23. joulukuuta: Salif Keita & L' Skandrille: Nou pas bouger

Salif-keita.jpg

Joulukalenterin loppupuolen luukusta avautuu Malin kultakurkun, Salif Keitan (1949-), kappale Nou pas bouger (Me emme liikahda minnekään). Albinona ja afrikkalaisena Keita on kokenut omakohtaisesti syrjinnän eri muotoja. Koska hän on kuninkaallista sukua, aiheutti muusikon uran valitseminen hänen lähipiirissään aikanaan tavattomasti pahennusta.

Keitan mukaan emme saa alistua “pessimismin kultille”. Hän onkin ottanut kantaa poliittisiin kysymyksiin ja osallistunut muun muassa Oxfamin tukikonsertteihin. Keitan esiintymiset aikaansaavatkin optimistisen olon, joten hänen konsertteihinsa kannattaa mennä jos tilaisuus vain tarjoutuu. Nykyisin niissä on usein mukana myös vähintään yksi afrikkalainen tanssija, jonka tyyli poikkeaa positiivisesti MTV:llä nähtävästä tavanomaisesta pepunkeikuttamisesta.

Kappaleen Nou pas bouger sanat ovat monimerkitykselliset. Niillä viitataan Ranskan hallituksen jo taannoisiin ”laittomien maahanmuuttajien” karkotusaikeisiin (New York Times). Tälle päivälle on valittu suosittu remix-versio, jossa bambaraksi lauletut osuudet on ystävällisesti tekstitetty ranskaksi – ranskalaisethan tapaavat dubata lähes kaiken:

Salif Keita & L’ Skandrille: Nou pas bouger

[youtube http://www.youtube.com/watch?v=GPfOgbxwC3c]

Kappaleeseen on tehty myös sanasto ja tehtäviä (pdf-tiedosto ranskaksi)

Keitan haastattelu vuodelta 2006 (englanniksi)

Myös Mali.music.com esittelee Keitaa, ensin ranskaksi ja sitten englanniksi.

Skaalan laajentamiseksi tässä myös linkki Keitan esitykseen kappaleesta Folon, Se on kuultavissa myös Abderrahmane Sissakon elokuvassa La vie sur terre (1998):

http://www.youtube.com/watch?v=3vGBExhxpF4&feature=related

22. joulukuuta: Sacco e Vanzetti

Tänään joulukalenterimme tuubista tunkee Joan Baez ja vuonna 1927 Yhdysvalloissa, Bostonissa teloitetuille anarkisteille, Nicola Saccolle ja Bartolomeo Vanzettille, omistettu Ennio Morriconen sävellys:

”Here’s to you”

[youtube http://www.youtube.com/watch?v=gcgYwTnBIIQ]

Here’s to you, Nicola and Bart
Rest forever here in our hearts
The last and final moment is yours
That agony is your triumph.

Tuubista löytyy myös vanhoja filmejä Saccon ja Vanzettin tapauksesta. Vaikka tämä: “Sacco and Vanzetti A brief history of Italian American anarchists Nicola Sacco and Bartolomeo Vanzetti who were both executed in 1927.”

Tapauksen taustoista löytyy Wikpediasta laaja englanninkielinen artikkeli lisälukemistoineen.

Vuonna 1971 valmistui italialais-ranskalaisena yhteistuotantona Giuliano Montaldon ohjaama elokuva JULMA KIERRE (Sacco e Vanzetti). Viimeksi sitä esitettiin Elokuva-Arkistossa viime kesänä, jolloin tuli kuluneeksi 80 vuotta miesten teloituksesta.

21. joulukuuta: El pueblo unido jamás será vencido

Joulukuun 21. päivän tuubimme tekee nostalgisen paluun 1970-luvulle. Upeana, vahvana konserttitaltiointina

Quilapayún: El pueblo unido jamás será vencido

[youtube http://www.youtube.com/watch?v=KRH0uYgK2QQ]

Tässä vielä toinen Quilapayúnin studioversiosta tehty tuubi, johon kuvitus on otettu Meksikon vuoden 2006 presdentin vaaleissa vasemmiston ehdokkaana olleen Andrés Manuel López Obradorin vaalikampanjasta.

