maailmani (5)
Tämähän on tajunnanvirtaa –  kukkaiskansan graffitejä. Pekka Streng tuli mieleen; ”sisältäni portin löysin” ja niin samanlaisen. Kiila kääntyy sisäänpäin. Hyvä niin; mikään ei muutu jos ei itse muutu, mutta.

Tein jokaisesta teoksesta kiilamerkinnän. Teoksia oli 22 tekijältä, kollektiiviteoksissa 14 tekijältä ja videoteoskokonaisuus parilta kymmeneltä tekijältä sekä dokumenttielokuvat 2 tekijältä.

Museo meni kiinni. Jatkoin kiilatutkielmani loppuun kadulla.  Kiila kääntyi sisäänpäin niin monessa teoksessa. Poliittisen taiteen tekijänä Suomi Pohjoismaissa antaa vaikutelman että olemme integroituneet vahvasti keskiluokkaan. Missä olivat Kiilan 70 -vuotisnäyttelystä monet niin kantaa ottavat työt. Missä olivat ne taitelijat, jotka laittoivat kiilan suomalaiseen taidemaisemaan?

Kaivoin alennusmyynti-ilmoitusten ja jättimainosten keskeltä suurimmasta päivälehdestämme päivän uutiskiilat 6.1.2007.
Suurten yritysten irtisanomiset Suomessa: vuonna 2006 – 7536 henkilöä, vuonna 2005 –  6692 henkilöä
Näiden lukujen takana ovat metsäteollisuuden kriisi ja Nokian alihankkijoiden vaikeudet

Rotusyrjintää ja rotukysymyksiä puitiin edelleen vuonna 2006
CNN- kanavan joulukuinen kysely: 49 % mustista piti rasismia hyvin vakavana ongelmana
Valkoisista vain 18 %. Ruotsissa perustettu ”Sverigedemokraterna” äärioikeistopuolue.

Sodat ja kriisalueet:  Somalia, Etiopia, Thaimaa, Sudan,  Israel, Irak, Israel, Palestiina, Libanon

Ympäristö- ja talous vääntävät kättään; metsähakkuut, sähkö, energia, saastuminen, ilmansaasteet ja päästöt
Tasa-arvokysymykset: Mieslääkäri tienaavat 1300 euroa enemmän kuussa kuin naislääkärit.
Nälkäisten ja petettyjen puolusta löytyi Amerikasta. Kurjistuuko keskiluokka kohta Suomessakin. Kirja Nälkäpalkalla. Kiukku Bosnian sodasta ja Viron naiskohtalot synnytti näytelmän Puhdistus.

Fantastic Politics

Fantastisk politikk/ Fantastic Politics  21.10.2006 – 25.02.2007
Nasjonalmuseet for kunst, arkitektur og design, Oslo  Näyttelyn seniorkuraattorina on Andrea Kroksnes yhteistyössä museon henkilökunnan kanssa.

Tämän vuosituhannen alulle luonnetta antavana tekijöinä olivat poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset levottomuudet ja muutokset. Aivan kuten 1960-luvullakin, jolloin taitelijat reagoivat poliittisia tapahtumia, jotka toivat markkinatalouden takaa esille epähumaaneja ja julmia tekoja. Tekijöinä valtiot, kaupungit ja talouselämän parhaiten menestyvät yhtiöt kaikkialla maailmassa. Ilmapiiriä kylmensivät Kylmä sota, Berliinin muuri, Vietnamin sota Kuuban kriisi ja J.F.Kennedyn murhamysterio ja rotukysymykset. Ne antoivat tietä terrorismille, globalisaation kritiikille ja maailman pankin toiminnalle. ”Kaikki julmuudet olivat yhdysvaltojen talouskasvun ja ulkomaan politiikan ansiota.” sanoo seniorkuraattori.

