100-vuotta kauppatyötä Helsingissä

kuusinenmaaottelumarssi.jpg

PAM – Helsingin Kauppatyöntekijät ry:n historia kertoo ammattiosaston historiasta ja sen toiminnasta naisvaltaisen palvelualan työolojen hyväksi. Kaupan alalla jo sata vuotta sitten naisten ja miesten työt olivat eriytyneet ja kaupan työstä oli tullut naisvaltainen matalapalkka-ala.

Kuva: Kuusisen tavaratalon naiset maaottelumarssilla Helsingissä 1941 (Helvi Ahtion arkisto).

Historiakirjassa lukijaa kuljetetaan läpi 1900-luvun vähittäiskaupan murroksen ja modernisaation. Ammattiosaston perustamisen jälkeen toiminta kiellettiin pian kommunistisena. Uuden alun jälkeen (1931) ongelmana oli edelleen se, etteivät yksityisten kauppiaiden työntekijät rohjenneet tai nähneet tarpeelliseksi järjestäytyä työväenhenkisiin ammattiosastoihin. Sota-aika merkitsi jonkinlaista murrosta tässä suhteessa, sillä yksimielisyyden henki heijastui myönteisesti kaupan alan järjestötoimintaan. Kun sota-ajan säännöstelystä päästiin eroon ja suuremmat kaupan työpaikat yleistyivät, alkoi 1960-luvulla ammattiosaston kasvu suurosastoksi. Kirja päättyy tämän päivän tilanteeseen ja kaikkia kaupan työntekijöitä huolestuttaviin työsuojeluongelmiin ja väkivallan ja sen uhan tulemiseen työpaikoille.

Ammattiosaston toiminta on ollut 1960-luvun lopulta lähtien ollut vakaata, jäsenmäärä on kasvanut jatkuvasti ja sen talous on ollut hyvässä kunnossa. Ammattiosasto pystyi vuonna 1989 jopa ostamaan omakseen Tietoranta –kiinteistön Helsingin Hakaniemestä.

Perustaminen

Helsingin Kauppatyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu poliittisten kaappausten ja lakkautuksen takia useaan eri kertaan ja se on historiassaan viettänyt useita syntymäpäiväjuhlia. Ammattiosasto on perustettu ensimmäisen kerran vuoden 1905 suurlakon jälkeisessä työväenliikkeen nousun mainingissa 25.8.1907. Satavuotisjuhlaa ja historian ilmestymistä juhlittiin tasan samana päivänä sata vuotta myöhemmin.
Mitkä asiat sitten saivat Helsingin myyjät järjestäytymään? Käytännössä lopullisen sysäyksen toimintaan antoi se, kun erään liikkeen työntekijät joutuivat epäsopuun kauppiaan kanssa, ja ”olivatpa muutamat joutuneet saamaan ruumiillista kuritusta isännän ankarasta kädestä. Mielet kiihdyksissä kerrottiin asiasta ammattitovereille naapuriliikkeissä sekä neuvoteltiin mitä olisi tehtävä”, näin muisteltiin ammattiosaston syntyä jälkeenpäin. Nämä vääryyttä kokeneet miehet päättivät kokoontua eräänä iltana kauppiaan varastohuoneessa. Paikalla oli kahdeksan henkeä. He päättivät kääntyä Helsingin Työväenyhdistyksen puoleen kokoustilojen ja alustajan saamiseksi ammattiosaston perustamista varten. Perustava kokous kutsuttiin koolle HTY:n toimitilaan Yrjönkadun torpalle, Yrjönkatu 27:n isoon saliin 25.8.1907. Ammattiosaston nimeksi tuli Helsingin Työväenyhdistyksen HTY:n liikeapulaisosasto. Perustajajäsenet olivat nuoria ja jo muutenkin mukana Helsingin työväenyhdistyksen toiminnassa.
Helsingin liiketyöntekijäin ammattiosaston perustavaa kokousta johti lihakauppa-apulainen Johan Emil Järvisalo ja ammattiosaston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin SDP:n kansanedustaja Valfrid Perttilä. Toimintaa suunnittelevaan toimikuntaan valittiin kolme naista ja neljä miestä. Ammattiosasto perustettiin SDP:n puolueosaston HTY:n alaisuuteen, koska kauppatyöntekijöillä ei tuolloin vielä ollut omaa liittoa. Ns. porvarillisilla ammattiyhdistyksillä oli jo keskusliittonsa, Suomen liikeapulaisyhdistys, joka jopa pyysi ammattiosastoa olemaan liittymättä HTY:een ja tarjosi sille yhteistyötä. Asia pantiin pöydälle, koska HTY oli SDP:n puolueosasto ja luonnollisesti siihen kuuluneet järjestöt olivat myös osa puoluetta ja työväenliikettä ja tähän liikkeeseen työväenhenkiset liiketyöntekijät halusivat myös kuulua.

Jo vuoden 1907 lopulla ammattiosastolle perustettiin ”sanomalehdistö” eli ammattiosasto alkoi julkaista käsinkirjoitettua lehteä. Perinne jatkui yli vuosikymmenen. Vireän osaston toimintaan perustettiin myös näytelmäseura, huvitoimikunta ja ompeluseura, ja viimemainittu keräsi rahaa toimintaa varten, niin kuin työväenjärjestöillä oli tapana. Vaikka ammattiosastoon ei kuuluut kuin satakunta jäsentä, niin toimintaa oli silti paljon, mm. vappuvaliokunta, kesävaliokunta, työttömyys- ja sairasapurengas. Toisena toimintavuonna ammattiosasto järjesti jäseniensä lapsille ensimmäisen joulujuhlan ja teetti itselleen lipun.
Uusi ammattiosasto alkoi heti toimia työolojensa parantamiseksi, ennen kaikkea työajan lyhentämiseksi kaupoissa ja yhtyi muiden helsinkiläisten liikealan työntekijöiden rintamaan sunnuntaityön vähentämiseksi. Liikealalla ei ollut tuolloin vielä minkäänlaisia työaikarajoituksia: kaupat olivat periaatteessa aina auki – vaatimus, joka kuulostaa tutulta myös tänä päivänä. Kaupat pystyivät olemaan aina auki, koska myyjät pääasiassa asuivat kauppiasperheissä tai kaupparakennuksissa ja olivat lähestulkoon naimattomia henkilöitä. Helsinkiläiset pienkauppiaat, porvarillinen Helsingin liikeapulaisyhdistys ja HTY:n varasto- ja liikeapulaisosastot perustivat yhteisen ”myymäläin sulkemista rajoittavan” valiokunnan vielä vuoden 1907 puolella. Helsinkiläisille liiketyöntekijöille oli tyypillistä sekin, että tärkeän asian puolesta ammattiosasto toimi alusta alkaen yhteistyössä sekä porvarillisen ammattiosaston että pienkauppiaiden kanssa. Työn tuloksena kaupungin keskustan liikkeiden sunnuntain aukioloa saatiin jossain määrin lyhenemään. Jopa puolet Suomen kauppatyöntekijöistä teki jatkuvasti kymmenen tunnin työpäivää – ilman vapaapäiviä. Kauppojen aukioloaikojen rajoitukset lähtivät liikkeelle kaupungeista aktiivien liikeapulaisten aloitteesta.

