When workers took power

trotsky

Dublinin keskustan lyhtypylväät olivat marraskuun alussa tänä syksynä täynnään kuvan kaltaisia mainoksia. Perinnönjako kiinnostaa? Wikipedian yksi laajimmista henkilöesittelyistä on Lev Davidovich Bronstein. Jaa, kuka hän on/oli? Käy katsomassa. Suomalainen versio on jo paljon vaatimattomampi. Vielä enemmän löytyy materiaalia The Leon Trotsky Internet Archive'n sivuilta. Se on osa laajempaa Marxists Internet Archive -sivustoa.  Klassikot kiinnostavat edelleen ja tekstit ovat saatavilla. Hyvä niin.

YLE-Teeman teemalauantain 10.11.2007 aiheena oli Venäjän vallankumouksesta 90-vuotta:

"Illan elokuvana nähdään aivan vastikään valmistunut uusi, restauroitu versio Sergei Eisensteinin elokuvasta Lokakuu (Oktjabr, Neuvostoliitto 1927, 140'). Sergei Eisensteinin ja Grigori Aleksandrovin vuonna 1927 ohjaamasta Lokakuusta on pitkään ollut nähtävillä vain vuonna 1967 Neuvostoliitossa tehty juhlaversio, jossa elokuvaa oli kuitenkin merkittävästi muokattu uudelleen. Teema sen sijaan näyttää nyt maailman ensi-iltana uunituoreen restauroidun version, jossa Venäjän johtavan Eisenstein-tutkijan avulla kohtaukset on laitettu oikeaan järjestykseen, puuttuvia kohtauksia lisätty ja välitekstit korvattu alkuperäisillä. Nyt nähtävä versio on siten lähempänä Eisensteinin alkuperäistä tulkintaa kuin mikään muu Lokakuun aikaisempi restaurointi. "

Teemaillan aloitti ohjaaja Paul Jenkinsin vastavalmistunut dokumentti Lokakuu 1917 (1917 Lenin's Victory). Dokumentti on toteutettu Arten ja YLE Teeman yhteistuotantona.

Esittelysivulle on koottu myös muutama aiheeseen liittyvä linkki YLEn Elävä Arkisto -sivuille. 

Eisensteinin Lokakuu elokuvaa tai Jenkinsin uutta dokumenttia ei voi katsella YLE-Teeman nettisivun kautta, mutta kuinka ollakaan YouTube tarjoilee valittuja paloja Eisensteinin leffasta hakusanalla october revolution. Ja paljon muutakin. Tässä hieman toimitettu versio (välitekstit englanniksi eikä musiikkikaan taida olla ihan alkuperäistä):

Jossittelu ja jälkiviisaus eivät kuulu historiantutkimukseen

hs1918

Tunnustan! Olen osallistunut historiantutkijana jossittelun siitä, mitä olisi tapahtunut, jos Suomen sisällissota – tämä Silvo Hietasen aikanaan eräällä luennollaan nerokkaan neutraasti nimeämä ”Suomen vuoden 1918 sisäpoliittinen kriisi” – olisi päättynyt toisin. (Tarkoitan tekstiäni ”Punainen painajainen vai saksalainen sekametelisoppa – entä jos vuoden 1918 sisällissota olisi mennyt toisin” kirjassa Entäs jos… Vaihtoehtoinen Suomen historia, toim. Ville Pernaa ja Mari K. Niemi, Ajatus kirjat 2005.)

Koska minulla on siis kokemusta sekä oikeasta että kontrafaktuaalisesta historiankirjoituksesta, otan seuraavassa kantaa ajankohtaiseen kysymykseen siitä, miten vuoden 1918 sotaa pitäisi tulkita, erityisesti, miten tulisi ottaa huomioon se, jos punaiset olisivat voittaneet.  

Tämä keskusteluhan sai alkunsa 17.10.2007 Helsingin Sanomissa julkaistusta tiedotusopin prof. emeritus Esko Salmisen kirjaa ”Päättymätön sota 1918” koskevasta uutisesta ja sitä seuranneesta jutusta, jossa 18.10. kysyttiin useammaltakin historian professorilta miten Suomelle olisi käynyt, jos punaiset olisivat voittaneet vuoden 1918 sodan.