Näyttelyssä on 100 työtä. Suurin osa vanhoja mutta on joukossa muutama uusikin teos. Näyttely esittelee 14 eri maan taiteilijaa. Kyse on globaalista tilasta taiteessa. Alkuperäisiä 1960-luvun töitä on seuraavilta taitelijoilta Öyvind Fahlström, Kjartan Slettemark, Leon Golub, ja Valie Export.

Näyttelyssä on vanhoja ja uusia elokuvia; aikalaisdokumenttejä. Istuin katsomaan 1960- ja 1970-luvun maailmaani. Noin me teimme, juuri noin, kokeilimme kuinka pitkälle voidaan mennä että saadaan päättäjät heräämään. Kaikki tehtiin ”katuteatterin” keinoin. Meillä oli slogan ”katu on meidän estradimme ja kaikki ihmiset sen näyttelijöitä”.

Näyttely vei mennessään. Työt toivat mieleen 1970-luvun ja Tukholman. Oli kuin olisi tavannut itsensä nuorena. Monet teokset olivat vanhoja tuttuja nuoruudestani. Muistatko, muistatko, kuului ääni teoksista. Näyttely oli rakennettu koko museon kattavaan tilaan intensiiviseksi kokemukseksi. Näyttely oli täynnä ihmisiä. Siellä näki niin nuoria kuin vanhempia vierailijoita, myös omaa sukupolvea ja itsensä kaltaisia ihmisiä. Keskustelimme hymyilimme ja puistelimme päätämme. Välillä nauratti ja välillä itketti. Samaa mieltä olimme siitä, ettei mikään ole muuttunut struktuuriltaan. Tekniikka on kehittynyt. Media ja valta saavuttavat meidät nykyisin tehokkaammin ja salakavalalla tavalla. Kuvamaailma on osa uutisvirtaa ja mielikuvamaailmaa. Valtaa pitävät peittävät teot ja puheet edelleen, terminologia on vain muuttunut ja manipulaatio saanut uudet puitteet.

Näyttelyn kirjan ovat kirjoittaneet taidekriitikot Anne Karin Jortveit ja Jan Verwoert sekä seniorkuraattorina toiminut Andrea Kroksnes (hinta 148 NOK). Kirja on korkeatasoinen katsaus poliittisesta taiteesta 1960-luvulta tähän päivään.

 

Eurobeing

Thomas Kvam 18.11. – 17.12.2006.  UKS Unge kunstneres samfund Galleria, 20 min. Poliittinen satiiri. Animaatio ja dokumenttielokuva

Nuorten taiteilijoiden seuran galleria on muutettu elokuvateatteriksi, jossa on todella luksustuolit ja tilat katsojille.

Elokuva alkaa Tyrolin maisemaa maalaavasta Hitlerin näköisestä miehestä, joka kertoo kuinka kaunis maailma on maalattavaksi. Päähenkilö muuttuu vähitellen naamareiden ja maskien avulla Stalinin, Saddamin, Hitlerin ja Moshe Dayanin yhdistelmäksi, eurabialaiseksi henkilöksi, joka on kotoisin United States of Eurabia nimisestä maanosasta.

Eurabialainen saa vakituisen aseman CNN:n toimittajana. Ohjelma tulee nk. suorana lähetyksenä. Päähenkilö parodioi arabian ja englannin kielen sekatyylillä ase kädessään suorassa lähetyksessä. Sotatilanne on yhdistetty kaikista tämän hetken sota-alueista. Lopuksi toimittaja menee itsekin sekaisin mistä hän tulikaan, mitä hänen piti sanoa ja kenen asialla hän oikein on tässä CNN:n suorassa lähetyksessä. Elokuva on viimeistä piirtoa myöten huolella tehty korkeatasoinen näköiselokuva CNN:n uutislähetyksille. Elokuvan tekstin ymmärtäminen vaatii katsojalta tarkkaavaisuutta ja sotatietoutta.. Toimittaja alkaa sotkeutua vähitellen sanoissaan ja sanoo mitä ei saisi sanoa. Ilman suurempaa sotaviisauttakin elokuva puree ja kovaa.

