PAM – Helsingin Kauppatyöntekijät ry:n historia kertoo ammattiosaston historiasta ja sen toiminnasta naisvaltaisen palvelualan työolojen hyväksi. Kaupan alalla jo sata vuotta sitten naisten ja miesten työt olivat eriytyneet ja kaupan työstä oli tullut naisvaltainen matalapalkka-ala.
Kuva: Kuusisen tavaratalon naiset maaottelumarssilla Helsingissä 1941 (Helvi Ahtion arkisto).
Historiakirjassa lukijaa kuljetetaan läpi 1900-luvun vähittäiskaupan murroksen ja modernisaation. Ammattiosaston perustamisen jälkeen toiminta kiellettiin pian kommunistisena. Uuden alun jälkeen (1931) ongelmana oli edelleen se, etteivät yksityisten kauppiaiden työntekijät rohjenneet tai nähneet tarpeelliseksi järjestäytyä työväenhenkisiin ammattiosastoihin. Sota-aika merkitsi jonkinlaista murrosta tässä suhteessa, sillä yksimielisyyden henki heijastui myönteisesti kaupan alan järjestötoimintaan. Kun sota-ajan säännöstelystä päästiin eroon ja suuremmat kaupan työpaikat yleistyivät, alkoi 1960-luvulla ammattiosaston kasvu suurosastoksi. Kirja päättyy tämän päivän tilanteeseen ja kaikkia kaupan työntekijöitä huolestuttaviin työsuojeluongelmiin ja väkivallan ja sen uhan tulemiseen työpaikoille.
Ammattiosaston toiminta on ollut 1960-luvun lopulta lähtien ollut vakaata, jäsenmäärä on kasvanut jatkuvasti ja sen talous on ollut hyvässä kunnossa. Ammattiosasto pystyi vuonna 1989 jopa ostamaan omakseen Tietoranta –kiinteistön Helsingin Hakaniemestä.
Perustaminen
Helsingin Kauppatyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu poliittisten kaappausten ja lakkautuksen takia useaan eri kertaan ja se on historiassaan viettänyt useita syntymäpäiväjuhlia. Ammattiosasto on perustettu ensimmäisen kerran vuoden 1905 suurlakon jälkeisessä työväenliikkeen nousun mainingissa 25.8.1907. Satavuotisjuhlaa ja historian ilmestymistä juhlittiin tasan samana päivänä sata vuotta myöhemmin.
Mitkä asiat sitten saivat Helsingin myyjät järjestäytymään? Käytännössä lopullisen sysäyksen toimintaan antoi se, kun erään liikkeen työntekijät joutuivat epäsopuun kauppiaan kanssa, ja ”olivatpa muutamat joutuneet saamaan ruumiillista kuritusta isännän ankarasta kädestä. Mielet kiihdyksissä kerrottiin asiasta ammattitovereille naapuriliikkeissä sekä neuvoteltiin mitä olisi tehtävä”, näin muisteltiin ammattiosaston syntyä jälkeenpäin. Nämä vääryyttä kokeneet miehet päättivät kokoontua eräänä iltana kauppiaan varastohuoneessa. Paikalla oli kahdeksan henkeä. He päättivät kääntyä Helsingin Työväenyhdistyksen puoleen kokoustilojen ja alustajan saamiseksi ammattiosaston perustamista varten. Perustava kokous kutsuttiin koolle HTY:n toimitilaan Yrjönkadun torpalle, Yrjönkatu 27:n isoon saliin 25.8.1907. Ammattiosaston nimeksi tuli Helsingin Työväenyhdistyksen HTY:n liikeapulaisosasto. Perustajajäsenet olivat nuoria ja jo muutenkin mukana Helsingin työväenyhdistyksen toiminnassa.
