Kati Launis: Hilja Pärssinen työväenpoliitikkona ja -runoilijana

 

Tutkimukseni kohteena on työväenpoliitikko ja -runoilija Hilja Pärssinen (1876–1935). Pärssinen oli yksi ensimmäiseen eduskuntaan valituista naiskansanedustajista, joka tunnetaan erityisesti työläisnaisliikkeen kansainvälistäjänä ja teoreetikkona. Saksalaisen Clara Zetkinin kanssa käymänsä kirjeenvaihdon pohjalta Pärssinen hahmotti liikkeen toimintaperiaatteita ja työläisnaisen roolia uudessa, sosialistisessa yhteiskunnassa, kuten Maria Lähteenmäki on tutkimuksissaan tuonut esiin.

Mutta Pärssinen oli paitsi poliitikko myös seitsemän kokoelmaa julkaissut runoilija, jonka kaksoisroolista käsin aukeaa näkymä 1900-luvun alun poliittiseen ja kirjalliseen elämään. Millaiseksi työläisnaiseus hahmottuu, kun lukee rinnakkain Pärssisen poliittisia tekstejä ja runoja? Onko työläisnainen hänen runoissaan ja poliittisissa kirjoituksissaan ensisijaisesti luokkansa vai sukupuolensa edustaja? Naistenväliset, luokkaan kytketyt erot nousevat korostetusti esiin Pärssisen tarkastellessa työläisnaisia sorretuista sorretuimpina, ”orjattarina” ja ”porraspuina”, kun taas porvarillinen naisasia näyttäytyy hänelle ”tautina”, joka peittää näkyvistä tärkeitä yhteiskunnallisia epäkohtia.

Tutkimukseni uutta antia on Pärssisen runoilijuuden tutkiminen, sillä poliitikkona häntä on jonkin verran tutkittu (esim. Sylvi-Kyllikki Kilpi ja Maria Lähteenmäki). Kynä oli Pärssisen vahvin ase, ja sitä hän tarvitsi sekä runoilijana että poliitikkona. Tavoitteenani on pohtia uudelleen niitä näkemyksiä, joita suomalaisen työläiskirjallisuuden pioneeri Raoul Palmgren esittää tutkimuksissaan Työläiskirjallisuus (1965) ja Joukkosydän (I ja II). Vanhan työväenliikkeemme kaunokirjallisuus (1966). Oma tutkimukseni jatkaa Palmgrenin aloittamaa perinnettä, mutta erona on muun muassa sukupuolen nostaminen esiin ja sen kytkeminen tiiviisti luokkakysymykseen. Tutkimukseni myös keskustelee kahden tämän hetken työläiskirjallisuuden tutkijan, Kirsti Salmi-Niklanderin ja Elsi Hyttisen, kirjoitusten kanssa.

Irma Tapaninen: Algot Untola yhteiskuntakriittisenä kirjailijana

 

Tutkimuksen aiheena on Algot Untola (1868 – 1918) yhteiskuntakriittisenä kirjailijana. Untola tunnetaan paremmin nimimerkeillä Irmari Rantamala ja Maiju Lassila. Kirjailijantyönsä lisäksi hänet muistetaan Työmies -lehden avustajana sisällissodan aikana ja tästä aiheutuneesta kuolemantuomiosta. Julkisen toimintansa alussa hän työskenteli vanhasuomalaisten fennomaanien riveissä. Kysyn tutkimuksessani, mitkä tekijät johtivat Untolan siirtymään vanhasuomalaisen politiikan kannattajasta sosialistien tukijaksi. Pohdin, minkälaisessa suhteessa Untolan elämä ja teokset ovat siihen kriisiin, joka syveni tutkimusjakson (1906 – 1918) kuluessa sivistyneistön ja työväestön välillä.