Historiallista musiikkia

seeger1.jpg

You Tubesta löytyy paljon muutakin kuin viimeisiä hittejä tai piilokameralla ikuistettuja toilauksia. Kiinnostavaa materiaalia paljastaa esimerkiksi
nimen Pete Seeger
näppäileminen: hakukone listaa Seegerin konserttitaltiointeja, kuten Vietnamin sotaa vastustaneen, energisen live-esityksen Bring �Em Home. Samaten löytyy Seegerin tekemiä muusikkohaastatteluita, joissa esiintyvät muun muassa Johnny Cash ja Mimi ja Richard Farina. You Tubesta löytyy myös kuvakavalkadi Yhdysvaltojen työväenliikkeen historiasta, jonka yhteydessä soi Pete Seeger & the Weaversien esittämä Solidarity forever. Tämä melodia on Suomessakin erittäin tuttu.

Pete Seeger appreciation page puolestaan tarjoaa linkit niihin Seegerin esittämiin kappaleisiin, jotka ovat myös Bruce
Springsteenin levyllä “We Shall Overcome The Seeger
Sessions”.

Entiset vallankumoukselliset vaaleilla valtaan

Sandino

Keskiviikkona 10.1.2007 vannoo virkavalansa Nicaraguan uusi valittu presidentti, sandinistirintaman (FSLN) Daniel Ortega, joka vuodesta 1990 asti tunnettiin lähinnä kaikkien presidentinvaalien varmana häviäjänä. Tällä kertaa neljäs kerta toden sanoi. Ortega voitti marraskuiset vaalit 38 prosentin äänimäärällä peace and love -tyylisen kampanjan jälkeen, jossa vallitsevat värit olivat pinkki ja fuksia perinteisen puna-mustan sandinistilipun värien sijaan, ja jossa soitettiin John Lennonin musiikkia. Voittoa on luonnehdittu �historialliseksi� ja �murskaavaksi�. Tosiasiassa Ortega sai kaikista vaaleista alhaisimman äänestysprosenttinsa, eikä hänen saamansa äänimääräkään kasvanut edellisiin vaaleihin verrattuna kuin 15.000 äänellä voimakkaasta äänioikeutettujen määrän kasvusta huolimatta. Vaalituloshan tarkoittaa myös sitä, että 62 prosenttia nicaragualaisista äänesti Ortegaa vastaan.

Vaalivoiton merkitys

Silti on kieltämättä vallankumousliikkeiden kannalta historiallista, että entinen presidentti Ortega ja sandinistit palaavat valtaan vaaleilla. Vuonna 1979 sandinistirintama otti vallan aseilla voitettuaan sotilaallisesti diktaattori Anastacio Somoza Debaylen kansalliskaartin. Tilanne tänä päivänä on täysin erilainen taloudellisesti ja sosiaalisesti niin maailmanlaajuisesti kuin Nicaraguan sisälläkin, mutta niin ovat sandinistitkin muuttuneet. Rintaman keskuskomitean yhdeksän jäsentä � kaikki miehiä � ovat varakkaita kapitalisteja, kaikki paitsi Ortega itse jonka omaisuus on bulvaanien nimissä (silti hän osti kolme maasturi-mersua yhdellä kertaa käteisellä maksaen vuonna 2005). Vaikka FSLN:n sisäpiirin omistuksia ei tarkkaan ole tutkittu, tiedetään että he ovat mukana finanssipääomassa, vienti- ja tuontitoiminnassa, rakennuksessa sekä agribisneksessä. Primääri akkumulaatio tapahtui vuoden 1990 vaalitappion jälkeen toteutetulla valtion omaisuuden yksityistämisellä sandinistihallinnon johtohahmojen omiin taskuihin (ns. pi�ata).