Helsingin liiketyöntekijäin ammattiosaston perustavaa kokousta johti lihakauppa-apulainen Johan Emil Järvisalo ja ammattiosaston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin SDP:n kansanedustaja Valfrid Perttilä. Toimintaa suunnittelevaan toimikuntaan valittiin kolme naista ja neljä miestä. Ammattiosasto perustettiin SDP:n puolueosaston HTY:n alaisuuteen, koska kauppatyöntekijöillä ei tuolloin vielä ollut omaa liittoa. Ns. porvarillisilla ammattiyhdistyksillä oli jo keskusliittonsa, Suomen liikeapulaisyhdistys, joka jopa pyysi ammattiosastoa olemaan liittymättä HTY:een ja tarjosi sille yhteistyötä. Asia pantiin pöydälle, koska HTY oli SDP:n puolueosasto ja luonnollisesti siihen kuuluneet järjestöt olivat myös osa puoluetta ja työväenliikettä ja tähän liikkeeseen työväenhenkiset liiketyöntekijät halusivat myös kuulua.
Jo vuoden 1907 lopulla ammattiosastolle perustettiin ”sanomalehdistö” eli ammattiosasto alkoi julkaista käsinkirjoitettua lehteä. Perinne jatkui yli vuosikymmenen. Vireän osaston toimintaan perustettiin myös näytelmäseura, huvitoimikunta ja ompeluseura, ja viimemainittu keräsi rahaa toimintaa varten, niin kuin työväenjärjestöillä oli tapana. Vaikka ammattiosastoon ei kuuluut kuin satakunta jäsentä, niin toimintaa oli silti paljon, mm. vappuvaliokunta, kesävaliokunta, työttömyys- ja sairasapurengas. Toisena toimintavuonna ammattiosasto järjesti jäseniensä lapsille ensimmäisen joulujuhlan ja teetti itselleen lipun.
Uusi ammattiosasto alkoi heti toimia työolojensa parantamiseksi, ennen kaikkea työajan lyhentämiseksi kaupoissa ja yhtyi muiden helsinkiläisten liikealan työntekijöiden rintamaan sunnuntaityön vähentämiseksi. Liikealalla ei ollut tuolloin vielä minkäänlaisia työaikarajoituksia: kaupat olivat periaatteessa aina auki – vaatimus, joka kuulostaa tutulta myös tänä päivänä. Kaupat pystyivät olemaan aina auki, koska myyjät pääasiassa asuivat kauppiasperheissä tai kaupparakennuksissa ja olivat lähestulkoon naimattomia henkilöitä. Helsinkiläiset pienkauppiaat, porvarillinen Helsingin liikeapulaisyhdistys ja HTY:n varasto- ja liikeapulaisosastot perustivat yhteisen ”myymäläin sulkemista rajoittavan” valiokunnan vielä vuoden 1907 puolella. Helsinkiläisille liiketyöntekijöille oli tyypillistä sekin, että tärkeän asian puolesta ammattiosasto toimi alusta alkaen yhteistyössä sekä porvarillisen ammattiosaston että pienkauppiaiden kanssa. Työn tuloksena kaupungin keskustan liikkeiden sunnuntain aukioloa saatiin jossain määrin lyhenemään. Jopa puolet Suomen kauppatyöntekijöistä teki jatkuvasti kymmenen tunnin työpäivää – ilman vapaapäiviä. Kauppojen aukioloaikojen rajoitukset lähtivät liikkeelle kaupungeista aktiivien liikeapulaisten aloitteesta.
Helsingin liikeapulaiset pitivät suurena ongelmana sitä, että alalla ei ollut omaa valtakunnallista ammattiliittoa – ja siksi ammattiosasto ryhtyi liiton perustamispuuhaan. Ammattiosaston ensimmäinen julkaisu oli kansanedustaja Valfrid Perttilän vuonna 1910 kirjoittama lentolehtinen. Perttilä oli Helsingin liikeapulaisten ammatillinen herättäjä ja ammattiosaston ensimmäinen puheenjohtaja. Lentolehtisessä ”Liikeapulaiset olojamme parantamaan” Penttilä kuvaa liikeapulaisten huonoa asemaa ja ratkaisuna ongelmiin hän piti yhtäältä lainsäädännön luomista alalle kansainvälisten esikuvien mukaan ja toisaalta oman ammattiliiton perustamista. Ammattiosasto kustansi 2000 kappaleen painoksen, jota myytiin 15 pennin hintaan.