Jossitteluhistoriassa on yksi perustavaa laatua oleva ongelma – ainakin tällaisen tavallisen tutkijan näkökulmasta. Jossittelussa tutkija nimittäin saattaa huomaamattaan tuoda esiin henkilökohtaisia poliittisia käsityksiään, jotka eivät muuten tutkimuksessa yleensä näy. Itse yritin välttää paljastamasta maalaisliittolaisuuttani (vitsi) ja esitin tuossa omassa jossitteluartikkelissani useita kilpailevia vaihtoehtoja: jos punaiset olisivat voittaneet (mikä oli kaluston ja miehet huomioon ottaen mahdotonta), jos saksalaiset olisivat ottaneet vallan Suomessa (mikä ei ollut kaukana) tai jos valkoiset olisivat oikeasti voittaneet (kuten Virossa kävi). Onhan nimittäin niin, että jos-vaihtoehtoja on historiassakin aina useita, ei vain yksi.  

Jossittelua ja jälkiviisastelua voi mielestäni harjoittaa, kunhan tiedostaa miksi jossittelee tietyllä tavalla. Jossittelua ja jälkiviisastelua voi myös harjoittaa, kunhan sitä ei sotketa tutkimukseen.

Ajatus, että historiantutkimuksessa pitäisi huomioida a) se mitä tapahtui myöhemmin tai b) se, mitä ei tapahtunut, ovat kumpikin jotenkin outoja vaatimuksia. Kohta a tarkoittaisi, että tekisimme historiantutkimusta kuten Neuvostoliitto-vainaassa tehtiin: kaikki historian tapahtumat alistettaisiin tulkinnallisesti lopputulokselle. Tällainen tutkimus on tietenkin täysin kestämätöntä, ja myös täysin järjetöntä. Lievemmässä muodossa vastaavanlaista historian altistamista senhetkisille poliittisille realiteeteille olivat aikoinaan Suomessa esimerkiksi vuoden 1918 historiaa politisoivat vapaussota- kansalaissota- ja luokkasotakäsitykset. Tämä merkitsisi siis miedoimmillaankin sitä, että tekisimme väkivaltaa sille, mitä tapahtui ja pahimmillaan sitä, että valehtelisimme.

Kohta b taas tarkoittaisi, että hylkäisimme historiantutkimuksen perustavaalaatua olevat periaatteet ja tekisimme lehtijuttuja tai politiikkaa. Kumpikaan, juttuilu tai politikointi, ei ole historian t u t k i m u k s e n tehtävä.

Kun tutkija tekee väitöskirjaa tai vastaavaa akateemisesta tutkimusta, tutkimuksen laadun takeena niin tarkastajat kuin muut kollegatkin. Tutkimuksen tasapuolisuutta ruokkii usein myös itse tutkimustyö: mitä syvemmälle tutkija sukeltaa aineistoihin, sitä nopeammin hän huomaa sen, että ihmiset toimivat kriisitilanteessa vaarallisesti, typerästi, epäjohdonmukaisesti tai oudosti; tämä siksi, että he ovat eläneet historiassa senhetkistä nykyhetkeä. Tämä huomio johtaa tulkintoihin, jotka ovat aina aivan muuta kuin se mielipide, mikä meillä juuri nyt työpaikan kahvipöydässä näistä tapahtumista on.  Kun näin on, on selvää, että tutkijoiden tulkinnat eivät myöskään aina miellytä, varsinkaan niitä, joilla historialle on identiteettiin liittyvä poliittinen merkitys. Tällaisten ”asiantuntijoiden” puheissa leimataan poliittisesti  tai selitetään muuten epäluotettavaksi: itse tutkimuksen sisällöllä harvemmin kyetään keskustelemaan.

Eräs sisällissodan tulkintojen osalta jälkiviisastelun tarvetta vähentävä seikka on mielestäni aika. Suomen sisällissota on muuttunut oikeasti 1990-luvun mittaan historiaksi: osittain Neuvostoliiton romahdettua, mutta myös varsin suuresti sisällissodan kokeneen sukupolven ja myös sodasta traumoja saaneen seuraavan sukupolven muututtua historiaksi. Tästä seuraa, että olemme kyenneet nyt käsittelemään tuota historian tapahtumaa avoimemmin kuin aikaisemmin. Näin jotenkin luulisi, että myös edelläkuvatut vaatimukset a ja b – jotka valitettavasti pitkään meilläkin vaikuttivat sisällissodan historiantulkintoihin – olisi jo kuopattu ja syvälle. Aina jaksaa yllättä, että näin ei tunnu vielä olevankaan.

