18. joulukuuta

Työn Joulu 1929 julkaisun kustantaja oli Osakeyhtiö Työ. Se oli kustannusliike, kirjapaino ja kirjansitomo Kotkankatu 9:ssä, Helsingissä taustavoiminaan maanlainen SKP ja muut sosialidemokraateista vasemmalla poliittisesti itsensä mieltäneet.  Lehti ilmestyi vuosina 1924-1929.  Seuraavaa joulua vietettiin jo ilman julkisia vasemmistojärjestöjä ja niiden lehtiä.

Lehti itse mainosti itseään näin: “Ainoa maassamme ilmestyvä työväen loistojulkaisu”.

Kansainvälisyyttä lehdessä edustavat Henri Barbussen ensimmäistä maailmansotaa kuvaava novelli “Elävä ruumis” ja Upton Sinclairin “Kun tieto loppuu alkaa usko”.  Kansainväliseen osuuteen kuuluvat myös “53 elävänä haudattua” eli reportaasi kahdesta kaivosonnettomuudesta Michiganissa USA:ssa 1926 ja -27.

Kotimaisissa kertomuksissa korostuivat työ ja sen tekijät: Sanomalehden kantaja, Työn uhrit, Haudatut, Kun tiet eroavat.  Joulua sen sijaan ei kannen nimeä lukuunottamatta juurikaan sivuilta löydä. Lähimmäksi joulun “sanomaa” päästään ehkäpä Emil Wuoren kristinuskon alkuhistoriaa käsittelevässä katsauksessa. Ludvig Kososen lapsuuden muistelmakin sijoittuu ajallisesti joulun jälkeiseen aikaan: “Tammikuun yö”.