Työväki lähtee – mihin suuntaa tutkimus?

Työväen Historian ja Perinteen Tutkimuksen Seuran uusin vuosikirja Matti Hannikainen ja Pia Lohikoski (toim.), Työväväki lähtee – mihin suuntaa tutkimus? (Väki Voimakas 21, 2008, 228 sivua) on ilmestynyt.

vv21kansi.jpg

Teoksessa tarkastellaan työväentutkimuksen nykytilaa ja tulevaisuuden haasteita. Perinteisten työväentutkimuksen näkökulmien ohella käännetään katsetta työväenliikettä edeltäviin sivistysseuroihin, kansakoulunopettajiin ja eläkehistoriaan. Yhteistä useille kirjan artikkeleille on perusteellinen tutkimuslähtökohtien pohdinta, olipa tarkastelussa kansatieteellinen tutkimus, köyhyyden kulttuuri, kirjailijat tai hyvinvointivaltion historia. Kirjassa myös kysytään, miksi yhteiskuntaluokista arkaillaan puhua nykytutkimuksessa.

Puolueiden ohella työmarkkinajärjestöillä on ollut keskeinen rooli suomalaisessa yhteiskunnassa. Hyvinvointivaltion rakentamista ei kuitenkaan luonnehdi kansallinen yksituumaisuus, vaan jopa puolueet ovat jakaantuneet kiisteltäessä politiikan suunnasta. Tutkimuksen yhdeksi haasteeksi nostetaan kehityksen pitkän kaaren tavoittamisen lisäksi globalisoituvassa Suomessa ja maailmassa varjoon jääneiden historian tutkiminen.

Kirjoittajat: Tapio Bergholm, Matti Hannikainen, Oona Ilmolahti, Mari Käyhkö, Kati Launis, Pia Lohikoski, Marjatta Rahikainen, Pekka Rehumäki, Hanna Snellman, Eija Stark, Irma Tapaninen, Päivi Uljas, Erkki Vasara, Jussi Vauhkonen, Mirja Österberg

Kirjan hinta on 20 euroa. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran jäsenet saavat kirjan maksamalla 20 euron jäsenmaksun. Kirjaa voi ostaa Tiedekirjasta.

Lue verkosta kirjan johdantoluku: Matti Hannikainen ja Pia Lohikoski: Työväentutkimuksen suuri kertomus ja uudet haasteet.