Se, että yleensä on mahdollista tulla valituksi ensimmäisellä kierroksella 38 prosentin ääniosuudella, on aivan oma lukunsa Nicaraguan lähihistoriaa. Nicaraguan vaalilain mukaan voi tulla valituksi ensimmäisellä kierroksella jopa 35 prosentin ääniosuudella, jos ero toiseksi tulleeseen on yli 5 %. Vaalilaki muutettiin vuonna 2000 entisen presidentin, korruptiostaan surullisenkuuluisan Arnoldo Alem�nin (1997�2001) ja Ortegan välisellä lehmänkaupalla (ns. pacto), sopimuksella jossa Alem�n ja Ortega jakoivat valtiomahtien johtopaikat puolueidensa edustajien kesken ja takasivat itselleen paikan parlamentissa � sekä tärkeimpänä siihen kuuluvan parlamentaarisen koskemattomuuden! Alem�n joutui sittemmin oikeuteen Ortegan kikkailun takia, mutta Ortegan oma oikeusjuttu, alaikäisen tytärpuolen seksuaalinen hyväksikäyttö, on Nicaraguassa unohdettu.

Mitä seurauksia rintaman voitosta sitten on Nicaragualle? Lyhyellä tähtäyksellä se todennäköisesti tulee merkitsemään, paitsi suuresti toivottavaa julkisen koulutuksen ja terveydenhoidon kohentamista, myös valtioinstituutioiden puoluepolitisoitumisen vahvistumista eli osittaista paluuta valtio-puolue �eron hämärtymiseen. Mikään ei myöskään viittaa siihen, että Nicaraguassa poliittisen eliitin historiallinen taipumus käyttää valtiovaltaa omaan henkilökohtaiseen rikastumiseen (�saalisvaltio�) olisi häviämässä tämän vaalivoiton takia. Keskipitkällä tähtäyksellä Ortegan vaalivoitto voi merkitä sitä, että vallankumouksellinen hohto FSLN:n ympäriltä lopullisesti katoaa ja kansalaiset oppivat näkemään sen aivan samanlaisena puolueena kuin mikä muu tahansa, yhtä korruptoituna sekä yhtä kyvyttömänä ratkaisemaan maan kaikki ongelmat mutta myös �vaarattomana� � kansallistamisia ei ole tiedossa ja Ortega on luvannut kunnioittaa yksityisomaisuutta sekä kotimaisia ja ulkomaisia investointeja. Tämä tarkoittaisi kylmän sodan lopullista loppua Nicaraguassa, maassa jossa sandinismi ja anti-sandinismi vielä jakavat maan noin 40�60 prosenttiosuuksilla kahtia kylmän sodan linjojen mukaan. Tähän viittaisi jo nyt se, että pääomien pako maasta Ortegan voiton takia jäi hyvin vähäiseksi eikä pakolaisvirtaa Managuasta Miamiin ole ollut havaittavissa, kuten juuri ennen vaaleja vielä odotettiin, mikäli Ortega voittaisi.