Järjestäytyminen kaupan alalla oli hidasta. Työväenhenkisiä liikealan ammattiosastoja syntyi hyvin vähän, vuoteen 1910 mennessä niitä oli koko maassa ainoastaan neljä ja vuonna 1917 kahdeksan, jolloin – kuinkas muuten – Helsingin ammattiosaston aloitteesta ne perustivat Suomen Kauppa- ja Liiketyöntekijäin Liiton. Helsingin kauppatyöntekijät kutsuivat muut ammattiosastot koolle oman ammattiliiton perustamiskokoukseen, jonka läsnäolijoista puolet oli helsinkiläisiä liiketyöntekijöitä. Helsingin kauppatyöntekijäin ammattiosaston historiaa tarkasteltaessa ei pidä unohtaa sitä, että ammattiosasto toimi ammattiliiton kätilönä ja käytännössä johti pitkään koko liittoa ja ideoi sen toimintaa. Myös aloite ensimmäisen tutkimuksen teettämisestä liiketyöntekijöin työoloista Helsingissä ja aloite liiton työttömyyskassan perustamisesta ammattiliiton yhteyteen oli lähtöisin ammattiosastosta.
Helsingin kauppatyöntekijäin ammattiosaston jäsenten on moneen otteeseen pitänyt taistella järjestönsä olemassaolosta. Näin oli vuoden 1918 kansalaissodan jälkeen ja sittemmin 1930-luvun alussa, jolloin oikeistosuuntaus vainosi työväestön järjestäytymistä. Vuonna 1930 ammattiosasto lakkautettiin kommunistisena. Kun sosialidemokraatit perustivat sen vuonna 1931 uudelleen, tarkoitukseksi määriteltiin yksityisten kauppojen työntekijöiden järjestäminen. Siihen asti jäsenkunnan olivat muodostaneet lähinnä osuusliikkeiden työntekijät. Helsingissä perustettiin Elannon työntekijöille, konttorityöntekijöille ja varastotyöntekijöille omat ammattiosastonsa. Uusi Helsingin Kauppatyöntekijäin yhdistys perustettiin 2.11.1931 ja ammattiosaston historia laskettiin alkavaksi siitä. Mutta alkuna on pidetty myös maaliskuuta 1932, jolloin osasto liittyi Suomen Liiketyöntekijäin liittoon ja siksi ammattiosasto vietti 15-vuotisjuhlaansa vuonna 1947. Upeita vuosijuhlia on joka tapauksessa aina vietetty perustamisen johdosta.
Järjestöllinen menestys
Toisin kuin Keski-Euroopassa, Suomessa kaupan alan ammatillinen järjestäytyminen alkoi pienten kauppaliikkeiden työntekijäin keskuudessa. Meillä suurten kauppaliikkeiden työolot olivat hyvät ja työntekijät arvostettuja. Ongelmia aiheuttivat eniten pienet ja usein työväenluokkataustaiset kauppiaat, jotka pitivät varsinkin naispuolisia työntekijöitä lähes ilman palkkaa, jopa ruokapalkalla. Kaupan työntekijöillä eli alkujaan ”kauppiaan palvelijoilla” oli pitkä tie 1900-luvulle, jolloin he alkoivat saada säännöllistä kuukausipalkkaa eivätkä enää vuosipalkkaa. 1920-luvulle tultaessa työ ja asunto alettiin vähitellen erottaa toisistaan ja luontaispalkka jäi historiaan. Se oli ollut perintöä maaseudun palveluskunnan palkkatavasta.
