Mustaa huumoria Tanskasta

getridoftheothers2.jpg

Valmiina lähtöön (© Hvordan vi slipper afmed de andre)

Klaus Härön Uusi ihminen -elokuvan yleisteemaa yhteiskuntakelpoisuudesta käsittelee sangen rankalla tavalla Tanskan lähitulevaisuuteen sijoitettu poliittinen satiiri Hvordan vi slipper afmed de andre (How to Get Rid of the Others). Sen ohjaaja on Anders Ronnow Klarlund.

”Tämä elokuva ei ole ollut erityisen suosittu Tanskassa”, totesi filmin edustaja Brysselin fantasiafilmifestivaalien  loppuunmyydyssä esityksessä; muun kritiikin ohella elokuvan henkilöitä on moitittu yksiulotteisiksi. Filmin visioimassa Tanskassa valitsevat ”uudet Kööpenhaminan kriteerit”, jonka mukaan tuottamattomat ja muuten kelvottomat kansalaiset – kuten juopot, pitkäaikaistyöttömät, rikolliset ja avustuksilla keinottelijat – voidaan tuhota. Heidän ainoa pelastuksensa on osoittaa, että ovat tehneet menneisyydessään edes jotain yhteiskunnallisesti hyödyllistä…

Arvostelu Variety -lehdessä 2.2.2007.

Suomen malli syntyi 1960-luvun alussa

sak2

Dosentti Tapio Bergholmin kirjoittama SAK:n historian uusin osa Sopimusyhteiskunnan synty osa 2 – Hajaannuksesta tulopolitiikkaan 1956-1969 julkistettiin tänään osana SAK:n 100-vuotisjuhlia.

Kirjassa esitetty näkemys tiivistyy ajatukseen jonka mukaan vuosina 1956-69, jolloin työttömyysturvan muutos (1960), eläkelait (1961) ja ensimmäiset tulopoliittiset ratkaisut (1968-69) loivat Suomen mallin. Malli on nelikantainen, koska valtiovallan, työnantajajärjestöjen ja ammattiyhdistysliikkeen ohella myös maataloustuottajien järjestöjen vaikutusvalta oli vahva.

Lisätietoja SAK:n lehdistötiedotteesta

Tapio Berghomin THPTS:n vuosikokouksessa 28.2.2007 pitämä esitelmä Sopimusyhteiskunnan synty tutkimuskohteena käsittelee nyt julkistetun kirjan keskeisiä teemoja. Esitelmä on kuunneltavissa.