Tunnustus emeritusprofessori Hannu Soikkaselle

soikkanen

Alfred Kordelinin yleinen edistys- ja sivistysrahasto myönsi vuosipäivänään 6.11.2007 Helsingin yliopiston yhteiskuntahistorian laitoksen emeritusprofessori Hannu Soikkaselle tunnustuksena suurista ansioista historiantutkijana ja yhteiskunnallisena keskustelijana 30.000 euroa.

 Lue lisää Hannu Soikkasesta

ja hänen ajatuksistaan työeläkkeistä 

Tai kuuntele nettiradio Mikaelin haastattelu vuodelta 1998: Tarkkaa markkaa ja muita oppeja, jossa Hannu Soikkanen käsittelee sosialidemokraattisen liikkeen ajatusmaailmaa 1900-luvun alkupuoliskolla.

Mirja Österberg: K.-A. Fagerholm sosiaalipoliitikkona ja pohjoismaisten vaikutteiden välittäjänä

Kesäseminaari 2007 abstrakti. Aikaisemmassa Suomen työväenhistorian tutkimuksessa on usein viitattu siihen, että Ruotsi ja muut Skandinaaviset maat ovat tiettyinä ajankohtina toimineet mallina tai vaikuttaneet Suomen työväenliikkeen ja ammattijärjestöjen toimintaan ja ideologiaan sekä tätä kautta myös suomalaiseen sosiaalipolitiikkaan ja sosiaalipoliittiseen keskusteluun (Hentilä 1973; Hentilä 1980). Ruotsi ja muut pohjoismaat on myös yleisemmällä tasolla käsitetty Suomen yhteiskunnan kehityksen mallina, erityisesti sosiaalipolitiikan ja hyvinvointiyhteiskunnan kehitystä koskien.

On kuitenkin olemassa hyvin vähän empiiristä tutkimusta siitä, miten pohjoismaiset yhteydet ja pohjoismainen yhteistyö on muovannut suomalaista sosiaalipolitiikkaa 1920-luvulta aina 1940-luvun loppuun asti. Suomen ja Ruotsin työväenliikkeiden välisiä suhteitakin ja niiden vaikutusta Suomen työväenliikkeen toimintaan on tutkittu varsin vähän. Tutkimusta on tehty joko koskien vanhan työväenliikkeen aikaa (Hentilä 1980) tai kylmän sodan problematiikkaa (Majander 2004). Pauli Kettunen (2006), Klaus Petersen (2006) ja Peter Johansson (2005) ovat osoittaneet, että pohjoismainen yhteistyö on vaikuttanut pohjoismaiden kansallisen sosiaalipolitiikan kehitykseen. Pohjoismainen yhteistyö ei kuitenkaan tarkoittanut, että pohjoismaiden sosiaaliset reformit olisivat olleet identtisiä. Päinvastoin oli tavallisempaa, että uudet vaikutteet sovellettiin kansallisiin olosuhteisiin. Näin ollen voisi olettaa, että Suomen työväenliikkeen edustajien suhteet muihin pohjoismaisiin työväenliikkeiden edustajiin olisivat vaikuttanut heidän toimintaansa sosiaalipolitiikan alalla.

Väitöskirjassani Socialpolitikern Karl-August Fagerholm. Norden som förebild och argument, on tavoitteena tutkia kuinka Fagerholmin pohjoismaiset yhteydet toivat suomalaiseen sosiaalipoliittiseen keskusteluun pohjoismaisia vaikutteita 1920- luvulta 1940-luvulle ja kuinka ne mahdollisesti muuttivat ja muovasivat suomalaista sosiaalipoliittista keskustelua. Fagerholm ei luonnollisesti ollut ainoa suomalainen sosiaalidemokraatti, joka ruotsin kielen taitonsa ja suomenruotsalaisuutensa vuoksi loi pohjoismaisia kontakteja. Mutta päinvastoin kuin K. H. Wiik, josta pohjoismaisista sosiaalidemokraattisista kontakteista huolimatta kehittyi ruotsalaisen reformismin kriitikko vuodesta 1908 lähtien, Fagerholmia on luonnehdittu mm. ”suureksi skandinaaviksi”. Esimerkiksi jo vuonna 1924 Fagerholm piti esitelmän ”Socialiseringsfrågan ur socialdemokratisk synpunkt”, joka perustui ruotsalaisen sosialidemokraatin G. Möllerin kirjoitukseen. Esitelmä ei siis perustunut K. H. Wiikin kirjoittamaan luonnokseen Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen sosialisoimisohjelmasta, joka oli perustana vuonna 1930 hyväksytylle sosialidemokraattisen puolueen sosialisointiohjelmalle.

Tutkimuksessani pyrin selvittämään, kuinka Fagerholm toimi pohjoismaisten vaikutteiden tuojana suomalaiseen sosiaalipoliittiseen keskusteluun aikakautena, jolloin Suomen yhteiskuntakehitys erosi suuresti muista skandinaavisista maista. Keskeinen kysymys on, mihin Fagerholmin argumentaatio ja toiminta sosiaalipoliitikkona perustui. Missä määrin pohjoismaat toimivat hänelle mallina Suomen sosiaalipoliittiselle kehitykselle vai olivatko ”pohjoismaat” ainoastaan argumentti, jolla Fagerholmille tuki omia poliittisia näkemyksiään kansallisella areenalla? Suomen sosiaalilainsäädäntö ja työmarkkinajärjestely eivät 1920-luvulta 1940-luvulle muistuttaneet muiden skandinaavisten maiden olosuhteita. Kettunen on mm. tutkinut, kuinka suomalaiset sosiaalidemokraatit käyttivät ”pohjoismaista demokratiaa” ja ”pohjoismaista yhteiskuntaa” 1930-luvulta saakka immanenttina kritiikkinä vallitsevia suomalaisia yhteiskunnallisia olosuhteita vastaan ja on nostanut esiin erityisesti E. Wuoren, joka Kettusen mukaan ennen muita 1930-luvun alkupuolella kehitteli argumentteja työsuhteiden ”pohjoismaisen” järjestämisen puolesta (Kettunen 2002, 2004, 2005, 2006). Kiinnostavaa on näin ollen tutkia muun muassa missä mielessä Fagerholm käytti ”pohjoismaisuutta” immanenttina kritiikkinä ja mikä suhde hänen ja Wuoren ”pohjoismaisuuden” argumentoinnin välillä oli.