Month: December 2008

Vuoden 1928 Idän ja Lännen joulunumeron kantta komistaa lumessa taivaltava hirvasporo. Lumen ja jään teema jatkuu sisäsivuilla, joilla esitellään jäätiköitä, jäävuorten muodostumista ja amerikkalaisten Jäämerellä tekemää tutkimusta. Vielä 1920-luvulla uhkakuvana oli lähinnä jäävuoreen törmääminen, olihan Titanicin onnettomuudesta kulunut vasta 16 vuotta. Kirjoittajan mukaan jäävuorten “ääretön suuruus ja hieno rakenne tekevät kevytmielisimpäänkin valtavan vaikutuksen”. Myös keskiaukeaman kollaasikuvaan oli kerätty lumimaisemia, lumen peittämiä puita ja hiihtäjiä.

Luonnon ilmiöistä otettiin vielä esille Saimaan veden kohoaminen toista metriä yli normaalin. Ilmiön huomattavuutta havainnollistettiin kertomalla, että jos “koko maailman tämänhetkinen ihmiskunta, siis noin 1 600 000 000 henkeä, upotettaisiin Saimaaseen, nousisi sen vesi tästä vasta noin 5 senttiä”.

Vuoden 1927 joulunumeron kanteen Työläis- ja Talonpoikaisnaisten lehden tekijät olivat valinneet rauhaa ja iloa henkivän äiti -lapsi-kuvan, joka väistämättä tuo mieleen kristilliset madonna ja lapsi -maalaukset. Lehdessä keskityttiin kuitenkin paria uskontoa kritisoivaa juttua lukuunottamatta muuhun kuin lähestyvään jouluun: runojen ja novellien lisäksi lukijoille tarjottiin tietoa eri maiden naisten asemasta, niin Länsipohjan suomenkielisten naisten, Intian kaivostyöläisnaisten kuin amerikkalaisten perheenäitien. Parissakin tekstissä esiteltiin neuvostonaisten oloja ja toimintaa. Toisen oli kirjoittanut lappeenrantalainen Arma Salomaa, joka oli päässyt viipurilaisten toverien järjestämälle opintomatkalle Leningradiin ja Moskovaan. Salomaa oli vakuuttunut erityisesti neuvostonaisten saavutuksista sekä Moskovassa näkemästään avantgardistisesta teatterista. Retkikunta sai myös seurata molemmissa kaupungeissa Neuvostoliiton ja Ison-Britannian välistä jalkapallo-ottelua.

1920-luvulla Helsingissä oli vielä tarjolla lukuisia yleisiä saunoja ja joulusaunassa käynti lienee kuulunut monen työläisen traditioihin:

Säästäjän joulu 1935 on Helsingin Työväen Säästöpankin julkaisu, jota tosin muutkin alueelliset työväen säästöpankit tukivat ainakin mainosten muodossa. Ehkä myös levittivät.

Kansikuvakin jo vihjaa – reet matkalla joulukirkkoon – siihen että lehti kiinnittyi muita työväen joululehtiä vahvemmin joulun uskonnolliseen sisältöön. Se näkyy julkaistuissa kertomuksissa ja runoissa (“Juhlaa suurta viettää maa“). Lehden ensimmäinen teksti, eräänlainen pääkirjoitus, “Rikkaaksi tekevä Kristus” on teologian tohtori Ilmari Salomiehen laatima. Johtolause tulee Korintolaiskirjeestä (2. Kor 8:9): “hän vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, jotta te hänen köyhyydestään rikastuisitte”. Maallista mammonaa Salomies ei kuitenkaan lukijoilleen luvannut, vaikka moni työväen säästöpankkiin rahojaan tallettanut sielu sitä varmaankin kipeästi kaipasi noina vuosina.

Helmi Helmisen valistushenkisen kirjoituksen nimenä on “Pieniä ovat silakat joulukaloiksi”. Siinä kerrotaan vanhoista joulutavoista ja joulun ruuista sekä paheksutaan “nykyään” jouluun liittyvää ruualla mässäilyä. Vuoden 1928 kulutustutkimuksen mukaan edes ammattityöläisten perheissä ei kyetty ruualla mässäilyyn ja silloin oli sentään menossa 1920-luvun vahva nousukausi, töitä riitti ja palkkataso oli huipussaan. Mutta valistushenki ei aina katso saarnansa aikaa ja paikkaa.

Kertomuksiaan lehdessä julkaisivat monet jo tuolloin nimeä saaneet kirjailijat, kuten Sakari Pälsi, Anni Swan ja Hilja Haahti (kuuntele haastattelua Ylen Elävässä Arkistossa). Lehdestä löytyy myös tänä vuonna juhlitun Mika Waltarin kertomus Iltaruskon aikaan.