Työni yhdistää historian- ja kirjallisuuden tutkimusta. Tekstianalyysiin yhdistetään kirjoittajat ja heidän intentionsa sekä kirjoittamisajankohdan kulttuurinen, poliittinen ja taloudellinen konteksti. Maiju Lassilan nimellä julkaistut teokset liittyvät selkeästi karnevalistisen kirjallisuuden traditioon. Se on taiteellinen yhteiskuntakritiikin muoto, joka pohjautuu ikivanhaan, kansainväliseen kansan naurukulttuuriin.  Teoreettisena viitekehyksenä toimii karnevalistiseen kirjallisuuteen erikoistuneen Mihail Bahtinin kieli- ja kirjallisuusteoria. Hänen mukaansa karnevalistisen kirjallisuuden kritiikki kohdistuu aina vallalla olevaa, virallista kulttuuria vastaan. Sen vuoksi päähuomioni on Untolan teosten sisältämässä yhteiskuntakritiikissä ja sen suhteessa muiden aikakauden keskeisten kirjailijoiden tai kulttuurielämän vaikuttajien kirjoituksiin ja niistä ilmeneviin mielipiteisiin.

Aikaisempi tutkimus on pääosin kirjallisuudentutkijoiden tekemää. Biografisen kirjallisuudentutkimuksen ongelmana on ollut sisällissodan värittämä näkökulma Untolan persoonaan.  Tutkimuksessa ei ole menty historiantutkimukselle ominaiseen tapaan aikalaisten kokemustasolle. Metodiin sisältyy lisäksi asenne, joka suosii sivistyneistöstä nousseita kirjailijoita, ja pyrkii rakentamaan kirjailijoista suurmies/naiskuvia.  Suurimpana ongelmana on kuitenkin se, että tutkimuksessa on käytetty Untolan kaunokirjallista teosta omaelämäkerrallisena lähteenä. Seurauksena on, että Untolan kirjailijakuva on vääristynyt ja osittain fiktiivinen.

Marxilaiseen kirjallisuudentutkimukseen puolestaan on sisältynyt vaatimus, että teosten tulisi ilmentää työväenluokan puolesta taistelevaa, tietoista henkeä.  Untolan kirjailijanlaatu on kuitenkin enemmän yleisinhimillinen kuin poliittinen. Näyttääkin siltä, että hän samastui vahvasti työväestöön ja heidän ongelmiinsa, mutta ei aikakautensa sosialistiseen poliittiseen ideologiaan.

Uudemmissa kirjallisuudentutkimuksen suuntauksissa strukturalismissa ja poststrukturalismissa päähuomio on kaunokirjallisten tekstien analyysissä, ja kirjailija teostensa tuottajana sivuutetaan.  Näin ollen kirjailijat, jotka haluavat osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun teostensa välityksellä, jäävät helposti tämänhetkisessä kirjallisuudentutkimuksessa katveeseen. Tutkimukseni sijoittuu tälle historian tutkimuksen kannalta keskeiselle alueelle.

Kirsti Lumiala: Työväentutkimuksen tila ja Suomen yliopistojen opinnäytteet

Työväenliikkeen kirjasto on työväen ja työväenliikkeen historian erikoiskirjasto. Kirjaston yhtenä tärkeänä tehtävänä on dokumentoida työväkeä ja työväenliikettä koskeva kotimainen aineisto. Kirjaston työ on päivittänyt Ilkka Liikasen kokoamaa bibliografiaa: Suomen työväenliikkeen historiallinen bibliografiaa (Helsingin yliopiston poliittisen historian laitoksen julkaisuja 1/1979).

Työväenliikkeen kirjasto on tallentanut opinnäytebibliografiaan yliopistojen ja korkeakoulujen eri tieteenalojen työväenliikettä ja sen eri toimintamuotoja sekä työväestöä, työväenluokan elämäntapaa ja elinoloja käsittelevät opinnäytteet. Siihen on otettu mukaan aatehistoriaa, kansainvälistä työväenliikettä, ammattiyhdistystoimintaa, työväen lehdistöä, työväenkulttuuria, työväenperinnettä, työläisurheilua ja työväenliikkeen vaikuttajia käsittelevät työt. Opinnäytebibliografia-aineisto on haettavissa kansalliskirjaston ARTO-tietokannassa.

Opinnäytebibliografian aineiston avulla haluaisin kertoa määrällisesti, millaisia opinnäytteitä on tehty Suomen yliopistoissa ja korkeakouluissa eri aikoina. Haluaisin tutkia oppiaineittain, minkälaisista aiheista on tehty opinnäytteitä. Haluaisin tietää, onko eri yliopistojen ja korkeakoulujen välillä eroja aihesisältöjen painotuksissa. Olisin kiinnostunut tietämään eroaako naisten ja miesten tutkimuskohteet. Olisi myös mielenkiintoista nähdä, onko esimerkiksi 2000-luvun työväentutkimus sisällöltään erilaista kuin vaikkapa 1970-luvun.

Niina Lappalainen: Teollistumisen jälkimurros ja yhteisöllinen identiteetti

Kesäseminaari 2007 abstrakti. Tutkin keskisuomalaisen metalli– ja asetehtaan (1893-1991) työntekijöiden suullista historiaa. Folkloristiikan oppiaineeseen tehtävän työni keskiöön on noussut erityisesti pilailuperinne ja huumori, niiden käyttöyhteydet, merkitykset ja jatkuvuudet  yhteisöllisen identiteetin ylläpitäjänä teollistumisen jälkimurroksessa.

Teollisuuslaitosten lakkauttamisella ja palvelualatyöpaikkojen lisäämisellä, deindustrialisaatiolla, on suuri vaikutus paikallisiin kulttuureihin, mutta kulttuurien tutkimuksen näkökulmasta katsoen tutkimustietoa aiheesta on toistaiseksi vähän.

Työni pohjautuu mikrohistorian ja muistitietotutkimuksen traditioihin.
Päälähteinä käytän 1996-2006 tekemiäni videohaastatteluja. Olen haastatellut paikallisyhteisön jäseniä sekä heidän jälkeläisiään neljästä eri sukupolvesta, osin samoista suvuista.

Talvella 2007 teetin suuntaa antavan kyselyn sadalle paikallisen yläasteen yhdeksäsluokkalaiselle. Vaikka kysely on huumoriperinteeseen keskittyvässä työssäni vain sivujuonne, niin sen valossa näyttää siltä, että aiempien sukupolvien esiin nostamat asiat, kuten tehdasyhteisön oma paikallisperinne sekä kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, ovat vieraita nykyisille paikkakunnan 16-vuotiaille, tai niiden tulkinta on erilaista.
Useimmat vastaajat eivät usko yhteiskunnalliseen tai sosiaaliseen eriarvoisuuteen, eikä yksikään sadasta 16-vuotiaasta koe kyselyn mukaan kuuluvansa työväenluokkaan – muutamat nuoret ilmoittavat olevansa keskiluokkaa tai yläluokkaa.

Akateemisista ammateista haaveilevat ovat heitä, joilla oli akateemisilla aloilla työskenteleviä perheenjäseniä. Paikkakunnalle on muuttanut uutta väkeä, ja monet heistä työskentelevät läheisessä kaupungissa.

Pohdin, ja haluan herättää keskustelua, ketkä ovat nykyajan työväenluokkaa. Omat haastateltavani mieltävät kuuluvansa työväenluokkaan, mutta osa heistä on sanonut jo 1996 tehdyissä haastatteluissa olevansa ”työttömien luokkaa”. Nyt tutkimusryhmästä jotkut työskentelevät palvelualan työpaikoissa, osa on eläkkeellä, ja osa edelleen työttöminä.

Mirja Österberg: K.-A. Fagerholm sosiaalipoliitikkona ja pohjoismaisten vaikutteiden välittäjänä

Kesäseminaari 2007 abstrakti. Aikaisemmassa Suomen työväenhistorian tutkimuksessa on usein viitattu siihen, että Ruotsi ja muut Skandinaaviset maat ovat tiettyinä ajankohtina toimineet mallina tai vaikuttaneet Suomen työväenliikkeen ja ammattijärjestöjen toimintaan ja ideologiaan sekä tätä kautta myös suomalaiseen sosiaalipolitiikkaan ja sosiaalipoliittiseen keskusteluun (Hentilä 1973; Hentilä 1980). Ruotsi ja muut pohjoismaat on myös yleisemmällä tasolla käsitetty Suomen yhteiskunnan kehityksen mallina, erityisesti sosiaalipolitiikan ja hyvinvointiyhteiskunnan kehitystä koskien.

On kuitenkin olemassa hyvin vähän empiiristä tutkimusta siitä, miten pohjoismaiset yhteydet ja pohjoismainen yhteistyö on muovannut suomalaista sosiaalipolitiikkaa 1920-luvulta aina 1940-luvun loppuun asti. Suomen ja Ruotsin työväenliikkeiden välisiä suhteitakin ja niiden vaikutusta Suomen työväenliikkeen toimintaan on tutkittu varsin vähän. Tutkimusta on tehty joko koskien vanhan työväenliikkeen aikaa (Hentilä 1980) tai kylmän sodan problematiikkaa (Majander 2004). Pauli Kettunen (2006), Klaus Petersen (2006) ja Peter Johansson (2005) ovat osoittaneet, että pohjoismainen yhteistyö on vaikuttanut pohjoismaiden kansallisen sosiaalipolitiikan kehitykseen. Pohjoismainen yhteistyö ei kuitenkaan tarkoittanut, että pohjoismaiden sosiaaliset reformit olisivat olleet identtisiä. Päinvastoin oli tavallisempaa, että uudet vaikutteet sovellettiin kansallisiin olosuhteisiin. Näin ollen voisi olettaa, että Suomen työväenliikkeen edustajien suhteet muihin pohjoismaisiin työväenliikkeiden edustajiin olisivat vaikuttanut heidän toimintaansa sosiaalipolitiikan alalla.

Väitöskirjassani Socialpolitikern Karl-August Fagerholm. Norden som förebild och argument, on tavoitteena tutkia kuinka Fagerholmin pohjoismaiset yhteydet toivat suomalaiseen sosiaalipoliittiseen keskusteluun pohjoismaisia vaikutteita 1920- luvulta 1940-luvulle ja kuinka ne mahdollisesti muuttivat ja muovasivat suomalaista sosiaalipoliittista keskustelua. Fagerholm ei luonnollisesti ollut ainoa suomalainen sosiaalidemokraatti, joka ruotsin kielen taitonsa ja suomenruotsalaisuutensa vuoksi loi pohjoismaisia kontakteja. Mutta päinvastoin kuin K. H. Wiik, josta pohjoismaisista sosiaalidemokraattisista kontakteista huolimatta kehittyi ruotsalaisen reformismin kriitikko vuodesta 1908 lähtien, Fagerholmia on luonnehdittu mm. ”suureksi skandinaaviksi”. Esimerkiksi jo vuonna 1924 Fagerholm piti esitelmän ”Socialiseringsfrågan ur socialdemokratisk synpunkt”, joka perustui ruotsalaisen sosialidemokraatin G. Möllerin kirjoitukseen. Esitelmä ei siis perustunut K. H. Wiikin kirjoittamaan luonnokseen Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen sosialisoimisohjelmasta, joka oli perustana vuonna 1930 hyväksytylle sosialidemokraattisen puolueen sosialisointiohjelmalle.

Tutkimuksessani pyrin selvittämään, kuinka Fagerholm toimi pohjoismaisten vaikutteiden tuojana suomalaiseen sosiaalipoliittiseen keskusteluun aikakautena, jolloin Suomen yhteiskuntakehitys erosi suuresti muista skandinaavisista maista. Keskeinen kysymys on, mihin Fagerholmin argumentaatio ja toiminta sosiaalipoliitikkona perustui. Missä määrin pohjoismaat toimivat hänelle mallina Suomen sosiaalipoliittiselle kehitykselle vai olivatko ”pohjoismaat” ainoastaan argumentti, jolla Fagerholmille tuki omia poliittisia näkemyksiään kansallisella areenalla? Suomen sosiaalilainsäädäntö ja työmarkkinajärjestely eivät 1920-luvulta 1940-luvulle muistuttaneet muiden skandinaavisten maiden olosuhteita. Kettunen on mm. tutkinut, kuinka suomalaiset sosiaalidemokraatit käyttivät ”pohjoismaista demokratiaa” ja ”pohjoismaista yhteiskuntaa” 1930-luvulta saakka immanenttina kritiikkinä vallitsevia suomalaisia yhteiskunnallisia olosuhteita vastaan ja on nostanut esiin erityisesti E. Wuoren, joka Kettusen mukaan ennen muita 1930-luvun alkupuolella kehitteli argumentteja työsuhteiden ”pohjoismaisen” järjestämisen puolesta (Kettunen 2002, 2004, 2005, 2006). Kiinnostavaa on näin ollen tutkia muun muassa missä mielessä Fagerholm käytti ”pohjoismaisuutta” immanenttina kritiikkinä ja mikä suhde hänen ja Wuoren ”pohjoismaisuuden” argumentoinnin välillä oli.

Tapio Bergholm: Ammattiyhdistysliike ja työväenhistoria

Kesäseminaari 2007 abstrakti. Työväenliike ja työväen ammattiyhdistysliike on ollut hyvin tietoinen historiallisesta merkityksestään. Tulevan sosialistisen vallankumouksen tekijät ja uuden yhteiskunnan rakentajat tiesivät olevansa mukana tärkeissä historiallisissa prosesseissa. Tämä selittää sen, että Suomessa työväenpuolueiden ja ammattiyhdistysliikkeen liitto- ja edustajakokouksien pöytäkirjat painettiin jo ensimmäisestä kokouksesta alkaen, että hallintoelinten pöytäkirjoihin kirjattiin käyty keskustelu ja  eriävät mielipiteet, ja että järjestötoiminnasta syntynyt runsas arkistoaineisto on yleensä hyvin säilynyt.

Tämä työväenliikkeen historiatietoisuus näkyi myös vahvana kiinnostuksena oman toiminnan historiankirjoitukseen. Esimerkiksi ensimmäiset ammattiliittojen historiikit julkaistiin jo kymmenen vuoden toiminnan jälkeen.

Kotimaiset ja kansainväliset historiantutkimuksen virtaukset ovat merkittävästi vaikuttaneet tutkimusten painopisteisiin. Tämä yliopistojen ja järjestöhistoriahankkeiden välinen vuorovaikutus sai jo vähitellen viralliset puitteet, kun tutkijat ovat ajoittain tehneet samasta aineistosta tai aiheesta sekä tilaustutkimuksen että akateemisen opinnäytteen.

Suomen työväenliikkeen ja Suomen työmarkkinajärjestöjen historiantutkimus on tapahtunut paljolti yliopistojen ulkopuolella ja vailla julkista rahoitusta, vaikka myös akateemista tutkimuksia ja sekarahoituksella syntyneitä teoksia löytyy. Tutkimuksen painopiste on alkanut muuttua vasta viime vuosina, mutta tutkimuksen rahoitus on edelleenkin ensisijaisesti ammattiyhdistysliikkeen oman kulttuuritahdon varassa.

Se onkin ollut ajoittain hyvin voimakasta. Mittavasti oman historiansa tutkimiseen ovat panostaneet esimerkiksi Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto, Liikealan Ammattiliitto (nyk. PAM) Paperiliitto, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö (SAK), Suomen Kirjatyöntekijäin Liitto (nykyään Viestintäalan ammattiliitto), Suomen Metallityöväen Liitto ja Suomen Puutyöväen Liitto/Puu- ja Erityisalojen Ammattiliitto.

Historiantutkimus ja ammattiyhdistysliike

Liitteenä Tapio Bergholmin esitelmä Historiantutkimus ja ammattiyhdistysliike – järjestökuvauksista valtataisteluihin, työkulttuureihin ja työehtoihin, joka on pidetty alunperin seminaarissa "Mellan parti politik och vetenskap – Historieskrivning i Norden",  Seminarium inom ramen för 100 års jubileum av Arbetarrörelsens arkiv och bibliotek 10. april 2002, Stockholm.

 

THPTS:n kesäseminaarin abstraktit verkossa

Työväen Historian ja Perinteen tutkimuksen seuran kesäseminaarin Työväki lähtee – mihin suuntaa tutkimus? (Kiljavanrannassa Nurmijärvellä 20.–21. elokuuta) abstraktit julkaistaan kesän aikana tässä blogissa. Abstrakteja voi kommentoida tai jättää esittäjillä jo etukäteen kysymyksiä tai ehdotuksia esille otettavien asioiden osalta. Toivomme vilkasta "ennakko-osallistumista" kesäseminaariin.

Kaikki abstraktit löytyvät jatkossa myös blogin koontisivulta kesäseminaari2007.

 

THPTS jäsenkirje 2/2007

Jäsenkirje 2/2007                                Helsingissä 6.6.2007

Hyvä seuran jäsen!

Seuran vuosikokous pidettiin 27. helmikuuta 2007 SAK:n hallituksen kokoushuoneessa Helsingissä. Kokouksessa valittiin vuoden 2007 hallitus, johon kuuluvat puheenjohtajana Eläketurvakeskuksen tutkija Matti Hannikainen, jäseninä Katri Kaunisto (Helsinki), Kimmo Kestinen (Tampere), Aappo Kähönen (Helsinki), Pia Lohikoski (Helsinki), Liisa Lähteenmäki (Turku) ja Marko Tikka (Tampere) sekä varajäseninä Inkeri Ahvenisto (Turku), Niina Lappalainen (Helsinki) ja Kirsi Nurmio (Tampere). Sihteerinä jatkaa Oona Ilmolahti ja taloudenhoitajana Raimo Parikka.

Vuosikokouksessa vahvistettiin jäsenmaksuksi 10 €, vuosikirjan tilaajille 20 € ja yhteisöjäsenille 100 €. Jäsenmaksu pyydetään maksamaan postitse lähetetyn jäsenkirjeen mukana tulleella maksukaavakkeella 15.7.2007 mennessä tilille Sampo 800010-465030. Muista käyttää lomakkeessa olevaa viitenumeroa!

Uusi vuosikirja on työn alla. Maksamalla 20 euron jäsenmaksun saat sen kotiin kannettuna heti ilmestymisen jälkeen! Pärjäämisen ajat – horjuvat työt -artikkelikokoelma on Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran vuoden 2007 vuosikirja (Väki voimakas 20). Kirjan toimittavat Anu-Hanna Anttila ja Anu Suoranta. Teos ilmestyy loppusyksystä 2007. Kirjassa otetaan kantaa palkkatyön moraaliseen oikeutukseen, perustulohahmotelmiin ja muuttuvaan työelämään.

Seuran hallitus pyrkii tänä vuonna kehittämään seuran toimintaa verkossa. Verkkosivut tullaan uudistamaan ja liittämään jo nyt toimivan Työväenhistorian uutisvirtaa -blogin yhteyteen. Lisäksi pohditaan verkkojulkaisemista ja muita mahdollisuuksia edistää työväentutkimusta internetissä. Käykäähän tutustumassa blogiin osoitteessa http://blogit.helsinki.fi/thpts/

Olette kaikki tervetulleita seuran perinteiseen kesäseminaariin, joka on tänä vuonna nimeltään Työväki lähtee – mihin suuntaa tutkimus? Kiljavanrannassa Nurmijärvellä 20.–21. elokuuta 2007 järjestettävässä seminaarissa pohditaan työväentutkimuksen tilaa ja tulevaisuutta. Seminaarissa on mahdollisuus saada infoa myös edellä kerrotusta verkkojulkaisuhankkeesta. Seminaariin ilmoittaudutaan 10.8.2007 mennessä Oona Ilmolahdelle (oona.ilmolahti@helsinki.fi, 040-7323 988). Seminaarin ohjelma  

Hyvää kesää toivottaen,

Matti Hannikainen                Oona Ilmolahti
Puheenjohtaja                       Sihteeri