Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran ensimmäinen verkkokirja on ilmestynyt. Professori Jukka Rantalan 8 artikkelista koostuva kirja Suomalaisen opettajan poliittinen orientaatio on verkosta vapaasti luettava ja ladattava kirja, jonka painettua versiota (“kirja kerrallaan”, tarvepainatus, Print-on Demand, POD) saa myöhemmin ostaa Yliopistopainon kirjakaupasta.
Verkkkojulkaiseminen sellaisenaan tai yhdistettynä tarvepainatukseen on uusi mahdollisuus lisätä pienin panoksin seuran julkaisutoimintaa. Se avaa mahdollisuuksia sellaisten tekstien tai tekstikokoelmien julkaisemiseen (ja laajaan levitykseen) johon aiemmin ei ole ollut taloudellisia edellytyksiä. Tavoitteena olisi siis tukea ja mahdollistaa työväen historiaan ja perinteeseen liittyvien tekstien julkaiseminen ja levitys digitaalisen teknologian (verkkojulkaiseminen +POD) mahdollistamalla uudella tavalla.
Kyseessä on noin kaksivuotinen kokeilu, jonka aikana saadaan kokemuksia julkaisutarpeesta, verkkokirjan ja tarvepainatuksen/POD toteutuksesta ja toimivuudesta sekä kustannuksista ja tarvittavasta työpanoksesta. Saatujen kokemusten perusteella voidaan joko jatkaa tai haudata koko ajatus tarpeettomana, liian raskaana tms.
Suomalaisen opettajan poliittinen orientaatioa
Teokseen on kerätty Helsingin yliopiston historiallis-yhteiskuntatiedollisen kasvatuksen professorin Jukka Rantalan opettajien poliittisesta orientaatiota käsitteleviä artikkeleita. Osa artikkeleista tarkastelee jotain yksittäistä kriisiä, joka paljastaa samalla jotain yleisemmästä. Rantala käyttää uuden mikrohistorian ’poikkeuksellisen tyypillisen’ käsitettä, tutkii mallikansalaisen negaatioita – opettajia, jotka ovat rikkoneet uskollisuuden, nuhteettomuuden, hurskauden tai ahkeruuden hyveitä. Lähtökohtana on että opettajan sallitun poliittisen orientaation voi saada selville tutkimalla poliittisuudesta syytettyjen opettajien tapauksia. Niistä muodostuu kuitenkin hahmotelma opettajuuden ja politiikan välisestä suhteesta 1900-luvun alkupuoliskolla. Kirja täydentää Jukka Rantalan kahta aioemmin kirjoittamaa kirjaa: kansalaissodan jälkimaininkeihin liittyvää Kansakoulunopettajat ja kapina sekä “vaaran vuosien” (1944-48) puhdistuspolitiikkaan kytkeytyvää teosta Sopimaton lasten kasvattajaksi!
“Osa artikkeleista on julkaistu aikaisemmin. Joidenkin tapauksien tutkimista olen jatkanut artikkeleitten ilmestymisen jälkeen, joten olen tässä teoksessa pohtinut uudelleen joitain tulkintojani. Kansakoulunopettajien poliittisen asennoitumisen varmistamista käsittelevä artikkeli on aiemmin julkaistu vain englanniksi, ja Frans Nummen tapausta käsittelevä artikkeli on koostettu Historisk Tidskrift för Finlandissa ja Suomen Kouluhistoriallisen Seuran vuosikirjassa ilmestyneistä tekstistä.
Teoksen ensimmäisessä osassa käsittelen kouluhallitusta, sen valta-asemaa ja kansakouluntarkastajia tuon vallan käyttäjinä. Vanhasuomalainen kouluhallitus opettajien arvostelun kohteena -artikkeli kuvaa kuinka opettajat ensimmäistä kertaa kyseenalaistivat kouluhallituksen auktoriteetin. Teksti käsittelee kouluhallitukseen kohdistetun kritiikin ilmenemismuotoja sekä keskusviraston keinoja yrittää tukahduttaa arvostelu. Osa kansakouluntarkastajista toimi esimiehilleen epälojaalisti, mikä yllytti opettajia ankarampaan keskusviraston arvosteluun. Toisessa artikkelissa paneudun yksittäisen kansakouluntarkastajan syytöstapaukseen, joskin sen
taustalta paljastuu opettajien ja kouluhallituksen välinen yleisempi vastakkainasettelu. Reinhold Roine oli opettajille kansakouluntarkastajien virkavaltaisen asenteen ilmentymä. Hän syyllistyi työssään ylilyönteihin ja vainosi henkilökohtaisia vastustajiaan. Kouluhallitus asettui kuitenkin tarkastajansa puolelle säilyttääkseen oman valta-asemansa ja estääkseen
opettajakuntaa saamasta kouluhallitukseen kohdistettuja uudistusvaatimuksia toteutetuksi. Luvun kolmas, Mustaa kirjaa käsittelevä teksti kuvaa yhtä kouluhallituksen opettajavalvonnan välinettä. Artikkeli osoittaa valtion harjoittaman kontrollin olleen satunnaista ja epäsystemaattista. Varsinainen opettajavalvonta hoitui paikallisesti, koulujen johtokuntien toimesta.
Opettajien poliittinen orientaatio on teoksen toisen osan polttopisteessä. Tarkastelen luvun ensimmäisessä tekstissä kansalaissodan heijastumia kansakoulunopettajistoon. Satakunta opettajaa joutui syytetyksi punaisuudesta. Syytöksistä ei tehty julkisuudessa kuitenkaan suurta numeroa, koska punaisten puolelle hairahtuneet opettajat eivät sopineet voittaneen puolen retoriikkaan. Kouluhallitus ja paikalliset toimijat suhtautuivat myös eri lailla syytösten kohteeksi joutuneisiin, minkä takia virallisista syytösprosessien sijasta opettajia painostettiin eroamaan. Opettajien arvokasvatuksen kritiikkiä käsittelevässä tekstissä selvittelen
niin sanotun valkoisen Suomen perinnön jälkipuintia opettajistossa toisen maailmansodan jälkeen. Artikkeli kansakoulunopettajien poliittisen asennoitumisen varmistamisesta kiteyttää edellä mainittujen tekstien annin.
Kirjan kolmannessa osassa tarkastelen opettaja Frans Nummen syytösprosesseja. Matrikkelitietojen ja ansioluetteloiden mukaan Nummi täytti kirkkaasti mallikansalaiselle asetetut vaatimukset. Tarkempi tarkastelu kuitenkin paljastaa hänen joutuneen riitoihin kaikkialla, missä hän toimi opettajana. Laajennan tapauksen kautta aiemmassa tutkimuksessa mallikansalaisuudesta
tehtyjä määritelmiä. Paikallisesti opettajalle asetetut odotukset olivat nimittäin valtiollisen tason määrittelyjä tiukemmat. Artikkeleissa
pohdin mikrohistorian ja erityisesti ’poikkeuksellisen tyypillisen’ -käsitteen merkitystä opettajatutkimuksessa.”