Vuoden 1918 sodalla ei ole enää kosketuspintaa tämän päivän politiikkaan tai yhteiskuntaan. Ja tämä on mielestäni äärimmäisen tervettä. Olin erittäin iloinen lukiessani Nyt-liitteestä Anna Abreun vastauksen kysymykseen, mitä nimitystä hän käyttää vuoden 1918 tapahtumista: ”Turhaa luettavaa. En tykkää historiasta. Miksi jäädä menneeseen kun voi ajatella tulevaa? Historiaan juuttumisen takia ei ole keksitty, miten Afrikan lapsille saataisiin ruokaa.” Toivottavasti kukaan historiatietoinen käppänä ei ole pitänyt tämän seurauksena hänelle luentoa siitä, miksi vapaussota, kansalaissota tai luokkasota olisi ehdottomasti tunnettava ja käsitettävä mainittujen termien sisältämän arvomaailman kautta.

Mikään vakavasti otettava poliittinen ryhmä ei vuonna 2007 edusta vuoden 1918 punaisten tai valkoisten arvoja – elleivät puhujalta lääkkeet ole jääneet ottamatta, kuten silloin tällöin tapahtuu. Tietysti poliitikoilta ja ay-johtajilta lipsuu suusta punaisia ja valkoisia, mutta tutkijoita – ainakin minua –  etoo aina ja välittömästi, kun poliitikot käyttävät historiaa hyväkseen. Siitähän näissä poliitikkojen, ay-johtajien ja muiden veitikoiden julkisissa puheissa on aina kyse, ei historian tutkimuksesta, eikä historian tutkijoiden luomista tulkinnoista.

Minne suuntaat työmarkkinahistoria?

 Työväenliikkeen kirjastossa vietettiin keskiviikkona 3.10.2007 ay-historiailtaa. Tapio Bergholmin SAK:n historia, Eino Ketolan Metalliliiton historia ja Erkki Vasaran Sähköliiton historia osoittavat, että jälleen on moni järjestö saanut kelpo historian ja paksun kirjan. Herrojen monisanainen kerronta teki kuulijoille selväksi, että menneen voi nähdä monella tavalla: tulisiko ammattiyhdistystä tarkastella sen oman toimintalogiikan ehdoilla vai pitäisikö selityksiä hakea enemmänkin puolueiden toiminnasta tai jopa rajan takaa? Sähkömiesten ammattikuntaidentiteetti on taas sähköistänyt myös liittojen ja keskusjärjestöjen elämää. Entä mikä merkitys on rakenteella, taloudellisella kehityksellä, toiminnalla ja paikallistason kokemuksella? Miten muutoksia pitäisi selittää?

 Keskustelua käytiin näistä ja monista muista teemoista. Jopa niin paljon, että puheenjohtaja Päivi Uljaksen piti lopulta päättää ilta, vaikka tuntui, että väellä sanottavaa olisi ollut enemmänkin. Pari tuhatta sivua ay-historiaa sai kuuntelijan ja lukijan pohtimaan myös rahaa, tekijöitä ja organisaatioita. Niistähän ay-liikkeessä näyttää myös olleen kyse. 

 Satavuotisjuhlat on juhlittu. Vaurastuneen ammattiyhdistysliikkeen rahoista on herunut jokunen tippa myös tutkijoille. Itse asiassa on eletty varsin onnekkaita aikoja moneen muuhun tutkimuskohteeseen verrattuna. Ehkäpä historiantutkimuksessa vain yrityshistorian tutkijat ovat voineet nauttia näin huomattavasta, ei-akateemisesta tutkimuksen rahoituksesta. Aika näyttää, löytyykö järjestöillä intoa rahoittaa historiantutkimusta myös jatkossa.

 Tulevan ajan voi käyttää muuhunkin kuin seuraavien kirjojen odotteluun. Voi vaikka pohtia, mitä on saatu aikaan ja mitä voisi tehdä toisin. Mietinnässä ei tarvitse onneksi turvautua tyhjään tauluun. Esimerkiksi Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran seminaareissa on viime vuosina jo kolme kertaa pohdittu varsin ansiokkaasti seuran ja tutkimuksen tilaa ja myös suunnattu katsetta eteenpäin.

