Demokraattisen kansan joulu 1945 oli SKDL:n päivälehden Vapaa Sanan joululehti. Kansikuva on kaiketi Tapio Tapiovaaran (TAPSA) tekemä, ainakin hänet mainitaan lehden graafisen ilmeen luojaksi.
Uusi rakennus on syntymässä, soihtu tekijän kädessä tuo valoa pimeyteen, jota valaisee myös jo hienoinen valonkajo itäisellä taivaalla. Symboliikkaa kuvasta ei ainakaan puutu, tosin kovin jouluista se ei ole. Jos ei sitten pahnoilla istuva äiti, rinnoillaan vastasyntynyt lapsi, johonkin viittaisi.
Kansien sisältäkään ei juuri viittauksia jouluun löydä. Se kuin kavalkadi kuka kukin on uudessa kansandemokraattisessa liikkeessä. Kirjoittajina esiintyvät Hertta Kuusinen, Yrjö Leino, Reinhold Svento, Ville Pessi, Tyyne Tuominen, Matti Huhta, Yrjö Enne, Mauri Ryömä, Yrjö Räisänen, Kaisu-Mirjami Rydberg, Raul Palmgren.
Kirjoittajien katse suuntautuu jotenkin yllättävästi menneisyyteen, historiaan ja ja luokkataistelun opetuksiin. Palmgren kirjoittaa sodanaikaisista vankilavuosistaan, Leino työläisten ja talonpoikaiston liitosta. Opetusministeri Johan Helo esittää ensimmäisenä valtiovallan tervehdyksen: “Joulu juhlana edellyttää demokratian voitto”. Kaikki vakavaa ja asiallista.
On sentään jotain jouluistakin: Arvo Turtiaisen viiden sivun mittainen runoelma “Joulutarina taivaan enkeleistä, Pyhästä Pietarista, Herra Jumalasta ja ihmisten murheesta jouluna 1942“. Se loppuu tänä joulunakin ajankohtaiseen teemaan:
Jos “atoomipommin” ja “atoomien” sijaan laittaa ilmastonmuutoksen ja teollisen yhteiskunnan hillittömän energiantarpeen, jotka jo sulattavat “napapiirin jäätiköitä” niin runohan on aika osuva nykytilanteen kuvaus. Hiekka-aavikot tosin sen kuin laajenevat. Herra vaikuttaa kovin teknologia- ja edistysuskovaiselta, Pietari sen sijaan on epäileväisempi ja kapinallinenkin. Arvo Turtianen? – hm, noo hän tuntuu jotenkin olevan epäilevän Pietarin kannalla.