11.9.1973

Chileläisen laululiikkeen lipunkantaja Quilapayún (1966-) on tehnyt pitkän olemassaolonsa aikana yli 30 albumia. Elokuussa 1973 yhtye aloitti kolmannen Euroopan kiertueensa ja vieraili myös Suomessa. He esiintyivät silloin mm. Espoon Dipolissa (31.8.73) ja Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla (2.9.73).

Marraskuussa 1973 Love Recordsin toimesta julkaistu EL PUEBLO UNIDO JAMÁS SERÁ VENCIDO – YHTENÄISTÄ KANSAA EI VOI KOSKAAN VOITTAA -LP koostuu noiden konserttien äänityksistä. Love kustannus Oy on tänä vuonna julkaissut levyn ensi kertaa CD:nä.

Viikko Quilapayúnin ensimmäisen Suomen-vierailun jälkeen tapahtui Chilessä sotilasvallankaappaus (11.9.1973) ja presidentti Salvador Allende murhattiin. Laaja Chile -solidaarisuusliike käynnistyi ympäri maailmaa. Chileläisellä laululiikkeellä oli siinä merkittävä tehtävä. Quilapayún keräsi Inti-Illimanin, Isabel Parran ja monien muiden tunnettujen muusikkojen lisäksi valtavia yleisömääriä konsertteihinsa. Quilapayún vieraili Suomessa kaikkiaan seitsemän kertaa vuosina 1973-1985, konsertoiden täysille saleille mm. Helsingin jäähallissa ja Messuhallissa.

Chile muistelee edelleen 11.9. murhattua Allendea

Eikä se ole Suomessakaan aivan unohduksiin vaipunut. Tuo väliotsikko on Turun Sanomissa 12.9.2007 julkaistun Sinna Virtasen kirjoituksen otsikko.

17. joulukuuta: Banda Bassotti – Marx, Lenin Trotsky

Joulukalenterimme viimeinen viikko alkaa Aku Ankan merkeissä. Italialaisen ska-punk yhtyeen nimihän viittaa  Roope-sedän, tuon ikikapitalistin pahimpaan painajaiseen Karhukoplaan.

Banda Bassottin taustalla on Rooman esikaupunkien kirvesmiesten toveriryhmä (a group of comrades carpenters). Heitä yhdisti halu tukea Nicaraguan, Salvadorin, Baskialueen ja Palestiinan väestöä. Vuonna 1987 he päättivät perustaa oman bändin esikuvinaan The Clash ja The Specials. 1990-luvulla bändi esiintyi kaikissa tärkeimmissä Italian vasemmiston mielenosoituksissa. Fasismin vastaisuus ja kiinnostus vasemmiston vasemman laidan aateperintöön oli sen esiintymisille leimaa-antavaa alusta lähtien. Vuonna 1996 yhtye päätti hajaantua, mutta palasi konserttilavoille ja äänitysstudioon vuonna 2001 ja on sen jälkeen niittänyt menestystä Italian ohella, Espanjassa, Meksikossa ja muualla Latinalaisessa-Amerikassa sekä viime aikoina myös Saksassa. Olkaapa hyvät: Banda Bassotti ja

Marx, Lenin Trotsky

[youtube http://www.youtube.com/watch?v=E-EXt7vghQ0]

Vain yksi on joukosta poissa, Josif Vissarionovitš Džugašvili. Ei ole vaikeaa huomata, vaikkei kieltä osaakaan että tässä on menossa ottelu: Trotski vastaan Stalin, ehkäpä myös äly vastaan kuri, väittely vastaan tottelu, maailmanvallankumouksen idean nostalginen puolustus, Kominternin maineen palautus, hyppysellinen trotskilaista ja ripaus anarkistista aateperintöä.

Lisää kuunneltavaa: Youtubesta löytyy lähes 200 videota, joista pääosa on taltioitu Banda Bassottin live-esiintymisistä eri puolilla maailmaa. Mukana on myös yhtyeen omia musiikkiivideoita ja fanien työstämiä pätkiä. Myspacen fanisivuilta löytyy niin videoita kuin mp3-musaa (esim Revolution Rock viime vuoden albumilta) ja lisäksi muunlaista tietoa. Vaikka sellainen että Banda Bassotti esiintyy  12. tammikuuta 2008 Berliinin Rosa-Luxemburg-Konferenzin illanvietossa “Danbert Nobaconin (Ex-Singer of Chumbawamba) ja Xikinkei (dishy Punk Rock from the Basque Country)” kanssa.