Helsingin liikeapulaiset pitivät suurena ongelmana sitä, että alalla ei ollut omaa valtakunnallista ammattiliittoa – ja siksi ammattiosasto ryhtyi liiton perustamispuuhaan. Ammattiosaston ensimmäinen julkaisu oli kansanedustaja Valfrid Perttilän vuonna 1910 kirjoittama lentolehtinen. Perttilä oli Helsingin liikeapulaisten ammatillinen herättäjä ja ammattiosaston ensimmäinen puheenjohtaja. Lentolehtisessä ”Liikeapulaiset olojamme parantamaan” Penttilä kuvaa liikeapulaisten huonoa asemaa ja ratkaisuna ongelmiin hän piti yhtäältä lainsäädännön luomista alalle kansainvälisten esikuvien mukaan ja toisaalta oman ammattiliiton perustamista. Ammattiosasto kustansi 2000 kappaleen painoksen, jota myytiin 15 pennin hintaan.

Järjestäytyminen kaupan alalla oli hidasta. Työväenhenkisiä liikealan ammattiosastoja syntyi hyvin vähän, vuoteen 1910 mennessä niitä oli koko maassa ainoastaan neljä ja vuonna 1917 kahdeksan, jolloin – kuinkas muuten – Helsingin ammattiosaston aloitteesta ne perustivat Suomen Kauppa- ja Liiketyöntekijäin Liiton. Helsingin kauppatyöntekijät kutsuivat muut ammattiosastot koolle oman ammattiliiton perustamiskokoukseen, jonka läsnäolijoista puolet oli helsinkiläisiä liiketyöntekijöitä. Helsingin kauppatyöntekijäin ammattiosaston historiaa tarkasteltaessa ei pidä unohtaa sitä, että ammattiosasto toimi ammattiliiton kätilönä ja käytännössä johti pitkään koko liittoa ja ideoi sen toimintaa. Myös aloite ensimmäisen tutkimuksen teettämisestä liiketyöntekijöin työoloista Helsingissä ja aloite liiton työttömyyskassan perustamisesta ammattiliiton yhteyteen oli lähtöisin ammattiosastosta.

Helsingin kauppatyöntekijäin ammattiosaston jäsenten on moneen otteeseen pitänyt taistella järjestönsä olemassaolosta. Näin oli vuoden 1918 kansalaissodan jälkeen ja sittemmin 1930-luvun alussa, jolloin oikeistosuuntaus vainosi työväestön järjestäytymistä. Vuonna 1930 ammattiosasto lakkautettiin kommunistisena. Kun sosialidemokraatit perustivat sen vuonna 1931 uudelleen, tarkoitukseksi määriteltiin yksityisten kauppojen työntekijöiden järjestäminen. Siihen asti jäsenkunnan olivat muodostaneet lähinnä osuusliikkeiden työntekijät. Helsingissä perustettiin Elannon työntekijöille, konttorityöntekijöille ja varastotyöntekijöille omat ammattiosastonsa. Uusi Helsingin Kauppatyöntekijäin yhdistys perustettiin 2.11.1931 ja ammattiosaston historia laskettiin alkavaksi siitä. Mutta alkuna on pidetty myös maaliskuuta 1932, jolloin osasto liittyi Suomen Liiketyöntekijäin liittoon ja siksi ammattiosasto vietti 15-vuotisjuhlaansa vuonna 1947. Upeita vuosijuhlia on joka tapauksessa aina vietetty perustamisen johdosta.

Järjestöllinen menestys

Toisin kuin Keski-Euroopassa, Suomessa kaupan alan ammatillinen järjestäytyminen alkoi pienten kauppaliikkeiden työntekijäin keskuudessa. Meillä suurten kauppaliikkeiden työolot olivat hyvät ja työntekijät arvostettuja. Ongelmia aiheuttivat eniten pienet ja usein työväenluokkataustaiset kauppiaat, jotka pitivät varsinkin naispuolisia työntekijöitä lähes ilman palkkaa, jopa ruokapalkalla. Kaupan työntekijöillä eli alkujaan ”kauppiaan palvelijoilla” oli pitkä tie 1900-luvulle, jolloin he alkoivat saada säännöllistä kuukausipalkkaa eivätkä enää vuosipalkkaa. 1920-luvulle tultaessa työ ja asunto alettiin vähitellen erottaa toisistaan ja luontaispalkka jäi historiaan. Se oli ollut perintöä maaseudun palveluskunnan palkkatavasta.

Nuorta ja naisvaltaista myymälätyöntekijäkuntaa ei tahdottu aluksi saada järjestäytymään lainkaan, ei edes työväen omistamissa osuuskaupoissa. Yleinen tietämys ammattijärjestön roolista yhteiskunnassa oli heikkoa ja sävyltään negatiivista. Kaupan väen järjestäytymisen heikkoutta selitettiin sillä, että kaupan työntekijät eivät omasta eivätkä kauppiaidenkaan mielestä varsinaisesti kuuluneet työväestöön. Toisin kuin tehdastyössä, jokaisella kaupan työntekijällä katsottiin olevan teoriassa mahdollisuus edetä juoksupojasta kaupan yrittäjäksi. Työntekijät kokivat myös olevansa eri kauppatyyppien, yksityisen ja osuusliiketyönantajan, palveluksessa niin erilaisessa asemassa, että he myös järjestäytyivät eri ammattiliittoihin. Ammatillinen jakaantuminen yritysmuodon mukaan oli alusta alkaen tyypillistä kaupan alalla kaikkialla muualla paitsi Helsingissä, jossa HTY:n liikeapulaisammattiosastoon kuului myös yksityisliikkeiden työntekijöitä.
Ammattiosaston jäsenmäärä kehittyi ensimmäiset puoli vuosisataa verkkaisesti. Sota-aika oli poikkeuksellinen aika ja suuri huippu järjestäytymisessä. Työnantajat eivät enää olleet yhtä kielteisiä järjestäytymiseen kuin aiemmin ja lisäksi aikuisten, naimisissa olevien naisten tuleminen alalle merkitsi kiinnostuksen lisääntymistä ammatilliseen toimintaan. Sen lisäksi ammattiosaston merkitys palkkojen kriisiaikana indeksikorotusten ajajana ja kulttuurin, mm. elokuvien ja teatteri-iltojen tarjoajana oli niin merkittävä, että jäsenmäärä lähti huimaan kasvuun. Sodan jälkeen tilanne palautui ennalleen. 1960-luvun lopulta lähtien jäsenmäärä lähti jälleen nousuun, oli yli tuhannen, 1970-luvun puolivälistä yli 5000:n ja 1990-luvulta yli 8000:n jäsenen. Helsingin kauppatyöntekijöiden ammattiosasto on lähes koko historiansa ajan ollut suurin liikealan ammattiosasto.

