4. joulukuuta

Kommunistien napamiehiin 1920-luvulla kuuluneen Väinö Vuorion vuonna 1924 perustama “työväen kuvalehti” Itä ja Länsi tavoitteli laajaa lukijakuntaa kepeällä tyylillään ja runsaalla kuvituksellaan. Lehdessä julkaistiin artikkeleita, pikku-uutisia, novelleja, runoja, sarjakuvia, vitsejä ja humoristisia kolumneja. Yksi lehden esikuvista lienee ollut Saksan kommunistien vuonna 1921 perustama Sowjetrußland im Bild, joka tunnetaan paremmin myöhemmällä nimellä Arbeiter Illustrierte Zeitung. Itä ja Länsi lakkautettiin vuonna 1930 monien muiden vasemmistolehtien ohella.

Vuoden 1929 viimeisen numeron kanteen oli joulutunnelmaa luomaan valittu Venäjän 1905 vallankumousta kuvaava maalaus. Joulunumerossa käsiteltiin kriittiseen sävyyn löytöretkiä, esiteltiin lapsityövoiman käyttöä Italiassa, orjuuden historiaa ja samojedien elinoloja.

Jouluun viitattiin keskiaukeaman kuvakollaasissa. Siinä rinnastettiin lahjavuoren keskellä istuva yläluokkainen tyttö poliittisten työläisvankien lapsiin, joille Punainen apu oli jakanut lahjoja. Kuvakoosteeseen mahtuivat myös Yhdysvaltoja symboloiva sähkötuoli ja miss Mabel Boll, jonka yllä oli miljoonan markan arvoinen kullasta kudottu “jumpersi”.

Osmo Alkion runossa “Orjain joulu” toivottiin:

“Voi kerran tosijoulu meille koittaa;

jää unhoon taikureiden mustat opit.

Voi vapauden aate kerran voittaa,

saaliinsa päästää voivat vankikopit.

Vapaus nauhat katkoo käsistään

ja alas astuu kerran ristiltään.”

One Reply to “4. joulukuuta”

  1. Pingback: Den allrakäraste fienden

Comments are closed.