Kukaties blogimme Berliinin kirjeenvaihtaja ehtii käymään Konferenzissa ja illanvietossa.

15. joulukuuta: The Pogues – Dirty old town

Ewan MacColl (1915-1989), brittiläinen folklaulaja, lauluntekijä, sosialisti, runoilija ja levytuottaja sävelsi ja sanoitti vuonna 1949 laulun Dirty old town, joka kertoo hänen kotikaupungistaan, Pohjois-Englannissa sijaitsevasta Salfordista. Joulukalenterissa kuullaan irlantilaisen The Poguesin versio laulusta.

I met my love by the gas works wall
Dreamed a dream by the old canal
Kissed a girl by the factory wall
Dirty old town
Dirty old town

Clouds are drifting across the moon
Cats are prowling on their beat
Springs a girl in the street at night
Dirty old town
Dirty old town

Heard a siren from the docks
Saw a train set the night on fire
Smelled the spring on the smoky wind
Dirty old town
Dirty old town

I'm going to make me a good sharp axe
Shining steel tempered in the fire
Will chop you down like an old dead tree
Dirty old town
Dirty old town

Dirty Old Towns (DOT) on YouTuben suuria suosikkeja. Tuolla hakusanalla löytyy 256 tuubia, joissa laulua esitetään hyvinkin erilaisissa tilanteissa, eri yhtyeiden tai yksittäisten henkilöiden voimin. The Poguesin versio on selvästi suosituin. Siitä löytyy kolmisenkymmentä eri taltiointia. 

DOT on sanan täydessä mielessä klassikko, jonka alkuperä on selvästi kadonnut ja siitä on tullut yhtestä kansanperinnettä (traditional irish, traditional folksong jne). Usein se näyttää liittyvän jotenkin rapistuneen teollisuusseudun menneisyyteen ja nykyisyyteen. Mutta ei aina.

Varsinkin irlantilaisissa esityksissä se näyttää olen yhtä iloa ja riehaa ja täynnä lämmintä nostalgiaa, kuten tässä Dublinin Temple Barin katualueelta taltioidussa Tuubissa: Temple bar arch. Jotenkin siinä ei painotu niinkään dirty kuin my old town. Dirty Old Town – A Tribute to Warren, Ohio -tuubi puolestaan on ehkä lähempänä alkuperäistä katkeran sävyistä kaihoa menneeseen. Suomalaisen Finntrion YouTube esitystä Voi kurjaa kaupunkiain vuodelta1978 on vaikea sijoittaa oikein mihinkään. Ehkä se on ihan omansa, hieman laahaava ja suruvoittoinen, vaikka kaupunki siinä onkin enemmän vehmas ja vihreä kuin musta ja savuinen. Finntrio ei haaveile kirveestä puun juurella Ewan MacCollin tapaan.

11. joulukuuta: Lee Dorsey – Working In The Coal Mine

Joulukalenterimme 11. tuubi vie meidät uudelle mantereelle, syvään etelään aina hiilikaivoksen pimeyteen asti, samalla kun vietämme kansanivälistä vuorten päivää.

Lee Dorsey (24.12.1924 – 1.12.1986) syntyi New Orleansissa, Lousianassa. Maailmansodan jälkeen hän elätti itseään nyrkkeilijä ja myöhemmin rhythm&bluesin taitajana. Parhaat vuodet laulajana osuivat 1960-luvulla. Vuosina 1965-69 hän onnistui saamaan 7 levytystään USAn HOT 100 listalle ja kaksi niistä jopa TOP 10 asti. Toinen näistä ja samalla kaikkein menestyksekkäin levytys on vuodelta 1966,

"Working in the Coalmine":

Joulukuu 1907 on jäänyt Yhdysvaltojen historiaan hiilikaivosturmien mustinpana kuukautena. Viidessä eri kaivosonnettomuudessa sai tuolloin surmansa yhteensä yli 700 kaivostyöläistä. John Heinz History Centerissä Pennsylvaniassa avattiin 1.12.2007 näyttely,  The Darkest Month muistuttamaan noista 100 vuoden takaisista ajoista.