Aktiivista vaikuttamista

Ammattiosasto on vaikuttanut aktiivisesti aluksi suoraan ja sittemmin ammattiliiton kautta eduskunnassa käsiteltäviin alaa koskeviin lakialoitteisiin. Aitiopaikalta käsin Helsingin kauppatyöntekijät ovat vaikuttaneet koko maan kaupan työntekijöiden hyväksi. Ammattiosaston suhteet eduskuntaan ja ammattiliittoon ovat olleet hyvät, sillä useat pääkaupunkiseudun kansanedustajat, mm. Valfrid Perttilä ja Varma K. Turunen, olivat myös Helsingin kauppatyöntekijöiden jäseniä ja puheenjohtajia. Yhtä lailla ammattiosastosta oli lähtöisin useita liiketyöntekijäin liiton puheenjohtajia, mainittakoon J.E. Järvisalo, Janne Hakulinen ja Kunto Kaski.

Eräitä henkilöitä liiton historiasta voidaan nostaa esiin, mm. J. E. Järvisalon (1888-1929). Hän oli Walter Perttilän jälkeen ammattiosaton toinen puheenjohtaja 1908-1909 ja uudelleen vuosina 1912-1915. Hän syntyi Jämsässä ja aloitti kauppa-apulaisena jo 14-vuotiaana. Kun HTY:n liikeapulaisammattiosasto perustettiin vuonna 1907, hän oli 19-vuotias liha-kauppa-apulainen, mutta toimi jo perustavan kokouksen puheenjohtajana. Järvisalo oli myös vuonna 1917 perustetun Suomen kauppa- ja liiketyöntekijäin liiton ensimmäinen puheenjohtaja. Vuonna 1918 hän joutui muiden punakaartilaisten tapaan pakenemaan Venäjälle ja kuoli nuorena Jaltalla

Toinen pitkäaikainen vaikuttaja oli Tyyne Leivo, sittemmin Leivo-Larsson. Hän toimi konttoriapulaisena yksityisissä liikkeissä ja järjestöissä ja loi poliittisen uransa ollessaan Suomen Ammattijärjestön toimistonhoitaja. Hän oli aktiivi Helsingin liiketyöntekijäin ammattiosaston jäsen, sen sihteeri ja johtokunnan jäsen ja hän edusti ammattiosastoa liiton liittotoimikunnassa. Leivo kirjoitti vuosikausia osaston pöytäkirjat kauniilla käsialallaan. 1920-luvun alussa Helsingin liiketyöntekijäin ammattiosaston johtokunta oli kommunistijohtoinen ja jyrkän luokkatietoinen. Tuolta ajalta on nykypäivän näkökulmasta hauska episodi, kun hän oli vuonna 1925 oma-aloitteisesti käynyt puhumassa porvarillisen raittiusseuran tilaisuudessa ja rikkonut siten hyväksi katsottuja käytöstapoja. Ammattiosasto nuhteli häntä kokouksessa ja varoitti tämänkaltaisesta toiminnasta. Tyyne Leivo pyysi kirjeellä johtokunnalta anteeksi ja katui syvästi tekoaan ja yritti siitä lähtien noudattaa ammattiosaston luokkatietoista linjaa. Leivo-Larsson oli sittemmin SDP:n ja TPSL:n kansanedustaja, sosiaaliministeri useaan otteeseen ja Suomen ensimmäinen naispuolinen suurlähettiläs.

Työolosuhteiden muutos jatkuvaa

Vähittäiskaupan myyjät kokivat työssään suuria muutoksia jo ennen toista maailmansotaa, mutta kukaan ei uskonut sitä, miten kokonaisvaltaisesti itsepalvelu kaupan työtä ja miljöötä muuttaisi. Kun säännöstelyn niukkuudesta selvittiin 1950-luvulla, alkoi itsepalvelukaupan läpimurto niin kaupungeissa kuin maaseudullakin. Seuraava suuri murros kaupan työssä oli hintojen merkitseminen koodeihin. Vähittäiskaupan työn rationalisointi ja automatisointi ei suinkaan aina ollut myyjien mielestä kielteistä, päinvastoin, vaikka ammattiosasto yritti eri vaiheissa kehitystä jarruttaa ja keskustella työn sisällön muutoksista. Suurten markettien tuleminen kaiken kaikkiaan kuitenkin kohensi, modernisoi ja yhtenäisti myyjien työympäristön. Aiemmin lähes villi liikeala alkoi saada modernin työpaikan tunnusmerkkejä ja työehtosopimuksia. On selvää, että työntekijöillä oli ja yhä heillä on pelkoa uudistuksia kohtaan – ja yleistäen voi todeta, että jokainen uudistus on tuonut kaupan alalla myös ennalta arvaamattomia seurauksia, vähintään työn sisällön muutoksia, mutta usein työvoiman vähentämistä ja suuria työsuojeluongelmia.
Kaupan rakennemuutos ja aukioloaikojen vapautuminen yhdessä itsepalvelukaupan läpimurron kanssa vaikuttivat niin, että kaupan työntekijöiden yksin työskentely lisääntyi ennakoimattomasti. Väkivaltaa tai sen uhkaa alkoi esiintyä 1980-luvulla yhä enemmän ja siitä tuli kaupan työsuojelun suurin ja vakavin ongelma. On selvää, että työssä jaksamisella on rajansa, jos työntekijä kokee työssään jatkuvaa uhkaa. Helsingin kauppatyöntekijäin ammattiosasto on ollut esimerkillinen aloitteentekijä ja koulutuksen aloittaja koskien väkivallan uhan kohtaamista työpaikoilla tai sen jälkihoitoa.

