Kesäseminaari 2007 abstrakti. Käsityöläisten sivistysseurat esikuvineen ja perillisineen suomalaisen työväenliikkeen varhaishistoriassa. Työväenliikkeen historian tutkiminen ei tunnu kovin muodikkaalta, sillä suuri kertomus on jo kaluttu perin pohjin: kaikki sai alkunsa Helsingin työväenyhdistyksen perustamisesta 1883. Siitä lähti liikkeelle yli maan levittäytynyt wrightiläinen työväenliike, josta puoluemuodostuksen ja Forssan kokouksen jälkeen kehkeytyi 1900-luvun alkuun mennessä itsenäinen työväenliike.
On ehdotettu, että työväellä on sekä pitkä että lyhyt historiansa. Jos ajatusta soveltaa työväenliikkeeseen, on perinteinen kertomus vain liikkeen lyhyttä historiaa. Se on vastannut poliittisen työväenliikkeen itseymmärrystä, mutta ei sellaisenaan kelpaa historiantutkimukselle. Uudemmassa tutkimuksessa työväenliikettä on tarkasteltu mm. paikallisten työmarkkinasuhteiden kautta, ja kansanliiketutkimus löysi raittiusjärjestöt ja vapaapalokunnat työväkeä kokoavana varhaisena yhdistysmuotona. Tässä ei varsinaisesti ole mitään uutta, sillä jo tutkimuksen suomalainen klassikko Väinö Voionmaa avasi näkökulman työväenliikkeen pitkään historiaan. Hän kutsui liikkeen varhaisinta kautta 1860-luvulta työväenliikkeen ”seurallisuuden ajaksi”.
Itse tarkastelen suomalaisen työväenliikkeen varhaishistoriaa voionmaalaisessa perspektiivissä, työväen sivistyksellisiä valmiuksia edistäneiden sivistysseurojen kautta. Sivistysseurojen jälkiä voi Suomessa seurata 1880-luvulta ainakin pari vuosikymmentä taaksepäin, ja vieläkin pitemmälle. Niiden taustalta hahmottuu 1840-luvun ruotsalainen sivistysseuraliike ja vihdoin Keski-Euroopan vaeltavien kisällien lukutuvista kehittynyt sivistysseurasosialismi. Aatteet ja uudet yhdistysmuodot kulkeutuivat saksankielisistä maista Skandinaviaan, vihdoin lyhintä reittä Tukholmasta Turkuun ja sitä tietä muualle Suomeen. täyden palvelun sivistysseuroja perustettiin 1860-luvulla ainakin Turkuun, Helsinkiin ja Ouluun. Suomalaisissa sivistysseuroissa politiikasta puhuminen oli ankarasti kiellettyä, mutta aivan kuten saksalaisessa ja skandinaavisessa sivistysseuraliikkeessä, myös meillä merkittävin osa jäsenkunnasta oli käsityöläisiä. Käytännössä sivistystä levitettiin hyvin käytännöllisesti tuomalla sanomalehdet ja kirjat työväen ulottuville, järjestämällä kansantajuisia luentoja ja ylläpitämällä harrastustoimintaa kuoroissa ja näytelmäkerhoissa. Kaikkein omaperäisin ja suosituin sivistyksen välikappaleista oli kuitenkin sivistysseuroissa harrastettu säätyjen välinen tanssi. Tanssilattialla pyrittiin aivan vakavissaan edistämään tasa-arvoa..
