Edinburghissa oli yli kymmenen vuotta sitten kiinalaisen nykytaiteen näyttely Reckoning with the Past, jollaista ei oltu lännessä aikaisemmin nähty. Osallistujia oli Manner-Kiinasta, Taiwanilta ja Hongkongista. Mukana olivat muun muassa Lucia Cheung, Oscar Ho Hing-kay, Wang Xingwei ja Yu Youhan. Kysymys kiinalaisesta identiteetistä asettui eri tekijöiden töiden kautta kiinnostavaan viitekehykseen, koska mukana oli sekä kommunismia paenneita taiteilijoita että propagandamateriaalia tehtailleita mestareita. Esillä olikin sosialistisen realismin parodiaa, antiamerikkalaista satiiria ja korruptiosta kertovia seinälehtiä. Erityisesti kommunistisen järjestelmän kokeneiden taiteilijoiden suhteessa menneisyyteen ilmenivät sekä halu muistaa, parjata että unohtaa. Läsnä oli myös nostalgia.
Politiikka on näkynyt ja näkyy kiinalaisessa nykytaiteessa monin eri tavoin. Taiwanissa ja Hongkongissa punaista Kiinaa kammoksuttiin jo 1950-luvun lopulla. Tuolloin esimerkiksi abstrakti taide yhdistyi osan viranomaisista mielestä Picasson kubismiin ja oli kartettavaa vasemmistolaisuutta. Samaan aikaan useissa taiwanilaisissa taidekouluissa vaadittiin välttämään punaista väriä, koska se saattoi herättää poliittisia mielleyhtymiä.
Edinburgin näyttelyn (länsimaissa) kuuluisin taiteilija oli Kiinassa 1958 syntynyt avantgardisti Zhang Xiaogang. Kuva hänen tunnetusta Bloodline–sarjasta (Sukupuu) oli painettu mainosjulisteen ohella jopa näyttelyn t-paitaan. Zhang Xiaogang yhdistää henkilökohtaisen ja kollektiivisen viiltävällä tavalla. Teokset avautuvat paremmin, jos tuntee Kiinan historiaa. Nimittäin varsinkin kulttuurivallankumouksen aikana hävitettiin valtavasti historiallisia esineitä, kuten kirjoja, maalauksia ja monumentteja. Myös paljon vanhoja perhevalokuvia tuhottiin.
Zhang Xiaogang erotettiin lapsena perheestään, ja hänet lähetettiin uudelleenkoulutettavaksi maaseudulle. Hän näki skitsofreniaan sairastuneen äitinsä nuoruudenvalokuvan ensi kerran vasta 1993. Löydöstä alkoi psykologisten ihmiskuvien sarja Bloodline, joissa esiintyy androgyynejä, tyhjään tuijottavia ihmisiä. Sarjan töiden miltei identtisiä kasvoja yhdistävät verenpunaiset, ohuet murtumat, olivatpa hahmot gangstereita, pieniä tovereita tai perheenjäseniä. Tekijän mukaan kollektivismin idea on juurrutettu osaksi kiinalaisuutta ja on sitä edelleen: ”Ensimmäiseksi meidän pitää oppia, miten samanaikaistesti varjella kokemuksiamme muiden nuuskinnalta ja elää harmoniassa ’suuren perheemme kanssa”.
On väitetty, että Maon ajasta selviytyjiä yhdistää tuntemus yhteisestä rikoksesta, koska harva kykeni pysymään tahrattomana: muiden ilmiantaminen tai arvostelu osa omaa selviytymistä. Petokset ovat toki voineet olla vähämerkityksellisiä, mutta erilaisten tunnustusten vaatimisella koko kansa saatiin sotkettua yhteiseen syyllisyydentunnon värittämään vyyhtiin. Toinen tunne suhteessa historiaan on vieraantuneisuus. Tämä ei ole yllättävää, sillä kommunistinen historiankirjoitus todisti pitkään menneisyyden olleen syy kansalaisten nykykärsimyksiin. Lisäksi monille kiinalaisille ikiaikainen kulttuuri on abstraktia ja kaukaista, lähihistoria puolestaan jotain joka mielellään unohdetaan.
Zhang Xiaogang 22.9.2007-13.1.2008. Sara Hildenin taidemuseo, Tampere
Kuva: Zhang Xiaogang: Pieni punainen kirja, 2003. Yksityiskokoelma.