Yhteiskuntaan voidaan vaikuttaa monella eri tavalla. Suomessa hyvin monet sosiaaliset uudistukset ovat alkaneet työmarkkinaosapuolten välisistä sopimuksista. Varsinkin naisvaltaisella palvelualalla, esimerkiksi päivähoitokysymyksen kuntoon saattaminen oli erityisen tärkeää työssä käyville äideille. 1980-luvulla Helsingin kauppatyöntekijät kampanjoivat jäseniään hakemaan kaupungilta päivähoitopaikkoja, jotta niiden todellinen tarve saataisiin selville. Vuonna 1985 astui voimaan uusi päivähoitolaki, joka velvoitti kuntia järjestämään hoitopaikan jokaiselle alle kolmivuotiaalle lapselle. Mutta silti ongelmia palvelualan työntekijöiden lastenhoitoon jäi. Päivähoitokysymys oli yksi peruste sille, miksi Helsingin kauppatyöntekijät vastustivat kauppojen aukioloajan vapauttamista.

Kaupan rakennemuutos ja kustannustekijät ovat vähentäneet kaupan työvoimaa entisestään. Työntekijät haluavat työpaikoilleen turvakseen laitteiden lisäksi myös muita työntekijöitä. 2000-luvulla vähittäiskauppa käyttää yhä enemmän osa-aikaista henkilökuntaa. Kaupassa käydessään huomaa, että palvelutyötä ja palvelun osaajia vähennetään jatkuvasti. Kehitys on näyttänyt asiakkaille nurjan puolensa ja nykyaikainen kiireinen asiakas valitseekin jo kaupan, jossa saa henkilökohtaista ja asiantuntevaa palvelua. Ammattitaitoisesta henkilökunnasta on tullut kauppiaan kilpailuvaltti.

Kaupan työntekijät ovat aina olleet väkeä, joka on ollut muutoksen kärjessä: he joutuvat työssään jatkuvasti opiskelemaan uusia asioita. Modernisoitumista, globalisoitumista ja markkinatalouden sanelemaa muutosta kaupan työntekijät eivät sinällään voi vastustaa, mutta ammattiosaston tärkeä tehtävä on kehitykseen vaikuttaminen niin, että työntekijän näkökulma tulee huomioon otetuksi.
Voikin kysyä, että millainen ala olisi, jos ammatillinen liike ei olisi toiminnallaan vaikuttanut kaupan työolojen kehittämiseen? Siinä tilanteessa kansainväliset halpakauppaketjut voisivat toimia rajoituksitta myös Suomessa. Kaupan alan työlainsäädäntö ja useat työoloja parantavat aloitteet laadittiin nimenomaan ammatillisen liikkeen aloitteesta – ja näinhän on yhä tänä päivänä. Jo vuonna 1919 säädetyn ensimmäisen liikeaikalain laatimisessa Helsingin kauppatyöntekijäin ammattiosastolla oli merkittävä rooli. Historiansa aikana se on tehnyt useita työsuojeluun liittyviä aloitteita ammattiliitolle, viranomaisille ja suoraan eduskunnalle. Lehdistä voimme lukea, että tänä syksynä PAM -ammattiliiton tavoitteena on saada kaupan alalle palkallinen äitiys- ja isyysloma, asia, jonka yleisesti luullaan jo olevan kunnossa. Ammatillisen toiminnan aika ei siis näytä olevan vielä ohi, vaan sitä tarvitaan jatkossakin.

Marjaliisa Hentilä
Ykkösen henki. PAM – Helsingin Kauppatyöntekijät ry sata vuotta 1907-2007, Tammer-Paino Oy Tampere 2007, 205 s.

Marjaliisa Hentilä, Kun maalta sai jälleen vapaasti tulla kaupunkiin.. Kaupan työntekijöiden palkanalennus 1950-luvun Helsingissä (Työväentutkimus 2005)

Lisätietoja: Marjaliisa.hentila@helsinki.fi

Kirjoittaja on VTT ja talous- ja sosiaalihistorian dosentti ja tällä hetkellä Suomen Saksan-instituutin johtaja Berliinissä.


North West Labour History Group

nwlhcovers

North West Labour History Group kertoo kotisivullaan tutkineensa ja tallentaneensa yli kolmenkymmenen vuoden ajan koillisen Englannin työväestön (working people) historiaa. Ryhmä julkaisee North West Labour History -nimistä kerran vuodessa (?) ilmestyvää lehteä. Uusimman numeron, (32. vuosikerta) sisällysluettelo löytyy netistä. Lehti muistuttaa aika lailla kotoista Työväentutkimus lehteä sisällöltään ja laajuudeltaan. Opinnäytetöiden esittelyä ei kylläkään näytä olevan ainakaan tämän vuoden numerossa.

Itse he kuvaavat lehden sisältöä ja kirjoittajia näin:

"We encourage the contribution of articles from all those interested in the history of the working class in north west England. Our contributors include labour movement activists, 'academic', 'amateur' and local historians, library and museum professionals and retired people.

We welcome contributions on the broad topic of labour history including all aspects of the life of the 'common people'. We are particularly keen to receive contributions from so-called 'amateur historians' and those whose research or recollections might not otherwise be published. " 

Sisällysluetteloiden lisäksi sivusto tarjoaa yhden täysversio (pdf) artikkelin per vuosi kolmen viime vuoden ajalta.

Update 

Lisäksi seuralla on Update, uutiskirje jäsenille  (ja muillekin) Se on verkossa nähtävillä ja ladattavissa word -dokumenttina. Linkki löytyy etusivulta.

Lähtökohdat 

Toiminta ei ole kovin vilkasta, lehti kerran vuodessa, muutama uutiskirje ja 4 kokoontumista, yleensä kirjastossa nimeltä Working Class Movement Library in Salford. Toimintaideansa seura määrittelee näin:

  • bringing together those interested in the history of the working class and its organisations, unions, co-operative societies or political bodies
  • publishing an annual journal – North West Labour History
  • promoting labour history by working with other groups and organisations
  • encouraging, helping, organising and developing such interest throughout the labour movement in the north west
       

Tuo seuran kokoontumispaikka Working Class Movement Library in Salford näyttää olevan aikalailla toimelias (ja isohko) laitos. Ehkäpä Työväenliikkeen kirjaston kollegat esittelevät joskus Salfordin kirjastoa tarkemmin blogimme lukijoille.