Otetaan tähän loppukevennykseksi kaksi viimeistä ruutua lehden takakannessa julkaistusta sarjakuvasta Olli ja Vahti. (Joulu-)Ukolla on kovin erikoinen vetojuhta, Riemu-Possu:

Työläislapsen joulu 12.12.1907.  (Työläisnaisen liite)

Työläisnaista  julkaistiin vuosina 1906-1914 (edeltäjä Palvelijatarlehti). Toimituksen mukaan lehden tarkoitus oli “osoittaa kapitalistisen herravallan taloudellinen ja henkinen puristus.” Tehtävä luokkakantaisen toiminnan virittäjänä ja sosialidemokraattisen valistustyön välineenä  määriteltiin vuonna 1911 seuraavasti:

Lehden tulee surkeilematta kajota yhteiskunnan suojelemiin mätäpaiseisiin, tulee pöyhiä ummehtuneita katsantokantoja, luoda ilmaa ja valoa työluokan naisten maailmaan, sanalla sanoen julistaa uutta maailmankatsomusta ja valloittaa sille kaikkien sorrettujen aivot ja sydämet.

Aihepiirien laajuus

Lehden alhaista levikkiä pohdittiin vuodesta toiseen.Yksi tapa herätellä lukijoita oli kehua lehden sisältävän “mieltä tärisyttäviä” tapahtumia. Niiden joukosta paljastuu sellaisia aiheita kuin läheisväkivalta,  sukupuolinen ahdistelu,  pedofilia,  työpaikkakiusaaminen,  myymättä jääneen ruuan kierrätys,  nautintoaineriippuvuus , koulukiusaaminen, naisten ja miesten lahjakkuuserot, lasikatto  ja muodin epäterveellisyys  – tosin nykyisistä poikkeavilla nimekkeillä.

Onnellista perhe-elämää käsittelevä artikkeli puolestaan tunnisti sekä “väsyneet äidit” että työssään loppuun palaneet.  Otsikolla “Köyhälistön elämäntaito” kehotettiin pysymään “taakoista huolimatta sisäisesti levollisena, voimakkaana, varmana, iloisena ja ylpeänä”. Tätä voi toki kutsua optimismiksi – mutta nykyajan hengen mukaan myös positiiviseksi ajatteluksi

Kurnivat vatsat

Nälän tunne ja ravintokysymys  olivat keskisiä aihepiirejä Työläisnaisessa. Eikä ihme, sillä vielä 1800-luvun puolivälissä  ruuan hankkiminen ja ruuan laatu olivat jokapäiväinen huolenaihe työväestölle. Kyse ei ollut modernista ongelmasta saada tarpeeksi vitamiineja tai kuitua, vaan puhtaasti nälästä, aliravitsemuksesta, heikkolaatuisesta ravinnosta  ja ruokamyrkytyksistä. Ruuan vähyys onkin ollut liikkeellepaneva tekijä monessa varhaisessa yhteiskunnallisessa protestissa. Se miten työväki sai nuolla näppejään ilmenee vanhoissa työväenrunoissa  ja -lauluissa.

Vuoden 1907 joulukuussa julkaistu runo kuvaa tilannetta, jossa ruokaa on tarpeeksi: Pöydäll ‘ on huttu höyryävä/kullekin kuppi oma. Joululehden  sisäsivuilla palattiin arkiseen niukkuuteen ja luokkatietoisuuden nostattamiseen. Esimerkiksi lehden  joulusatu kertoo, miten rikkaat lapset nappasivat joulupukin köyhiin koteihin lähettämät hedelmät, leivokset ja vehnäset. Vain ajatus vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta antoi toivoa vilussa ja nälässä värjötteleville köyhille.

“Nykyisessä yhteiskunnassa näyttelee leipätaistelu johtavaa osaa – se on taistelua kahden luokan, omistavan ja omistamattoman välillä”, totesi Työläisnainen.  Vuonna 1907 anonyyminä julkaistu ajatelma kiteytti asian näin:

Ruoka, asunto ja vaatteet ovat rahaa. Ilman niitä ei kukaan voi ajatella eikä tuntea, emme voi toivoa, rakastaa tai rukoilla. Gautama itse ei olisi miettinyt bodhi puun alla eikä tullut Buddhaksi, ellei hänellä olisi ollut rahaa – se on, ellei hänen astiansa olisi ollut täytetty. Jeesus ei olisi voinut saarnata suloisia sanomiaan, ellei hänellä olisi ollut rahaa, toisin sanoen, elleivät muutamat Galilean naiset olisi häntä ravinneet.