Hiilikaivoksissa räjähtelee edelleen. Tänäkin vuonna on voitu lukea kuolonuhreja vaatineista onnettomuuksista Ukrainassa ja Kiinassa. Hiilellä on musta menneisyys ja nykyisyys. Myös tulevaisuuden ennuste on synkkä: ilmastonmuutos, hiilen ja muiden fossiilisten polttoaineiden käytön seurauksena.

"Working in the Coal Mine" on saanut monia muitakin tulkitsijoita ja innoittanut myös videonikkareita luomaan YouTuubeja. Useimmat löytyvät tuubimme Menu-painikkeen takaa. Esimerkiksi Mike Rowe and Friends – "Working in a Coalmine", joka sisältää paljon videokuvaa maan hiilenmustasta sisuksesta.

Maanpäällisemmän, joskaan ei paljon valoisamman näkemyksen mainariperheen elämään tarjoaa Loretta Lynnin Coal Miner's Daughter, tuubina sekin.

8. joulukuuta: Charlie & The Bhoys – Viva La Quince Brigada

Joulukalenterimme 8. tuubi vie meidät musiikillisesti Skotlantiin ja Irlantiin ja sisällöllisesti Espanjaan vuosina 1936-39. 'Viva La Quinta Brigada'  (Eläköön 5. prikaati) on Espanjan sisällissodan vuosien laulu. Irlantilainen Christy Moore teki siitä paljon myöhemmin version Viva La Quince Brigada (Eläköön 15. prikaati). Irlantilaiset vapaaehtoiset tasavallan puolustajat taistelivat 15. kansaivälinen prikaatin riveissä.YouTubesta kyllä löytyy  Christy Mooren (kitaratrio) oma mainio esitys (sisältäen on myös laulun sanat), mutta kalenteriimme olemme valinneet skotlantilaisen Charlie & The Bhoys yhtyeen ("The World's no 1 Celtic Band") esityksen. Olkaapa hyvät 

Viva La Quince Brigada
 

Erityisesti englantia puhuvissa maissa näytetään Espanjan ohella vaalittavan yhä Kansainvälisten prikaatien muistoa vuosittaisissa tapaamisissa, konserteissa ja myös tieteellisissä konferensseissa. Vuonna 2002 perustettiin uusi organisaatio The International Brigade Memorial Trust jatkamaan tätä perinnettä:

The International Brigade Memorial Trust was formed in 2002 from the veterans of the International Brigade Association, the Friends of the I.B.A., representatives of the Marx Memorial Library, and historians specialising in the Spanish Civil War. 

Irlantilaisilla vapaaehtoisilla on luonnollisesti oma sivustonsa. Kannattaa myös mainita Eugene W. Plawiukin alunperin kokoama laaja sivusto The Spanish Revolution and Civil War . Ja sokerina pohjalla Facebookiin on perustettu International Brigades Memorial Trust.-ryhmä. Sen 88 jäsenestä  vain yksi on Suomesta.

Syystä ta toisesta Suomessa ei ole oikeastaan koskaan laajemmin pidetty yllä tällaista perinnettä, vaikka meiltäkin lähti yli 200 vapaaehtoista kansainvälisiin prikaateihin. Yhtä paljon kuin Irlannistakin.  Muutama kirja sentään on aikojen saatossa tehty. Jyrki Juusela on muutama vuosi sitten julkaissut laajan  teoksen  Suomalaiset Espanjan  sisällissodassa 1936-39. Divareista näyttää vielä löytyvän myös Jenny Pajusen muistelmateos "Espanja, sinä nuoruutemme", jossa hän kuvailee vasemmiston toimintaa Espanjan tasavallan tukemiseksi 1930-luvun lopun Suomessa.