 Yleiskuva on mielestäni varsin selvä: työväestöä, työmarkkinoita ja yleisemmin työelämää koskeva tutkimuksen määrä on lisääntynyt valtavasti, tasokin on pysynyt vähintään entisellään ja kohtuullisena, tutkimuskohteiden kirjo on monipuolistunut ja kanssakäyminen muiden (maiden) tutkijoiden kanssa on lisääntynyt. Sama on tapahtunut ainakin Akatemiaa ja yliopistoja koskevien arviointien perusteella myös muussa tutkimuksessa. Lisääntynyt tutkimusrahoitus ja monelta osin toimiva rahoitusjärjestelmä on tuonut myös tuloksia.

 Jotkut ovat esittäneet, ettei työväestöä koskeva tutkimus ole enää entisenkaltainen johtava, yhteiskuntatutkimusta ja sen paradigmaa olennaisesti muuttava ala. Ei varmaankaan. En kyllä usko, että mikään muukaan on. Toiset vain pitävät enemmän melua itsestään. En myöskään usko tai ainakaan tiedä, että työväestöä koskeva tutkimus olisi koskaan ollut aivan niin uutta ja ihmeellistä kuin joskus kuulee väitettävän. On vain muotia löytää käännekohtia ellei jopa historiallisia käänteitä milloin mistäkin.

 Ongelmat ovat arkisempia ja siksi vakavampia. Työväestöä ja työmarkkinahistoriaa koskevan tutkimuksen tärkeimmät tulevaisuuden haasteet ovat resurssit ja houkuttelevuus tutkimuskohteena. Joku voisi sanoa, että kysymys on yhdestä ja samasta asiasta. Jos on rahaa ja mielekäs työympäristö, löytyy tutkijoita, ja erinomaiset tutkijat ja tutkimuskohteet löytävät ennemmin tai myöhemmin myös rahoittajan. Yhtä lailla voi todeta, että sama tilanne on toki lähestulkoon kaikella muullakin tutkimuksella. Jos näin on, haaste tai ongelma on vielä polttavampi.

 Jos rahaa ei tule lisää tai jos se vähenee, on myös pohdittava resurssien uudelleen kohdentamista. Sitä voi tehdä, vaikka rahaa tulisi lisääkin. Työmarkkinajärjestöt suunnittelevat ja toteuttavat organisaatiomuutoksia ja keskittävät toimintojaan. Voisiko tutkimusinfrastruktuuri olla myös toisenlainen? 

Sosialidemokratian vuosisata by Sheri Berman

bermankansi

Erkki Tuomioja julkaisi viime sunnuntain Helsingin Sanomissa (23.9.2007) laajan arvioinnin Sheri Bermanin kirjasta The Primacy of Politics. Social Democracy and the Making of Europe’s Twentieth Century, Cambridge University Press, 228 s. New York 2006. Arviointi on julkaistu myös Tuomiojan nettisivuilla, joten ei kannata vaivautua selaamaan kirjaston sanomalehtihyllyjä..

"Valtaosaltaan kirja käsittelee historiaa ja sitä, miten eri puolueissa ja maissa alettiin irtaantua marxilaisen ajattelun pakkopaidasta ja millaiseen revisionistisiin ratkaisuihin tämä johti. Bermanin kuvauksen voi pelkistää siten, että ainoastaan Ruotsissa työväenliikkeen valtavirtaus kykeni ennen toista maailmansotaa uudistumaan tavalla, joka sekä kuihdutti fasismin kasvualustan että tuotti ainutlaatuisen kansankoti-mallin kapitalismin kesyttämiseksi ja uudenaikaisen hyvinvointivaltiomallin."

 Netistä löytyy myös Crooked Timber -niminen blogi ja sieltä kategoria Archive for the "Sheri Berman seminar". Sisältönä mm 27 sivuinen pdf, jossa kommentoidaan ja arvioidaan kirjan antia sekä joukko seminaarilaisten kirjaan liittyviä työpapereita.

 Sheri Bermanilla (associate professor of Political Science at Barnard College, Columbia University in New York City.) on netissä myös hieman vaatimattoman oloinen kotisivu  ja siellä yhtä huomaamaton linkki to my publications page. Sinne asti kannattaa kuitenkin vaivautua, sillä tarjolla on 11 tieteellistä artikkelia ja kaikista täysversiot pdf:nä. Aiheet liittyvät pääosin kirjan teemoihin. Vaikkapa nämä:

Kannattaa käydä tutustumassa. Mukana on myös joukko "non-academic" kirjoituksia ajankohtaisista aiheista.

