Venezuelassa, kuten useissa muissakin maissa, valtiovallan kulloisetkin edustajat määrittelevät kansalaisille tarpeellisista peruselintarvikkeista koostuvan ruokakorin hinnan. Venezuelassa tämä kansallinen ruokakori l. la cesta básica on monin tavoin yhteiskunnassa esillä oleva asia. La cesta básica on kriittisesti läsnä poliittisessa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä siksi, että miljoonilla työväestön ihmisillä ei perinteisesti ole ollut mahdollisuus kuin pieneen osaan ruokakorin peruselintarvikkeista. La cesta básica ongelmineen on niin keskeinen Venezuelassa, että se myös karnevalisoidaan.
Hieman ennen vuoden 1997 karnevaalia el Gallo –niminen mies suti pensselillään maalia harjateräskehikkoon, jonka hän oli hitsannut kiinni pyörillä kulkevaan lavaan. El Gallo selitti kädessään pensseliä heilutellen, että vaunu oli viesti yhteisölle – kyseessä oli allegoria. Allegoria sisälsi protestin cesta básican kalleutta ja poliitikkojen vinoutuneita toimia vastaan. El Gallo oli jo aiemmin hitsannut teräsraudat valtavan suuren korin muotoiseksi. Oman asuinalueen ihmiset kuulemma tajuavat heti viestin.
Myös karnevaaliin saapuvat turistit ja muut juhlijat saisivat nähdä tämän protestin. Painokkaasti el Gallo ja kaikki muutkin allegorisen ruokakorin ympärille kokoontuneet miehet toistivat, että Carnaval oli ainoa paikka ja aika tällaisen vastalauseen esittämisen. Tuolloin kymmenen vuotta sitten Venezuelassa elettiin nk. neljäkymmentävuotisen demokratian viimeisiä vaiheita ja karnevaalin alla tuskastumisen aiheuttama kapinahenki oli vahva. Presidenttinä oli vanhan eliitin Rafael Caldera, joka puheissaan usein esiintyi työväenluokan puolustajana. Hänen hallitusaikanaan jo ennestään valtava köyhyys vain lisääntyi työväestön ja köyhien maattomien keskuudessa. Niinpä vuonna 1996 tässä maailman viidenneksi suurimmassa öljyntuottajavaltiossa saavutettiin inflaatioennätys: 103%. Venezuelalaisen työväen perheet olivat ahtaamalla kuin koskaan. Elinkustannukset kasvoivat ilman hidastumista. Edes niillä, joilla oli työtä, ei ollut mahdollisuuksia ruokakorin peruselintarvikkeisiin.
Samanaikaisesti alkoi hyvin toimeen tulleen venezuelalaisen ammatillisen keskiluokan jyrkkä köyhtyminen. Maahan oli syntynyt varsin vauras keskiluokka 1970-luvun öljybuumin seurauksena. Mutta nyt vuonna 1997 el Gallon rakentaman ruokakorikehikon ympärillä seisoi kiivaita miehiä, jotka olivat niin autonkorjaajia, kauppiaita, veneenrakentajia, myyjiä kuin opettajiakin. Nyt oli selvä karnevalistinen protesti rakentumassa. El Galloa ei sinänsä kiinnostanut se, miten hänen hitsaamansa karnevaalivaunu, l. garroza, kulmakunnan eräällä toisella pihalla lopulta koristeltaisiin. Selvää kuitenkin oli, ettei siihen laiteta oikeita protestin kohteena olevia peruselintarvikekorin saavuttamattomia tuotteita tai kurjuutta ilmaisevia nälkäisen näköisiä tyttöjä.
Paradoksin karnevalisoiminen
Toisella pihalla suuri metalliruokakori koristeltiin loistavan kauniiksi erilaisilla värikkäillä kukilla ja pohja vuorailtiin vihreäksi kuin satumetsän pehmeä maaperä. Karnevalistinen nurinpäin kääntäminen sai paradoksaalisen huipennuksensa, kun ruokakorivaunun perään asetettiin viehättävästi koristemaalattu taulu, jossa luki tämän karnevaalivaunun nimi: Alegria de las Flores l. Kukkien Ilo.
