Category: joulukalenteri 2008

Joulutouhua julkaisi 1950-luvulla Suomen Liikeväen liitto.  Kansikuva viittaisi siihen että lehti oli jotenkin suunnattu jäsenistön lapsille, mutta niin ei suinkaan ollut. Mitään erityistä “touhua” sen sisältä ei löydy.

Touhun sijaan vastaan tulee “joulun rauhaa”: Betlehemin yö – vanha joululugenda ja runo Jouluyö.  Avaus liittyy tiukasti joulun kristilliseen puolen.  Jatko on maallisempaa ja taiteellisempaa:

– Taiteilijan rouvia neljän vuosisadan varrelta – faktaa historiasta
– Taiteilijan jouluaatto – kertomus
– Viuluntekijä ja taidemaalari Johan Wilhelm Mattila – henkilökuva
– Kupletti- ja iskelmälaulajia – tarinaa J. Alfred Tannerista Tapio Rautavaaraan.

Joulumainonta jää muutaman “parempaa kahvia jouluksi” varaan, kunnes vastaan tulee tämä:

Aivan. Jos ei vielä jouluna 1955, niin ehkä jo seuraavana vuonna kuitenkin.

–

 

Työläis- ja Talonpoikaisnaisten lehden vuoden 1929 kanteen painettiin luminen maisema taustalla häämöttävine tehtaanpiippuineen. Pääkirjoituksessa selvitettiin lukijoille joulua alun alkaen vietetyn pakanallisena talvipäivän tasauksen juhlana – samaisen ajankohdan on lehden mukaan “kristillinen kirkko lainannut jumalaksi julistamansa puusepän pojan syntymäjuhlaksi”. Pääkirjoituksen mukaan kirkko myös puhui “kauniita sanoja vapahtajan syntymästä, ilonjuhlasta”, rauhasta ja rakkaudesta, vaikka sen pikemmin sopisi puhua “ylensyömisen ja juomisen juhlasta, yltäkylläisyyden ja ulkokultaisuuden juhlasta, laiskuuden ja ansiottomien vuosivoittojen juhlasta. – – valkoinen valtaluokka ohranoineen, suojeluskuntineen ja kirkkoineen viettää vain iloisin mielin köyhän puusepänpojan syntymäjuhlaa, miehen, joka kerran sanoi rikkaalle miehelle ‘myy kaikki mitä sinulla on, anna rahat köyhille ja seuraa minua’. – Tunteeko maailmanhistoria suurempaa ironiaa ja ilveilyä?”

Lehden viimeisillä sivuilla julkaistiin lukemattomien Suomessa ja Kanadassa toimineiden naisosastojen ja -kerhojen joulutervehdyksiä. Niissä toivotettiin muun muassa “proletaarisen taistelutahdon elähdyttämää juhlamieltä ja horjumatonta etenemistä köyhälistön vapaustaistelussa”, “teräksistä luokkataistelutarmoa” sekä “intoa, uskallusta ja tarmokasta taistelumieltä raatajatovereille Suomessa”.

Työläisurheilijan joulu 1926 oli TUL:n, Työväen Urheiluliiton lehden Työläisurheilijan joulunumero. Se ilmestyi vuosina 1919-1929. Kannen jääpalloa pelataan selvästikin HTY:n talon viereisellä lahdella aivan Helsingin sydämessä. Heitetäänpä tällainen kysymys lukijoillemme: Oliko jääpallo kovinkin suosittu talvilaji TUL:n piirissä 1920-luvulla?

Lehti poikkeaa sisältönsä osalta melko paljon useimmista muista joululehdistä. Siinä on vähänlaisesti kertomuksia tai mitään urheiluun kuulumatonta tekstiä. “Voiman runoilija – Sosialisti ja epäkohtain paljastaja Jack London” edustaa lähes yksinään henkisen kulttuurin puolta. Enemmän lehdessä pohdiskellaan painin tilaa, jalkapalloilijan ominaisuuksia tai voimistelun hienouksia. Kuvakollaaseja on useampiakin: “Tovereitamme lännen mailla”, “Poikaimme viime kesän Saksan matkalta” ja “Venäjältä”.