Lisätäänpä vielä yksi kiinnostava netti lähde: Heaven on Earth The Rise and Fall of Socialism -sivustolta löytyy Sheri Bermanin haastattelu. Siinä hän keskustelee toimittajan kanssa Bernsteinista, Marxista ja Engelsistä ja heidän suhteestaan sosialismiin. Myös Mussolinin sosialistinen menneisyys nostetaan esiin. Heaven on Earth The Rise and Fall of Socialism itsessään on 3-tuntinen filmidokumentti ja sivustolle on kerätty kaikenlaista dokumenttiin liittyvää tausta-aineistoa ja muuta sälää. Historialla näyttää olevan kysyntää ja perinnön jaolla monenlaista hyörijää.

Sheri Bermanin kirja The Primacy of Politics näyttäisi olevan lainattavissa ainakin Kansalliskirjaston avokokoelmassa ja Eduskunnan kirjastossa.  

Hyvä tieteellinen käytäntö

Tieteellisille seuroille Lähestymme kaikkia tieteellisiä seuroja toivomuksenamme saada kauttanne mahdollisuuden tiedon levittämiseen tutkimuseettisen neuvottelukunnan toiminnasta laajalle joukolle tutkijoita.  Tutkimuseettinen neuvottelukunta on asiantuntijaelin, joka perustettiin vuonna 1991 käsittelemään tieteelliseen tutkimukseen liittyviä eettisiä kysymyksiä ja edistämään tutkimusetiikkaa. Neuvottelukunta järjestää tutkimusetiikkaan liittyviä ajankohtaisia koulutusseminaareja ja tekee aloitteita akateemisen ja yhteiskunnallisen keskustelun edistämiseksi. Neuvottelukunnan tärkeimpiä tehtäviä ovat olleet: 

1.tiedeyhteisön ja suuren yleisön huomion kiinnittäminen tieteen etiikkaan
2. hyvän tieteellisen käytännön loukkausten käsittelyohjeiden laatiminen ja päivittäminen
3. tutkimusyhteisöjen sitouttaminen hyvän tieteellisen käytännön periaatteisiin ja menettelyohjeiden noudattamiseen
4.tutkimusetiikan opetuksen edistäminen

Tutkimusetiikka on olennainen osa tutkijan ammattitaitoa. Säädösten ja ohjeiden lisäksi on tärkeää kouluttaa nuoria tutkijoita ja myös senioreja pohtimaan ja ymmärtämään, miksi tutkimuseettiset säädökset ja ohjeet ovat olemassa, minkä takia niitä pitää noudattaa ja miten ne tulee ottaa huomioon omassa tutkimus- ja opetustyössä. Mitä varhaisemmassa vaiheessa tutkija perehtyy tutkimuseettisten kysymysten pohdintaan, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on välttää tahattomien rikkomusten teot tai niiden kohteeksi joutumisen riskit (plagiointi, toisen tulosten anastaminen jne.).

Mikäli tutkija on joutunut hyvän tieteellisen käytännön rikkomuksen kohteeksi, on hänen myös hyvä tuntea toimintaohjeet asian oikaisemiseksi. Neuvottelukunta edistää tutkimusetiikkaa myönteisessä hengessä ja pitää hyvää koulutusta parhaana ennaltaehkäisevänä keinona.  Neuvottelukunnan laatimat tutkimuseettiset ohjeet määrittävät hyvää tieteellistä käytäntöä ja sen loukkauksia monitieteisestä näkökulmasta. Ohjeiden tavoitteena on hyvän tieteellisen käytännön edistäminen ja tieteellisen epärehellisyyden ennaltaehkäiseminen kaikissa tutkimusta harjoittavissa organisaatioissa. Ohjeita voidaan noudattaa myös yritysten kanssa yhteistyössä tehtävässä tutkimus- ja kehitystyössä.

Neuvottelukunnan ohjeisiin on sitoutunut yhteensä 81 organisaatiota: kaikki yliopistot, ammattikorkeakouluista 22/30, suurin osa tutkimuslaitoksista ja muutama tieteellinen seura. Tämän sitoumuksen teko on suositeltavaa kaikille tieteellisille seuroille.Sitoumuslomakkeen löydätte neuvottelukunnan verkkosivuilta.