Nuorta ja naisvaltaista myymälätyöntekijäkuntaa ei tahdottu aluksi saada järjestäytymään lainkaan, ei edes työväen omistamissa osuuskaupoissa. Yleinen tietämys ammattijärjestön roolista yhteiskunnassa oli heikkoa ja sävyltään negatiivista. Kaupan väen järjestäytymisen heikkoutta selitettiin sillä, että kaupan työntekijät eivät omasta eivätkä kauppiaidenkaan mielestä varsinaisesti kuuluneet työväestöön. Toisin kuin tehdastyössä, jokaisella kaupan työntekijällä katsottiin olevan teoriassa mahdollisuus edetä juoksupojasta kaupan yrittäjäksi. Työntekijät kokivat myös olevansa eri kauppatyyppien, yksityisen ja osuusliiketyönantajan, palveluksessa niin erilaisessa asemassa, että he myös järjestäytyivät eri ammattiliittoihin. Ammatillinen jakaantuminen yritysmuodon mukaan oli alusta alkaen tyypillistä kaupan alalla kaikkialla muualla paitsi Helsingissä, jossa HTY:n liikeapulaisammattiosastoon kuului myös yksityisliikkeiden työntekijöitä.
Ammattiosaston jäsenmäärä kehittyi ensimmäiset puoli vuosisataa verkkaisesti. Sota-aika oli poikkeuksellinen aika ja suuri huippu järjestäytymisessä. Työnantajat eivät enää olleet yhtä kielteisiä järjestäytymiseen kuin aiemmin ja lisäksi aikuisten, naimisissa olevien naisten tuleminen alalle merkitsi kiinnostuksen lisääntymistä ammatilliseen toimintaan. Sen lisäksi ammattiosaston merkitys palkkojen kriisiaikana indeksikorotusten ajajana ja kulttuurin, mm. elokuvien ja teatteri-iltojen tarjoajana oli niin merkittävä, että jäsenmäärä lähti huimaan kasvuun. Sodan jälkeen tilanne palautui ennalleen. 1960-luvun lopulta lähtien jäsenmäärä lähti jälleen nousuun, oli yli tuhannen, 1970-luvun puolivälistä yli 5000:n ja 1990-luvulta yli 8000:n jäsenen. Helsingin kauppatyöntekijöiden ammattiosasto on lähes koko historiansa ajan ollut suurin liikealan ammattiosasto.
Aktiivista vaikuttamista
Ammattiosasto on vaikuttanut aktiivisesti aluksi suoraan ja sittemmin ammattiliiton kautta eduskunnassa käsiteltäviin alaa koskeviin lakialoitteisiin. Aitiopaikalta käsin Helsingin kauppatyöntekijät ovat vaikuttaneet koko maan kaupan työntekijöiden hyväksi. Ammattiosaston suhteet eduskuntaan ja ammattiliittoon ovat olleet hyvät, sillä useat pääkaupunkiseudun kansanedustajat, mm. Valfrid Perttilä ja Varma K. Turunen, olivat myös Helsingin kauppatyöntekijöiden jäseniä ja puheenjohtajia. Yhtä lailla ammattiosastosta oli lähtöisin useita liiketyöntekijäin liiton puheenjohtajia, mainittakoon J.E. Järvisalo, Janne Hakulinen ja Kunto Kaski.