Sanoista tekoihin

Ortegan hallinnolla on edessään iso haasteellinen tehtävä. Odotukset ovat kaikkea kaunista ja hyvää luvanneen kampanjan jälkeen hyvin korkealla, liian korkealla � asuntoja, työtä ja ruokaa kaikille ja heti! Ongelmana on se, miten tämä kaikki rahoitetaan. Heti vaalien jälkeen tuloksen selvittyä Ortega kokoontui yrittäjien, yhdysvaltalaisten investoijien ja pankkiirien kanssa ja lupasi noudattaa IMF:n kanssa solmittua talousohjelmaa, joka voimakkaasti rajoittaa julkista kulutusta. Kehitysyhteistyö tule jatkumaan mutta on valmiiksi sidottu eri tavoitteisiin ja instrumentteihin (hankkeet, ohjelmat) joita ei voida muuttaa helposti. Korkeiden virkamiesten ja hallituksen edustajien megapalkkoja alentamalla voidaan saada säästöjä, mutta niistä ei kerry niin paljon, että sillä olisi kansantaloudellista merkitystä. Yritysten verotusta olisi suuri vara kiristää, mutta esteenä voi olla uuden hallituksen edustajien omat liikeintressit. Ratkaisuksi muodostunee Venezuelan Hugo Ch�vez. Ch�vez toimittaa Nicaraguaan jo nyt subventoitua polttoainetta sekä sähköturbiineja. Uuden Hambre zero (nälkä pois) -ohjelman rahoituskin jäänee Venezuelan, Brasilian ja Kuuban (!) avun varaan. Sopuilu finanssipiirienkin kanssa voi loppua, jos uusi hallitus toteuttaa lupauksensa perustaa subventoitu (korkotuettu) kehityspankki maataloutta varten; kaikkien muiden mielestä se häiritsee markkinoita. Kokemus on lisäksi osoittanut, että vastaavat subventoidut pankit yleensä ovat varsinaisia korruption ja klientelismin pesiä.

Lehmänkauppa naisten tappioksi

Vielä yksi seikka on tärkeä mainita tässä naisten oikeuksien kannalta. Viikko ennen vaaleja Nicaraguan parlamentti hyväksyi pikavauhtia ja ilman varsinaista mielipiteidenvaihtoa lakimuutoksen, jolla kiellettiin raskaudenkeskeytys kaikissa tapauksissa. Maassa oli ollut vuodesta 1839 alkaen mahdollisuus keskeyttää raskaus, mikäli äidin henki ja terveys olivat vaarassa sekä raiskaustapauksissa. Nyt tämä mahdollisuus poistettiin. Lakimuutos hyväksyttiin nimenomaan sandinistien äänillä, mikä heijastaa Ortegan huomattavaa lähestymistä vuodesta 2004 alkaen Nicaraguan äärikonservatiiviseen katoliseen kirkkoon; hän jopa meni naimisiin kirkollisesti pitkäaikaisen elämänkumppaninsa runoilija Rosario Murillon kanssa ja suutelee säännöllisesti julkisuudessa kardinaalin sormusta. Sandinistit itse myönsivät yksityisesti, että äänestys tapahtui vain vaalipoliittisista syistä ja että heti valtaan astuttuaan he puolestaan kumoaisivat lakimuutoksen. Tämä voi kuitenkin olla vaikeaa katolisen kirkon painostuksen takia. Politiikassa palvelukset laskutetaan korkealla hinnalla; kirkko ei tule antamaan ilmaiseksi sandinisteille tukeaan Ortegan kampanjaa varten. Maanantaina 8.1. naisjärjestöt ja lääkäriliitto vievät kantelun lakimuutoksesta perustuslakioikeuteen, ja yhdysvaltalaisten naisjuristien tuella valmistellaan asian viemistä Amerikkojen ihmisoikeustuomioistuimeen. Asialle antaa oman värinsä se, että joidenkin tietojen mukaan 10 % kaikista Nicaraguan raskauksista (vastaa noin 12.000 tapausta vuodessa) on 10�14-vuotiailla tytöillä ja niistä yli 90 % johtuu perheen sisäisistä hyväksikäyttötapauksista.

Lisää vaalianalyysiä englanniksikin antaa Revista Env�o, (marraskuun 2006 numero). Se on kuukausittain ilmestyvä aikakausilehti, kriittinen ja erittäin hyvin informoitu; sitä julkaisee Universidad Centroamericanan Nitlap�n -tutkimuslaitos.

Ajankohtaisia uutisia espanjaksi sivuilla El Nuevo Diario sekä Confidencia.

Kirjoittaja on Latinalaisen Amerikan tutkimuksen dosentti Helsingin yliopistossa sekä yksityinen konsultti. Hän asui Nicaraguassa vuosina 2002�2005, ja oli viime marraskuussa paikalla vaalien aikana.