Mainoksia on selvästi muita joululehtiä enemmän- Erityisesti erilaisten urheiluvälineiden ja -tarvikkeiden kauppaajat suosittelivat sivukaupalla tuotteitaan soveliaiksi joululahjoiksi. 1920-luvun loppupuolen nousukausi alkoi ilmeisesti näkyä myös pääkaupungin työväestön kukkaroissa.

Alkuperäisenä tarkoituksena oli julkaista tämän päivän kalenterikuvana Työläisurheilijan joulu 1925. Se on kuitenkin kadonnut Työväenliikkeen kirjaston kokoelmista. Otetaan tähän kuitenkin pieni sitaatti tuossa lehdessä julkaistusta Paavo Nurmen kirjoituksesta “Vaikutelmia tekemältäni Amerikan matkalta”:

“Harjoittelin laivalla joka päivä. Oikeammin öisin huonossa sähkövalaistuksessa, sillä päiväsaikaan en kehdannut ja taas aamuhämärryksissä stuertien ylösnoustua en uskaltanut”.

Työväen Joululehti 1938 oli Tampereen Työväen Sanomalehti oy:n julkaisu. Julkaisulla näyttää olevan pitkä historia sekä ennen että jälkeen tämänpäiväisen kannen. Ensimmäinen lehti ilmestyi Työväenliikkeen kirjaston tietojen mukaan vuonna 1899 ja viimeisin tuolla nimellä kirjaston kokoelmiin kirjattu lehti on vuodelta 1987. Julkaisijoiksi on merkitty Työväen Sanomalehti oy:n ohella Kansainvälinen solidaarisuussäätiö ja SNK.

Lehti oli tuhti lukupaketti. Sisältä löytyivät niin Frans Emil Sillanpään Oi nuoruus kuin Penttin Haanpään Ensimmäinen synti (Haanpään kootuisssa teoksissa kertomus on ajoitettu virheellisesti vuodelle 1939), Marketta Karan Hyljätty saari ja Martti Laineen Lähtö ja paluu. Martti Laine muutti nimensä vuonna 1942 Martti Larniksi ja sillä nimellä hänet tunnetaan maailmalla ja erityisesti entisen Neuvostoliiton alueella varsin hyvin. Neljää kertomusta yhdistää yksi asia. Niiden tapahtumapaikkana on kylä, maaseutu.

Hienoista avartumista maailmalle edustavat kertomus laivamatkasta, Ariadne lähtee ja Maxim Gorkin novelli Tyttö. Gorkin tapaammekin joulukalenterissamme jo toisen kerran.

Vuoden 1938 joulun ehdoton hittituote oli radio. Osuuskauppaliiken puolensivun ilmoituksessa oli esitteillä “Korkeimman luokan suurkone – ISO Osuusradio”

“Ruotsin radiotekniikan huippunäyte – 6 putkea, 10 tuuman kovaääninen ja 15 watin pääteputki tekevät äänen harvinaisen syväksi ja täyteläiseksi. 7 piirisyys takaa sen puhtauden.”

Tässähän on selvästi kaikkien nykyisten televisio- ja tietokonemainosten kantaäiti.

Työn Joulu 1929 julkaisun kustantaja oli Osakeyhtiö Työ. Se oli kustannusliike, kirjapaino ja kirjansitomo Kotkankatu 9:ssä, Helsingissä taustavoiminaan maanlainen SKP ja muut sosialidemokraateista vasemmalla poliittisesti itsensä mieltäneet.  Lehti ilmestyi vuosina 1924-1929.  Seuraavaa joulua vietettiin jo ilman julkisia vasemmistojärjestöjä ja niiden lehtiä.

Lehti itse mainosti itseään näin: “Ainoa maassamme ilmestyvä työväen loistojulkaisu”.

Kansainvälisyyttä lehdessä edustavat Henri Barbussen ensimmäistä maailmansotaa kuvaava novelli “Elävä ruumis” ja Upton Sinclairin “Kun tieto loppuu alkaa usko”.  Kansainväliseen osuuteen kuuluvat myös “53 elävänä haudattua” eli reportaasi kahdesta kaivosonnettomuudesta Michiganissa USA:ssa 1926 ja -27.