Zhang Xiaogang Sara Hildenin taidemuseossa

Little_red_book_200.jpg

Edinburghissa oli yli kymmenen vuotta sitten kiinalaisen nykytaiteen näyttely Reckoning with the Past, jollaista ei oltu lännessä aikaisemmin nähty. Osallistujia oli Manner-Kiinasta, Taiwanilta ja Hongkongista. Mukana olivat muun muassa Lucia Cheung, Oscar Ho Hing-kay, Wang Xingwei ja Yu Youhan. Kysymys kiinalaisesta identiteetistä asettui eri tekijöiden töiden kautta kiinnostavaan viitekehykseen, koska mukana oli sekä kommunismia paenneita taiteilijoita että propagandamateriaalia tehtailleita mestareita. Esillä olikin sosialistisen realismin parodiaa, antiamerikkalaista satiiria ja korruptiosta kertovia seinälehtiä. Erityisesti kommunistisen järjestelmän kokeneiden taiteilijoiden suhteessa menneisyyteen ilmenivät sekä halu muistaa, parjata että unohtaa. Läsnä oli myös nostalgia.

Politiikka on näkynyt ja näkyy kiinalaisessa nykytaiteessa monin eri tavoin. Taiwanissa ja Hongkongissa punaista Kiinaa kammoksuttiin jo 1950-luvun lopulla. Tuolloin esimerkiksi abstrakti taide yhdistyi osan viranomaisista mielestä Picasson kubismiin ja oli kartettavaa vasemmistolaisuutta. Samaan aikaan useissa taiwanilaisissa taidekouluissa vaadittiin välttämään punaista väriä, koska se saattoi herättää poliittisia mielleyhtymiä.

Edinburgin näyttelyn (länsimaissa) kuuluisin taiteilija oli Kiinassa 1958 syntynyt avantgardisti Zhang Xiaogang. Kuva hänen tunnetusta Bloodline–sarjasta (Sukupuu) oli painettu mainosjulisteen ohella jopa näyttelyn t-paitaan. Zhang Xiaogang yhdistää henkilökohtaisen ja kollektiivisen viiltävällä tavalla. Teokset avautuvat paremmin, jos tuntee Kiinan historiaa. Nimittäin varsinkin kulttuurivallankumouksen aikana hävitettiin valtavasti historiallisia esineitä, kuten kirjoja, maalauksia ja monumentteja. Myös paljon vanhoja perhevalokuvia tuhottiin.

Zhang Xiaogang erotettiin lapsena perheestään, ja hänet lähetettiin uudelleenkoulutettavaksi maaseudulle. Hän näki skitsofreniaan sairastuneen äitinsä nuoruudenvalokuvan ensi kerran vasta 1993. Löydöstä alkoi psykologisten ihmiskuvien sarja Bloodline, joissa esiintyy androgyynejä, tyhjään tuijottavia ihmisiä. Sarjan töiden miltei identtisiä kasvoja yhdistävät verenpunaiset, ohuet murtumat, olivatpa hahmot gangstereita, pieniä tovereita tai perheenjäseniä. Tekijän mukaan kollektivismin idea on juurrutettu osaksi kiinalaisuutta ja on sitä edelleen: ”Ensimmäiseksi meidän pitää oppia, miten samanaikaistesti varjella kokemuksiamme muiden nuuskinnalta ja elää harmoniassa ’suuren perheemme kanssa”.

On väitetty, että Maon ajasta selviytyjiä yhdistää tuntemus yhteisestä rikoksesta, koska harva kykeni pysymään tahrattomana: muiden ilmiantaminen tai arvostelu osa omaa selviytymistä. Petokset ovat toki voineet olla vähämerkityksellisiä, mutta erilaisten tunnustusten vaatimisella koko kansa saatiin sotkettua yhteiseen syyllisyydentunnon värittämään vyyhtiin. Toinen tunne suhteessa historiaan on vieraantuneisuus. Tämä ei ole yllättävää, sillä kommunistinen historiankirjoitus todisti pitkään menneisyyden olleen syy kansalaisten nykykärsimyksiin.  Lisäksi monille kiinalaisille ikiaikainen kulttuuri on abstraktia ja kaukaista, lähihistoria puolestaan jotain joka mielellään unohdetaan.

Zhang Xiaogang 22.9.2007-13.1.2008. Sara Hildenin taidemuseo, Tampere

Kuva: Zhang Xiaogang: Pieni punainen kirja, 2003. Yksityiskokoelma.