Joulukalenterimme viimeinen viikko alkaa Aku Ankan merkeissä. Italialaisen ska-punk yhtyeen nimihän viittaa Roope-sedän, tuon ikikapitalistin pahimpaan painajaiseen Karhukoplaan.
Banda Bassottin taustalla on Rooman esikaupunkien kirvesmiesten toveriryhmä (a group of comrades carpenters). Heitä yhdisti halu tukea Nicaraguan, Salvadorin, Baskialueen ja Palestiinan väestöä. Vuonna 1987 he päättivät perustaa oman bändin esikuvinaan The Clash ja The Specials. 1990-luvulla bändi esiintyi kaikissa tärkeimmissä Italian vasemmiston mielenosoituksissa. Fasismin vastaisuus ja kiinnostus vasemmiston vasemman laidan aateperintöön oli sen esiintymisille leimaa-antavaa alusta lähtien. Vuonna 1996 yhtye päätti hajaantua, mutta palasi konserttilavoille ja äänitysstudioon vuonna 2001 ja on sen jälkeen niittänyt menestystä Italian ohella, Espanjassa, Meksikossa ja muualla Latinalaisessa-Amerikassa sekä viime aikoina myös Saksassa. Olkaapa hyvät: Banda Bassotti ja
Marx, Lenin Trotsky
[youtube http://www.youtube.com/watch?v=E-EXt7vghQ0]
Vain yksi on joukosta poissa, Josif Vissarionovitš Džugašvili. Ei ole vaikeaa huomata, vaikkei kieltä osaakaan että tässä on menossa ottelu: Trotski vastaan Stalin, ehkäpä myös äly vastaan kuri, väittely vastaan tottelu, maailmanvallankumouksen idean nostalginen puolustus, Kominternin maineen palautus, hyppysellinen trotskilaista ja ripaus anarkistista aateperintöä.
Lisää kuunneltavaa: Youtubesta löytyy lähes 200 videota, joista pääosa on taltioitu Banda Bassottin live-esiintymisistä eri puolilla maailmaa. Mukana on myös yhtyeen omia musiikkiivideoita ja fanien työstämiä pätkiä. Myspacen fanisivuilta löytyy niin videoita kuin mp3-musaa (esim Revolution Rock viime vuoden albumilta) ja lisäksi muunlaista tietoa. Vaikka sellainen että Banda Bassotti esiintyy 12. tammikuuta 2008 Berliinin Rosa-Luxemburg-Konferenzin illanvietossa “Danbert Nobaconin (Ex-Singer of Chumbawamba) ja Xikinkei (dishy Punk Rock from the Basque Country)” kanssa.
Kukaties blogimme Berliinin kirjeenvaihtaja ehtii käymään Konferenzissa ja illanvietossa.