Kirjoittaja: Andreas McKeough
Kirja: Heimo, Anne 2010. Kapina Sammatissa. Vuoden 1918 paikalliset tulkinnat osana historian yhteiskunnallisen rakentamisen prosessia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1275, tiede. Helsinki: SKS. 295 sivua.
Folkloristi Anna Heimo tutkii väitöskirjassaan Kapina Sammatissa Vuoden 1918 paikalliset tulkinnat osana historian yhteiskunnallisen rakentamisen prosessia vuoden 1918 sodan muistamista ja tulkintoja paikallistasolla, Sammatissa ja sen lähiseuduilla. Heimo esittelee tutkimuksessaan sammattilaisten vuotta 1918 käsitteleviä kertomuksia ja tulkintoja sekä tarkastelee historiantutkimuksellisten ja sammattilaisten tulkintojen välistä vuorovaikutuksellisuutta. Tutkimuksen läpäisevä ja keskeisin teema on se, miten sotaan liittyvät käsitykset ja muistitieto rakentuvat ja välittyvät paikallistasolla neuvottelevana ja kollektiivisena prosessina, joka on vuorovaikutuksellisessa yhteydessä muun muassa historiantutkimukseen, sosiaalisiin tekijöihin, paikallisiin identiteettitekijöihin sekä välittäjiensä elämänhistorioihin. Tutkimuksen aineisto on laaja ja heterogeeninen, koostuen muun muassa haastatteluista, teemakirjoituksista, muistelmista, kalenterimuistiinpanoista, lehtikirjoituksista ja viranomaisasiakirjoista. Heimo yltää asettamiinsa tavoitteisiin: tutkimuksen kautta välittyy monipuolisesti kuva sammattilaisten sotatulkintojen muodostumisesta, välittymisestä ja erityispiirteistä sekä näiden yhteyksistä moninaisiin konteksteihin.
Tutkimuksensa alussa Heimo esittelee laajasti siihen liittyvää tutkimushistoriaa sekä teoreettista ajattelua; esimerkiksi muistin, muistitiedon ja historiakulttuuriin teorioita ja tutkimustuloksia. Tämä ohella tarkasteltavana ovat vuoden 1918 sodan kulku Sammatin seudulla sekä paikkakunnan historia ja sosiaalinen rakenne. Analyysissaan Heimo nostaa tarkastelun kohteeksi, aineiston painotuksia seuraten, esimerkiksi sodan verisen jälkipyykin Sammatissa, sotaan liittyvät sankari- ja viholliskuvat sekä kertomuksiksi kiteytyneet sotatulkinnat. Heimo operoi analyysissaan paikallisuutta ja sen vaikutuksia painottaen. Tarkasteltavana ovat sekä punaisten että valkoisten tulkinnat, muistot ja muistamiset tavat, tasapuolisesti ja -painoisesti. Heimo ottaa analyysissaan huomioon sosiaalisia aspekteja, kuten paikkakunnan sosiaalisen rakenteen ja dynamiikan. Tämän kautta muodostuu yhteys myös työväenhistorian tutkimukseen. Vaikka sosioekonomiset ja poliittiset tekijät ovatkin tutkimuksessa esillä lähinnä aineiston merkityksien ja paikallisuutta korostavan näkökulman taustalla, avautuu niiden kautta mielenkiintoinen näkökulma työväestön ja muiden sosiaalisten kerrostumien erilaisiin käsitys- ja kokemistapoihin Sammatissa ja vuoden 1918 sotaan liittyen.
Heimon tutkimusotteessa painottuu empiria; aineisto on hyvin laaja ja tutkimus etenee sen ehdoilla. Tutkimuksen teoreettinen anti on niukempi, sillä siihen ei sisälly selkeärajaista teoreettista viitekehystä. Heimo kyllä käy läpi tutkimuksensa aiheisiin ja näkökulmiin liittyvää teoreettista ajattelua ennen analyysiaan, mutta paikoitellen nämä teoriat jäävät irrallisiksi tutkimuksen analyysiosioihin nähden. Tutkimuksessa ei myöskään ole selkeästi rajattua analyysimenetelmää, sillä Heimo operoi analyysissaan erilaisten perinteisten laadullisten menetelmien, kuten esimerkiksi teema-analyysin, avulla. Vakiintuneisiin menetelmiin tukeutuminen ei ole selkeän aineistolähtöiselle tutkimukselle haitaksi, koska Heimon tutkimuskysymykset liikkuvat niin konkreettisella tasolla, että niiden tavoittaminen ei vaadi spesifisien teorioiden soveltamista vaan ennemminkin laajan aineiston tuntemusta ja empiiristä silmää. Tämä johtaa siihen, että Kapina Sammatissa–tutkimuksen teoreettinen anti on niukka, sen vahvuuksien ja antien kiinnittyessä ennen kaikkea tutkimuksen kautta avautuvaan empiirisen tutkimuksen prosessialisuuksiin, aineistokysymyksiin ja tuloksiin.
Laajan aineiston avulla Heimo muodostaa kuvan sammattilaisen, vuoden 1918 sotaa käsittelevän muistitiedon erityispiirteistä ja vuorovaikutuksellisuudesta muihin aineistoihin ja diskursseihin. Nämä erityispiirteet näyttäisivät heijastuvan parhaiten sotaa koskevissa erilaisissa – moninaisissa ja dynaamisissa – kollektiivisista käsitystavoista, jotka Heimo taiten tavoittaa. Vaikka tutkimukseen sisältyy paljon muutakin aineistoa kuin muistitietoa, on se – lähinnä haastatteluaineisto ja kertomukset – tutkimuksen keskeisin aineisto. Ammattitaitoisen empiirisen otteen ja työskentelyn ohella Heimon tutkimuksen vahvuus onkin nähdäkseni laajan, kontekstualisoivan tutkimusrakenteen kautta avautuva näköala muistitiedon paikallisuuteen, prosessuaalisuuteen ja dynaamisuuteen, niin vuoden 1918 sodan kontekstissa kuin laajemminkin. Heimon tutkimus kuvaa muistitiedon rakentumista, välittymistä ja dynaamisuutta sekä näihin vaikuttavia, tutkimuksessa luonnollisesti korostetun paikallisia kulttuurisia ja sosiaalisia tekijöitä onnistuneesti.
Katso myös näitä:
- Elore 2/2010 Anne Heimon Lectio praecursoria Turun yliopistossa 8.5.2010: Kapina Sammatissa. Vuoden 1918 paikalliset tulkinnat osana historian yhteiskunnallisen rakentamisen prosessia.
- Työväentutkimus 2010 (sivut 70-72): Tiina Kinnunen, Elävä kertomus, muisti ja menneisyys. Arvio Anne Heimon väitöskirjasta.
Andreas McKeough