Abstrakti Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran kesäseminaariin 18.–19.8.2008
VTT Jaana Laine
Yhteiskuntahistorian laitos
PL 54, 00014 Helsingin yliopisto
Metsätyömiesten työtehtävät ja palkkausperusteet ovat muuttuneet merkittävästi vuosina 1950–2008. Seminaariesitelmässä tarkastelen, miten puunkorjuun muutokset ovat vaikuttaneet palkkaukseen ja miten haastatellut metsätyömiehet nämä muutokset ovat kokeneet. Lähdeaineistona ovat mm. alan työehtosopimukset ja metsätyömiesten (metsurien) haastatteluaineistot. Keskeisin kysymys on, miten yhteiskunnan ja metsäalan muutokset ovat vaikuttaneet palkkauksen määrittämiseen.
Metsätyön muutoksen taustalla oli lukuisia eri tekijöitä. Keskeisiä olivat puunkorjuun koneellistaminen, maatilojen avustavien perheenjäsenten ja työntekijöiden määrän väheneminen 1950-luvulta ja maanviljelijöiden määrän väheneminen 1960-luvulta alkaen, metsätyön muuttuminen ympärivuotiseksi työksi, metsätyöntekijöiden ammatillinen järjestäytyminen sekä metsänhoitotapojen muutokset. Edellisten ohella palkkauksen määrittymiseen vaikutti 1930-luvulla luotu metsäpalkkatarkkailujärjestelmä, joka ulottui 1990-luvun alkuun saakka. Erillinen metsäpalkkalaki ja metsäalan työehtosopimukset ohjasivat palkkausta 1960-luvulta alkaen.
Vielä 1950-luvulla puunkorjuu perustui maaseudulla asuvaan työvoimaan, joka talvisin työskenteli hakkuutyömailla ja kesäisin maatalouden tehtävissä. Metsätöihin osallistui muutaman talvikuukauden ajan enimmillään lähes 200 000 miestä. Jo ennen 1950-luvun loppua puunkorjuussa kohdattiin paikoittain työvoimapulaa, johon ratkaisua etsittiin puunkorjuun koneellistamisesta. Ensin työmaille tulivat moottorisahat ja maataloustraktorit, myöhemmin metsätraktorit, prosessorit, harvesterit ja 2000-luvulla vihdoin korjurit. Koneellistaminen muutti metsätyömiehen työtehtäviä ja merkitystä puunkorjuun ketjussa. Palkkaus ja sen perusteet oli määriteltävä uudestaan; pokasahan käyttöön perustuvat taksat eivät soveltuneet moottorisahauksen palkkaperusteeksi. Metsien virkistyskäyttö ja luonnon monimuotoisuuden huomioiminen ovat monipuolistaneet metsureiden työnkuvaa 1990-luvulta alkaen.
Työnantajat halusivat turvata ammattitaitoisen työvoiman saannin metsätyömaille työsuhteita vakinaistamalla. Päätoimisten metsätyömiesten määrän kasvu ja työsuhteiden vakinaistaminen loivat aiempaa paremmat edellytykset ammatilliselle järjestäytymiselle. Suomen Maatyöväen Liitto edusti metsätyöntekijöitä työnantajien, erityisesti Suomen Puunjalostusteollisuuden Työnantajaliiton, suuntaan. Järjestäytymisasteen nousu, ammattiliiton vahvistuminen ja metsätyömiesten palkkauksen arvioiminen ”kansalliseksi häpeäksi” jouduttivat valtakunnallisia sopimuksia. Metsätyöntekijöiden edustajien vaikutusvalta palkkausperusteiden määrittelyyn kasvoi. Haastatteluaineistossa metsurit arvioivat työehtosopimuksia, palkkauksen tasoa ja määräytymisperusteita puunkorjuuteknologian muutosten myötä.
Perinteisesti metsätyön palkkaus on pohjautunut valmistetun puun määrään, useimmiten puutavaran tilavuuteen. Jo 1970-luvun lopulla keskusteltiin aikapalkkauksesta. Tähän innoitti metsätyön muutos, metsureiden ikääntyminen ja pula ammattitaitoisista metsureista. Aikapalkkausta kokeiltiin vuonna 1980, mutta se ei saanut työnantajien eikä myöskään työntekijöiden kannatusta. Vuonna 1994 otettiin käyttöön palkkausjärjestelmä, jossa käytettiin rinnakkain urakka- ja aikapalkkaa.