Toimitamme mielellämme käyttöönne ”Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen” –ohjekirjoja (tilaukset veloituksetta: johanna.nieminen@tsv.fi). Vaihtoehtoisesti ohjekirja on saatavilla pdf-muotoisena.

Enemmän tietoa tutkimuseettisen neuvottelukunnan toiminnasta ja sen järjestämistä koulutustilaisuuksista on verkkosivuillamme: www.tenk.fi

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan puolesta parhain terveisin
Sari Löytökorpi
Pääsihteeri

Tutkimuseettinen neuvottelukunta
Ritarihuone, Hallituskatu 2 B
00170 HELSINKI
Puh. 09-228 69 234
tenk@tsv.fi

Vaihtoehto Wikipedialle: Conservapedia

hates her job.jpg

Wikipedian haastaja, Conservapedia kertoo kommunismista seuraavaa: “Communists believe that if they share everything, no one will ever have to work.” Kuvassa Ken Lumin työ Melly Shum Hates Her Job (1989). © Riitta Oittinen, Rotterdam 2005.



Conservapedian hakusanoja

Marraskuussa 2006 toimintansa aloittanut Conservapedia pitää Wikipediaa epäkristillisenä ja anti-amerikkalaisena. Osa Conservapedian sisällöstä näyttää olevan jatkuvasti muutoksen tilassa. Sitä on epäilty myös parodiaksi. Viime aikoina myös anti-konservatiivit ovat kirjoittaneet sinne hengessä jota pitävät conservapedialle ominaisena.

Oman käsityksen hakuteoksesta voi muodostaa katsomalla mitä Conservapedia sanoo George Washingtonista, Charles Darwinista, Joseph Stalinista tai kengurusta, kaikki hakusanoja joiden sisältöä lukuisat bloggaajat ovat irvineet. Ilmeisesti yleisen pilkan vuoksi Stalinin kohdalta on jo poistettu seuraava lause “He was defeated by Adolf Hitler, despite Hitler also being an atheist.” Tällä hetkellä Stalinia koskevat tiedot päättyvät toteamukseen: “he (…) forced women to work in factories just like men.”

Myös hakusana Russia on mielenkiintoinen:

“It has only been conquered once in the winter, by the famous Ghangas -Kan. Hitler, Napoleon and many other famous military geniouses have tried to conquer it during the winter but all failed.”

Aiheesta lisää:

”Conservapedia – the US religious right’s answer to Wikipedia”, The Guardian 2.3.2007

”Wikipedia is not always right” The Guardian news blog 27.2.2007.

Teollisuusperinne kansan suosiossa

boktoren.JPG

“Äänestä minua”, luki  perinnerakennuskilpailun finaaliin päässeen  kirjatornin kyljessä.  © Riitta Oittinen, 2007 Gent.

Borglooniin 1800-luvun lopulla rakennettu kompottitehdas (Stoomstroopfabriek) on voittanut Belgian hollanninkielisten perinnealan järjestöjen ja hollanninkielisen Canvas -televisiokanavan yhdessä organisoiman kilpailun nimeltään monumentenstrijd. Kilpailun ideana oli tehdä erilaisia perinnekohteita tutuksi hollanninkieliselle väestölle. Nykytrendin mukaisest kansalaisille tarjoutui myös mahdollisuus äänestää suosikkiaan.

Tämän viikon alussa puolisen miljoonaa katsojaa tuijotti televisiosta tullutta suoraa lähetystä, jossa kompottitehtaan taistelupariksi oli karsiutunut Duffelissa sijaitseva elokuvateatteri Cinema Plaza (1923). Superfinalistit olivat  jättäneet  taakseen muun muassa Gentissä sijaitsevan, Henry van de Velden suunnitteleman yliopiston kirjatornin (1935), joka on rakennustaiteen kiistattomia helmiä.

Kompotin valmistus lopetettiin tehtaassa jo vuonna 1988. Tällähaavaa sinne kaavaillaan hedelmäviljelyä käsittelevää museota. Palkintorahat vauhdittanevat hanketta. 

