Etelä-Tanskan yliopistossa Odensessa on toiminut vuodesta 2005 hyvinvointivaltioon keskittyvä humanistis-yhteiskuntatieteellinen tutkimuskeskus Center for Vælfardsstatsforskning. Vierailin viime vuonna kaksi kertaa tässä nuoressa ja dynaamisessa tutkimusympäristössä.
Tutkimuskeskuksen tehtävänä on koota Etelä-Tanskan yliopistossa tehtävää hyvinvointivaltiotutkimusta yhden katon alle. Keskus osallistuu moniin tanskalaisiin ja kansainvälisiin hyvinvointivaltiotutkimuksen hankkeisiin, joista yksi on Helsingin yliopistossa koordinoitava pohjoismainen huippuyksikkö NordWel.
Keskuksessa ei anneta perustutkintoon johtavaa koulutusta, mutta siellä voi tehdä jatko-opintoja. Tällä hetkellä keskuksessa työskentelee neljä nuorempaa tutkijaa, joilla tanskalaiseen tapaan on kolmi- tai nelivuotinen rahoitus tohtoriopintoihin ja verraten määrätietoinen ohjelma tohtorintutkinnon saavuttamiseksi. Keskuksen vakinainen henkilöstö käsittää kolme professoria ja kaksi lehtoria.
Keskukseen on haluttu tuottaa monitieteisyyttä rekrytoimalla tutkijoita eri oppiaineista. Historiantutkimuksen paino on tällä hetkellä melko suuri, sillä kaksi professoreista on historian alalta. Erona Suomeen on tosin huomattava, että tanskassa on käytössä eräänlainen tenure track -järjestelmä. Tästä seuraa, että keskuksen painotuksetkin muuttuvat riippuen siitä, keitä uralle rekrytoituu ja ketkä sillä etenevät. Professuureilla sinänsä ei ole painotuksia tai erikoisalueita.
Viime vuosien suosituimmat teemat hyvinvointivaltiotutkimuksessa ovat esillä myös odenselaisen keskuksen tutkimushankkeissa. Vertaileva ote luonnehtii eritoten taloustieteen ja politiikan tutkimuksen lähtökohdista nousevaa tutkimusta. Tämän tutkimuksen piirissä keskustelut malleista (Tanskan, pohjoismaisen, liberaalin, koordinoidun jne.) ja niiden suhteista ynnä tulevaisuudesta ovat jo suorastaan ydinaluetta. Kiinnostus mallien ja niistä keskustelemisen historiallisuuteen on kuitenkin seikka, joka näyttäisi erottavan Odensen tutkijoita hyvinvointivaltiotutkimuksen valtavirrasta. Tässä on toki myös linkki, joka yhdistää tutkimuskeskuksen Helsingin yliopiston yhteiskuntahistorian laitokseen ja tuohon mainittuun huippuyksikköön.
Erityisesti odenselaisia historiantutkijoita luonnehtiva piirre taas on kiinnostus kulttuuriin. Kes-kuksen piirissä tutkitaan hyvinvointivaltioon liittyviä reformeja – entisiä ja nykyisiä – myös yhteydessä samanaikaisiin kulttuurivirtauksiin ja -keskusteluihin. Toisen maailmansodan jälkeistä yhteiskuntaa valaistaan kiinnostavasti niin sosiaaliturvan kuin Coca-Colankin osalta.
Toisin kuin Center for Vælfardsstatsforskning, Odensen kaupunki ei ole nuori: tämä kauppareittien risteyspaikka vietti tuhatvuotisjuhliaan 1988. Pitkän historian merkkipaaluista voisi mainita muun muassa Pohjoismaiden ensimmäisen kirjapainon, mutta kaupunkilaiset pitävät kuitenkin muistamisen arvoisina lähinnä väkivaltaa ja pituuskasvua.
Ensin mainitusta joutui kärsimään kuningas Knut (1043–1086), joka murhattiin Odensessa. Epäonnisen kuninkaan maalliset jäännökset on haudattu kuningasvainaan nimeä kantavaan Odensen tuomiokirkkoon. Pituuskasvua sen sijaan Odensessa todistettiin H. C. Andersenin (1805–1875) ja Carl Nielsenin (1865–1931) kohdalla. Molemmat herrat vaihtoivat saarta heti polvihousuista päästyään ja kynäilivät itsensä taiteenlajiensa historiaan Kööpenhaminan humussa. Molempien syntymäkodit ovat nyt museoita ja suosittuja nähtävyyksiä.
Etelä-Tanskan yliopiston eli Syddansk Universitetin (1966–) kampusalue sijaitsee runsaan varttitunnin bussimatkan päässä keskustasta. Yliopiston päärakennus edustaa kaupungin keskustassa viljellyn mannermaisen porvaristyylin sijaan lähinnä betonibrutalismia, joten Odensen kaupungin viisaat matkailunedistäjät eivät juuri kampusta mainosta. Betonilaatikon sisältä löytyy kuitenkin kiinnostavaa tutkimusta ja asiastaan innostunutta väkeä, joten visiitti on teemasta kiinnostuneille hyvinkin paikallaan.