Category: Järjestöt

 Työväenliikkeen kirjastossa vietettiin keskiviikkona 3.10.2007 ay-historiailtaa. Tapio Bergholmin SAK:n historia, Eino Ketolan Metalliliiton historia ja Erkki Vasaran Sähköliiton historia osoittavat, että jälleen on moni järjestö saanut kelpo historian ja paksun kirjan. Herrojen monisanainen kerronta teki kuulijoille selväksi, että menneen voi nähdä monella tavalla: tulisiko ammattiyhdistystä tarkastella sen oman toimintalogiikan ehdoilla vai pitäisikö selityksiä hakea enemmänkin puolueiden toiminnasta tai jopa rajan takaa? Sähkömiesten ammattikuntaidentiteetti on taas sähköistänyt myös liittojen ja keskusjärjestöjen elämää. Entä mikä merkitys on rakenteella, taloudellisella kehityksellä, toiminnalla ja paikallistason kokemuksella? Miten muutoksia pitäisi selittää?

 Keskustelua käytiin näistä ja monista muista teemoista. Jopa niin paljon, että puheenjohtaja Päivi Uljaksen piti lopulta päättää ilta, vaikka tuntui, että väellä sanottavaa olisi ollut enemmänkin. Pari tuhatta sivua ay-historiaa sai kuuntelijan ja lukijan pohtimaan myös rahaa, tekijöitä ja organisaatioita. Niistähän ay-liikkeessä näyttää myös olleen kyse. 

 Satavuotisjuhlat on juhlittu. Vaurastuneen ammattiyhdistysliikkeen rahoista on herunut jokunen tippa myös tutkijoille. Itse asiassa on eletty varsin onnekkaita aikoja moneen muuhun tutkimuskohteeseen verrattuna. Ehkäpä historiantutkimuksessa vain yrityshistorian tutkijat ovat voineet nauttia näin huomattavasta, ei-akateemisesta tutkimuksen rahoituksesta. Aika näyttää, löytyykö järjestöillä intoa rahoittaa historiantutkimusta myös jatkossa.

 Tulevan ajan voi käyttää muuhunkin kuin seuraavien kirjojen odotteluun. Voi vaikka pohtia, mitä on saatu aikaan ja mitä voisi tehdä toisin. Mietinnässä ei tarvitse onneksi turvautua tyhjään tauluun. Esimerkiksi Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran seminaareissa on viime vuosina jo kolme kertaa pohdittu varsin ansiokkaasti seuran ja tutkimuksen tilaa ja myös suunnattu katsetta eteenpäin.

 Yleiskuva on mielestäni varsin selvä: työväestöä, työmarkkinoita ja yleisemmin työelämää koskeva tutkimuksen määrä on lisääntynyt valtavasti, tasokin on pysynyt vähintään entisellään ja kohtuullisena, tutkimuskohteiden kirjo on monipuolistunut ja kanssakäyminen muiden (maiden) tutkijoiden kanssa on lisääntynyt. Sama on tapahtunut ainakin Akatemiaa ja yliopistoja koskevien arviointien perusteella myös muussa tutkimuksessa. Lisääntynyt tutkimusrahoitus ja monelta osin toimiva rahoitusjärjestelmä on tuonut myös tuloksia.

 Jotkut ovat esittäneet, ettei työväestöä koskeva tutkimus ole enää entisenkaltainen johtava, yhteiskuntatutkimusta ja sen paradigmaa olennaisesti muuttava ala. Ei varmaankaan. En kyllä usko, että mikään muukaan on. Toiset vain pitävät enemmän melua itsestään. En myöskään usko tai ainakaan tiedä, että työväestöä koskeva tutkimus olisi koskaan ollut aivan niin uutta ja ihmeellistä kuin joskus kuulee väitettävän. On vain muotia löytää käännekohtia ellei jopa historiallisia käänteitä milloin mistäkin.

 Ongelmat ovat arkisempia ja siksi vakavampia. Työväestöä ja työmarkkinahistoriaa koskevan tutkimuksen tärkeimmät tulevaisuuden haasteet ovat resurssit ja houkuttelevuus tutkimuskohteena. Joku voisi sanoa, että kysymys on yhdestä ja samasta asiasta. Jos on rahaa ja mielekäs työympäristö, löytyy tutkijoita, ja erinomaiset tutkijat ja tutkimuskohteet löytävät ennemmin tai myöhemmin myös rahoittajan. Yhtä lailla voi todeta, että sama tilanne on toki lähestulkoon kaikella muullakin tutkimuksella. Jos näin on, haaste tai ongelma on vielä polttavampi.

 Jos rahaa ei tule lisää tai jos se vähenee, on myös pohdittava resurssien uudelleen kohdentamista. Sitä voi tehdä, vaikka rahaa tulisi lisääkin. Työmarkkinajärjestöt suunnittelevat ja toteuttavat organisaatiomuutoksia ja keskittävät toimintojaan. Voisiko tutkimusinfrastruktuuri olla myös toisenlainen?