Eräitä henkilöitä liiton historiasta voidaan nostaa esiin, mm. J. E. Järvisalon (1888-1929). Hän oli Walter Perttilän jälkeen ammattiosaton toinen puheenjohtaja 1908-1909 ja uudelleen vuosina 1912-1915. Hän syntyi Jämsässä ja aloitti kauppa-apulaisena jo 14-vuotiaana. Kun HTY:n liikeapulaisammattiosasto perustettiin vuonna 1907, hän oli 19-vuotias liha-kauppa-apulainen, mutta toimi jo perustavan kokouksen puheenjohtajana. Järvisalo oli myös vuonna 1917 perustetun Suomen kauppa- ja liiketyöntekijäin liiton ensimmäinen puheenjohtaja. Vuonna 1918 hän joutui muiden punakaartilaisten tapaan pakenemaan Venäjälle ja kuoli nuorena Jaltalla
Toinen pitkäaikainen vaikuttaja oli Tyyne Leivo, sittemmin Leivo-Larsson. Hän toimi konttoriapulaisena yksityisissä liikkeissä ja järjestöissä ja loi poliittisen uransa ollessaan Suomen Ammattijärjestön toimistonhoitaja. Hän oli aktiivi Helsingin liiketyöntekijäin ammattiosaston jäsen, sen sihteeri ja johtokunnan jäsen ja hän edusti ammattiosastoa liiton liittotoimikunnassa. Leivo kirjoitti vuosikausia osaston pöytäkirjat kauniilla käsialallaan. 1920-luvun alussa Helsingin liiketyöntekijäin ammattiosaston johtokunta oli kommunistijohtoinen ja jyrkän luokkatietoinen. Tuolta ajalta on nykypäivän näkökulmasta hauska episodi, kun hän oli vuonna 1925 oma-aloitteisesti käynyt puhumassa porvarillisen raittiusseuran tilaisuudessa ja rikkonut siten hyväksi katsottuja käytöstapoja. Ammattiosasto nuhteli häntä kokouksessa ja varoitti tämänkaltaisesta toiminnasta. Tyyne Leivo pyysi kirjeellä johtokunnalta anteeksi ja katui syvästi tekoaan ja yritti siitä lähtien noudattaa ammattiosaston luokkatietoista linjaa. Leivo-Larsson oli sittemmin SDP:n ja TPSL:n kansanedustaja, sosiaaliministeri useaan otteeseen ja Suomen ensimmäinen naispuolinen suurlähettiläs.
Työolosuhteiden muutos jatkuvaa
Vähittäiskaupan myyjät kokivat työssään suuria muutoksia jo ennen toista maailmansotaa, mutta kukaan ei uskonut sitä, miten kokonaisvaltaisesti itsepalvelu kaupan työtä ja miljöötä muuttaisi. Kun säännöstelyn niukkuudesta selvittiin 1950-luvulla, alkoi itsepalvelukaupan läpimurto niin kaupungeissa kuin maaseudullakin. Seuraava suuri murros kaupan työssä oli hintojen merkitseminen koodeihin. Vähittäiskaupan työn rationalisointi ja automatisointi ei suinkaan aina ollut myyjien mielestä kielteistä, päinvastoin, vaikka ammattiosasto yritti eri vaiheissa kehitystä jarruttaa ja keskustella työn sisällön muutoksista. Suurten markettien tuleminen kaiken kaikkiaan kuitenkin kohensi, modernisoi ja yhtenäisti myyjien työympäristön. Aiemmin lähes villi liikeala alkoi saada modernin työpaikan tunnusmerkkejä ja työehtosopimuksia. On selvää, että työntekijöillä oli ja yhä heillä on pelkoa uudistuksia kohtaan – ja yleistäen voi todeta, että jokainen uudistus on tuonut kaupan alalla myös ennalta arvaamattomia seurauksia, vähintään työn sisällön muutoksia, mutta usein työvoiman vähentämistä ja suuria työsuojeluongelmia.
Kaupan rakennemuutos ja aukioloaikojen vapautuminen yhdessä itsepalvelukaupan läpimurron kanssa vaikuttivat niin, että kaupan työntekijöiden yksin työskentely lisääntyi ennakoimattomasti. Väkivaltaa tai sen uhkaa alkoi esiintyä 1980-luvulla yhä enemmän ja siitä tuli kaupan työsuojelun suurin ja vakavin ongelma. On selvää, että työssä jaksamisella on rajansa, jos työntekijä kokee työssään jatkuvaa uhkaa. Helsingin kauppatyöntekijäin ammattiosasto on ollut esimerkillinen aloitteentekijä ja koulutuksen aloittaja koskien väkivallan uhan kohtaamista työpaikoilla tai sen jälkihoitoa.