Seuran linkkilistalta 

löytyy muutama kiinnostava yhdistys, joihin on varmaankin syytä palata tarkemmin myöhemmin blogimme palstoilla:

Irish Labour History Society/An Cumann Stair Lucht Saothar na hÉireann

North East Labour History Society

Scottish Labour History Society

Society for the Study of Labour History

ja myös joukko brittein saarten työväenmuseoiden nettiosoitteita. Noin niinkuin matkailuvinkeiksi jos satutte siellä päin pistäytymään. 

 

Pekka Rehumäki: Tasa-arvoa tanssilattialla

Kesäseminaari 2007 abstrakti. Käsityöläisten sivistysseurat esikuvineen ja perillisineen suomalaisen työväenliikkeen varhaishistoriassa. Työväenliikkeen historian tutkiminen ei tunnu kovin muodikkaalta, sillä suuri kertomus on jo kaluttu perin pohjin: kaikki sai alkunsa Helsingin työväenyhdistyksen perustamisesta 1883. Siitä lähti liikkeelle yli maan levittäytynyt wrightiläinen työväenliike, josta puoluemuodostuksen ja Forssan kokouksen jälkeen kehkeytyi 1900-luvun alkuun mennessä itsenäinen työväenliike.

On ehdotettu, että työväellä on sekä pitkä että lyhyt historiansa. Jos ajatusta soveltaa työväenliikkeeseen, on perinteinen kertomus vain liikkeen lyhyttä historiaa. Se on vastannut poliittisen työväenliikkeen itseymmärrystä, mutta ei sellaisenaan kelpaa historiantutkimukselle. Uudemmassa tutkimuksessa työväenliikettä on tarkasteltu mm. paikallisten työmarkkinasuhteiden kautta, ja kansanliiketutkimus löysi raittiusjärjestöt ja vapaapalokunnat työväkeä kokoavana varhaisena yhdistysmuotona. Tässä ei varsinaisesti ole mitään uutta, sillä jo tutkimuksen suomalainen klassikko Väinö Voionmaa avasi näkökulman työväenliikkeen pitkään historiaan. Hän kutsui liikkeen varhaisinta kautta 1860-luvulta työväenliikkeen ”seurallisuuden ajaksi”.

Itse tarkastelen suomalaisen työväenliikkeen varhaishistoriaa voionmaalaisessa perspektiivissä, työväen sivistyksellisiä valmiuksia edistäneiden sivistysseurojen kautta. Sivistysseurojen jälkiä voi Suomessa seurata 1880-luvulta ainakin pari vuosikymmentä taaksepäin, ja vieläkin pitemmälle. Niiden taustalta hahmottuu 1840-luvun ruotsalainen sivistysseuraliike ja vihdoin Keski-Euroopan vaeltavien kisällien lukutuvista kehittynyt sivistysseurasosialismi. Aatteet ja uudet yhdistysmuodot kulkeutuivat saksankielisistä maista Skandinaviaan, vihdoin lyhintä reittä Tukholmasta Turkuun ja sitä tietä muualle Suomeen. täyden palvelun sivistysseuroja perustettiin 1860-luvulla ainakin Turkuun, Helsinkiin ja Ouluun. Suomalaisissa sivistysseuroissa politiikasta puhuminen oli ankarasti kiellettyä, mutta aivan kuten saksalaisessa ja skandinaavisessa sivistysseuraliikkeessä, myös meillä merkittävin osa jäsenkunnasta oli käsityöläisiä. Käytännössä sivistystä levitettiin hyvin käytännöllisesti tuomalla sanomalehdet ja kirjat työväen ulottuville, järjestämällä kansantajuisia luentoja ja ylläpitämällä harrastustoimintaa kuoroissa ja näytelmäkerhoissa. Kaikkein omaperäisin ja suosituin sivistyksen välikappaleista oli kuitenkin sivistysseuroissa harrastettu säätyjen välinen tanssi. Tanssilattialla pyrittiin aivan vakavissaan edistämään tasa-arvoa..

Tapio Bergholm: Ammattiyhdistysliike ja työväenhistoria

Kesäseminaari 2007 abstrakti. Työväenliike ja työväen ammattiyhdistysliike on ollut hyvin tietoinen historiallisesta merkityksestään. Tulevan sosialistisen vallankumouksen tekijät ja uuden yhteiskunnan rakentajat tiesivät olevansa mukana tärkeissä historiallisissa prosesseissa. Tämä selittää sen, että Suomessa työväenpuolueiden ja ammattiyhdistysliikkeen liitto- ja edustajakokouksien pöytäkirjat painettiin jo ensimmäisestä kokouksesta alkaen, että hallintoelinten pöytäkirjoihin kirjattiin käyty keskustelu ja  eriävät mielipiteet, ja että järjestötoiminnasta syntynyt runsas arkistoaineisto on yleensä hyvin säilynyt.

Tämä työväenliikkeen historiatietoisuus näkyi myös vahvana kiinnostuksena oman toiminnan historiankirjoitukseen. Esimerkiksi ensimmäiset ammattiliittojen historiikit julkaistiin jo kymmenen vuoden toiminnan jälkeen.

Kotimaiset ja kansainväliset historiantutkimuksen virtaukset ovat merkittävästi vaikuttaneet tutkimusten painopisteisiin. Tämä yliopistojen ja järjestöhistoriahankkeiden välinen vuorovaikutus sai jo vähitellen viralliset puitteet, kun tutkijat ovat ajoittain tehneet samasta aineistosta tai aiheesta sekä tilaustutkimuksen että akateemisen opinnäytteen.

Suomen työväenliikkeen ja Suomen työmarkkinajärjestöjen historiantutkimus on tapahtunut paljolti yliopistojen ulkopuolella ja vailla julkista rahoitusta, vaikka myös akateemista tutkimuksia ja sekarahoituksella syntyneitä teoksia löytyy. Tutkimuksen painopiste on alkanut muuttua vasta viime vuosina, mutta tutkimuksen rahoitus on edelleenkin ensisijaisesti ammattiyhdistysliikkeen oman kulttuuritahdon varassa.