Kilpailun innoittamina paikalliset ihmiset ovat myös kertoneet  ehdolla olleisiin rakennuksiin liittyneitä muistojaan muun muassa radio-ohjelmissa ja kilpailun kotisivuilla,

Kuvia voittajasta voi katsoa esimerkisi täältä ja täältä

Call for Papers: Työväki lähtee

Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran kesäseminaari Kiljavanrannassa Nurmijärvellä 20.–21.8.2007

”Työväen historian tutkimuksella on ollut vahva yhteiskunnallinen relevanssi, onhan se tutkinut erityisesti yhteiskunnalliseen tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen liittyviä asioita. Tämä kysymys ei ole vanhentunut. Sitä on lupa odottaa myös uudelta tutkimukselta, joka todennäköisesti sijoittaa työväestön ”lyhyen historian” pidempään ja laajempaan kontekstiin. Tuo historia alkaa ennen työväenliikettä ja ulottuu Suomea kauemmaksi.” Näin kirjoitti Pertti Haapala vuonna 2005 ilmestyneessä artikkelissaan ”Suomalaisen työväestön pitkä ja lyhyt historia” (Työväestön rajat, toim. Matti Hannikainen).

Työväestöä koskeva tutkimus näyttää viime vuosikymmenten osalta varsin monipuoliselta. On tutkittu yhteiskunnan rakennetta, toimintaa puolueissa ja ammattiyhdistysliikkeessä, ihmisten arkea töissä ja kotona, kriisivuosia. Työläisnaiset ovat jo pitkään olleet olennainen osa niin työväenhistoriaa kuin naistutkimusta. Tutkijat ovat käyttäneet kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia aineistoja. Työväentutkimuksen monipuolisuutta ja vahvaa asemaa osoittavat myös järjestöhistoriat, paikalliskuvaukset, henkilöhistoriat sekä jo 19 kertaa ilmestynyt Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran (THPTS) Väki voimakas -vuosikirja.

THPTS:n kesäseminaarissa pohditaan tänä vuonna työväestöä koskevan tutkimuksen tilaa. Vaikka tyytyväisyyteen olisikin aihetta, vasta kriittinen ote on todellinen merkki elinvoimaisesta tutkimusalasta ja -perinteestä. Viime aikojen eurooppalaisessa työväenhistoriaa koskevassa keskustelussa on esimerkiksi esiintynyt epäilyksiä, pystytäänkö perinteisillä lähestymistavoilla ja käsitteillä – mitä ne sitten ovatkin – vastaamaan niihin kysymyksiin, joita suuret yhteiskunnalliset muutokset herättävät. Houkutteleeko työväestöä koskeva tutkimus nuoria tutkimuksen pariin?

Olemme kiinnostuneita siitä, mitä uutta tuot työväentutkimuksen kenttään. Vai pitäisikö jatkuvassa uudistus- ja muutoshuumassa kaivaa pikemminkin klassikot esiin? Lähetä meille lyhyehkö, enintään yhden sivun, abstrakti, jossa kerrot tutkimusaiheesi ja sen, miten sijoitat tutkimuskohteesi aikaisempaan suomalaiseen tai ulkomaiseen tutkimukseen. Varsinaisten seminaariesitysten toivotaan sisältävän sekä aikaisemman tutkimuksen analysointia että oman tutkimuskohteen ja -tavan esittelyä. Toivomme seminaariin esityksiä niin aloittelevilta kuin pidemmälle ehtineiltä tutkijoilta.

Abstraktien viimeinen jättöpäivä on 16.3.2007. Valinnasta ilmoitetaan asianomaisille viimeistään 30.3.2007.

Seminaari järjestetään Kiljavanrannassa, Nurmijärvellä 20–21.8.2007. Varsinaiset seminaariesitykset kestävät noin 20 minuuttia, jonka jälkeen seuraa yleisökeskustelu. Esitysten toivotaan olevan yleistajuisia, suuria linjoja luotaavia tai yksityiskohtiin meneviä. Esiintyjille seminaari on maksuton. Seminaarin pohjalta toimitetaan valituista esityksistä artikkelikokoelma, joka ilmestyy vuonna 2008.

Abstraktit lähetetään osoitteella Oona Ilmolahti, historian laitos, PL 59, 00014 Helsingin yliopisto tai oona.ilmolahti@helsinki.fi

Lisätietoja antaa myös THPTS:n puheenjohtaja Matti Hannikainen, 050 339 3824, matti.hannikainen@etk.fi