Yhteiskuntaan voidaan vaikuttaa monella eri tavalla. Suomessa hyvin monet sosiaaliset uudistukset ovat alkaneet työmarkkinaosapuolten välisistä sopimuksista. Varsinkin naisvaltaisella palvelualalla, esimerkiksi päivähoitokysymyksen kuntoon saattaminen oli erityisen tärkeää työssä käyville äideille. 1980-luvulla Helsingin kauppatyöntekijät kampanjoivat jäseniään hakemaan kaupungilta päivähoitopaikkoja, jotta niiden todellinen tarve saataisiin selville. Vuonna 1985 astui voimaan uusi päivähoitolaki, joka velvoitti kuntia järjestämään hoitopaikan jokaiselle alle kolmivuotiaalle lapselle. Mutta silti ongelmia palvelualan työntekijöiden lastenhoitoon jäi. Päivähoitokysymys oli yksi peruste sille, miksi Helsingin kauppatyöntekijät vastustivat kauppojen aukioloajan vapauttamista.
Kaupan rakennemuutos ja kustannustekijät ovat vähentäneet kaupan työvoimaa entisestään. Työntekijät haluavat työpaikoilleen turvakseen laitteiden lisäksi myös muita työntekijöitä. 2000-luvulla vähittäiskauppa käyttää yhä enemmän osa-aikaista henkilökuntaa. Kaupassa käydessään huomaa, että palvelutyötä ja palvelun osaajia vähennetään jatkuvasti. Kehitys on näyttänyt asiakkaille nurjan puolensa ja nykyaikainen kiireinen asiakas valitseekin jo kaupan, jossa saa henkilökohtaista ja asiantuntevaa palvelua. Ammattitaitoisesta henkilökunnasta on tullut kauppiaan kilpailuvaltti.
Kaupan työntekijät ovat aina olleet väkeä, joka on ollut muutoksen kärjessä: he joutuvat työssään jatkuvasti opiskelemaan uusia asioita. Modernisoitumista, globalisoitumista ja markkinatalouden sanelemaa muutosta kaupan työntekijät eivät sinällään voi vastustaa, mutta ammattiosaston tärkeä tehtävä on kehitykseen vaikuttaminen niin, että työntekijän näkökulma tulee huomioon otetuksi.
Voikin kysyä, että millainen ala olisi, jos ammatillinen liike ei olisi toiminnallaan vaikuttanut kaupan työolojen kehittämiseen? Siinä tilanteessa kansainväliset halpakauppaketjut voisivat toimia rajoituksitta myös Suomessa. Kaupan alan työlainsäädäntö ja useat työoloja parantavat aloitteet laadittiin nimenomaan ammatillisen liikkeen aloitteesta – ja näinhän on yhä tänä päivänä. Jo vuonna 1919 säädetyn ensimmäisen liikeaikalain laatimisessa Helsingin kauppatyöntekijäin ammattiosastolla oli merkittävä rooli. Historiansa aikana se on tehnyt useita työsuojeluun liittyviä aloitteita ammattiliitolle, viranomaisille ja suoraan eduskunnalle. Lehdistä voimme lukea, että tänä syksynä PAM -ammattiliiton tavoitteena on saada kaupan alalle palkallinen äitiys- ja isyysloma, asia, jonka yleisesti luullaan jo olevan kunnossa. Ammatillisen toiminnan aika ei siis näytä olevan vielä ohi, vaan sitä tarvitaan jatkossakin.
Marjaliisa Hentilä
Ykkösen henki. PAM – Helsingin Kauppatyöntekijät ry sata vuotta 1907-2007, Tammer-Paino Oy Tampere 2007, 205 s.
Marjaliisa Hentilä, Kun maalta sai jälleen vapaasti tulla kaupunkiin.. Kaupan työntekijöiden palkanalennus 1950-luvun Helsingissä (Työväentutkimus 2005)
Lisätietoja: Marjaliisa.hentila@helsinki.fi
Kirjoittaja on VTT ja talous- ja sosiaalihistorian dosentti ja tällä hetkellä Suomen Saksan-instituutin johtaja Berliinissä.