Se onkin ollut ajoittain hyvin voimakasta. Mittavasti oman historiansa tutkimiseen ovat panostaneet esimerkiksi Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto, Liikealan Ammattiliitto (nyk. PAM) Paperiliitto, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö (SAK), Suomen Kirjatyöntekijäin Liitto (nykyään Viestintäalan ammattiliitto), Suomen Metallityöväen Liitto ja Suomen Puutyöväen Liitto/Puu- ja Erityisalojen Ammattiliitto.

Historiantutkimus ja ammattiyhdistysliike

Liitteenä Tapio Bergholmin esitelmä Historiantutkimus ja ammattiyhdistysliike – järjestökuvauksista valtataisteluihin, työkulttuureihin ja työehtoihin, joka on pidetty alunperin seminaarissa "Mellan parti politik och vetenskap – Historieskrivning i Norden",  Seminarium inom ramen för 100 års jubileum av Arbetarrörelsens arkiv och bibliotek 10. april 2002, Stockholm.

 

Call for Papers: Työelämän tutkimuspäivät 2007

Neljännet Työelämän tutkimuspäivät järjestetään Tampereen yliopistolla 8.-9.11.2007. Tänä vuonna päivillä pohditaan University erityisesti työelämän muutosta ja johtamiseen liittyviä kysymyksiä.

Päivien pääesiintyjät ovat professori David A. Buchanan, Cranfield School of Management, aiheenaan Improvement Evaporation and the Best Practices Puzzle: Understanding and Managing Organizational Change ja professori emeritus Juhani Kirjonen, Jyväskylän yliopisto, aiheenaan Näkökulma suomalaisen työelämätutkimukseen – 1960-luvun perintö.

Työryhmiin valituista abstrakteista kirjoitetaan enintään 6 sivun mittainen konferenssipaperi, joka julkaistaan tutkimuspäivien verkkosivuilla päivien jälkeen ja jota voi tarjota myös Työelämän tutkimus -lehteen julkaistavaksi.

Lisätietoja ja tarkemmat ohjeet tutkimuspäivien verkkosivulta

Ystävällisin terveisin

Marjukka Virkajärvi
Työelämän tutkimuspäivät
Konferenssisihteeri


Marjukka Virkajarvi
Research Secretary
Work Research Centre
FI-33014 UNIVERSITY OF TAMPERE
FINLAND
Tel: +358 (0)3 3551 7137, GSM: (0)40 700 5208
E-mail: marjukka.virkajarvi@uta.fi
http://www.uta.fi/laitokset/tyoelama

Planning schedule for ITH conferences 2007

dustmenpieni.JPG

In September 2006 the ITH has decided to launch in 2007 a 3 year's conference program: "Labour History beyond borders". Conferences shall be organized to the following themes:

  • Transnational Networks of Labour
    43rd Linz Conference (September 13-16th, 2007)
  • Labour History in 'Emerging Countries'
    Supplementary conference in summer 2008
  • 1968 – A view on the protest movements 40 years later, in a global perspective.
    44th Linz Conference (September 2008)
  • Towards a transnational Labour History? "Labour History beyond borders" reviewed /
    The 'civilizing' function of the Labour movement.
    45th Linz Conference (September 2009)

In addition to its yearly conferences and regular cooperations with other institutions, ITH will try to function as a global network of people and institutions working in the field of Labour History in order to take up the impulses of the emerging labour history in the global "South" and thus contribute to a renewal and enrichment of European and North American historiography of Labour, the labour movement and related social movements. Aim of this dialogue is the formation of a transnational community of labour historians within which an exchange between "old" and "new" centres of this historiography takes place.

 

 

 

43rd Linz Conference (September 13-16th, 2007)

"Transnational Networks of Labour"

 

 

Conceptual outline:

"Transnational networks" are currently an important topic of globalisation studies. They are analysed as a main vector of the globalisation of knowledge, norms, attitudes, cultural practices and lifestyles. Eventually, current global development in economy, society and politics bring this topic into the focus of research. Thus, analysts of those evolutions which we characterise as "globalisation" have brought fluctuating networks as form of organisation of a dynamic "space of flows" (Manuel Castells) into discussion.

Research on transnational networks is a necessarily transdisciplinary enterprise. A sociological and historical approach can be integrated with a perspective both from the viewpoint of economic and political science and from the viewpoint of globalisation studies.

Networks are more informal, more fluid, less consolidated than organisations. In times of expansion of a deregulated global economy, non-governmental organisations prosper. Transnational networks communicate with this world of non-governmental organisations, but they are not identical with them. Structured organisations may function as visible nodal points of informal networks. The examination of networks focuses our view on interactions between structures (organisations) and individuals under the condition of spatial distance. It is therefore not surprising that the concept of "networks" has become topical in the debates on "globalisation", where "de-spatialisation", transcending of borders and world-wide networking operate.

The concept "transnational", as distinguished from the notions "international", "multinational" or "cosmopolitan", aims to express a new quality of entanglement engendering global networks and organisations which transcend the space of the nation state. Such networks and organisations cannot usefully be analyzed in the framework of nation states, because they are situated beyond such borders.

 

There is an opportunity here to draw the attention to a Labour movement which has, in its international and global aspirations, developed trans-national forms of networks and organizations, even if many remain at an "inter-national" level based essentially on the nation state. This contribution of the Labour movement to the history of "globalisation" has been largely overlooked. The Labour movement is not often associated with qualities like "transnational" and with "network" forms of organisation because it is predominantly associated with the nation state, within the framework of which it rose to influence in Europe. The nation state, in its contemporary form of welfare state, contains Labour as well as Capital within its borders. Networks are flourishing in "civil society" that keep the influence of the state out, as much as possible, and where the role of the world of Labour is marginal. "Transnational networks" are situated beyond the aegis of the nation state. But this is just one side of the history of Labour. On the other side, as mentioned, we find its forms of co-operation transcending the nation state.

It is an aim of the conference to focus the attention on such forms of transnational networks in the history of Labour, as actors in the history of "globalisation". Which forms of transnational networks emerged, and what was their contribution to the world-wide spread ("globalisation") of political attitudes, practices, lifestyles, forms of action and ways of thinking? Which epistemic networks emerged? On a micro level, the ITH itself may be analysed as an epistemic network uniting persons and institutes of similar thematic orientations. How did communication in those transnational networks function? Which forms of links between individuals and organisations? More generally, which distinctive marks of transnational networks of Labour can be observed?

 

Networks may be constituted by the circulation of people and networks may be constituted by the circulation of ideas, concepts, beliefs, attitudes, without the necessity that the people who make them circulate, move themselves in space. This simple distinction may serve to establish a basic structure of the conference. Networks that move people or, the other way round, come into being by the circulation of people, shall be distinguished from networks that move ideas, concepts, beliefs, attitudes, or come into being by the circulation of such ideas, concepts, beliefs and attitudes.

 

An alternative structuring could follow a differentiation of cultural spheres and of the distribution of power. The concept "transnational" should not obscure the fact that that, in most cases, networks with such a claim can nevertheless be fixed to certain spaces. Transnational networks also have a centre and a periphery. The rapid increase of transnationally operating non-state networks and "non-governmental organisations" corresponds to the "globalisation" of an economy evading state regulation. The centres of those networks and organisations operating in a trans-national identity are situated in the centres of global power, in the centres of the world economy. Values, ideas and practices spread by them are in principle compatible with values, ideas and practices in those areas, though they may not (yet) be held by the majority. The analysts of "transnational" trends, many of them themselves endowed with a transnational identity, are equally situated there as well as their institutes and their sponsors. Thus, the history of networks which are radically "alternative" – because substantially different in culture – is usually written in a perspective from these centres of global power. The conference will try to include in its perspective such "radically alternative" networks whose centres are/were not identical with centres of global power. One example could be the Communist International and its successor organisations.

 

A third structuring effort could distinguish types of networks of Labour following their forms of organisation and of action:

–         Networks connected with international organisations of the Labour movement, from loose associations like the 2nd International to efforts to steer a "World Party" like the Comintern.

–         Migration networks of all sorts of temporary and permanent expatriates: from mobility networks of workers to trans-nationally circulating elites of the Labour movement. This can be an opportunity to focus on political migration as a form of network communicating political concepts and lifestyles.

–         Advocacy networks emerging from trans-national lobby-groups as advocates of certain issues.

–         Transnational epistemic networks as organizers of knowledge-transfer networks of researchers, endowments, foundations, think tanks.

–         Consultancy networks – Political PR-consultants, spin doctors, consultants in International Development, experts in global norms and morality defining and certifying rules of correct conduct, corporate social responsibility, etc.

–         Networks of transnationally conceived social movements like the "Anti"- or "Alter-Globalisa­tion movement".

 

Preparatory committee:

Berthold Unfried (Vienna), Marcel van der Linden (Amsterdam), Jürgen Mittag (Bochum), Michael Schneider (Bonn)

 

 

 

 

Supplementary Conference in summer 2008

"Labour History in emerging countries"

 

 

In accordance with the future "North-South" – orientation of ITH, this conference will discuss the most important and innovative concepts, problems and results of Labour History in countries which we call, for want of a better word, "emerging countries". This category includes countries like India, China, South Korea, Indonesia, Brazil, Mexico or South Africa which display two characteristics: rapid development of the economy in the wake of economic globalization which induces important changes in Labour relations; and the emergence of an indigenous Labour History. This provisional category of emerging countries, in the mentioned double sense, may serve to characterize countries with economies closely entangled with the most advanced regions in the World Economy, but with Worlds of Labour different from the European and North American model.

 

The first part of the conference will be devoted to the definition of concepts.

Labour history developed in Europe and North America is working with concepts – wage labour, working class, industrial proletariat – which are only partly useful for the analysis in emerging countries of our time. Thus, their pertinence has to be questioned, as well as the pertinence of the concepts used in Labour History in those countries. More generally, the question is posed which concepts can serve as a basis for a Labour History in a global perspective.

Another problem to be discussed in this first part is the question of sources and archives. Historiography in emergent countries is confronted with specific problems: lack of written sources, bad conservation, lack of a public policy in archive matters, etc. The conference should offer opportunities to provide an overview on sources and archives of Labour in some of these countries. This part is especially suited to collaboration with IALHI (International Association of Labour History Institutions).

 

The second part of the conference will be devoted to problems of Labour history in and about emerging countries. We are not only interested in the historiography produced in these countries, but also in the historiography produced about these countries – what are the novel problems (eg. commodity chains and their implications for the workforce engaged in these chains), approaches and methods, and are there exemplary works à la E.P.Thompson's The Making of the English Working Class.

We are equally interested in the conditions that gave rise to a Labour history in emerging countries. Are there specialized institutions, a public policy fostering this type of historiography, networks, meetings, journals? What is the degree of professionalisation of Labour history, are there links with social and political movements, where are historians working in this field educated, what are the main tendencies and the dominating intellectual influences, how important are national and cultural bounds and to which degree is language limiting the epistemological scope of this historiography? Labour history has often been used as a means of constructing identities and of political legitimation. How is this situation now, what is at stake in emerging countries

 

Final remarks

The precise topics and panels of the outlined conference are still to be defined, in function of what seems really new and original to us. These choices have to be made on the basis of a close collaboration with colleagues working in and on emerging countries. Thus, it seems convenient to ask for a synthesis of the most important recent publications and ongoing research in the field of Labour history in countries like India, Brazil and South Africa. Those texts which could be published eventually, should facilitate our orientation and the definition of topics to be treated at the conference. The conference should favour approaches in a comparative perspective. The contributions should point out where and how they distinguish themselves from Labour history in Europe and Northern America, or where and how they converge with currents of this historiography.

 

Planned venue and cooperation partners:

In September 2008 the annual IALHI-conference will take place at Johannesburg. We are in a planning process to organize jointly with IALHI and History Workshop South Africa an ensuing substantive 2-3 day conference at the University of Witwatersrand. To this effect, a steering committee consisting of representatives of these potential partners has been constituted in February 2007.

 

 

 

 

44th Linz Conference (September 2008)

"1968 – A view on the protest movements 40 years later,
in a global perspective"

 

 

A thematical outline and a first draft of a program will be communicated in the next newsletter (presumably in July 2007).

 

Preparatory committee:

Marcel van der Linden (Amsterdam), Angelika Ebbinghaus (Bremen), Feliks Tych (Warsaw)

 

 

 

45th Linz Conference (September 2009)

"Towards a transnational Labour History?"

 

 

1. Interim results of the conference cycle "Labour History beyond borders"

 

The Linz Conference 2009 will discuss the results of ITH's three year's programme. In summary, it will take up the most promising and original results of the previous conferences 2007/2008 that could contribute to a tangible basis for a "Labour history beyond borders", including the borders of a perspective centred on the nation state, the borders of a specific actor or methodological borders. The conference will focus on findings about Labour and social protest movements in Asia and Latin America, especially on their forms of communication and interaction with "classical" Labour movements.

