Irma Tapaninen: Algot Untola yhteiskuntakriittisenä kirjailijana

 

Tutkimuksen aiheena on Algot Untola (1868 – 1918) yhteiskuntakriittisenä kirjailijana. Untola tunnetaan paremmin nimimerkeillä Irmari Rantamala ja Maiju Lassila. Kirjailijantyönsä lisäksi hänet muistetaan Työmies -lehden avustajana sisällissodan aikana ja tästä aiheutuneesta kuolemantuomiosta. Julkisen toimintansa alussa hän työskenteli vanhasuomalaisten fennomaanien riveissä. Kysyn tutkimuksessani, mitkä tekijät johtivat Untolan siirtymään vanhasuomalaisen politiikan kannattajasta sosialistien tukijaksi. Pohdin, minkälaisessa suhteessa Untolan elämä ja teokset ovat siihen kriisiin, joka syveni tutkimusjakson (1906 – 1918) kuluessa sivistyneistön ja työväestön välillä.

Työni yhdistää historian- ja kirjallisuuden tutkimusta. Tekstianalyysiin yhdistetään kirjoittajat ja heidän intentionsa sekä kirjoittamisajankohdan kulttuurinen, poliittinen ja taloudellinen konteksti. Maiju Lassilan nimellä julkaistut teokset liittyvät selkeästi karnevalistisen kirjallisuuden traditioon. Se on taiteellinen yhteiskuntakritiikin muoto, joka pohjautuu ikivanhaan, kansainväliseen kansan naurukulttuuriin.  Teoreettisena viitekehyksenä toimii karnevalistiseen kirjallisuuteen erikoistuneen Mihail Bahtinin kieli- ja kirjallisuusteoria. Hänen mukaansa karnevalistisen kirjallisuuden kritiikki kohdistuu aina vallalla olevaa, virallista kulttuuria vastaan. Sen vuoksi päähuomioni on Untolan teosten sisältämässä yhteiskuntakritiikissä ja sen suhteessa muiden aikakauden keskeisten kirjailijoiden tai kulttuurielämän vaikuttajien kirjoituksiin ja niistä ilmeneviin mielipiteisiin.

Aikaisempi tutkimus on pääosin kirjallisuudentutkijoiden tekemää. Biografisen kirjallisuudentutkimuksen ongelmana on ollut sisällissodan värittämä näkökulma Untolan persoonaan.  Tutkimuksessa ei ole menty historiantutkimukselle ominaiseen tapaan aikalaisten kokemustasolle. Metodiin sisältyy lisäksi asenne, joka suosii sivistyneistöstä nousseita kirjailijoita, ja pyrkii rakentamaan kirjailijoista suurmies/naiskuvia.  Suurimpana ongelmana on kuitenkin se, että tutkimuksessa on käytetty Untolan kaunokirjallista teosta omaelämäkerrallisena lähteenä. Seurauksena on, että Untolan kirjailijakuva on vääristynyt ja osittain fiktiivinen.

Marxilaiseen kirjallisuudentutkimukseen puolestaan on sisältynyt vaatimus, että teosten tulisi ilmentää työväenluokan puolesta taistelevaa, tietoista henkeä.  Untolan kirjailijanlaatu on kuitenkin enemmän yleisinhimillinen kuin poliittinen. Näyttääkin siltä, että hän samastui vahvasti työväestöön ja heidän ongelmiinsa, mutta ei aikakautensa sosialistiseen poliittiseen ideologiaan.

Uudemmissa kirjallisuudentutkimuksen suuntauksissa strukturalismissa ja poststrukturalismissa päähuomio on kaunokirjallisten tekstien analyysissä, ja kirjailija teostensa tuottajana sivuutetaan.  Näin ollen kirjailijat, jotka haluavat osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun teostensa välityksellä, jäävät helposti tämänhetkisessä kirjallisuudentutkimuksessa katveeseen. Tutkimukseni sijoittuu tälle historian tutkimuksen kannalta keskeiselle alueelle.