Kotimaisissa kertomuksissa korostuivat työ ja sen tekijät: Sanomalehden kantaja, Työn uhrit, Haudatut, Kun tiet eroavat.  Joulua sen sijaan ei kannen nimeä lukuunottamatta juurikaan sivuilta löydä. Lähimmäksi joulun “sanomaa” päästään ehkäpä Emil Wuoren kristinuskon alkuhistoriaa käsittelevässä katsauksessa. Ludvig Kososen lapsuuden muistelmakin sijoittuu ajallisesti joulun jälkeiseen aikaan: “Tammikuun yö”.

Kaukana kavala maailma: talvi-idylli jouluna 1913. Tässä kansipiirroksessa savu tupruaa vain oman talon piipusta, ei taustalla olevasta tehtaasta, kuten joissain varhaisten työväenlehtien joulunajan kansikuvissa. 

Joulukalenterissa jo esillä olleen Työläisnaisen tekstit tarjoavat johtolankoja myös siihen, miten elämästä saattoi saada irti pieniä iloja, olipa sitten kyse leningin ompelemisesta, uimaan opettelemisesta, kodin sisustamisesta tai hammasharjan hankkimisesta. Lehden kirjoituksissa painotettiin, että työväellä oli oikeus ja velvollisuuskin elämäniloon ja optimismiin, vaikka  luokkatietoisen onnen todisteltiin osin koostuvan eri asioista kuin porvarillisen. Pahimpana pidettiin toivottomuutta, kun kaikki oli samantekevää eikä ihminen enää tuntenut mitään, kuten varhainen kansanedustaja Maiju Raunio kirjoitti Työläisnaisessa vuonna 1910.

Työläisnainen julkaisi  jonkun verran käsityöohjeita, kuten tämän jugend-vaikutteisen kirjontamallin vuonna 1911. Samassa yhteydessä esiteltiin myös Koiviston puku.

Käsitöiden teko oli olennainen osa monen työläisnaisen arkea, joko harrastuksena, ammattina tai molempina. Käsityökerhot ja ompeluseurat olivat osa työväenliikettä sen alkuajoista lähtien.  Käsitöiden myynti toi työväenyhdistyksille  huomattaviakin tuloja. Arpajaisilmoituksia julkaistiin 1900-luvun alussa työväenlehdissä harva se päivä. Esimeriksi Hämeessä sijaitseva kone- ja metalliammattiosasto mainosti arpajaistensa palkintoina olevan kattokruunu, urkuharmoni sekä “erittäin suuri kokoelma naisten arvokkaita käsitöitä.” Sittemmin käsityökerhot keräsivät varoja  muun muassa lakkolaisille  ja avustivat vuonna 1918 orvoiksi jääneiden punaisten lapsia ja poliittisia vankeja.

Lehden toimitus joutui usein toteamaan, että kohderyhmän kiinnostusta ohjasi muu kuin “aatteellisen kohotuksen tarve”. Pelkästään järjestökenttääkin kiinnosti johtoa enemmän ruumiin ravinto: Lukijat vaativat – ja saivat – ruokaohjeita, lehden toimittajien suhtautuessa niihin penseämmin.

Leivän lisäksi työväkeä kiinnosti huvi. Vaatimusta “leipää ja ruusuja” käyttivät alunperin newyorkilaiset vaatetyöläiset vuonna 1908, kun yli kymmenentuhatta naista ja lasta osallistui pieniä palkkoja, pitkiä työpäiviä ja huonoja työoloja protestoivalle marssille. Muutaman vuoden päästä iskulause ilmestyi erään teollisuuskaupungin tekstiilityöläisten lakkobanderolliin.  Tästä yli kaksi kuukautta kestäneestä lakosta ammattiyhdistysmies James Oppenheimer kirjoitti toivoa herättävän runon Bread and roses, joka kuvaa kuinka pimeisiin keittiöihin tulvahtaa auringon valoa.

Iskulause jäi elämää, tähdentämään toivon ja ilon tärkeyttä jokapäiväisen leivän ohella.