 

The overall aim of the conference is to include impulses from the global "South", in order to stimulate historiography in Europe and in North America – by showing essential topics, problems and methods for an analysis of a global and transnational history of Labour.

The conference could also evaluate to which degree the previous conferences 2007/2008 made up a stringent and coherent cycle on "transnational Labour history". Which new approaches and which new methods led to which new findings? Which conditions and which organisational and financial frameworks for the production of "transnational Labour history" can be discerned? Where and by whom is this history produced?

 

The second part of the conference shall be devoted to a comparative view of the historical role of Labour movements in Europe and of Labour movements in "emerging countries":

 

2. The 'civilizing' function of the Labour Movement

 

The 'civilizing' function of the Labour Movement will be examined in a twofold perspective:

–         The 'civilizing' impact on organized workers: This includes the whole complex of educational and 'cultural' efforts in a broad sense.

–         The 'civilizing' impact on elites in society. This includes efforts to 'domesticate' existing elites by a social-democratic economic policy as well as efforts towards their elimination by certain currents of the communist movement.

Both these political currents have in their specific way contributed to the emergence of comparatively homogeneous societies in Europe, and thus generated bases for the building of the welfare state in the past and present – e.g. regarding "transitional societies" in Central/Eastern Europe.

 

An aim of this second part of the conference is to re-integrate this achievement of the Labour movements into the scope of a "European memory" under construction, where the "Labour experience" is up to now largely absent. What has been in this sense the contribution of Labour to the emergence of the European welfare states, and thus to this layer of European identity? Can the role of Labour in today's "emerging countries" be usefully compared to the historical "civilizing function" of Labour in Europe?

Labour/Le Travail

 Labour / Le Travail on on Kanadan Työväenhistorian Seuran (The Canadian Committee on  Labour History) kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä tieteellinen, englannin (useimmat tekstit) ja ranskankielinen julkaisu. Ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 1976 ja vuodesta 1980 lähtien on tullut kaksi numeroa vuodessa. Viimeisin julkaistu numero on järjestyksessä 58. 

Kunkin numeron sisältö näyttää sangen monipuoliselta. Artikkeleiden lisäksi julkaistaan tutkimuskatsauksia (Research Notes) , kirjallisuuskatsauksia (Review Essays), kirja-arvosteluja  ja bibliografioita. Viimeisin numero (Fall 2006) näyttää tällaiselta:

Articles

  • A Battle Royal: Service Work Activism and the 1961-1962 Royal York Strike by  Jeremy Milloy
  • Railing Against the Company Union: The State, Union Substitution, and the Montréal Tramways Strike of 1943 by Sean Tucker and Brian Thorn
  • Iron and Steel Unionism in Canada and Australia, 1900-1914: The Impact of the State, Ethnicity, Management, and Locality by  Greg Patmore
  • A Labour Force for the Consumer Century: Commodification in Canada's Largest Department Stores, 1890 to 1940 by Donica Belisle

Research Notes/Notes de recherche

  • The Industrialization of Tree Harvesting Systems in the Eastern Canadian Forest, 1955-1995  Peter MacDonald and Michael Clow
  • Zero Tolerance — Can It Work in a Unionized Environment? Judy Haiven

Review Essays/Notes critiques

  • Is Sex Work? Re-assessing Feminist Debates About Sex, Work, and Money   Gerald Hunt and Line Chamberland
  • Emma Goldman: The American Years Robert Graham

CCLH:n omien sivujen kautta lehden artikkeleista on luettavissa abstraktit vuodesta 1979 alkaen, mutta ei syystä tai toisesta täysversioita. Nekin  kuitenkin (onneksi) löytyvät verkosta vuodesta 2001 (numero 47) alkaen ilmeisestikin aina yhden numeron viiveellä. Viimeisin kaikki tekstit sisältävä numero on 57. (Spring 2006). History Cooperative -palvelu tarjoaa ystävällisesti tämän mahdollisuuden. Palvelun pääsivulta löytyy muutaman muunkin kiinnostavan lehden ilmaiset, luettavat, ja printattavat täysversiot. 

Labour /Le Travail -lehden paperiversion voi käydä lukemassa (tai etälainata) Työväenliikkeen kirjastossa.

Lehden lisäksi CCLH julkaisee paljon myös kirjoja. Viimeisin opus, George Vair, The Struggle against Wage Controls: The Saint John Story, 1975-1976 ilmestyi parisen viikkoa sitten:

In October 1976 one million Canadian workers walked off the job to protest the wage controls imposed by Prime Minister Pierre Elliott Trudeau. In a memorable personal account of this historic general strike, Saint John labour activist George Vair recalls how workers in one New Brunswick city mobilized to defend themselves and their unions and defeat the unpopular program.

Täydellinen luettelo kirjoista löytyy seuran sivuilta.

 

Valokuvakilpailu: spottaa työkaveri

menatwork2.jpg

SAK järjestää osana 100-vuotisjuhlavuottaan Minun työkaverini -valokuvakilpailun. Kilpailu kerää ajankuvaa siitä, miltä suomalainen työelämä näyttää vuonna 2007. Kilpailu on suunnattu SAK:laisten liittojen jäsenkunnalle. Kilpailutyöt saavat olla paperi- tai digikuvia. Pääasia on, että kuva on otettu omasta työkaverista työn ääressä tai tauolla. Kilpailuaikaa on vappuun saakka.

Kilpailun voittaja saa Sonyn DSC-W70 digikameran. Lisäksi palkitaan erikseen mielenkiintoisia kuvia sekä arvotaan lohdutuspalkintoja. Tuomaristolla on mahdollisuus palkita myös esimerkiksi paras yötyössä otettu kuva, paras pätkätyökuva jne.

Osuvimmat ja onnistuneimmat otokset palkitaan Työväen Musiikkitapahtuman yhteydessä heinäkuun lopussa Valkeakoskella. Samalla avataan Minun työkaverini -valokuvanäyttely. Osaa kilpailukuvista saatetaan käyttää SAK:n 100-vuotisjulkaisujen kuvittamiseen. Tässä tapauksessa kuvaajaan otetaan yhteyttä ja hänen kanssaan sovitaan palkkiosta.

Kilpailukutsu ei kerro mitä muuta käyttöä kuville on suunniteltu, mutta toivottavasti ne aiotaan myös arkistoida. 

Tarkempia tietoja täältä

Kuva: Riitta Oittinen, Varna 2006.