Alegria de las Flores –karnevaalivaunu valmistui latinalaisella rauhallisuudella, sillä kun viimeinen kukkanen oli saatu asetettua täydentämään protestia, jättiruokakori kiinnitettiin yskivän vanhan maastoauton vetokoukkuun. Kauniit nuoret venezuelalaiset neitoset hyppäsivät viehättävissä bikineissään maastoauton kyytiin. Auto kukkien täyttämine perävaunuineen ajoi kaupungin toiseen päähän. Karnevaali oli alkamassa. Kymmenen neitosta asettautui kukin omalle paikalleen garrozaan.
Sitten karnevaali-illan ja –yön kuumassa romminhöyryisessä karibialaisessa musiikki- ja tanssimäiskeessä Alegria de las Flores lipui muiden karnevaalivaunujen jatkumossa pitkin ihmisiä täynnä olevan kaupungin pääkatua.
Kauniit hymyilevät tytöt vilkuttivat karnevaaliväelle kukkien täyttämästä ruokakoristaan samalla tanssien kaikkialla kaikuvan karnevaalisalsan tahdissa. Alegria de las Flores liukuu pitkin karnevaalikatua häipyen ajoittain ikään kuin äänimaailman täyttävän musiikin tahdissa vellovan ihmismassan taakse. Nyt kaikki näkevät protestin, nyt kaikki ymmärtävät. Vähitellen kukka-garroza häipyy karnevaalikadun päädyn ihmistungokseen, vielä näkyy vilahdus ruokakorin peräosasta: ”KUKKIEN ILO”.
Uusi ruokakori
Ilo näiden ihmisten osalta jatkuu, sillä seuraavana vuonna marginaalista noussut Hugo Chávez valittiin suurella äänten enemmistöllä Venezuelan presidentiksi. Hän nousi presidentiksi omalla karismallaan, mutta myös juuri noilla tuntemuksilla, joilla allegorista ruokakoria el Gallon takapihalla rakennettiin. Niin kutsuttu (demokraattinen?) Venezuelan Neljäs Tasavalta siirtyi historiaan.
Vaalikampanjastaan lähtien Chávez on ollut rakentamassa oikeudenmukaisempaa V tasavaltaa. Työväestön olot, myös omanarvontunto, ovat nousseet jaloilleen. Mutta perusruokakori on pysynyt keskusteluissa. Ruokakorin tasolla valtavan köyhyyden haihduttaminen ei ole helppoa – Venezuelan öljytuloista huolimatta. Tällä hetkellä perusruokakorin arvo on noin 125 euroa henkeä kohden ja suurin osa venezuelalaisista tienaa keskimäärin 115 euroa. Ongelma on siinä, että köyhimmissä perheissä on yleensä 6-7 lasta.
Tilanne on kuitenkin parantunut ja yhteiskunta toimii hieman erilailla kuin ennen. Sen vuoksi tuntuisi helpommalta unohtaa koko césta básica ja perustaa toiminta uudelle yhteiselle ajatukselle. Tätä Chávezin hallinto on pyrkinyt synnyttämään osuuskuntatoiminta-ajattelulla ja erilaisilla sosiaalis-kulturaalis-ekonomisilla missioillaan. Missioista ruokakoriongelmaan läheisimmin liittyy la Misión Mercal. Tämän yhteiskunnallisen mission keinoilla on pyritty turvaamaan köyhimpien miljoonien kansalaisten perusruokatalous. Elintarvikkeet tuotetaan tälle suurelle väestönosalle ilman tavanomaisia välikäsiä ja sitä kautta perusruoka on lähes kaikkien tavoitettavissa ja sen myötä myös noin 900 000 venezuelalaista saa päivittäisen perusravintonsa erityisissä las Casas de Alimentación l. ravitsemustaloissa.
Joka tapauksessa la césta básica kuitenkin pysynee ainakin antropologisena tutkimuskohteena venezuelalaisissa karnevaaleissa.
Kirjoitus perustuu kokemuksiin, joita FT Ilkka Ruohonen hankki tehdessään antropologista elokuvaa La Risa Carnavalesca (Karnevaalinauru),
2001, Mini-DV, DVD.
* Lisätietoja Venezuelaa koskevasta näyttelystä joka pohjautui Helsingin yliopiston antropologian sekä Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratorion opiskelijoiden ja tutkijoiden siellä pääsiäisenä kokoamaan audiovisuaaliseen aineistoon
* Joensuun kansainvälinen visuaalisen kulttuurin festivaali Viscult