Työmiehen joulu -lehteä julkaisi Savon Kansa -lehti tai Savon Kansan kirjapaino. Varsinaista julkaisijatietoa lehdestä ei löydy, ainoastaan kirjapainon nimi. Työväenliikkeen kirjaston tietokannan mukaan lehti ilmestyi vuosina 1931-1951. Saman niminen joululehti ilmestyi aiemmin USA:ssa Wisconsinin osavaltion pohjoisosassa, lähellä Kanadan rajaa sijaitsevassa Superiorin kaupungissa vuosina 1904-1924. Kustantajana toimivat tuolloin “Amerikan suom. sos. kustannusliikkeet”.
Vuoden 1937 lehden sisältö koostuu pääosin käännösinä julkaistuista novelleista, mutta mukaan on mahtunut kaksi kotimaistakin, K. Lampisen “Särkynyt kahvikuppi” ja Asko Vekaran “Kaiksi joulua”. Kansainvälisyyttä edustaa myös kuvaus “Pikakäynnillä Per Albin Hanssonin syntymäkaupungissa” ja Martin Andersen-Nexön (“the first Danish novelist to champion social revolution”) muistokirjoitus “Maxim Gorki, uuden ihmisen luoja“. Kotimaan tuntemusta edisti Armas Paasosen “Lapin luomoissa ja Jäämeren hengessä“. Poliittisempi puoli jäi Sasu Punasen pakinan “Vähäpuheinen sotainvalidi” varaan. Siinä irvailtiin Pohjanmaan talonisäntiä, joilla oli arvostettuna renkinään “seulaksiksi” ammuttu punakaartilainen.
Joulumainontaa ei lehdessä paljoa ole, mutta jotain sentään ja aidosti miesten lehden hengessä: