Alkuvuodesta järjestettävät Rotterdamin elokuvafestivaalit ovat megakulttuuritapahtuma: elokuvia oli yli sadasta maasta, lippuja myytiin yli 300 000 ja kansainvälisiin vieraisiin törmää joka käänteessä. Koko kaupunki saa osansa festivaalihumusta. Elokuvalounaita tarjoillaan sekä kaupungin lukuisissa etnisissä kuppiloissa että varakkaampien osallistujien kansoittamissa hotelleissa ja katukuvaa leimaavat teatterista toiseen kiirehtivät katsojat. Osalla alkaa festivaalin loppua kohti olla melko lasittunut katse, sillä innokkaimmille katsojille tarjoutuu mahdollisuus seurata elokuvia aamusta puolenyöhön. Kun päälle lisätään oheistapahtumat seminaareista konsertteihin, ei tehofestivaalivieraan vuorokauteen jää montaakaan vapaata tuntia.
kuva: Zimbabwe
Vaikka Rotterdam valtavana satamakaupunkina omaa sangen voimakkaan duunarilatauksen, elokuvafestivaaleista puhuttaessa kenellekään tulee tuskin ainakaan ensimmäisenä mieleen työväenhistoria. Sen teemat ja variaatiot kuitenkin esiintyvät ohjelmistossa monella eri tavalla, sillä tapahtuma etsii, esittää ja tukee elokuvia ympäri maailmaa. Esimerkiksi teemakokonaisuuden Time & Tide alla esitettiin Darrel James Roodtin draama Zimbabwe (2008), joka kertoo Etelä-Afrikassa laittomana siirtolaisena asuvasta orpotytöstä. Cinema Regained -teema puolestaan esitteli Kiinan neljännen sukupolven (1966-1976) ohjaajien töiden retrospektiivin. Omaa näkökulmaa siirtolaisuuteen ja sen historiaan tuovat esimerkiksi ne aasialaiset ja afrikkalaiset ohjaajat, jotka ovat syntyneet ja kouluttautuneet Euroopassa. Yksittäisistä elokuvista mainittakoon esimerkiksi festivaalin yleisöäänestyksessä hyvin menestyneen Omar Shargavin tanskalaisuutuuden Ma salama Jamil (2008), joka sijoittuu Kööpenhaminan arabiväestön keskuuteen.
kuva: Ma salama Jamil
Dokumenteilla on aina ollut tärkeä sija Rotterdamissa. Ajankohtaiset Irak-filmit vetivät katsojia vähintään yhtä paljon kuin moni kevyempi draama. Maailmanensi-iltansa saaneessa War, Love, God & Madness (2008) palkitun Ahlaam-elokuvan (2005) tekijä Mohamed Al-Daradi ja kuvausryhmä palaavat Irakiin ja ikuistavat henkensä kaupalla post-Saddamin ajan vallitsevaa poliittis-sosiaalista kaaosta.
Osa elokuvista löytää festivaaleilla kansainvälisen levittäjän. Toivottavasti useampi filmi Rotterdamista päätyy Suomeenkin, vaikka vähän myöhemminkin. Tosin festivaalitkaan eivät aina ole ajan harjalla, vaikka kuinka yrittäisivät: Rotterdamin yleisöäänestyksen voittaja Persepolishan (2007) on ollut meillä ohjemistossa jo ajat sitten. Hollannissa se sai ensi-iltansa vasta helmikuussa 2008.
Varhaisempaa festaritunnelmaa:
Elokuvia tsunamin reitiltä, Kumppani 2005:3
Afganistan linssin läpi, Kumppani 2004:2